Sana Palestiina on myyttinen sana, jota monet päivittäin toistavat, mutta vain harva tietää, mistä on kysymys. Sen tunnustamisella haetaan oikeutta ”palestiinalaiselle kansalle”, jollaista kansaa – saati valtiota – historia ei tunne. Niitä ei koskaan ole ollut olemassa.
Lähi-idän kansainväliset sopimukset reilun sadan vuoden takaa on täysin unohdettu. Kansainliitto hyväksyi v. 1920 Jordanjoen länsipuoliset alueet ja Transjordanian (nyk. Jordania) juutalaisten kansalliseksi kodiksi. Kuitenkin se erotti v.1922 Transjordanian arabivaltioksi sillä ehdolla, että Jordanjoen länsipuoli jää juutalaisvaltioksi. Arabit oitis karkottivat juutalaiset joen itäpuolelta. Näin kahden valtion malli toteutui, mutta miksi se on täysin unohdettu? Päätös on edelleen juridisesti sitova.
Israel julistautui itsenäiseksi 14.5.1948, ja seuraavana päivänä viisi arabinaapuria hyökkäsi sen kimppuun. Sota päättyi hyökkääjien tappioon. Kuitenkin sodan jälkeen Egypti miehitti Gazan kaistan ja Jordania koko Länsirannan ja Itä-Jerusalemin, kaikki vastoin YK:n päätöslauselmaa. Miehitetyille alueille siirtyi paljon arabiväestöä Jordaniasta. Laiton miehitys jatkui vuoteen 1967 saakka.
Arabien v. 1967 aloittama kuuden päivän sota päättyi hyökkääjien tappioon ja sen seurauksena Gaza ja Länsiranta sekä Itä-Jerusalem siirtyivät jälleen Israelin hallintaan. Nämä alueethan olivat Kansainliiton juutalaisten kansalliselle kodille ”ikuisiksi ajoiksi” lupaamaa aluetta. Osa Länsirannan arabeista palasi takaisin kotimaahansa Jordaniaan, mutta monet jäivät, eikä Israel heitä karkottanut. Näistä arabivaltiot alkoivat käyttää – hieman halventavasti – nimitystä ”palestiinalaiset”. Palestiina-nimeähän roomalaiset käyttivät liki 2000 vuotta aikaisemmin juutalaisten asuttamista alueista.
Tuota nimitystä pelinappulana käyttäen monet arabijohtajat kehittelivät Jasser Arafatin johdolla erittäin ovelan poliittisen ja sotilaallisen ansan ja aseen Israelin tuhoamiseksi sisältäpäin. Niinpä ”muinaiselle palestiinalaiselle kansalle” kirjoitettiin pikavauhtia mahtava historia aina Nooan poikiin saakka. Nyt tälle kansalle vaadittiin omaa valtiota maa-alueeltaan pienen Israelin sisälle.
Tätä valheellista identiteettiä toistettiin jatkuvasti, ja – ihme kyllä – huijausten huijaus onnistui täydellisesti: vapaa maailma piti tarinaa totuutena ja pitää edelleen. Turhaan Jordanian kuningas Hussein muistutti usein, että ”palestiinalaisilla” jo on oma valtio, Jordania. Ei tarvita toista valtiota.
Jordania ja Egypti solmivat rauhan Israelin kanssa, ja sen jälkeen terrori Israelin sisällä kiihtyi yhä selvemmin uskonsodaksi: islam kävi pyhää sotaa sionistivaltiota vastaan. Hamasin hengellinen johtaja, professori Nizar Rayyan julisti: ”Tosi islam ei koskaan salli juutalaisvaltion henkiinjäämistä muslimien Lähi-idässä. Israel on mahdottomuus. Se on loukkaus Allahia vastaan.” Israelin ja YK:n monesti tarjoama kahden valtion malli ei ole kelvannut palestiinalaishallinnolle. Monissa sopimuksissa (Oslo I ja II, Camp David) Israel on suostunut äärimmäisiin myönnytyksiin, mutta sopimuskumppani on vastannut terrorilla ja kansannousulla. Se ei tavoittele rauhaa vaan islamilaista valtiota. Raketteja Israeliin on ammuttu vuosikymmeniä ja nyt niitä tulee kolmelta suunnalta.
Virtuaalivaltio Palestiinan tunnustaminen olisi nykytilanteessa järjetön päätös. Silloin tunnustettaisiin terroristijärjestöjen oikeus pienen, itsenäisen valtion ja kansan tuhoamiseen. Olisiko sittenkin syytä ottaa ”tiekartaksi” kestävään rauhaan Kansainliiton selkeä ratkaisu sadan vuoden takaa? Silloin muodostettiin monet nykyiset arabivaltiot, mutta miksi ei vieläkään hyväksytä silloin muodostettua juutalaisvaltiota?
Erkki Laitinen, lehtori (el.), Karttula
Asiantuntemukseen tässä ja jotta tietämyksensä perusteella voisi tapahtumista tehdä oikeita johtopäätöksiä pitäisi olla niin monen alan asiantuntemusta, ettei siihen kenenkään rahkeet riittäisi. Pelkästään Islamissa ja Juutalaisuudessa olisi jo ihan riittävästi. Sitten siellä on eri kansoja, heimoja ja valtioita. Tässä kaikessa sekamelskassa vaikuttaa uutisointi,
Kristian Korkman lausui haastattelussa jotain joka sopii tähän mielestäni hyvin: ”tiedotuksessa (Uutisoinnissa) menee läpi aina se mikä vetoaa tunteisiin ei se mikä perustuu pelkkään tietoon.
Uutiskuvat Gazan hädästä vaikuttavat asenteisiin vahvasti, mutta ei se tieto mitä Israel tapahtumista antaa. Se sivuutetaan. Näin syntyy ja vahvistuu kielteinen kuva Israelin toiminnasta. Hamas on taisteluissa käyttänyt lapsia räjähdevöillä varustettuna juoksemaan sotilaita vastaan. En suinkaan tarkoita sitä, etteikö lapsia kuole taistelujen ohessa muutenkin. Kyllä niitä kuolee. Osa on kuitenkin osallistunut taisteluihin. Kaikkea mitä uutiset kertoo ei pidä sellaisenaan uskoa.
Pekka P. Olen aivan samaa mieltä siitä, että kaikkea sitä, mitä uutisissa kerrotaan, ei kannata uskoa. Israelin puolella media on yleisesti ottaen asiallisempi ja myös kriittisempää kuin Gazassa. Mutta en ole varma siitä, että Suomen Israel-myönteiset tahot pyrkivät erityisen puolueettomaan ja punnittuun tiedonvälitykseen. Tosin Suomessakin on tutkittu Helsingin Sanomien uutisointia Kähi-Idästä ja todettu, että sitä värittää kielteinen suhtautuminen juutalaisiin ja juutalaisiin liitetyt stereotypiat. Asiasta kirjoitettiin mm. Teologisessa Aikakauskirjassa, joka on tieteellinen ja vertaisarvioitu teologien ammattilehti.
Tutkimuksen hyvä puoli on siinä, että valtavasta uutistulvasta poimitaan luotettavalla tavalla eli tieteellisillä tutkimusmetodeilla se, mikä on olennaista. Ja tämä pätee moneen muuhunkin asiaan kuin tähän Lähi-Idän konfliktiin.
Minusta on väärin ajatella, että tuo konflikti on niin monitahoinen, että kukaan ei oikein voi sanoa mitään varmaa, kun ei tiedä kaikesta. Tällainen lähtökohta kun tarkoittaa käytännössä sitä, että tutkitun tiedon asemesta näkemys muodostetaan mutu-tuntumalta ja jonkin hyvin yksinkertaisen mallin avulla. Sellaisia malleja ovat juurikin kristillinen sionismi (maa kuuluu juutalaisille, koska Jumala sanoo niin Raamatussa) tai yksipuolinen palestiinalaisten tukeminen (palestiinalaiset ovat sorrettuja ja siksi enemmän oikeassa kuin Israel).
Tarkoitan sitä ettei mihinkään fanaattiseen ainoana oikeassa olemiseen ole kenelläkään varaa. Sellainen ajattelu on juuri sitä rasismia, josta pressa sanoi, ettei se ole Suomalaisuutta. Emme voi syyllistää Israelia siitä, että se puolustaa olemassaoloaan. Emmekä voi kääntää selkäämme Palestiinalaisten kärsimyksille. Vaikeutena tässä koko sopassa on polarisaatiokehitys. Israel syyllistetään siitä että se on sotaisa. Jollei olisi, niin Israelia ei enää olisi. Muistan hyvin vielä pilapiirroksen lehdessä vuodelta 1967. Siinä Israelin kuvattiin koirana koirankopissa ja Arabivaltiot siinä ympärille ärisemässä.
YK jopa veti rauhanturvaajansa pois Egyptin ja Israelin rajojen väliltä Egyptin vaatimuksesta. Kaikille oli siis selvää että sota oli tulossa. Israel ei jäänyt odottamaan monen rintaman sodan alkamista. Lisäksi Israel pyrki siihen ettei Jordania liittyisi sotaan. Arabien painostuksesta se aloitti tykistötulella osallistumisen sotaan. Sodassa Jordania menetti ns. Länsi- rannan ja luopui siitä myöhemmin kokonaan.
1973 Oli Arabien uusi yritys. Silloin Israelin rintamat murtuivat Siinailla ja Golanilla. Sodan lopussa Golan jäi Israelille sekä Siinai. Egypiti solmi rauhan ja sai Siinain takaisin. Syyria ei rauhaa solminut ja Golan jäi Israelein haltuun.
Piirros oli lehdessä juuri ennen sotaa.
Kuuden päivän sodassa Israel sai nopeasti ilmatilan haltuunsa ja koska Arabiarmeijat olivat hyökkäysmuodostelmissa niiden kyky puolustautua oli heikentynyt.
Pekka P. Vuonna 1967 elettiin keskellä kylmää sotaa, jossa vastakkain eivät olleet ainoastaan arabivaltiot ja Israel vaan myös ”supervallat” Neuvostoliitto ja USA liittokuntineen. Iran oli USA:n ja Israelin liittolainen ja supervallat kilpailivat siitä, kuka saa mitkäkin arabivaltiot puolelleen. Tästä syystä 1967 tilanne ei ole oikein vertailukelpoinen tähän hetkeen. Vuoden 1967 sota synnytti sympatia-aallon Israelia kohtaan, mutta myös ensimmäiset merkittävät terroristi-iskut. Silloin terroristit olivat vasemmistolaisia, nykyään ääri-islamisteja, jotka terrorisoivat myös toisia arabeja. 1973 Israel sai torjuntavoiton ja siitä seurasi rauhansopimukset Jordanian ja Egyptin kanssa. Mikä oli täysin järkevää niiden kannalta. Syyria ja Libanon valitsivat toisen tien ja molemmat ovat nyt romahduspisteessä. Tosin syynä ei ole vain niiden suhtautuminen Israeliin, kuten jotkut Israelin kristityt tukijat väittävät, vaan omat, sisäiset ongelmat.
Nyt tilanne on kuitenkin se että Israel on lähes 60 vuoden ajan miehittänyt Gazaa ja Länsirantaa, joilla elävä palestiinalaisväestö elää alistetussa ja sorretussa asemassa. Israelin oma väestö on käsittääkseni jakautunut sen suhteen miten tämä pitäisi ratkaista. Lisäksi Israel on vähän kerrassaan asuttanut valtaamiaan alueita juutalaissiirtokunnilla ja liittänyt itseensä sodassa valtaamiaan alueita. Monet Israelin nimenomaan kristityistä tukijoista pitävät tätä menettelyä ”raamatullisena” ja oikeutettuna sekä Jumalan tahdon mukaisena. Myös israelilainen kielenkäyttö, joka luo mielikuvaa Israelille oikeutetusti kuuluvista alueista on omaksuttu: Länsirannan asemesta puhutaan Juudeasta ja Samariasta.
Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi siitä, että Israelia syyllistetään mediassa ja polarisaatiokehitys on iso ongelma. Mutta nyt ollaan siinä pisteessä, että ei voida enää puhua Israelista vain arabeja vastaan puolustautuvana uhrina vaan myös hyökkääjänä ja sortajana. Sen sijaan, että yritetään ottaa lähtökohdaksi Balfourin julistus 1917, Kansainliiton päätökset ja YK:n jakosuunnitelmat 1940-luvulta, pitää ainakin minun käsitykseni mukaan löytää jotain uusia ratkaisuja. ”Juutalaiset mereen” tai ”arabit arabimaihin” -kansanmurha- ja väestönsiirtopolitiikka ei tätä ratkaise.
Euroopassa meni 40 vuotta, ennen kuin 2.maailmansodan voittajavallat ja saksalaiset itse hyväksyivät 1940-luvun lopulla vedetyt rajalinjat ja Saksan yhdistymisen. Tämä konflikti on jatkunut 70 tai jopa 100 vuotta. Periaatteessa sekin olisi mahdollista päättää, kun vain osapuolilla itsellään ja asiaan sekaantuvilla valtioilla olisi halua.
Näkökulmasta herkästi puuttuu se todellisuus missä Israel elää , kun raketti-iskuja on viimeisten vuosikymmenien aikana tehty viikottain . Se että elää vihollisvaltioiden ympärillä on lähtökohta . Esimerkiksi Jordan ei ottanut arabeja omaan maahansa kun 6 päivän sodan aikana sanoivat että pysykää siellä me valloittamme koko Israelin ja kun kävi toisin niin eivät ottaneet takaisin vaikka ei heillä mitään sukujuuria ollut Israelin maaperällä . Miehitys 60- vuotta , on mielenkiintoinen näkökulma joka on tosin tuttu suomen mediasta . Siihen voisi kysyä miksi Israel miehittää ja minkälainen tämä miehitys on ? Kannattaa tutustua aiheeseen paremmin . Eikö Israel halua rauhaa vaan sortaa heikompaa ? Miksi sitten se ottaa niitä vainottuja vastaan Gazasta vaikka seksuaalivähemmistöjä joita uhkaa kuoleman rangaistus siellä tai voisi kysyä arabeilta tai muslimeilta joita on 20% Israelissa ja asuvat siellä demokraattisessa yhteiskunnassa , samoilla oikeuksilla kuin juutalaiset. Israelissa asuvat voi kertoa miten siellä demokratia toteutuu , turvallisuuteen panostaminen on pakollista koska pienen kansan elämä on sen varassa . Kyllä Suomessa on onneksi nykyään politikkojakin jotka näkevät tilanteen faktat. Israelia saa arvostella mutta kannattaa kuunnella muutakin kuin terveysviranomaisen lähteitä tai yk :n Israel vastaisia tiedonantoja .
Olen sen verran Israelissa itse ollut, että olen nähnyt sortoa ja tiedän mitä siellä tapahtuu. En minä siltä silmiäni ole sulkenut.
Pidätkö Marko Israelia syyllisenä tähän sotaan ?
Israel ei ole syyllinen tähän sotaan, mutta on mielestäni osasyyllinen sodan pitkittymiseen.
Neuvottelujen katkeamisista saadaan ristiriitaista tietoa. Molemmat osapuolet syyttelee toisiaan.
Tuskin Israelissakaan tiedetään miten sodan voisi hyvällä tavalla lopettaa. Varmasti halua rauhaan on.
En tarkoita nykyisiä aseleponeuvotteluja vaan koko vuosikymmeniä kestänyttä konfliktia. Tarkemmin sanottuna Länsirannan siirtokuntien laajentamista ja siirtokuntalaisten väkivallantekoja sekä palestiinalaisten jatkuvaa nöyryyttämistä.
Ilman muuta myös palestiinalaisten antisemitismi ja korruptio sekä terroristien tukeminen pitäisi saada loppumaan.
”Ilman muuta myös palestiinalaisten antisemitismi ja korruptio sekä terroristien tukeminen pitäisi saada loppumaan.”
Vuonna 2000 Israel päätti omalla päätöksellä vetäytyä Etelä-Libanonista.
Tapahtumien kulku vetäytymisen jälkeen:
2000–2006: Jännitteitä mutta suhteellista rauhaa Israelin vetäytymisen jälkeen YK vahvisti, että Israel oli vetäytynyt kansainvälisesti tunnustetulle rajalle (ns. Sininen linja). Hizbollah kuitenkin piti Israelin vetäytymistä epätäydellisenä ja väitti, että Shebaan maatilat, kiistanalainen alue, oli edelleen Israelin miehittämä. Tänä aikana rajalla tapahtui ajoittaisia välikohtauksia, mukaan lukien raketti-iskuja ja pienimuotoisia yhteenottoja, mutta laajamittaisia vihollisuuksia ei nähty ennen vuotta 2006.
2006: Libanonin toinen sota Rauhallisempi vaihe päättyi 12. heinäkuuta 2006, kun Hizbollah teki rajahyökkäyksen, tappoi useita israelilaissotilaita ja kaappasi kaksi. Tämä johti Israelin laajamittaiseen sotilaalliseen vastahyökkäykseen ja kuukausia kestäneeseen sotaan, joka aiheutti huomattavia tuhoja Libanonissa ja siviiliuhreja molemmin puolin.
YK on näyttänyt kykynsä esim. Etelä Libanonissa 1982 lähtien. Israelin on ollut pakko kehittää omaa puolustusta yhä uusiutuvien hyökkäyksien vuoksi.
Naapuri on arvaamaton. Kaikkea yritetetään. Uhka nousee läheltä ja arvaamatta.
Toinen esimerkki lähihistoriasta:
Israelin rakentaman raja-aidan vaikutukset terrori-iskujen ja pommihyökkäysten määrään ovat olleet laajasti keskusteltu ja tutkittu aihe. Aita, joka kulkee pääasiassa Israelin ja Länsirannan välillä, rakennettiin erityisesti toisen intifadan aikana 2000-luvun alussa turvallisuussyistä. Sen tavoitteena oli estää itsemurhapommi-iskuja ja muita hyökkäyksiä, jotka kohdistuivat Israelin siviiliväestöön.
Tilastot ja vaikutukset:
Hyökkäysten väheneminen: Rakentamisen jälkeen raporttien mukaan itsemurhapommi-iskut Israelin alueella ovat vähentyneet merkittävästi. Esimerkiksi 2000-luvun alkupuolella oli useita kymmeniä vuosittaisia iskuja, mutta aidan valmistumisen jälkeen luvut laskivat selvästi.
Estetyt hyökkäykset: Israelin turvallisuusviranomaisten mukaan raja-aita on estänyt monia hyökkäyksiä. He viittaavat siihen, että fyysisen esteen ohella valvontajärjestelmät, kuten kamerat ja partiointi, ovat tehneet tunkeutumisesta vaikeampaa.
Terrorismin siirtyminen: Joidenkin asiantuntijoiden mukaan väheneminen ei johdu yksinomaan aidasta, vaan myös muista tekijöistä, kuten turvallisuuspalvelujen tehokkaammasta toiminnasta ja palestiinalaisten ryhmien sisäisistä muutoksista. Lisäksi terrori-iskut ovat siirtyneet muotoihin, kuten raketti-iskuihin Gazasta.
Kritiikki ja ongelmat:
Humanitaariset vaikutukset: Raja-aidan linjaus on ollut kiistanalainen, koska se ei noudata tarkasti vuoden 1967 aselepolinjaa (”vihreää linjaa”). Aita kulkee osittain Länsirannan puolella, mikä on aiheuttanut ongelmia palestiinalaisille, kuten maanmenetyksiä, liikkumisrajoituksia ja vaikeuksia päästä työpaikoille, kouluun ja sairaaloihin.
Poliittiset seuraukset: Aita on nähty osana laajempaa konfliktia, ja monet palestiinalaiset pitävät sitä Israelin pyrkimyksenä vakiinnuttaa rajansa yksipuolisesti.
Yhteenveto
Raja-aita on vähentänyt pommihyökkäyksiä ja itsemurhaiskuja Israelin alueella, mutta se on herättänyt myös merkittävää kritiikkiä humanitaarisista ja poliittisista syistä. Sen vaikutuksia turvallisuuteen ja rauhanprosessiin arvioidaan edelleen osana laajempaa Israelin ja Palestiinan konfliktia.
Kari P. Olet erittäin oikeassa siinä, mitä sanot. Terroristit pitää tietenkin pistää kuriin. Mutta kuka pistäisi, kun Libanonin oma armeija on heikko?
Jordania heitti aikoinaan PLO:n pois alueeltaan, ja tuo operaatio täytti tehtävänsä.
Ongelma on siinä, että erilaisia kansainvälisen oikeuden rikkomuksia alueella on lukematon määrä. Sitä, mitä Israelilta vaaditaan, pitäisi vielä suuremmalla syyllä vaatia näiltä terroristiporukoilta. Mutta kuten liian hyvin tiedämme, ns. kansainvälinen yhteisö taitaa olla liian eripurainen pakottaakseen esiin rauhan tai edes sen edellytykset.
Rauhaan pakottaminen johtaa Juutalaisten vainon lisääntymiseen kaikkialla ja miljoonien siirtymiseen vainon tähden Israeliin. Tietääkseni yli puolet Juutalaisista asuu Israelin ulkopuolella.
RUKOUS RAUHAN PUOLESTA
Sinä kuningasten Kuningas ja kaikkien herrain Herra (Ilm. 17:14), joka tahdot, että kaikki ihmiset eläisivät sovussa keskenään.
Anna tahtosi tulla tunnetuksi ja seuratuksi kaikkien kansojen keskuudessa ja johdata heidän askeleensa rauhan tielle. (Jesaja 2:4, Miika 4:3) Muista armossasi meitä ja koko ihmiskuntaa.
Vapauta meidät synnistä, joka johtaa sotaan ja riitaan. Vahvista sydämissämme tahtoa rakentaa vanhurskautta ja oikeutta maan päällä. (Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus niin kuin ehtymätön puro. Aamos 5:24) Anna kaikille, jotka sinua rukoilevat, vakaa tahto elää rauhassa ja rakkauden yhteydessä kaikkien ihmisten kanssa. (Room. 12:18) Suuntaa mielemme ja sydämemme palvelemaan sinun iäisiä tarkoituksiasi ihmislasten parhaaksi.
Kuule meitä, laupias Herra Jumala! Aamen.
Rukous Päivän Tunnussanan lopussa. Raamattuviitteet on allekirjoittanut lisännyt.
Luukkaan evankeliumi:
18:1 Ja hän puhui heille vertauksen siitä, että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä.