Pöhinä sakramenttien ympärillä käy kuumimmillaan, mikä ei merkitse sitä, että keskustelu olisi avointa ja rehellistä, puhutaanhan lestadiolaisuudesta. Pöhinän laajuus esikoislestadiolaisessa liikkeessä lienee kuitenkin ennen kuulumattoman laajaa. Onhan kyseessä sinänsä merkittävä järjestykseen liittyvä muutos, kun muodostetaan uusi lahko rituaaleineen. Lapin vanhimpien neuvon mukaisesti sakramenttien jakaminen aloitetaan tämän vuoden aikana osassa esikoislestadiolaisia rukoushoneita.
Sakramenteilla tai ilman, esikoislestadiolaisuus pitää jo syntyjään sisällään harhan nimeltään ”hengellinen hallitus”.
Aikoinaan 1900-luvun alussa, kun lestadiolaisuus jakaantui itä- ja länsilestadiolaisuuteen, olivat länsipuolen saarnaajat antaneet itse itselleen tuon ylevän paavillisen arvovallan olla koko kristillisyyden ylin ymmärrys. Heidän uskonsa mukaan ukko Laestadiuksen työn tuloksena oli maailmaan syntynyt ainoa oikea seurakunta 1800-luvun puolenvälin tienoilla, jonka ensimmäisen ja parhaan työnkekijän titteli annettiin provastille itselleen. Siinä seurakunnassa piti oleman vanhimmat, kuten apostolisena aikana, ja koska rovasti itse ja Raattamaa, ja Purnukin, olivat kuolleet, eivätkä heihin Kristuksen sijaan tukeutuneet saarnasmiehet löytäneet keskuudestaan vain yhtä miestä hallitsijaksi, valitsivat he koko kolleegionsa hoitamaan tuota hallitusvaltaa. Myös taivaan valtakunnan avaimet he onnistuivat nappaamaan itselleen – suurimman osan maailmaa sitä edelleenkään tietämätä. Samassa rytäkässä tuomittiin itäpuoli (vanhoillislestadiolaisuus) eriseuraksi, vaikka vielä edellisellä viikolla oltiin oltu samassa seurassa, eivätkä suurin osa Suomen puolelle jääneistä sieluista olleet edes kuulleet tästä uudesta hengellisestä hallituksesta. Itse he lienevät olleet Laestadiuksen jälkeen toiseksi parhaita kristillisyyden työntekijöitä, ja ainakin parhaita elossa olevia, ehkeivät sitä ääneen kehdanneet lausua. Heillä oli silloin, ja heidän seuraajillaan on vielä tänäkin päivänä, absoluuttisen erehtymätön yhteinen ymmärrys, jota vastaan nousevalla sielulla ei ole oleva siunausta tässä eikä tulevassa maailmassa. Noiden ensimmäisten Lapin vanhimpien paimennettavaksi langennut lauma jäi varsin pieneksi ja ensin lähes täydellisesti Ruotsin puolelle rajaa. Amerikassa oli otollisempi maaperä tällaiselle järjestykselle, mutta se on eri tarina. Näitä uusia Lapin vanhimpia lähti sitten Suomeen lähetysmatkalle ja he kiertelivät lestadiolaisten keskuudessa kertomassa kuinka Jellivaarassa on tämän ajan Betlehem, jossa tänä viimeisenä etsikon aikana on se ensiksi syntynyt seurakunta kussa ei ole tahraa, ei ryppyä. Muutamat yksinkertaiset omaksuivat täinkaltaisen opetuksen ja laittoivat luottamuksensa Lappiin. He opettivat jälkikasvulleen tämän kristillisyyden järjestyksen, ja nämä taas omalle jälkikasvulleen ja niin edelleen aina tänne asti. Ensimmäiset Lapin vanhimmat valitsivat sitten pyhässä erehtymättömyydessään itselleen erehtymättömät seuraajat, ja nämä taas vuorollaan itselleen- ja niin aina tänne asti tuo jumalallinen valta on siirtynyt. Nykyään liike käsittää Suomessa muutaman tuhat jäsentä ja on nimeltään Esikoislestadiolaiset ry. Lapista käsin hengellisenä hallituksena vallan kahvasta pitelee blogistin arvion mukaan kymmenkunta ruotsalaista, joista kaksi lienevät todelliset vallankäyttäjät.
Tämä lyhyt ja karkea historiikintapainen siksi, että ymmärrettäisiin, ettei ole lopultakaan – uskosta käsin katsoen – suurta merkitystä sillä, aletaanko po. liikkeessä toimittaa sakramentteja itse vai ei. Koko liike on perustettu Kristuksen sijasta Jellivaaraan ja omaanvanhurskauteen joten sen perustus on väärä, eikä sellaisen päälle viisas mies taloaan rakenna. Tästä väärästä perustuksesta johtuen käsillä oleva kiistakin unohtaa lähes kokonaan Jumalan sanan ja keskittyy perustelemaan asiaansa maallisten lakien, kirkkojärjestysten, historian, inhimillisen arvovallan, tapojen, perinteen, työryhmien, piispojen ja muiden toisarvoisten seikkojen kanssa. Samaan aikaan se kuollut usko, joka liikkeen jäsenille on opetettu, saa asua rauhassa siellä, minne se on tilansa saanut. Sen sijaan, että oltaisiin huolestuneita niistä sieluista, jotka ovat panneet autuutensa toivon yhteisöönsä, ja niistä petollisista valheista joita Jumalan nimissä esitetään, taitaa huolen kohteeksi valikoitua yleisen kahvittelurauhan järkkyminen.
Kun Lapin vanhimmille uskolliset saarnasmiehet ensimmäistä kertaa nostavat ehtoollismaljan rukoushuoneella ja seuraajansa polvistuvat uudelle alttarille heidän eteensä, ei heidän sydämensä tilassa liene tapahtunut mitään muutosta. Usko omaan- ja oman yhteisön erinomaisuuteen on se sama vanha, lanseerattu Suomeen 1902.
