Jehovan todistajien uskonnollinen järjestö ylläpitää mielellään erilaisia mielikuvia yhteisöstä lähteneistä ja erotetuista. Narratiiviin kuuluu, että useimmat erotetut ymmärtävät katua ja hävetä erottamiseen johtaneita syitä. Yhteisöstä syystä tai toisesta eronneet ja erotetut yksilöt ovat Jehovan todistajien mielikuvissa epäonnistuneita sekä tavalla tai toisella surullisia tapauksia. Hehän ovat käsityksen mukaan heittäneet luiskaan arvokkaimman asian, minkä maailmasta voi koskaan löytää – Totuuden™.
Mutta kuten muissakin totalitaarisissa ympäristöissä on tapana, paarialuokkaan tuomituilta yksilöiltä ei kysytä mitään eikä heille turhaan anneta puolustuspuheenvuoroja. Järjestelmä tietää paremmin kuin yksilöt, joita järjestelmän ylläpitämät mielikuvat, tarinat ja tuomiot koskevat.
Ollakseen uskollinen totalitaarisille perinteille, Jehovan todistajien uskonnollinen järjestö pidättää kuitenkin itsellään oikeuden puolustaa omia näkemyksiään ja tuoda oman kantansa esille aina jos siihen löydetään vähänkään syytä. Järjestö pitää lähtökohtaisesti epäoikeudenmukaisena asetelmana, mikäli siitä ja sen toiminnasta, näkemyksistä tai mistä tahansa järjestöön liittyvästä esitetään kriittisiä näkemyksiä ilman että järjestön edustajia päästetään ääneen. Logiikassa ei lähtökohtaisesti ole valuvikaa, mutta koska järjestö pyrkii samalla vaientamaan ja demonisoimaan kaiken kritiikin ja sen esittäjät, logiikka toimii vain yhteen suuntaan ja kumartaa siten syvään ja hartaasti totalitarismille.
Entä sitten se otsikossa esitetty häpeä? Häpeävätkö entiset todistajat?
Entiset todistajat voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään. Yksi ryhmä ajattelee edelleen, että jehovantodistajuus on Totuus™ ja että he itse ovat syyllisiä siihen, että ovat tulleet ystäviensä ja läheistensä hylkäämäksi. He myös ymmärtävät katua ja hävetä tilannettaan. Osa tällaisista yksilöistä pyrkii takaisin seurakuntaan. Osa taas haluaisi pyrkiä, mutta heillä ei ole syystä tai toisesta mahdollisuutta siihen. Nämä yksilöt saattavat elää loppuelämänsä heihin istutetun häpeän ja alemmuuden tunteen kanssa. Tilanne on äärimmäisen epäterve ja haitaksi yksilön mielenterveydelle.
Sitten on se toinen ryhmä, johon itsekin kuulun. Tämä ryhmä on ymmärtänyt, että järjestön ylläpitämät mielikuvat lähtijöistä ja erotetuista ovat järjestön itse itselleen ottama vakuutus. Mielikuvilla ei ole tarkoitus kuvata todellisuutta vaan maalata todistajien mieliin käsitys lähtemisestä seuraavista negatiivisista ilmiöistä. Todellisuudessa lähteminen yhteisöstä on monille kuin saisi uuden, todellisemman ja rehellisemmän elämän, ja juuri se on järjestölle ongelmallista.
Tämä onkin yksi kantavista syistä sille, että lähteminen ja lähtijät on demonisoitava. Järjestö ei ollut se maanpäällinen paratiisi joksi sitä väitettiin. Toinen kantava syy on, että järjestön maailmankuva ja näkemykset eivät kestä kriittistä tarkastelua. Järjestön Totuus™ on pelkkä illuusio, jonka rikkoutumista pelätään enemmän kuin mitään muuta.
Häpeänkö sitten itse? Häpeän.
Häpeän sitä, että olen koskaan voinut uskoa järjestöön. Häpeän, että olen uskonut naiiviin ja hölmöön kreationistiseen maailmankuvaan. Häpeän, että halveksin tiedettä siltä osin kuin se ei sopinut kreationismiin. Häpeän, että uskoin järjestön olevan rehellisyyden perikuva. Häpeän, että maailmankuvani oli epätasa-arvoinen, seksuaalivähemmistöjä halveksiva ja tuomitseva. Häpeän, että kuvittelin tietäväni maailmankaikkeuden salaisuudet ja kuuluvani ainoaan oikeaan totuuteen. Häpeän, että olin niin vietävissä. Häpeän, että ajattelin todistajien olevan jotenkin erityisiä verrattuna muihin.
Puolustuksekseni todettakoon, että tätä maailmankuvaa tungettiin korvista sisään heti kapaloista saakka, monta tuntia viikossa, kolmessa kokouksessa viikoittain. Häpeäni ei siksi ole häiritsevää tai läpitunkevaa. Se on hyväntahtoinen pilke silmäkulmassa menneisyyden Anteron hölmöydelle.
Häiritsevän häpeän sijaan monet meistä järjestöstä lähteneistä tuntevat ylpeyttä lähdöstään. Oman maailmankuvan kyseenalaistaminen, jos jokin, on äärimmäisen vaikeaa kenelle tahansa. Oletuksemme nauttivat usein sellaista koskemattomuutta, ettei monellakaan ole resursseja kyseenalaistaa niitä. Siksi monet myös jäävät epäterveisiin yhteisöihin ja uskovat niihin, vaikka kaikki mahdolliset varoitusvalot vilkkuisivat kaikkialla.
Epäterveestä yhteisöstä lähtemistä voidaankin verrata valmistumiseen. Se on kuin valmistuisi omaehtoisen ajattelun yliopistosta, josta vain harvat valmistuvat. Siitä taas kannattaa tuntea jotain ihan muuta kuin häpeää.
Antero S. Kirjoitapa kirja siitä, miksi ja miten jätit Todistajat, mihin maailmankatsomukseen päädyit (sekä siitä, miten menneisyytesi näkyy vaikkapa raamatuntulkinnassasi). Olisi erittäin mielenkiintoinen lisä sektologiseen kirjallisuuteen (=sektologia, oppi lahkoista ja niiden tutkimuksesta).
Kiitos kannustuksesta. 🙂
Jos kirjoittaisin aiheeseen liittyvän kirjan, kertoisi se ehkä kuitenkin todistajuudesta kokonaisuutena, ei niinkään omista lähtökohdistani. Todistajuus, kuten monet muutkin kultit, perustuvat käytännössä itsepetokseen ja vapaaehtoiseen sokeuteen ja kultin täydelliseen valtaan jäsenistönsä suhteen. Siinä sitä olisi sarkaa kirjaksi asti.
Niin voi sanoa että se järjestö on tehnyt vaikeaksi ihmisen elämän kun siitä pois lähtee . Ja samalla kaikki läheisimmät ihmiset alkaa karttamaan . Tunnen Jehovan todistajia työyhteisöstä ja olen myös aika altis käymään keskusteluja heidän kanssaan . Olen joitakin kirjojakin antanut heille. Olisko sinulla Antero antaa jotain neuvoja miten toivoisit heidän kanssaan juteltais ? Onko jotain erityistä joka saisi miettimään sitä oppia että se ei tuo vapautta vaan orjuuttaa . Jos saa kysyä niin olisko sinulla Antero joku tietty asia tai hetki joka sai tekemään päätöksen irtautua ? Vai kypsyikö pikkuhiljaa? Ymmärrän jos on liian henkilökohtaista eikä tartte vastata jos et halua.
Eiköhän paras neuvo ole siinä että rakentaa luottamuksellista ja rakkaudellista suhdetta ja rukoilee heidän puolestaan jatkuvasti ja kestävästi.
Siihen että herää todellisuuteen erilaisten kulttien suhteen, tarvitaan ennen kaikkea omaa tahtoa. Se taas kumpuaa yleensä siitä, että kulttia ei syystä tai toisesta koeta omaksi tai elämä kultissa jättää viivan alle enemmän negatiivista kuin positiivista.
Yksi keino on käsitellä keskusteluissa vahingollisia uskonnollisia yhteisöjä ja kultteja yleisellä tasolla. Jotkut ovat saaneet silmänsä auki osittain sen takia, että he ovat huomanneet muita epäterveitä yhteisöjä tarkastellessa liikaa yhteneväisyyksiä todistajuuteen.
Ehkäpä ilmiössä on vähän samaa kuin kokemuksista narsismin/narsistin alistamana? Tällainen mielikuva on minulle joistakin kirjoista ja kertomuksista syntynyt. Narsismin uhri saattaa kokea häpeän tunnetta omasta ”tyhmyydestään” kun on antanut itsensä alistaa. Ja se pitää otteessaan.
Aatteellis-ideologinen ryhmä saattaa käyttäytyä ”narsistisesti”, johon toki on syntiselle ihmiselle (jopa armahdetullekin sellaiselle) kiusaus langeta – ainakin hivenen, jos siitä on hyötyä tai jos sillä voidaan välttää epämiellyttävien totuuksien esille tuleminen. Alistaminen voi olla tietoista tai tiedostamatonta.
Toki on niinkin, että joskus ne ihmiset, jotka kokemustensa vuoksi ovat pettyneitä johonkin ryhmittymään – en tarkoita varsinaisia ”totalistaristisia” ryhmiä – saattavat ryhtyä jopa jonkinlaiseen ”vastahyökkäykseen” ja kokemisillaan värittää siten yleistävää käsitystä tuosta ”epäihanteellisesta” ryhmittymästä. Ulkoapäin voi olla vaikea arvioida, milloin ryhmä alkaa olla totalitartistinen.
Jehovan todistajsta en osaa itse kommentoida muuten kuin kuulemani/lukemani pohjalta.
Jukka: ”Ehkäpä ilmiössä on vähän samaa kuin kokemuksista narsismin/narsistin alistamana?”
Ehdottomasti. Osa uskonyhteisöistä voidaan luokitella narsistisiksi yhteisöiksi, varsinkin jos ne perustuvat ajatukseen siitä, että yhteisön jäsenillä ei ole oikeutta arvostella yhteisöä ja sen johtoa, ja aina jos jotain negatiivista tapahtuu, syy on jossain muualla kuin yhteisön johdossa. Näin toimitaan mm. Jehovan todistajissa.
Kuitenkin kaikki ollaan väärässä joissakin asioissa ja elämä on oppia , jotkut jättää syvempiä jälkiä kuin toiset . Kuitenkin väitän että ne kokemukset voi olla myös voimavara kun niitä pääsee katsomaan tarpeeksi kaukaa ja hyväksyä mennyt tosiasiana . Kokemukset on tietysti henkilökohtaisia ja erilasia irrottua . Yleensä se kertoo paljon jos ihminen tunnustaa myös pettymyksen ja negatiivisia tuntemuksia niin ajattelen että silloin ihminen on päässyt jo tietynlaiseen vapauteen menneisyyden kanssa
Näinhän se menee. Ei kaikki mitä todistajana oppi tai koki, ole miinusmerkkistä. Kyse onkin siitä, että saman ja enemmän olisi voinut saada ilman sitä kaikkea turhaa taakkaa, joka liittyy epäterveisiin uskonyhteisöihin.
Meidän, jotka emme ole koskaan olleet Jehovan todistajia, on todennäköisesti mahdotonta ymmärtää kaikkia niitä tuntemuksia, joita totaalisen kontrolloivaan ja omalakiseen yhteisöön syntynyt, sen parissa varttuva ja pois lähtenyt voi tuntea. Aivopesu tekee tehtävänsä. Ehkä Antero käsittää myös sanan vapaus eri tavalla kuin me, jotka olemme murheellisia Todistajien systeemistä ja sen seurauksista, mutta olemme samalla sitoutuneet omaan uskoomme, Raamattuun, Jumalaan ja Jeesukseen.
Ajattelen muuten kauhulla sitä päivää, kun Pohjois-Korea joskus romahtaa ja sen sisällä eläneille miljoonille ihmisille valkenee, minkä lainen heidän ulkopuolellaan oleva maailma on ja minkälaista elämä tulee olemaan ilman Juche-aatetta ja Kim-dynastiaa. Ja sama kriisi odottaa ovella myös Afganistanin naisia.
Marko Sjöblom yvimpä tunnut teitävän ketkä ovat ”sokeita” ja ketkä eivät, siis pidät itseäsi ”näkevänä”. Mistä ja miten olet saanut kyvyn erottaa valeen Totuudesta?
Hyvä Ari P. Ei tässä ole kysymys siitä, ketkä ovat ”sokeita” ja ketkä ”näkeviä”. Johanneksen evankeliumin mukaan Jeesus tarkoitti tuolla sanaparilla uskoa Häneen Jumalan Poikana. Sokeita olivat ne, jotka väittivät näkevänsä eli olivat vuorenvarmoja siitä, että Jeesus ei ole Jumalan Poika. Näkeviä taas olivat ne, jotka Jeesuksen ihmeteot ja opetukset kohdatessaan uskoivat Häneen, mutta joita fariseusten toimesta pidettiin sokeina eli hengellisesti eksyksissä olevina, koska uskoivat Jeesuksen Jumalan Pojaksi.
Se ympäristö, jossa kasvamme ja vartumme muokkaa meitä jokaista monin eri tavoin. Nuo kokemukset vaikuttavat usein meidän elämässämme vielä kauan sen jälkeenkin, kun olemme jättäneet uskonnollisen yhteisön, uskon, Jehovan todistajat tai vaikkapa helluntaiseurakunnan. Tai vaikkapa ahdasmielisen kodin.
Marko: ”Ehkä Antero käsittää myös sanan vapaus eri tavalla kuin me…”
Voisin olettaa näin, kyllä. Kun on elänyt psykologisessa Pohjois-Koreassa, aitoa mielenvapautta osaa eittämättä arvostaa todella korkealle. Tai ainakin ymmärtää hyvin mitä on, kun sellaista vapautta ei ole. Sitä kaikki eivät onneksi ymmärrä.
Häpeän tunteen tunnistaminen on suuri apu sen asian tiedostamiseen, että tämä tunne on vain tunne ilman todellisuuspohjaa ja on itseasiassa siis valhetta jota jokin taho yrittää syöttää. Sen kun tunnistaa, niin se on jo puoli voittoa. Silloin sen voi hyljätä ja jättää omaan arvoonsa.
Kuka tahansa voi joutua huijatuksi milloin tahansa. Jehovan todistajien huijaus on vielä niin ovelasti rakennettu, että vain harva osaa sen kohdatessaan tunnistaa.
Juuri siksi Anteron kirja olisi suuri apu monelle.
Olen käsittänyt heidän toimintasuunnitelmaansa kuuluvan se, että ensin luodaan kohteeseen hyvää suhdetta, eikä luoda suoraan mitään vastakkainasetteluita. Moni kun kaipaa sitä hyvää ystävää ja keskusteluja todella paljon ja todistajat ovat valmiina siihen. Siinä vaiheessa kun tajuaa olevansa ansassa on tilanteessa jossa kaikki hyvät ystävät on todistajia ja muut ystävät on kadonneet, niin on todella vaikea riistäytyä irti niistä ainoista ystävistä, jotka on kaikki todistajia.
Antero tietää meneekö kuvio jokseenkin näin.
Pekka: ”Olen käsittänyt heidän toimintasuunnitelmaansa kuuluvan se, että ensin luodaan kohteeseen hyvää suhdetta, eikä luoda suoraan mitään vastakkainasetteluita. Moni kun kaipaa sitä hyvää ystävää ja keskusteluja todella paljon ja todistajat ovat valmiina siihen. Siinä vaiheessa kun tajuaa olevansa ansassa on tilanteessa jossa kaikki hyvät ystävät on todistajia ja muut ystävät on kadonneet, niin on todella vaikea riistäytyä irti niistä ainoista ystävistä, jotka on kaikki todistajia.”
Näin toimitaan tosiaan silloin kun kyse on käännytettävästä. Ulkopuolelta ei nykyään tosin saada juurikaan käännynnäisiä, valtaosa uusista jäsenistä on todistajien omaa jälkikasvua, joka on indoktrinoitu järjestön mielenmaailmaan vauvasta saakka.
Mutta toki tuo pätee sellaisenaan myös niihin, jotka ovat syntyneet järjestöön. Ja ehkä etenkin heihin. Heidän koko elämänsä on järjestössä, ulkopuolella ei välttämättä odota mitään muuta kuin hyppy tuntemattomaan. Siksi monet jäävät järjestöön vaikka voisivat siellä huonosti.