Lähi-idän konfliktin ratkaisuksi on jo kauan esitetty kahden valtion, Israelin ja Palestiinan, mallia. Mutta miksi tavoitteeseen ei ole päästy ja miksi perussyystä vaietaan?
Ensin nimestä Palestiina. Rooman keisari Hadrianus halusi vuoden 135 jKr. juutalaiskapinan jälkeen pyyhkiä Israelin ja Juudean nimen historiasta. Siksi hän nimesi alueet Palestiinaksi. Sana periytyy Israelin muinaista vihollista, filistealaisia, tarkoittavasta latinan kielen sanasta. Nimitys ei siis alunperin kuulunut arabeille.
Sitten muutamia ”tienviittoja” matkalla tavoitteeseen sadan vuoden ajalta. Juutalaisten oikeus omaan valtioon on tunnustettu kansainvälisin sopimuksin. Kansainliitto hyväksyi San Remon kokouksessa 24.4.1920 nyky-Israelin ja Transjordanian (nykyinen Jordania) alueet juutalaisten kansalliseksi kodiksi ja tunnusti oikeuden asuttaa ne ”täysimääräisesti”. Vuonna 1922 Transjordania erotettiin kuitenkin Palestiinan arabien omaksi valtioksi. Jordan-joen länsipuoli jäi juutalaisvaltiolle. Näin kahden valtion malli siis toteutui. Myös unohdettu termi ”Palestiina” herätettiin taas käyttöön.
Jordanian kuningas Hussein muistutti myöhemmin vuosikymmenien ajan, että nykyinen Jordania on jo se palestiinalaisvaltio, Palestiina, joten ei tarvita enää uutta valtiota. Vielä vuonna 1981 hän totesi lehtihaastattelussa: ”Jordania on Palestiinaa, Palestiina on Jordaniaa.”
Israel julistautui itsenäiseksi 14.4.1948 ja seuraavana päivänä viisi arabinaapuria hyökkäsi sen kimppuun. Suomi avusti Israelia aselahjoituksin ja suuri joukko Suomen-juutalaisia osallistui sotaan. Sota päättyi hyökkääjien nöyryyttävään tappioon. Sodan päätyttyä Egypti kuitenkin miehitti Gazan kaistan ja Jordania koko Länsirannan sekä Itä-Jerusalemin, nämä kaikki vastoin YK:n päätöslauselmaa. Näiden alueiden laiton miehitys jatkui vuoteen 1967.
Arabien vuonna 1967 aloittaman kuuden päivän sodan seurauksena Gaza ja Länsiranta siirtyivät jälleen Israelin hallintaan. Nämä alueethan olivat juutalaisten kansalliselle kodille ”ikuisiksi ajoiksi” luvattua maa-aluetta. Kuitenkin palestiinalaishallinto ja länsimaatkin ovat vuodesta 1967 alkaen sitkeästi syyttäneet Israelia Länsirannan laittomasta miehityksestä. Jopa kansainvälinen oikeus on syyllistynyt samaan, koska Israelin kohdalla lakia tulkitaan muslimimaiden enemmistön ansiosta hyvin poikkeavalla tavalla.
Koska Israelia ei voitu tuhota rehellisellä sodalla, arabimaat kehittivät uuden taktiikan: Israel on tuhottava sisältäpäin. Avuksi otettiin natsien propagandaministerin Joseph Göbbelsin oppi: ”Valhe hyväksytään, kunhan se on riittävän suuri ja sitä toistetaan riittävän useasti.” Kiihkomieliset palestiinalaisjohtajat alkoivat Jasser Arafatin johdolla puhua Palestiinan kansasta, jolle kirjoitettiin upea historia. Tämä ” muinainen palestiinalainen kansa” polveutui Nooan pojista, ja sen keskuudesta oli noussut monia tunnettuja vaikuttajia. Mooseskin oli kelpo muslimi ja Jeesus palestiinalainen profeetta, joka opetti islamia ja kristillisyyttä. Nyt tälle kansalle vaadittiin omaa valtiota Israelin sisälle.
Tämän valheellisen identiteetin jatkuva toistaminen onkin tuottanut runsasta satoa: läntinen vapaa maailma pitää sitä totuutena. Kyllä päättäjien muisti on todella lyhyt ja pinnallinen, vaikka oikeaakin tietoa on saatavilla. Alueen historia ei tunne Palestiina-nimistä maata eikä ”palestiinalaista kansaa”.
Palestiinalainen terrori Israelissa kiihtyi tavoitteena islamilainen valtio. Rauhan saamiseksi Israel oli valmis Oslo I (1993) ja Oslo II (1995) sopimusten avulla siihen, että Länsirannalle ja Gazaan muodostettiin autonominen palestiinalaishallinto. Sopimukset edellyttivät terrorin loppumista ja tiiviitä jatkoneuvotteluja Länsirannan kehittämiseksi. Kumpikaan ei ole vieläkään toteutunut. Camp Davidin neuvottelut (v.2000) paljastivat, että Arafatin tavoitteena ei ollut rauha, vaan juutalaisvaltion tuhoaminen.
Miksi arabit ja myöhemmin äärijärjestöt Hamas ja Fatah eivät ole hyväksyneet YK:n ja juutalaisten jo monesti tarjoamaa kahden valtion mallia? Vastauksen siihen antaa edesmenneen Hamas-johtajan kristityksi kääntynyt poika Mosab Hassan Yosef 2010-luvulla ilmestyneessä teoksessaan Son of Hamas (Hamasin poika). Hän kirjoittaa: ”Israelin ja palestiinalaisten konfliktin perussyy ei ole sotilaallinen eikä poliittinen, vaan se on sota kahden ’jumalan’, Tooran Jumalan ja Koraanin Allahin välillä.” Tämän näkemyksen täydensi ja selkeytti Hamasin hengellinen johtaja, professori Nizar Rayyan, kun hän julisti: ”Tosi islam ei koskaan salli juutalaisvaltion henkiinjäämistä muslimien Lähi-idässä. Israel on mahdottomuus. Se on loukkaus Allahia vastaan.”
Nykyinen tilanne on vaikea umpisolmu. Palestiinan tunnustaminen ei mielestäni ratkaise mitään. Kukaan ei tiedä, mitä siinä lopulta tunnustetaan ja hyväksytään. Arabimaista ehkä Jordania ja Egypti voisivat auttaa ratkaisun löytymistä. Koska taistelua käydään hyvin ”korkealla tasolla”, tuntuu siltä, että lopulta vain Rauhanruhtinas voi tavalla tai toisella tuoda alueelle rauhan.
Erkki Laitinen, lehtori (el.) Karttula
Ainut mahdollinen tie rauhaan olisi Israelin valtion tunnustaminen
Laitiselle kiitos erinomaisesta blogikirjoituksesta. Maailma on pyrkinyt aktiivisesti ohittamaan ja unohtamaan Lähi-idän nykytilanteeseen johtaneet taustat ja perussyyt. Juuri niiden tulisi olla rauhanneuvottelujen pohjana, mikäli haluttaisiin saada aikaan edellytykset pysyvälle ja oikeudenmukaiselle rauhalle.
Vaadittu Palestiinan valtion tunnustaminen tässä tilanteessa ei tulisi tuomaan rauhaa Lähi-itään. Se tulisi johtamaan entistä pahempaan umpikujaan. Rauhanavaimet voivat löytyä vain, kun maailma alkaa tarkastella tilannetta Israelin näkökulmasta. Rauhalle ei tule olemaan edellytyksiä, elleivät kaikki arabivaltiot tunnusta ensin Israelin valtiota ja hyväksy aidosti sen olemassaoloa. Todellinen uhattu, vihattu ja vainottu vähemmistökansa Lähi-idässä ovat juutalaiset, joten myös heidän – ja erityisesti heidän – olemassaolonsa oikeus ja tulevaisuutensa on turvattava.
Ns. palestiinalaiset ovat etnisesti aivan samoja arabeja kuin alueella muutkin, eikä Israel ole ollut eikä tule olemaan uhka heidän olemassaololleen. Arabimaat ovat jo kolme kertaa yhteishyökkäyksillä 1948, 1967 ja 1973 yrittäneet tuhota Israelin valtion, ja sama tavoite ”lopulliseksi ratkaisuksi” on vain vahvistunut. Sudanin pääkaupungissa Khartumissa 1.9.1967 pidetyssä arabiliiton kokouksessa 21 arabimaata teki seuraavan päätöksen: ei rauhaa Israelin kanssa, ei Israelin valtion tunnustamista, ei neuvotteluja Israelin kanssa. Sen mukaisesti on ne ovat myös toimineet. Laitisen mainitsemissa Camp Davidin neuvotteluista Israel on saatujen tietojen mukaan tarjonnut vastapuolelle peräti 98 prosenttia siitä, mitä se vaati, jopa Itä-Jerusalemin pääkaupungiksi. Paikalla olleet ovat kertoneet Arafatin näyttäneen tarjouksen jälkeen säikähtyneeltä ja lähteneen paikalta sanaakaan sanomatta – aloittaakseen toisen intifadan.
Israelia syytetään apartheid-valtioksi ja jopa kansanmurhasta, vaikka Israel on osoittanut, ettei rauhanomainen rinnakkainelo arabien kanssa olisi juutalaisista kiinni. Israelissa asuu kaksi miljoonaa palestiinalaista arabia, jotka vaikuttavat olevan elämäänsä tyytyväisiä, eivät ole pois muuttaneet, eivätkä mielipidetiedustelujen mukaan arabihallintojen alaisuuteen haluaisivatkaan. Demokraattisessa Israelissa heillä on suuremmat yksilönoikeudet ja vapaudet kuin yhdelläkään arabilla islamistissa naapurimaissa. Israelissa arabeja työskentelee kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla, duunareina, liikemiehinä, lääkäreinä, tuomareina ja jopa maan suurlähettiläinä. Israelin parlamentissa Knessetissä ja maan hallituksessakin on ollut arabipuolue ja arabeja on toiminut ministereinäkin. Arabimaat ovat karkottaneet kaikki niissä asuneet juutalaiset.
Mikä vika on kahden valtion mallissa? Lähi-idän perusongelmat johtavat vuoteen 1948, jolloin juutalaiset hyväksyivät YK:n esittämän kahden valtion mallin ja Israel julistautui itsenäiseksi. Arabimaat hylkäsivät ko. mallin (kuten useamman kerran myöhemminkin), suorittivat Lähi-idän ainoan todellisen ja täydellisen etnisen puhdistuksen karkottamalla kaikki juutalaiset alueiltaan ja hyökkäsivät Israelin kimppuun sen tuhotakseen. Tuolloin Israelissa olleista arabeista osa jäi Israeliin, valtaosa muutti arabimaihin. Israel kotoutti uuteen valtioonsa sekä maahan jääneet arabit, että vastaanottamansa 0,8 miljoonaa juutalaispakolaista. Arabimaat sijoittivat 0,6 miljoonaa arabipakolaistaan pakolaisleireille ”paluuta odottamaan” kunhan juutalaisvaltio saadaan tuhottua. Se ei onnistunut, mutta YK:n päätöslauselman 11.12.1948/194 mukaan näillä arabipakolaisilla tulee olla ”paluuoikeus” maahan, jossa eivät ole koskaan olleetkaan. Näin syntyi muualla maailmassa tuntematon käsite ”periytyvä pakolaisuus”. Aika ei siis ole tätä pakolaisongelmaa hoitanut kuten muualla. Nyt kuusi miljoonaa on kärsimättömänä odottamassa Israeliin ”paluuta”. Tämä merkitsee sitä, ettei ns. kahden valtion malli suinkaan pelastaisi juutalaisvaltion olemassaoloa, vaan päinvastoin tuhoaisi sen juutalaisten jäädessä maassaan vähemmistöksi. Lienee turha odottaa että YK, jossa on ”automaattinen” Israel-vastainen ja arabimyönteinen enemmistö, tulisi aiempia päätöksiään kumoamaan.
Arabien tavoittelema peruskirjoistakin ilmenevä ”lopullinen ratkaisu” onkin kahden valtion mallin sijasta muodostaa alueelle yksi valtio – maailman 22. arabivaltio ”joelta merelle” pääkaupunkinaan vuosituhansia vanha juutalaiskaupunki Jerusalem. Tämä ns. yhden valtion malli siis olisi, jos mahdollista, Israelin kannalta tietysti vieläkin tuhoisampi. Mielipidemittausten mukaan kahden valtion mallin arabikannattajat ovatkin nykyään vähissä, eikä arabijohto sitä ole todellisuudessa koskaan kannattanutkaan.
Lopuksi vielä – ehkä jopa ylittämättömin este rauhalle – saattaa olla arabien palestiinalainen erikoinen tosiasioihin perustumaton narratiivi, joka edustaa eräänlaista islamilaista ”korvausteologiaa”. Se on jäänyt keskusteluissa vähemmälle huomiolle. Se on kiteytettynä seuraava: Palestiinalaiset edustavat alkuperäisiä Pyhän maan asukkaita, jotka ovat koostuneet eri kansoista omine kielineen ja omine uskontoineen. Palestiinalaisuus on kaikkien uskonnollisten identiteettien ja uskontojen yläpuolella oleva kansallinen identiteetti. Raamatun Israelkin oli palestiinalaisvaltio. Jeesuskin oli palestiinalainen vapaustaistelija. Koska nykyiset juutalaiset eivät edes polveudu Israelin kantaisistä vaan ovat keskiaikaisten käännynnäisten jälkeläisiä, Israelin valtio tulee hävittää ja juutalaiset pitää ajaa pois ”joelta merelle”.
Israelin kokemaa uhkaa lisää myös YK:n vihamielinen toiminta. YK:n yleiskokous, ihmisoikeusneuvosto ja WHO ovat 2000-luvulla kohdistaneet Israeliin enemmän tuomitsevia päätöslauselmia kuin koko muuhun maailmaan yhteensä. Samaan aikaan median yksipuolisen arabi- ja jopa Hamas-myönteisen uutisoinnin vaikutuksella Israel-vastainen antisemitismi on nousussa. Palestiinan lippu ja arabihuivi kadulla kulkiessa näyttää olevan OK. Kuka haluaa kokeilla Israelin lipun ja kipan kanssa kulkemista?
Vielä kerran: ensimmäinen ja oikea askel kohti oikeudenmukaista ja kestävää rauhaa on vaatia kaikkia arabivaltioita tunnustamaan sitovasti Israelin valtio ja sen olemassaolon oikeus. Vasta se tulisi luomaan edellytykset todellisille rauhan neuvotteluille.
Kiitos Erkki historiarautalangasta hyvin väännetystä koosteesta! Poliittisen indoktrinaation tuloksena käsitteet palestiinasta alueena tai kansana ovat muuttuneet radikaalisti, kuten totesit. Hämmästyttävän – tai tarkoituksellisen – ohut on tieto meilläkin käytävässä keskustelussa alueen historiasta. Vaihtoehtoiset ”totuudet” ovat muodissa muuallakin kuin Amerikan politiikassa.
Samalla on hyvä muistaa nykyisessä Gazan konfliktissa, että Hamas on peruskirjassaan sitoutunut Muslimiveljeskunnan basikseen. Siis ”From the river to the sea” -tavoitteeseen.
Erkki Laitinen,
Israel, Kaanaan maa on olemassa, koska se on ainoa maa-alue, minkä Jumala on luvannut, erottanut. Jumala otti nimelleen kansan, niinkuin Hän otti nimelleen Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin. Pelasti nälänhädästä Joosefin avulla/ kautta Jaakobin perheen n. 120 jäsentä. Yli 400 vuotta he asuivat ja lisääntyivät Egyptin maalla, josta he sekakansoineen vaelsivat luvattuun, Kaanaan maahan.
Jumala osoitti kaikin tavoin kykynsä ja luotettavuutensa monin ilmestyksin ja ihmein 40 vuoden ajan, että Kaanaan maan valloitus on mahdollinen. Kaikki toteutui, paitsi filistelialaisten karkoitus, koska Israelin kansa ei halunut heitä karkoittaa, vaan mm. hyötyä heistä. Saul taisteli filistealaisia vastaan ja Daavidin huipentuma oli filistealaisen Goljatin voittaminen kaksintaistelussa, mutta filistealaiset jäivät alueelleen, eikä heitä ole tähän päivään mennessä sieltä karkoitettu.
Karkoitus oli tarkoitus tehdä Jumalan avulla niinkuin kaikki muutkin Kaanaan maata asuttavat pakanakansat, jotka tänä päivänkin ovat ”karkoitettuna” ja elävät heille osoitetulla alueella.
Israelin ongelma on hengellinen, tottelemattomuuden seuraamus. Kivi kengässä Seurakunnan ylösottoon asti.
Palestiina-kysymyksessäkään meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan niitä pahuuden voimia vastaan, jotka saivat Seurakunnan lankeamaan Jumalan avaamalta ja tasoittamalta tieltä, joka aina on ollut Jeesus.
Kun Jeesus-tietä tarjottiin ensin Israelin pelastukseksi, niin se hyljättiin ja valittiin ”teologisesti” oikeampi tie, mikä sinetöintiin ensin kirkollisella yllytyksellä ja päätöksellä, Matt. 25:
20 Mutta ylipapit ja vanhimmat yllyttivät kansaa anomaan Barabbasta, mutta surmauttamaan Jeesuksen.
Näin villittynä ja ohejistettuna koko kansa huusi:
25 Niin kaikki kansa vastasi ja sanoi: ”Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle”.
Sitten Jeesuksen sovitustyön on jokaisella israelilaisella ollut yksikerrallaa mahdollisuus, vaikka hapuilemalla, saada yhteys Häneen jonka he lävistivät, murhasivat.
Jumala pitää liittonsa, muttei pakota samaan, liiton toista osapuolta. Näin on tilanne kaikkien ihmisten kohdalla, kuten suuri lupaus:
”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Joh. 3:16.
.. olisi ja .. hukkuisi ehtomuoto on alkuperäisen kreikan kielen ilmaisun tarkka käännös. Eli pelastaa jokaisen, joka siihen itse suostuu. On siis kysymys liitosta, jossa kumpikaan ei pakoita toista olemaan yhdessä.
Kirjoitat poliittisesti ”oikein”, mitä nk. kristillisiin perusteihin tulee. Ne ei kuitenkaan ratkaise palaestiinalaisongelmaa, koska ”maito” kaatui maahan jo Kaanaan valloituksen alkumetreillä.
Filistealaiset olivat merikansa, joka on kadonnut historian hämärään. Nykyään palestiinalaisiksi kutsutuilla arabeilla ei ole mitään yhteyttä heihin.
Tämän päivän ”filistealaset” ovat Israelin tottelemattomuudesta alkanut ”jatkumo” ja ikäänkuin pitävät huolta, ovat seuraamus Israelin tottelemattomuudesta, mikä seuraamus päättyy vasta aikojen lopussa.
Tämän päivän palestiinalasten etnisyys on alhaalta, niinkuin oli Israelin Kaanaan valloituksenkin aikana.
Kristuksessa ei ole juutalaista eikä palestiinalaista. Taivaaseen pääsee vain Jeesuksen kautta.
Ettette olisi oman viisautenne varassa tässä asiassa, niin on oikein hyvä huomata Rom:11:29 kohdasta ettei Jumala ole hyljännyt kansaansa. Juutalainen kansa on edelleen Jumalalle rakas, vaikka tuo kansa ei Messiastaan vielä ole kansana ottanut vastaan. He ovat jopa Jumalan silmäterä. Joten tuolle kansalle tulisi antaa suuri arvo. Nyt on käymässä juuri päinvastoin. Valheen voimalla Israel hyljätään.
Pekka,
Jumala teki liiton Aabrahamin kanssa. Tätä liittoa vastaan on Aabrahamin jälkeläiset jatkuvasti rikkoneet. Jumalan suunnitelma oli ja on, että kaikki ihmiset kaikkialla tekisivät parannuksen, tulisivat uskoon. Jumala ei hylkää ketään, joka Hänen luokseen tulee.
Se osa, jäännös israelilaisia, jotka pelastuvat tulevat olemaan osa kaikkien Jumalan Pojan uskon, vastaanotetun lahjavanhurskautuksen kautta pelastuvia. Jumala kutsuu, puhuu tavalla ja toisella, sitä ei Mooseksen lain alla olevat kuule. Jumalan hyvyys ja rakkaus vetää hebrealaisia pelastukseen, niinkuin koko maailmaa. On kuitenkin sääli, että he, joille Kirjoitukset ensin on annettu, ei käsitä/ vastaanota niiden sanomaa. Tästä sanoi Jeesus vt. Matt. 23:13-39. Jeesus ennusti pian tapahtuvan huipennuksen, kun hengellisen johdon yllyttämänä, kansa kutsui seuraamukset päällensä.
On huomioitava, ettei sitten ensimmäisen ihmisparin ja heidän perheensä, ole yksikään jumalaton päässyt taivaaseen. Osa kapinoi Jumalaa vastaan ja osan, pakanoista, omatunto syyttää heitä Jumalan edessä.
Apostoli Paavali toteaa ”Todellisia ympärileikattuja olemme me, jotka palvelemme Jumalaa Hengen ohjaamina, ylpeilemme Kristuksesta Jeesuksesta emmekä luota mihinkään omaamme.”(Fil. 3:3 )
Me kristityt olemme siis juutalaisia sana todellisessa merkityksessä. Ns. juutalaista uskontoa tunnustavat ryhmät voidaan hyvin ajatella pääuomasta eronneeksi lahkoksi. Emme heitä tietenkään tuomitse millään lailla vaan toivomme evankeliumin joskus valaisevan heidänkin sielunsa.
Olisikohan perussyy siinä jo siinä, että Israel on Jumalan valittu kansa ja joka siihen koskee koskee Jumalan silmäterään. Näin yksikertaisesta asiasta on kyse. Raamattu on siitä ihmeellinen kirja , että se näin yksinkertaisesti ilmoittaa asiat. Jumalan tiet ovat suoria, mutta me teemme niihin paljon mutkia. Mutta kun, mutta kun jne. loputtomiin.
Evankeliumi on myös mitä yksinkertaisin asia. Sitä sanotaan silti Jumalan salaisuudeksi. Siksi että me halumme tehdä siihen niitä mutkia. Emme halua luottaa siihen lupaukseen joka on Raamattuun selkeällä suomen kielellä kirjoitettu.
Se että olemme niin syntisiä, ettemme voi itseämme siinä auttaa. Ainoa mahdollisuutemme on saada siihen Jumalan apu.
Siitä avusta UT meille kertoo hyvin yksikertaisesti ja selkeästi. Otamme vastaan Jumalan avun pelkästään sillä, että uskomme sen sanan joka on Raamattuun kirjoitettu Jumalan sanana ja lupauksena. Lupauksen sanan vastaanottaminen on kaiken avain. Niin on evankeliumin vastaanottamisen kassa, kuin on Palestiinan asian kanssa. Siihen asti kun mielemme riitelee Jumalan lupausta vastaan, niin pitkään ongelma pysyy ratkaisua vailla. Sama pätee niin evankeliumin toimintamahdollisuuksiin meissä, kuin myös rauhan saamiseen lähi -itään. Rauha tulee lopullisesti vasta kun Herramme Jeesus palaa takaisin. Rauha omaan sydämeen tulee vasta silloin kun avaamme sen Jeesukselle.
Pekka mitä ajattelet niistä jotka kiroavat juutalaisia? Voiko kristitty tehdä niin?
Totta. Näin on. Joskus vaan tekee mieli ”vääntää rautalabgasta malli” kuinka epäoikeudenmukaisesti maailma Israelia kohtelee.
Kristityn toimenkuvaan ei kuulu kenenkään kiroaminen saati tuomitseminen.
Tuo äskeinen oli Pekka Pesoselle.
Siinä että moni nyt kiroaa Juutalaisia toteutuu se lopunajallinen asia, että Israel tulee olemaan kaikkien kansojen vihan kohde. Näen siinä raamatun ennustuksen toteutumisen. Viha eri puolilla maailmaa saa yhä suuremman vallan. Vihalle kun yhdellä kohdin annetaan lupa, niin sillä on taipumus levitä kaikkialle. Olemme menossa kohdin vihan aikaa.