Muistelen, että joskus rippikoulussa opetettiin ja opimme määritelmän apostolista. Yksinkertaisesti ilmaistuna apostolilla tarkoitetaan tuon määritelmän mukaan henkilöä, joka tunsi Jeesuksen ja jonka Jeesus kutsui seuraajakseen. Apostolisilla kirjoituksilla taas tarkoitetaan vastaavan määritelmän mukaan kirjoitusta, jolla ja jonka kirjoittajalla on yhteys historialliseen Jeesukseen.
Paavali kirjoittaa, kuinka häntä ei pitäisi kutsua apostoliksi koska hän on kuin ”kesken syntynyt”. Paavali viittaa siihen, että hän sai kutsun tehtäväänsä Damaskon tiellä näyssä Ylösnousseelta. Paavali oli myös Jeesuksen seuraajien vainooja, mutta hänestä tuli ”pakanoiden apostoli”. Kahdentoista kutsumansa opetuslapsen lisäksi Jeesus lähetti myös 70 oppilastaan julistamaan evankeliumia. Heitäkin voitaisiin kutsua apostoleiksi. Joskus apostoleiksi on haluttu kutsua myös Jeesusta seuranneita naisia. Suppein ja samalla ongelmattomin tapa on määritellä apostoleiksi Jeesuksen kutsumat 12 (tai 13) opetuslasta.
Jeesuksen tapa kutsua seuraajia ei ollut suinkaan ainutlaatuinen. Vastaavaa tapaa oli toteutettu ennenkin ja sitä on toteutettu sen jälkeen. Erilaiset gurut ja opettajat ovat kutsuneet itselleen seuraajien joukon. Politiikassa ja viihdemaailmassa on kannattajien ja fanien joukot.
Ensimmäiset apostolit olivat Jeesuksen lähimmät seuraajat. Heidän lukumääränsä nousee Israelin kahdentoista sukukunnan määrän pohjalta. Apostoleiksi ja seuraajikseen Jeesus kutsui erilaisia ja tavallisia ihmisiä. Tunnetuimmiksi heistä ovat jääneet Pietari, Johannes, Tuomas ja Juudas Iskariot. Pietarista tuli opetuslapsijoukon keulahahmo ja johtaja joidenkin evankeliumeiden kohtien perusteella. Hänestä tuli Rooman alkuseurakunnan johtaja, josta läntinen kristikunta tai katolinen kirkko katsoo paavien ketjun alkaneen. Vapaammissa mielikuvissa Pietari on avainten vallan nojalla taivaan portin ovimies, joka avaa portin tai on avaamatta.
Oikeastaan on hämmästyttävää, että nuo ensimmäiset apostolit lähtivät seuraamaan Jeesusta. Liekö koskaan kysytty, jättikö kukaan Jeesuksen kutsuma lähtemättä Jeesuksen seuraajaksi tuossa mielessä. Jeesuksessa oli siis jotakin erityistä, joka sai nuo miehet jättämään työnsä ja omat asiansa ja lähtemään Jeesuksen seuraan. Jossakin vaiheessa pari opetuslasta alkoi jo jakamaan taivasten valtakunnan parhaita paikkoja. Sen Jeesus kuitenkin torjui. Viimeisellä aterialla hän teki palvelijan tehtävän ja pesi oppilaittensa jalat ja antoi heille myös sellaisen esikuvan opetustensa lisäksi.
Jeesuksen vangitseminen, tuomio ja teloitus veivät pohjan opetuslasten elämältä ja siltä näyltä, josta Jeesus oli heille puhunut. Heille taivaan valtakunnan toteutuminen oli kaiketi konkreettinen lähiajan tulevaisuuden näkymä. Ylösnousemus muutti heidät ja heistä tuli Ylösnousseen todistajia. Vaikka Raamatun tutkijat ovat esittäneet lähetyskäskyn olevan mahdollisesti myöhempi lisäys evankeliumiin eikä historiallisen Jeesuksen sanoma, jokin sai opetuslapset toimimaan. Kirkossa lähetyskäsky on tässä mielessä olennainen ja olennaista on se, että ylösnousemus ja Jeesuksen kohtaaminen muutti Jeesuksen kuoleman lamauttamat opetuslapset.
Apostoleille oli siis ominaista Jeesuksen seuraan lähteminen ilman epäröintiä. Toiseksi he ottivat tosissaan sen, mitä Jeesus opetti ja uskoivat siihen. Vielä he halusivat kertoa oman henkensäkin uhalla sanomaa Jeesuksesta ja siitä, mitä he olivat hänen kanssaan kokeneet ja häneltä kuulleet. Seurakuntien syntyminen, ensimmäinen helluntai ja alkukirkon järjestäytyminen loivat kristillisen uskon ja kirkon, joka toki alkuaikoinaan oli toisenlainen kuin nyt tuntemamme kirkko.
Nykyisin opetamme ja ajattelemme, että kasteessa jokainen kastettu kutsutaan Jeesuksen opetuslapseksi ja seuraajaksi. Kaste tuo yhteisen ja yleisen pappeuden ja lisäksi kirkossa on erityinen paimenvirka, joka voidaan nähdä kolmisäikeisenä virkana: pastorin, diakonin ja piispan virkana.
Kova kysymys kuuluu, miten nykypäivän Jeesuksen seuraajiksi kutsun saaneet toteuttavat tuota kutsua. Ja miten me virkaan kutsutut ja vihityt toteutamme tuota kutsua? Mikä meissä, toiminnassamme ja elämässämme on samanlaista kuin apostolien elämässä? Erilaiset luostarit ja sääntökunnat ovat halunneet toteuttaa Jeesuksen seuraamista jotenkin ”imitoimalla” Jeesuksen ja apostolien elämää tai ainakin pyrkimällä siihen.
Talvella Jyväskylän jumalanpalveluspäivillä TT Patrik Hagman puhui siitä, että olemme kansankirkossa tehneet Jeesuksen seuraamisesta ja kirkon jäsenyydestä ”minimistandardin”, jotta mahdollisimman monen olisi helppo täyttää se. Hagman jatkoi puhumalla, että tavoite pitäisi olla toisenlainen. Pitäisi etsiä jonkinlaista nykyajan kristityn maksimia tai ainakin ihannetta ja kutsua ihmisiä toteuttamaan sitä. Se voisi olla kiinnostavampaa kuin minimin seuraaminen ja ainakin kirkon kannalta se voisi antaa enemmän.
Ehkäpä apostolien perinnön oikea vaaliminen olisi juuri etsiä yhdessä nykyajan ja tulevan kristityn maksimi-ihanne ja kutsua ihmisiä sellaista toteuttavaan yhteisöön. Siinä olisi 2000-luvun alun Imitatio Christi liike ja siinä voisi olla pohjaa kirkon tiestä iltaruskon liikkeestä aamuruskon liikkeeksi. Aihe alkoi kiehtoa siten, että tästä löytynee ajatusta toisellekin kirjoitukselle eli perästä kuulunee.
Toivo Loikkanen
Ismo ja Pekka, Minusta teidän molempien näkökulmat ovat totta. Totta on se, mitä Ismo kirjoitat yhteisöllisyyden katoamisesta ja siitä, että ihmisiä kirkon asiat eivät vain kiinnosta. Toisaalta totta on sekin, mitä Pekka kirjoitat kirkon jähmeydestä muuttaa toimintatapojaan ja siitä, että se on ainakin osasyy ihmisten haluttomuuteen osallistua.