Vuosittain lottoaa noin kolme miljoonaa suomalaista. Voiton todennäköisyys on yksi noin 15 miljoonasta. Se ei ole este pelaamiselle. Motiivina voi olla rikastuminen kertaheitolla tai vain helppo tapa päästä eroon riuduttavasta köyhyydestä. Miten tärkeää raha sitten on itse kullekin? Millä perusteilla pidämme ihmisiä ahneina?
Ahneuden kasvot ovat moni-ilmeiset. Ne voivat näyttäytyä vain elämisen ehtojen tarmokkaana parantamisena, vanhemmilta opittuna tapana elää tai arvoina, joissa raha tai jokin muu arvokas hallitsee liikaa kiinnostuksen kohteita, kanssakäymisiä ja tekemisiä.
Onkohan niin, miltä näyttää: rikkailla ja köyhillä ovat omat arvonsa. Muuan hätäinen ja kiireinen bisnesmies sai köyhässä maassa näpäytyksen paikalliselta: ”Kyllä sinä olet sitten köyhä mies, kun sinulla ei ole aikaa.” Liikemiehelle aika ja tapaamiset olivat rahanteon välineitä.
Leima eri kansojen piirteistä voi olla sitkeä, vaikka mielikuva perustuisi vain muutamaan yksittäistapaukseen. Asia ei ole aina niin, miltä se näyttää.
Nälkäinen kaivaa ruokaa ja palautuspulloja roskiksesta. On ihmisiä, joiden nälkä, köyhyys tai pelko pakottavat tekemään jotain väärää. Varastamisen himo (kleptomania) ei ole tätä lajia.
Huumebisneksessä liikkuu iso raha. Siksi alalla riittää yrittäjiä. Huumevelkainen pelkää taas velkojien raakuutta ja varastaa mitä irti saa myydäkseen tavaran heti edelleen.
Ahneus sokeuttaa mielen maiseman
Tuskin monikaan myöntää olevansa ahne. Kaikki eivät sitä himoa edes tiedosta. Ahneuteen voi kietoutua esimerkiksi veronkiertoa ja toisten ihmisten (usein hädänalaisten) hyväksikäyttöä. Henkirikosten taustalta löytyy usein raha ja omaisuus.
Ahneen puheet tihkuvat ja viipyvät mammonassa ja omissa saavutuksissa. Ne voivat muistuttaa epäjumalanpalvelusta. Ahne älähtää, jos ulkopuolisen sanat sattuvat hänen ”aarteisiinsa”. Toki kaikki rikkaat eivät ole ahneita eivätkä kaikki köyhät vapaita ahneudesta.
Ahneei mielellään lahjoittele. Ihmisen pakottava tarvekaan ei aina avaa kukkaron nyörejä. Omat edut ohittavat muiden edut. Suomalaisista joka kymmenes lahjoittaa säännöllisesti hyväntekeväisyyteen, kun taas muissa pohjoismaissa sen tekee joka kolmas. Selittäneekö ahneus eroa?
Himon kohdetta on vaikea piilotella. Rahan kiilto on silmissä, sanotaan. Ajatukset, sanat ja teot keskittyvät siihen. Maininta ahneen lopusta viittaa piirteen vastenmielisyyteen.
Mainokset vetoavat heikkouksiimme, vaikkapa näinkin: ”Laita rahasi töihin vaurastuaksesi!” Sekä sijoittaja että sijoitusyhtiö hyötyvät. Raha tuo myös valtaa.
Miksi ahneus alkaa hallita?
Yksiselitteistä syytä ahneuteen ei liene olemassa. Se näyttää sisäsyntyiseltä. Taipumus ahneuteen voi aktivoitua jossakin tilanteessa. Se voi olla tapakulttuuriakin tai heijastusta ympäristön arvoista. Se ei ole luonnonlaki, jota ei pystyttäisi hillitsemään.
Vuosittaiset joulut paljastavat yksittäisiä suurlahjoittajiakin. Ukrainan hätään on reagoitu kiitettävästi. Hyvää tehdään myös itsekkäistä vaikuttimista.
Ahneutta voi ruokkia lapsuusajan puutteellisuus ja kamppailu köyhyydessä. Rahattomuus voi olla arvokkaiden pyrkimysten tyly este. Kaikki köyhät eivät voivottele rikkaiden – joskus ansiottoman tuntuista – yltäkylläisyyttä, vaan heille riittää kohtuus ja oman työn tunnollinen hoito.
Ahneus, kateus ja himokin ovat samaa juurta. Ne ovat Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän seitsemän kuolemansynnin luettelossa. Valehtelulla koristellaan ahneuden raadollisuutta. Ahneus hämärtää myös eettisen itsearvioinnin kykyä. Ahneudesta voi tulla pakkomielle.
Ilman rahaa ei tulla toimeen
Milloin kyse on ahneudesta, ei suinkaan aina ole selvää. Toimeentulon hankkiminen ja riittävän taloudellisen aseman turvaaminen eivät ole sitä. Sitä ei ole säästäminen, ei järkevä taloudenpito – ei liioin rahan sijoittaminen kohteisiin, joissa omaisuuden arvo säilyy tai kasvaa.
Hyvää taloudenpitoa kuvaavat sanonnat: ”Eivät suuret tulot ratkaise, vaan myös pienet menot” tai on elettävä ”suu säkkiä myöten” tai vastuuta korostaen ”Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa.” Yksilökorosteiset arvot ruokkivat suhtautumista ahneuteen.
Latinankielinen lentävä lause ”Carpe diem!” tarkoittaa hetkeen tarttumista tai tilaisuuden hyödyntämistä. Rahan ansaintaan virittynyt mieli huomaa terävästi nuo hetket. Maine ja ansioluettelot voivat olla ahneuden tapaista huumetta. Kunnianhimo voi edistää hyvääkin.
Lisääkö omaisuus onnellisuutta?
Omalla työllä ansaittua arvostamme yleisesti.Jotkut ihmiset eivät ota työtä vastaan, jos se vaihtoehto on työtä edullisempaa. Työn vastaanottaminen olisi kuitenkin mielekkään elämän kannalta parasta.
Etuuksiinkin sosiaalistutaan. Tukien varassa eläminen lakkaa vähitellen kiusaamasta. Joillekin tuki on taas elämän välttämättömyys. Tukien hyväksikäyttäjiäkin on. Mikään systeemi ei ole aukoton.
Omaisuudella jotkut täyttävät sisäistä tyhjyyttään. Aineelliset asiat saattavat pahentaa tyhjyyden tunnetta. Ystäviä, onnellisuutta ja mielen rauhaa ei voi ostaa – lääkäripalveluja kylläkin.
Vaikka vapaaehtoistyöstä on kustannuksia, sitä tehdään paljon, enenevästi ja jopa mielellään. Tyydytys syntyy toiminnasta, toisten auttamisesta ja kasvavasta ystäväpiiristä.
Ahneus Raamatun mukaan
Saatana lupasi Jeesukselle kaikki valtakunnat ja niiden loiston, jos Jeesus vain polvistuisi ja kumartaisi häntä. Jeesus ajoi Saatanan pois ja sanoi: ”On kirjoitettu, että Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.” (ks. Matt. 4:8–10)
Jeesus kehottaa karttamaan tarkoin kaikenlaista ahneutta. Hän sanoo: ”Ei kukaan voi rakentaa elämäänsä omaisuuden varaan, vaikka sitä olisi kuinka paljon tahansa” (Luuk. 12:15). Tuon opetuksen kärki painottaa sitä, ettei ajallisista asioista tulisi tärkeämpiä kuin usko Jumalaan.
Ahneus väijyy kaikkialla
Olemme kuulleet kohtuuttomista palkoista ja palkkioista sekä muhkeista etuuksista. Kyselemme, edellyttävätkö työt edes huippuosaamista, suurta vastuuta tai poikkeuksellista työmäärää?
Miksi ylettömiä palkitsemisia ei pengota enempää? Onko penkojat hiljennetty sopivin etuuksin vai polttaako penkoja näppinsä herkässä asiassa? Sekään pelko ei liene turha. Edunsaajathan ovat vaikutusvaltaisia. Rahan vallalla myös vaiennetaan.
Suomessa on vähän korruptiota. Kaikki se ei tule päivän valoon. Korruptio voi olla lähipiirin suosimista, vaikutusvallan hyödyntämistä ja ”mulle sulle” -päätösten valmistelua. Korruption moninaisuus ja sen vaietut ”maan tavat” tekevät sen tunnistamisesta hankalan.
Eettisten, ihmisyyttä tukevien normien kunnioitus on ihmiskunnan suuria laiminlyötyjä asioita. Hyviltä kuulostavat sanat toisillemme voivat joskus kumista tyhjyyttään.
Ihmisten maailmassa on usein niinkin kuin kirjailija Maria Jotuni totesi: ”Moraali on kuin lehmänkello, joka käy aina sen mukaan, kenen kaulassa se on.”
Esko Korkeakoski
KT, dosentti,
Valkeakoski
Voi edelleen kysyä: kuka sen ”kellon” on kaulaamme asettanut?
Jukka: Vastaapa sinä ensin omaan kysymykseesi. Olisi kiinnostavaa tietää näkemyksesi, koska olet yksi ahkerimmista tälle palstalle kirjoittavista.
SEija,
Kuka sen on asettanut? Siinäpä pohde. Riippuu miltä kannalta asiaa tarkastelee. Kello voi olla kunkin itsensä asettama tai se voi olla yhteisön tai jonkun ”diktaarrotin” asettama. Tai sitten se voi olla ”sattuma tupsauttama”, tai sitten se voi olla lunnostaan olemassa oleva. Ihmiskuasta riippu, mitä pidämme vastauskena. Kaikissa em. on toki osuutensa.
Tai voidaan tietenkin ajatella, että kello edustaa ”luonnollista moraalilakia” – mutta kellon käyntitarkkuus taas riippuu monestakin tekijästä. Aina se hiukan on ”väärässä” kun olemme syntisiä ihmisiä. Ehkäpä tämä vastaisi omaa ajatustani.
Jotunin lausahdus jättää tilaa sen erilaisille tulkinnoille. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Jotuni itse ajattelisi.
Jukka: Jotunin koko tuotanto paljastaa kuitenkin lukijalle aika paljon hänen ajattelustaan ja etiikastaan. Minusta olisi outoa, jos hän olisi kirjoittanut koko tuotantonsa olematta ajatuksellisesti tekstiensä takana. Tähän viittaavat myös kirjallisuudentutkimukselliset lähteet.
Onhan osalla eläimilläkin nähtävissä jonkinlaista moraalista käyttäytymistä tai kykyä hahmottaa mikä on oikein ja mikä väärin. Kuka asetti eläinten moraalisen kellon, ja miksi?
En oikein jaksa uskoa kyyniseen näkökulmaan siitä, että lottoaminen olisi suosittua pääosin ahneuden takia. Kun on joskus lukenut voittotarinoita, niin kyllä niistä välittyy yleensä yllättävän maltillinen suhtautuminen voittoon. Eikä sekään ole tavatonta, että voittajat miettivät mitä hyvää voitolla voisi tehdä muille.
Loton perimmäinen psykologia liittynee ennemminkin siihen, että pelaaja ostaa kupongilla oikeuden unelmoida. Useimmat pelaajista kyllä hahmottavat, että tilastollisesti jokaista lottoon laitettua euroa kohti takaisin on tulossa vain 0,40 euroa, eli että kyse on selvästi tappiollisesta harrastustoiminnasta. Mutta se on monille pieni hinta siitä, että voi unelmoida voitosta, vaikka sitä ei todennäköisesti koskaan kohdalle napsahdakaan.
Itsekin harrastan samaa. Todellisuuden rinnalla on inspiroivaa haaveilla ja leijua välillä vähän yläpilvessäkin. Olisihan se hienoa auttaa läheisiään ja vaikkapa itselle tärkeitä tavoitteita, yhdistyksiä tai hyväntekeväisyyskohteita.
Sijoittaminen ja sitä kautta vaurastuminen eivät tietenkään lähtökohtaisesti ole ahneutta, vaan järkevää taloudenhoitoa.
Mikä on eläinmaailmassa ”moraalisesti oikein” – tai väärin?
Eläinmaailmassa on monenlaista käyttäytymistä, jota me ihmiset tietenkin oman moraalitajumme pohjalta arvioimme. Vaikea mennä eläinten ”pään sisään” siinä, miten ne ajattelevat siitä, mikä on oikein ja mikä väärin; mikä vain tapa lajityypillisesti toimia, säilyä elossa ja ”saada geeniperimänsä säilymään” – tai miten asia sitten ilmaistaakaan tai miten se oikeasti on. Käyttäytymisestä ulkoisesti havainnoimalla tehdyt havainnot eivät ole koko totuus vaan ainoastaa se, miltä käyttäytyminen meistä ja ”meidän maailmastamme” käsin näyttää, behavioristista tulkintaa.
Ihmisillä on kuitenkin jonkinlainen taipumus ajatella, että jotkut asiat ovat ”oikein” ja jotkut ”väärin” – silloinkin (tai erityisesti silloin?) kun korostetaan, että ”tuo on vain sinun näkemyksesi moraalista”. Ainakin ”minun moraalikäsitykseni” on se oikea….
Toki siitäkin voidaan kiistellä, olemmeko mekin vain näennäisesti ”moraalisia” olioita, olemmeko mekin vain ja ainoastaan ”geeniperimämme säilyttämisin vietin” ohjaamia olioita – kuitenkaan ymmärtämättä, miksi geeniperinnän säilyttäminen olisi merkityksellistä.
Luin kirjan Ji Seong-ho, Pako jonka piti olla mahdoton: Kainalosauvojen varassa vapauteen Pohjois-Koreasta.
Siinä oli myös moraaliasioihin liittyviä havaintoja ns. mielenkiintoisissa olosuhteissa. Ihmiset reagoivat olasuhteisiin, Reagointiimme ja käyttäytymiseemme vaikuttaa myös vallitseva kulttuuri – oli siinä sitten uskontoa tai jotain muuta aatetta perustana. Kulttuurilla tai aatteella tai uskonnolla – ja uskolla johonkin – on väliä. siihen, millaisessa arvomaailmassa eletään, ja millaista moraalia pyritään noudattamaan: mikä on merkityksellistä.
Lottopelin ja ahneuden suhteen en vetäisi yhtäläisyyksiä. Eihän parempipalkkaiseen työpaikkaankaan vaihtaminen ahneutta aina ilmaise – pikemminkin se voi olla myös pyrkimystä parantaa perheen toimeentuloa tai vähentää puutetta – jostain omasta arjen helppoudesta tinkien. Mutta toki ahneuden synti meitä on useinkin vaanimassa, ns. pikkuasioissakin: himo se voi olla pienikin mammonan ym. himo. Ja varsinkin ”noissa toisissa” ihmisissä me sen olemme huomaavinamme kovin helposti; omaan käyttäytymiseemme meillä on yleensä ”eettisesti vastuulliset” selitykset, mehän kuulumme hyviksiin.
Raamatussa on esimerkkejä hyvän taloudenpidon merkityksestä ja toisaalta varoituksia mammonan himon vaaroista.
Sellaisen väitteen olen kuullut, että pienituloiset jopa helpommin antavat omastaan (suuhteellisesti merkitsevästi) kuin suurituloiset. Niinhän Jeesuskin tosin esimerkkikertomuksessaan ”lesken roposta” vihjaa. Ei ahneus ole vain rikkauksien keräämistä vaan myös rikkauksien pitämistä itsellään.
Jukka: Tuot tärkeän elementin ahneus -teemaan.
Ahneutta voisi tarkastella myös ”mammona-ahneuta” laajemmin: ahneutta vallantavoittelulle voitaisiin pitää jopa vielä turmiollisempanan kuin perinteistä ahneutta mammonalle.
Jukka: Tämäkin on tärkeä pointti. Juuri tämänhetkisessä poliittisessa näemme, miten turmiollisiin tuloksiin tämä polku saattaa johtaa.
… siis poliittisessa tilanteessa… oli tarkoitus sanoa.
Politiikka on vaikea laji (en siinä itse ole mukana), ja kun olen lukenut viime aikoina kirjallisuutta (.. Gestapon historiasta, Venäjän/Neuvostoliiton kehityksestä tai ”kehityksestä”, Alpo Rusin oikeudenkäyntiin liittyvistä tapahtumista ja sitä ennen vaikuttaneista poliittisista ilmiöistä oman Suojelupoliisimmekin ”erikoisuuksineen” ja salaisuuksineen, hiukan Itä-Ukrainankin lähihistoriasta; Venäjän trolleista jne.) tulee helposti varsin pessimistinen kuva ihmisen perusolemuksesta. Ainakin näyttäisi siltä, että vallanahneus on ja on ollut totisinta totta.
On helppo luokitella ihmisiä ja politiikkoja ”vallanahneiksi” tai hyviksiin ja pahiksiin, mutta kaikki ahneus tässä merkityksessä ei tule helposti näkyville – jos ollenkaan. Joskus ahneus on ilmeistä. Paljon on sellasita, joka jää (turvallisuusorganisaatioiden tai kirjatojen) arkistojenkin pimentoon (paitsi tietysti Jumalalta!).
Mieleeni tulee juristiystäväni kommenttihänen kokemuksistaan käräjätuomarina olemisesta: mediassa ja oikeussalissa maailma ja tilanteet näyttävät usein kovin erilaisilta; joskus oli vaikea olla itkämättä, joskus nauramattakin.
Anni Kytömäeltä kysyttiin eräässä kirjailijaillassa, kuinka ihminen voisi parhaiten suojella luontoa. ”Nukkumalla mahdollisimman paljon”, oli kirjailijan vastaus. Yksi nykyajalle tyypillinen ahneuden laji on elämysten ahnehtiminen. Vallaton ja varatonkin voi ahnehtia elämyksiä ja kokea elämän tylsäksi ilman niitä. Onni ja mielenrauha voivat tulla myös hitaasta elämästä, pysähtymisestä, luonnosta, kirjoista ilman ympäriinsä säntäilyä, shoppailua ja kaukomatkailua. Siitä luontokin kiittäisi.
Näin on Helka!
Nautintojen tavoittelu (jota aikamme suuresti korostaa aikamme seksuaalisuusnäkemyksissäkin) voi kääntyä nautinnon ahneudeksi. Ei ahneus vain ja ainoastaa rikkaiden synti ja viettelys ole.
Sortajiksi ja vallanhaluisiksikin ovat päätyneet niin ”pohatat ja paronit” kuin ”proletariaatinkin” edustajat. Vallankumouksilla voivat olla ylevät alkutavoitteet mutta lopulta ”vallankumous syö omat lapsensa”, kuten historia usein on osoittanut. Tilaisuus tekee usein sortajan.
(Snl. 30:8-9) Vilppi ja valhepuhe pidä minusta kaukana. Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosani leipää,
etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: ”Kuka on Herra?” ja etten köyhtyneenä varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan.
Voidaanpa ajatella, että vallanahneus voi ilmetä myös ns. ”uhriutumisessa” – tai puheena ”uhrieutumisesta”. Valta ei itsessään tietenkään ole syhtiä, kuten ei rikkauskaan, mutta valta tuppaa turmelemaan, koska me olemme syntiin taipuvaisia.
Vallanhaluhan taisi jo syntiinlankeemuskertomuksessa muuttua himoksi – olla Jumalan vertainen.
Ja valtaa me hamuamme usein, helposti sitä himoitenkin, myös moittimalla ja syyttämällä toisia vallanhaluisiksi – tai ties miksi.
Kaikki ei kuitenkaan aina ole sitä, miltä se näyttää syntisen tarkkailijan vinkkelistä, siis myös omasta vinkkelistämme katsellen.
Voidaan vielä eräs kristillinen näkökulma tuoda esille:
Me voimme myös olla siten ahneita, että etsimme vain kaikkea Jumalan – sinänsä tarpeellista – armoa ja muuta hyvyyttä itsellemme, emmekä ajattele, että ahneuksissamme nautiskelemme kristillisyydessä kaikesta sinänsä ”kristillisestä hyvästä” mutta unohdamme ne miljoonat, jotka eivät koskaan ole kuulleet evankeliumia tai sitten ne miljoonat, jotka joutuvat maksamaan uskostaan kovan hinnan: hengellään, terveyden menettämisellään, kivullaan, ahdistuksellaan jne.