Olen yleensä hyvin monesta asiasta samaa mieltä STI:ssä tutkijan uran tehneen Timo Eskolan kanssa. Hän omaa valtavan Raamattua ja sen tutkimusta koskavan tietomäärän. Hän on myös analyyttisesti terävä, kun käsitellään uskon ja tiedon asioita, tieteen metodeja ja Raamatun tutkimushistoriaa. On olemassa vain harvoja teologeja, joihin luotan yhtä lujasti kuin Timo Eskolan asiantuntijuuteen Raamattu-teologisissa asioissa. – Nyt olen kuitenkin hänen kanssaan eri mieltä.
SRO:n Elämä-lehdessä numerossa 2/2022 haastatellaan STI:stä eläköityvää Eskolaa. Haastattelu on hauska ja elämänmakuinen. Se käsittelee Timo Eskolan uraa ja ajatuksia hyvin lyhyesti muutamien kysymysten kautta. Huomiota saavat niin harrastukset, saavutukset kuin tunnemuistotkin. Haastattelun viimeinen kysymys tulee kuitenkin vähän kuin puskista: Pitäisikö herätysliikkeiden perustaa oma kirkko?
Timo Eskolan vastaus kuuluu näin: ”Ei vielä. Mutta ev.lut. kirkko on hajoamassa. Se lahoaa paikoilleen kuin kevätjäät. Kenties jo nykyiset herätysliikejohtajat joutuvat tekemään asiassa ratkaisuja.”
Tämän em. vastauksen suhteen olen Timo Eskolaan nähden eri linjoilla. Ensinnäkin koko kysymys on varsin huonosti muotoiltu. Kenenkään, sen enempää herätysliikkeiden kuin yksittäisten ihmistenkään, ei tulisi kuvitella voivansa perustaa kirkkoa. Minä näen niin, että vain Jumala voi perustaa kirkon, ja on sen jo perustanutkin, Kristuksen evankeliumin kautta. Kristillinen kirkko on kuitenkin maailmanlaaja ja näkyvät rajanvetomittarimme ylittävä organismi. Inhimilliset kirkkolaitokset ovat pyrkimystä elämää todeksi tätä jo olemassa olevaa kirkon aikaa. Kirkolliset ja seurakunnalliset organisaatiot eivät ole sillä tavalla kiveen hakattuja, ettei ulkoisen järjestäytymisen malleja voisi muuttaa historian eri vaiheissa.
Suomalaista herätysliikeajattelua vaivaa tietyn kansallisen järjestäytymismallin kanonisoiminen. Ei ole harvinaista kuulla luterilaisesta kansankirkostamme melko suoria rinnastuksia Jerusalemin temppeli-instituutiooon yms. Eikö tämä ole hieman lahkohenkistä? Suomen ev.lut. kirkko on kuitenkin universaalissa mittakaavassa aika pieni yksikkö! Lisäksi meidän kansankirkkomallimme on paljon Jerusalemin temppeliä ja kristillistä alkuseurakuntaa myöhäisempi konstruktio. Se on osin valtiokirkkoajalta ja suurvaltapolitiikastakin periytyvä rakenne, jonka jumalallistaminen (hallintorakenteena) ei ole mikään tunnustuskysymys.
Minun nähdäkseni luterilaisuuden sisäisten Raamattu-tunnustuksellisten herätysliikkeidemme ei tulisi puhua mistään kirkon perustamisesta, mutta sen sijaan niiden olisi tullut jo kauan aikaa sitten luoda käytäntöjä, jotka mahdollistavat liberalisoituneesta kirkkopolitiikasta vapaat ehtoollisten vietot, pastoreiden ja lähetystyöntekijöiden virkaan siunaamiset yms. – Nyt Raamattu-tunnustukselliset herätysliikkeet ovat jo pitkään antaneet kahlita näitä selkeästi evankeliumin alueelle kuuluvia asioita suorastaan typerästi kanonisoimansa kirkkopolitiikan takia (näin karusti sen näen, jos tarkastelen asiaa teologian vinkkelistä).
Suomessa on ollut uskonnonvapaus jo noin 100 vuoden ajan. Monet Suomen ev.lut. kirkon piirissä vaikuttavat Raamattu-tunnustukselliset herätysliikkeet ovat kuitenkin toimineet jo pitkään ikäänkuin ne eläisivät yhä valtionkirkossa, jossa ei tunneta uskonnonvapautta. Tämä nolo realiteetti ei juuri kuulu Timo Eskolan eläköitymishaastattelussa… Miksiköhän ei?
Ps. Tämän blogin kommentointi on varattu herätysliikevaikuttajille. Jos koet itsesi sellaiseksi, voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen manu.ryoso(ad)sley.fi
Kommentoinnissa tulee mainita kirjoittajan nimi. Saat kommenttisi jälkikäteen näkyviin, ja lupaan reagoida siihen kykyjeni ja mahdollisuuksieni mukaan.
Ensimmäinen kommentti tulee ortodoksisen kirkon piiristä:
”Kiitos erinomaisesta blogista.
On tosiaankin hyvä muistaa, että Kirkko perustettiin ensimmäisen helluntaina, eikä sitä niin ollen voi uudelleen perustaa kuin siinä mielessä että perustaa oman kuppikunnan.
Ortodoksinen kirkko on ensimmäisenä helluntaina perustetun Kirkon suora jatkumo, jossa Jumalaa palvellaan ja evankeliumia julistetaan samoin kuin heti alussa. Eri kirkkokuntia on eronnut tästä juuresta, suurimpana ”roomalais-katolinen kirkko” ja siitä edelleen eronneet protestanttiset ryhmät.
Näkemykseni mukaan mitään uutta ”kirkkoa” ei todellakaan ole tarpeen perustaa vaan ihmiset ovat tervetulleita tulemaan liitetyiksi katoliseen ja apostolisen ortodoksiseen kirkkoon.
Jari Haukka
Helsingin ortodoksisen srk neuvoston. jäsen”
Ensimmäinen sähköposti saapui ortodoksikirkon piireistä. – Joku ehkä kysyy, voiko tätä pitää herätysliikevaikuttajan äänenä? – Pohdin sitä itsekin. Samalla tajusin, että herätysliikejohtajien miettiessä pitäisikö joskus ehkä tehdä jotakin, samaan aikaan konservatiivisia kristittyjä siirtyy ortodoksikirkon ja Rooman kirkon piiriin. SRO, joka julkaisi em. Timo Eskolan haastattelun, julkaisi samaan aikaan entisen luterilaisen ja nykyisen ortodoksin haastattelun. Näin ollen perinteiset luterilaiset herätysliikkeet ikäänkuin vuotavat jäsenistöään moneen eri suuntaan. Johtajilla ei ole ollut pitkään aikaan esitettävänä käytännöllisiä vaihtoehtoja, mutta ihmiset näyttävät silti niitä etsivän ja jossain määrin myös löytävänkin…
Tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, ettei kovin moni herätysliikevaikuttaja halua ottaa kantaa blogiini. – Se on toki ymmärrettävää, sillä tämähän on vain tällainen älähdys yhden Elämä-lehden haastattelun innostamana. Tästä ei liene syytä tehdä kummoisia johtopäätöksiä…
Vieressä on kuitenkin toinen blogi (Kirkon linja virkakysymyksessä jyrkkenemässä?). Sekin sivuaa herätysliiketeemaa, ja on kerännyt paljon keskustelua, mutta ei juurikaan avainroolissa olevien herätysliikevaikuttajien taholta. Ko. aiheet siis kiinnostavat, mutta keskeiset vaikuttajat loistavat yleensä poissaolollaan.
Olen toiminut herätysliikepastorina jo yli 10 vuotta. Koko tämän ajan olen kysellyt sen perään, milloin reagoidaan selkeästi esim. sellaisten asioiden suhteen, etteivät monet Raamattu-tunnustukselliset teologit ole saaneet enää vuosikymmeniin pappisvihkimyksiä, tai siihen että ehtoolliset ovat alisteisia tunnustuksuudesta monin tavoin livenneiden viranhaltijoiden mielivallalle. Tällainen kyselyni on kuitenkin ollut pääosin turhaa. Kaipuuni on jäänyt herätysliikejohtajien vastausten suhteen vastauksia vaille.
En ole saanut vastausta edes siihen, miten paljon Raamatun sanasta ja tunnustuksesta täytyy luopua, jotta kirkollinen yhteys katsotaan katkenneeksi.
Näiden havaintojeni äärellä olen välillä miettinyt onko nykyisisten konservatiivisten herätysliikkeiden johdossa varsinaisia herätysliikevaikuttajia, vai onko sopeutumisen paine saanut aikaan sen, että johtajiksi valikoituvat vaikuttajien sijaan säilyttäjät. Ymmärrättekö, mitä tarkoitan?
Säilyttäjä pyrkii kaikin keinoin säilyttämään status quo:n. Säilyttäjän mielestä venettä ei saa keikuttaa. Se on säilyttäjän näkökulmasta pahempi synti kuin synti itse.
Näihin kysymyksiin olisi hyvä saada vastauksia, mutta toki itse vastaaminenkin voi keikuttaa venettä…
Ehkä vielä tämä ajattelemisen aiheeksi:
https://youtu.be/ZbyUOJt1Mg4