Espanjan piispat ja Don Quijote

Don Quijote -romaanista muistetaan lähinnä taistelu tuulimyllyjä vastaan. Vastarannan kiiskien metafora, kesyttömien antisankarien, joilta jäi saamatta maailmanmainetta edes Andy Warholin lupaama 15-minuuttinen. Kirjoittaja Miguel de Cervantes oli kotoisin Alcalá de Henaresista läheltä Madridia. Se on varsinainen donquijote-pitäjä. Siellä asuu piispa, johon on tarttunut kotikylän asennetta isolla kauhalla. Nyt kylänraitin asioista puhutaan maailmanmediassa ja niistä on kiinnostunut myös poliisi. Harmaan kiven läpi silti mennään, ja espanjankielinen paavi antaa härkätaistelumaan kiehua omassa liemessään.

 
Espanjassa on sinänsä kaikkiaan 85 piispaa, apupiispaa, arkkipiispaa ja kardinaali-arkkipiispaa. Ei ole mitään syytä, miksi jonkun heistä pitäisi nousta valtakunnanuutisiin enemmän kuin toisen, mutta niinhän ihmisten maailmassa nyt vain on. Toisaalta uutisten tekijänä ei ole aina mediakoneisto. Ehkä kirkko itse tekee itsestään Don Quijoten. Niin ainakin viime viikolla, poliittisella piispainkokousviikolla, näyttää tapahtuneen.

Maanantaina 1.4. piispainkokouksen puheenjohtaja Ricardo Blásquez piti kokouksen alkupuheen. Onhan Espanjassa tulossa vaalit 28.4. Siksi johtava kardinaali tahtoi ottaa kantaa vaaleissa tarvittaviin arvoihin – arvojohtajuus! Poliitikoilta hän vaati ”esikuvallisuutta, jotta he voivat vahvistaa yhteiskunnan moraalia”. Arvoiksi mainittiin: perhe, elämän suojeleminen ja työn luominen. Kauniita, yleisiä arvoja, joissa kirkko on keskellä kylää. Silti voi pohtia, eikö kardinaalien (!) Barbarin ja Pell tilanne Ranskassa ja Australiassa vaikuta mitään? Selkokielellä: Oliko juuri nyt pakko astua esiin antamaan toisille ohjeita? (¿Era necesario dar consejos a los demás?) Onko kardinaali jengin, ja sen kingin, kingi? Unohtiko hän, että edellisen sukupolven piispat tukivat Francon diktatuuria täysin palkein vuodesta 1937 alkaen? Millaista kardinaalillista siunausta Espanjan politiikka tällä hetkellä tarvitsee jos yleensä tarvitsee – ja haluaako se sitä? Kriittinen mediakuluttaja kysyy: Onko Espanjan kirkko Don Quijote, joka taistelee historian pyörää vastaan itsepintaisesti, vaikka maallistumisen aalto vyöryy ja konkordaatin (=Vatikaanin eri- ja etuoikeuksien) aika voisi kohta olla ohi?

 
Piispat eivät ehkä siunanneet vaaleja, sillä kardinaali Blásquezin puheen loppukärki osui kirkkoon donquijote-traditioiden mukaisesti. Muistetaan, miten taistelu tuulimyllyä vastaan päättyi! Blásquez mainitsi puheessaan katolista kirkkoa riepotelleen hyväksikäyttökriisin. Hän löysi kuitenkin lohtua paavin loppupuheenvuorosta 24.2. Vatikaanissa: onhan hyväksikäyttöä muuallakin, suurin osa siitä tapahtuu ihan tavallisten perheenisien toimesta. The Guardian lainaa puhetta: ”vanhemmat, sukulaiset, lapsivaimojen miehet ja opettajat” ovat paavin mielestä yhtä syyllisiä kuin papit, piispat ja kardinaalit. Échame la culpa, syytä vaan minua, kuulen näiden laulavan paavin puhetta lukiessa… Tekojen ”hirviömäisyyttä” ei kirkossa silti vähennä se, että ilmiö on kovin yleinen muuallakin, Blásquez paavin tavoin silti pehmensi.

Espanjan kaunokirjallisuuden perusteoksen mielevä hidalgo vaeltaa vaisun aseenkantajansa Sancho Panzan kanssa, mielessään vain toteutumattomat fantasiat Dulcineasta, jota hän ei ole edes tavannut.  Kuten Don Quijote -runossaan  kirjoitti Eino Leino:

[…]

Hän sotii ja kulkee ja kullervoi –
vaikka tuulimyllyjä vastaan! –
Mut maailman kaiken hän taistohon voi
toki vaatia armahastaan.

Hei, eespäin ratsuni vaahtoinen vaan!
Mitä siitä, jos nauravi Pansa!
Ei tallirenkejä milloinkaan
runo kantanut satulassansa.

Kirjailija Miguel de Cervantes Saavedra syntyi siis Alcalá de Henaresissa, 30 km Madridin keskustasta itään. Kaupunki on ylpeä Cervantesista, mikä näkyy turisti-infossa: on patsasta ja on tilaisuutta muistelemaan kirjailijaa ja hänen teostaan. Kirja Don Quijote rakentuu trubaduuri-”bluesille” ja ritariromantiikalle. Onko kirja kyseisen haikeilun kannattaja, vai onko Cervantes juuri ritarien platonilais-traagisen rakkausmelankolian kriitikko? Eihän Don Quijote varsinaisesti onnistu yhtään missään, mihin hänen suuret, puhtoiset periaatteensa häntä ajavat. Toisin sanoen: pitäisikö Don Quijoten olla lukijoilleen ihanne traagisesta sankarista, jota vain eroottiset mielikuvat pitävät käynnissä? Entä onko tuo ihanne järkevä? Vai olisiko 1547 syntyneen kirjailijan jalanjäljissä hyvä kuunnella ”Sanchon sanomaa”? Realistinen vieressäkulkija näkee, missä sankari odottaa itseltään, ympäristöltään ja rakastetultaan aivan liikaa.

Mitä Alcaláan nyt tulee, niin homoseksuaalisuus herättää juuri suuria tunteita. Miten muuten voisi ollakaan, onhan homoseksuaalisuus kaikkien kirkkokuntien mitä suurin ”tuulimylly”: sitä on kaikkialla, mutta taistella pitäisi, vaikkei ilmiö poistukaan? Mitä pitäisi A.D. 2019, vuosisatoja inkvisition ja ritarien, trubaduurien ja linnanneitojen jälkeen, ajatella salaisesta kurssista, jossa homoseksuaaleja eheytetään? Alcalán hiippakunnan 10 vuotta pyörittämä kurssi jakoi ensin mielipiteitä, ja vielä keskiviikkona – näin Religión Digital – jotkut piispat arvostelivat sitä nimettömästi. He luonnehtivat Alcalán piispa Juan Antonio Reig Plá:ta ”poleemiseksi mieheksi, jonka pitäisi puolustaa itse itseään” ja että ”asiaan ei tule sotkea koko kirkkoa”. Silti perjantaina, piispainkokouksen viimeisenä päivänä, juuri niin tapahtui.  Puhe, jonka Blásquezin sihteeri Luis Argüello piti perjantaina 5.4., oli siksi vielä enemmän quijotistinen kuin puheenjohtajan maanantainen. Hän käytti puheenvuoron eheyttämishoitojen puolesta koko hiippaväen suulla – vaikka kyseessä on asia, jossa Madridin paikallishallinto tutkii lain rikkomista. Ymmärrettävää sinänsä, että hän paheksui 2.4. mielenosoitusta, mutta oli ehkä uskallettua (?) osoittaa ”tukea ja myötätuntoa” toiselle virkaveljelle, joka on poliisin tutkittavana? ”Kirkon tuesta” Reigille raportoitiin englanniksi myös Aasiassa. Rohkenen kysyä: Eikö epäillyn alcalalaisen puolustamisessa korkeimmalla kirkon tasolla ole kyseessä kulttuurinen, ylisukupolvinen la vía del ingenioso hidalgo – mielevän hidalgon tie?

Alcalán piispa Reig on ollut otsikoissa aiemminkin, lähinnä siksi että hän kunnioittaa suuresti sotilasdiktaattoria ja tämän joukkoja. Reig on pitänyt sielunmessuja Francisco Francolle monta kertaa ja hautausmaan sotilaille joka marraskuu, minkä lisäksi hän matkailee Kaatuneiden laakson, Francon hautapaikan, luostarissa usein. El Diario huhtikuun alussa katsoo Reigin olevan ultra Espanjan kirkossa, jossa vastaavien ultra-konservatiivien vaikutusvalta on Franciscuksen aikana vähentynyt. Se on silti yhä ratkaisevan suuri. Myös Reigin hengellinen tausta neokatekumeenisessa liikkeessä on konservatiivinen. Reig vastustaa näkyvästi paavia, sillä hän on julkaissut Carlo Caffarran, kuolleen dubia-kardinaalin, kirjan. Don Quijoten perinnearkistolle tämä on parhautta: kuolleen puolustaminen, kuolleen diktaattorin, saatikka kuolleen paavin vihollisen puolustaminen.

El Diarion kriittisyyden vastapainoksi voisi heittää lehtijutun (ABC, 23.3.2015) piispan oman hiippakunnan sivustolta. Siinä kehutaan juuri häntä siitä, että ensimmäisenä Espanjassa hän on perustanut palvelun hyväksikäytön uhreja varten. Se toimii samassa toimistossa, COF:ssa (=Centro de Orientación Familiar Regina Familiae), jota nyt tutkitaan ilmiannettuna homoseksuaalien eheyttämisestä. Juttu korostaa piispan tiukkuutta pappeja valittaessa. Heidän on oltava miehiä, jotka ovat ”valmiita [myös] aviomiehiksi ja perheenisiksi”.Suora lainaus: ”Tiedämme, että seksuaalinen hyväksikäyttö on ennen kaikkea vallan väärinkäyttöä; vallan väärinkäyttöä seksuaalisuuden alueella, joka on intiimein ja herkin. Henkilöiden valinnan on oltava radikaalin vaativaa sekä psyykkisellä että hengellisellä alueella. Ketään ei tule vihkiä [pappis]virkaan, elleivät hänessä yhdisty edellytykset olla hyvä puoliso ja hyvä perheenisä.”  Ehkä tämä palauttaa meidän perusongelmaan eli pakkoselibaattiin: jos ordinoitavat miehet olisivat valmiita saatikka halukkaita perhe-elämään, he ehkä eivät ryhtyisi papeiksi lainkaan, koska papilla ei saa olla perhettä. Toisaalta ihmettelen, miksi paavin 24.2. puheessa perheenisät osoitettiin yhtä pahoiksi kuin hengelliset isät, mutta se on eri juttu.

Mutta nukkuuko Espanjan kirkko kuplassaan yhä Ruususen unta? Francon kauden historia painaa, sillä aikaa on mennyt vähän ja kello jätättää. Francolle ei homoseksuaalien lobotomiakaan ollut vierasta. Vielä vuosina 1970-1979 oli voimassa laki, jonka nojalla homoseksuaaleihin kohdistettiin ”aversiivista” terapiaa kuten sähköshokkeja hoidossa synnytettyjen homoeroottisten impulssien poistamiseksi. Alcalán piispa harjoittaa ”reversiivistä” (trauma-) psykoterapiaa homoseksuaaleille, vaikkei nimitä sitä sellaiseksi. Sekin on APA-psykologijärjestön mukaan vaarallista ja johtaa pahimmillaan itsemurhiin. Historialliseen huoleen on siis syytä, ja siitä El Diario kyllä muistuttaa. BBC kertoo, että Alcalán hiippakunta kuittaa viranomaisten syytökset pelkkään El Diarion fake newsiin perustuviksi – vaarallista leikkiä? Muuttaako salakuuntelu ja undercover-toimittajatyö itse asiaa, ja kenen homma on siitä huomauttaa? Jossei jutulla olisi merkitystä, olisiko piispainkokouksen sihteeri ottanut siihen kantaa?

Toisaalta, kyllä politiikkakin on piispoja mietityttänyt: He tietävät, ettei konservatiivisella kansanpuolue PP:llä mene kovin hyvin, mutta sitä on taktisesti äänestettävä ja kansaa siihen kehotettava – ei tietenkään lujasti, vaan lempeästi –  sillä se kannattaa katolisen kirkon yksinoikeuksien (=konkordaatin) säilyttämistä. Piispojen enemmistöä keskimääräisesti konservatiivisemmat opusdeiläiset  ja neokatekumeeni-porukat eli ”kikot” (Kiko Argüellon mukaan) äänestäisivät mieluummin äärioikeistoa, mutta piispakunta pelkää francolaisten muistojen uutta heräämistä. Näin asian näki joka tapauksessa El Diario ennen piispainkokouksen poliittisen paimenkokousviikon alkua. Emeritus arkkipiispamme Suomessa puhui oikein kirkon puoluepoliittisesta selibaatista?

Piispa Reig arvosteli 2012 homoseksuaaleja, jotka ”käyvät yökerhoissa, myyvät itseään ja joutuvat helvettiin”. Tilanne oli televisioitu pitkänperjantain palvelus, eli Reigin kielteinen kanta homoseksuaalisuuteen tuli varmasti jo 7 vuotta sitten selväksi. Katolinen konservatiivijärjestö HazTeOír [’tee itsesi kuulluksi’] palkitsi hänet samana vuonna 2012 ihmisarvon puolustamisesta. Helvetillä uhkaaminen ei ole siis hävinnyt mihinkään, saman totesin jutussani Vartijassa ”helvettien herrasta” Fernando Karadimasta Chilessä. Helvetin lupaileminen juuri pitkänäperjantaina 2012 oli, no, mielenkiintoista. Eikö juuri silloin pitäisi puhua Kristuksesta, joka astui alas ”sinne” toisten puolesta, ja kenen oikeuksin ketään tuomitaan täällä – ehkä Jeesus puhui siitäkin (?). Kristinuskon nimissä tuomitaan 2010-luvulla homoja yhä helvettiin kirkon tv-jumalanpalveluksissa Euroopan Unionissa, sillä tuomari jätti vihapuheet tutkimatta, minkä sateenkaariväki tuntuu muistavan.

Eheyttämiskursseja on tarjottu Reigin hiippakunnassa siitä saakka, kun hän tuli piispaksi vuosikymmen sitten. Reigin ristiriitaisesta julkisuuskuvasta kertoo El Diarion otsikko, jossa hän ”toivottaa homot helvettiin, mutta rukoilee Francon pelastumisen puolesta”. https://www.eldiario.es/sociedad/Reig-Pla-llevaria-santifica-Franco_0_882612346.html Nyt El Diario on jatkanut kriittistä linjaansa. Sen sivulla on mm. Podemos-puolueen kansanedustajan ja kansalaisjärjestön ilmiantoon johtanut äänite terapeutin selityksistä, jotka voisi tiivistää: ”Kyllä, Madridin kaupungissa vaikuttaa LGBTI-ideologia. Me emme saa toteuttaa LGBTI-foobista toimintaa. Kuitenkin teen sitä kognitiivisesti juuri kanssasi.” [alla kuva] Otsikko viittaakin ”laittomiin ja salaisiin”, ilegales y clandestinos, kursseihin.  Naisterapeutti oli siis täysin tietoinen siitä, että hän toimi hiippakunnan nimissä lainvastaisesti. Keinot eivät sitten olleet mitään syvyyspsykologiaa, hän sanoi että ”jos haluat olla tyttöjen kanssa, sinun pitää hallita itsesi, älä harrasta pornoa, spiritismiä tai ouija-lautaa”.

Spainenglish-sivusto kertoo tämän herättäneestä protestista englanniksi, ja CNA:n espanja-versio Aciprensa seuraa sitä. Juttu on otsikoitu kertomaan ”homoseksuaaliryhmän riehumisesta katedraalissa” 2.4. ja lainaa piispainkokouksen sihteeriä Luis Argüellon kommenttia Alcalán eheytymiskursseista 5.4. kun piispainkokous oli päättymässä. Hänen mukaansa ”hengellisellä tervehtymisellä (sanación) on ihmisten elämässä hyviä seurauksia”. Argüello vetoaa tässä Jeesukseen, joka paransi. Kuitenkin hän sanoi tv-haastattelussakin, että ”homoseksuaalisuutta ei voi parantaa (curar)”.

Tällainen sanaleikki, jossa hiippakunnan tiskin alta tarjoama kurssitus kuvataan ”hengelliseksi tervehdyttämiseksi”, muttei eheyttämiseksi – mitä se epäilemättä on – tuskin on kunniaksi Espanjan piispainkokoukselle CEE:lle, vaikka samaan hengenvetoon sanotaan, ettei voidakaan parantaa. -Jo tämän tervehtymis/eheytymiskäsitteen ymmärtämisen yrittäminen sairastuttaa, vaikkei itse kuuluisi LGBTI-porukoihin? Madridin kaupungin viranomaiset ovat aloittaneet tutkimukset, sillä eheyttämiskurssin pitämisestä voi saada jopa 45 tuhannen euron sakot. Salaa äänitetyllä kurssilla (psykologien viralliseen rekisteriin kuulumaton) naisterapeutti siis myöntää tämän ja jopa sen, että häkki voi heilahtaa…

Paavin toiminta homoseksuaalisuuden rankaisemisen lopettamiseksi esim. Belizessä on sitä vastoin saanut hyvää vastakaikua juristijärjestö International Bar Associationin piirissä. Sen ja muiden ihmisoikeus- ja LGBT-järjestöjen 51 edustajaa kävi tapaamassa paavia Vatikaanissa 5. huhtikuuta – samana päivänä kun Alcalán eheytystä tuettiin koko Espanjan piispainkokouksen voimin. Nähtävästi katolinen kirkko on LGBTI-asioiden suhteen aika jakautunut:  Frédéric Martelin tuore teos In the Closet of the Vatican on herättänyt keskustelua, sillä se sanoo jopa 80 % katolisista papeista olevan homoseksuaaleja itse. No, paavikaan ei hyväksy ”vahvasti juurtuneen tendenssin” homoseksuaalisia miehiä papeiksi, mikä kävi ilmi loppuvuoden kirjasta La fuerza de la vocación. Toinen juttu on sitten, sekoittaako tämä pakkaa vain lisää. Paavin lausahduksista paistaa toive, että seksuaalinen suuntautuminen ja sen ”juurtuminen” on, jossei ihan parannettavissa tyyliin ”lähetä lapsesi psykiatrille” (mitä jälkeenpäin seliteltiin), niin ainakin jonkun kirkollisen ammatinvalintapsykologin havaittavissa. Kuun vaihteen lausahdus, että ”homoseksuaaliset taipumukset eivät ole syntiä” ja niiden vertaaminen ”taipumukseen vihastua” tuskin liioin lämmittää, ja homo saa olla vaan ei homostella – oliko tässä[kään] mitään uutta? –When in Rome, do as the Romans do?

Viimeiset puoli vuotta tietoja pappien tekemästä hyväksikäytöstä on saapunut valtavia määriä, sanoo El País, joka perusti ilmiantopostin. Siihen tuli jo helmikuun loppuun mennessä määrä, joka vastaa 50 %:a siitä, mitä 30 vuoden ajalta muuten tiedettiin. Ilmiantoja El Paísille on enemmän kuin tuomioita maallisessa oikeudessa. Lehden tuomio Espanjan kirkon yhteistyöhaluttomuudesta – Irlantiin, Saksaan tai USA:han verrattuna – on karu.

Homoseksuaaliselle espanjalaiselle CristianosGays-sivustolle Alcalán piispa Reig edustaa nähtävästi kaikkea sitä, mitä se itse ei edusta – ja päinvastoin. Sivusto on tosin myös heteroparien asialla ottaessaan esille piispan 2018 lausunnon siitä, että ”ehkäisyvälineiden käyttö johtaa puolisoiden väliseen uskottomuuteen”. Piispalla on tarjolla SA-meininkiä (Sexólicos Anónimos) niille, jotka ovat väsyneet ”liian helposta seksistä [=ehkäisy] johtuvaan vaimon kunnioittamisen puutteeseen ja käyttöön pelkän oman nautinnon välineenä” tai muuhun ”seksuaaliseen luksukseen” tai masturbaatioon. Jää vain jäljelle kysymys, onko enää mitään seksuaalisen kanssakäymisen muotoa, johon piispa Reig ei tahtoisi virkaurallaan puuttua? Toisaalta ääri-asketismi liittää Alcalán piispan kuvitteelliseen Don Quijote -hahmoon, joka otti ritarinostalgian 100 % vakavuudella.

Kuten tutkija Fernando Pérez-Borbujo teoksessaan Tres miradas sobre el Quijote sanoo, hidalgo Don Quijote Manchalainen matkailee päämäärättömästi. Kulkuri ei voi suoda rakkaudelleen täyttymystä; sen on saatava olla täyttymätöntä ja toteutumatonta rakkautta, amor cortés. Se on samanlaista kuin Jumalan rakkaus: hänkään ei ole luoduistaan riippuvainen, eikä Jumalan rakkaudella ole päämäärää sinänsä. Esikuvana ritarirunoille on, Denis de Rougemontin länsimaiden rakkaushistoriaa lainaten, liikaan puhtauteen ja syömis-streittailuun eksyneiden kataarien vaikutus, ja kaikessa vaikutti 1100-1200-lukujen mariologinen hurskaus. Jeesuksen äidistä tuli naisen ihanne hurskaissa piireissä: hänessä tiivistyi nöyryys, harkitsevuus, ahkeruus, puhtaus, siveys ja usko. Kataareita vastaan kamppailtiin, mutta (Bernard Clairvaux’lainen) osin heidän omilla aseillaan, mariologista hurskautta vahvistamalla. Myös kirkon omassa kahden tason hurskaudessa on jotain samaa kuin kataareilla, joiden bonhommes olivat parempaa väkeä kuin punaista lihaa syövät kadunmiehet ja -naiset.

Homoseksuaalien 2.4. mielenosoitus Alcalán kirkon porstuassa sateenkaarilippujen kanssa oli seurausta El Diarion jutusta ja provosoi osaltaan piispoja tukemaan Alcalán piispaa, vaikka se tapahtuikin puolivillaisesti. LGBTI-mielenosoitukseen osallistui 150 henkeä, joista 30 pääsi kirkon aulaan. Tilanne äityi lopulta huutamiseksi, jossa sinkoilivat Reig Pláta arvostelleet sanat ”fascista” ja ”terrorista” (vähän ennen 4 min videon loppua). Sinänsä Reig Plán luonnehtiminen fasistiksi voi olla historiallisesti oikein, kuten edellä todettiin. Sateenkaarilipun alla kommentoitiin ehkä muutakin sukupolvikokemusta vanhan kaartin suuntaan. Ehkä juuret menevät vielä pidemmälle: nautintoaan pidättelevä ”donquijote-hengellisyys” saattaa olla aikansa elänyt, ja oli sitä – kuten edellä arvelin – jo kirjoittaja Cervantesin omassa pääkopassa kirjaa tehdessään. Vastuu jää Don Quijoten lukijalle siitä, mitä tuulimyllyjä hän omiksi ihanteikseen ottaa – ja kuinka saavuttamatonta rakkautta taistelu tarvitsee.

Kuva alla: El Diarion toimittaja tekeytyi eheytymistä kaipaavaksi homomieheksi ja lähti hiippakunnan tiskin alta -eheytyskurssiin, mutta opettajan sepustukset päätyivätkin valtakunnanverkkoon. Teksti kuvassa kertoo terapeutin vuorosanan: ”Harjoitan paraikaa kanssasi LGBTI-foobista kognitiivista tekoa.”

Valtalehti El País otsikoi piispainkokousta tarkoittaen: ”Homoseksuaalisuutta ei voi parantaa, mutta piispa Reigin tarkoittaman homoseksuaalisuuden kyllä”.

Lopuksi voikin sitten lainata El Paísin jutusta piispa Reigin pitkänperjantain 2012 saarnaa ja miettiä, miksi se sopii huonosti teemaan – tai saarnaan: ”He ajattelevat lapsesta saakka, että tuntevat vetoa samaa sukupuolta oleviin ja välillä, vahvistaakseen tämän, saastuttavat ja prostituoivat itsensä tai menevät öisten miesten klubeille. Vakuutan teille, että he kohtaavat helvetin.” (Piensan ya desde niños que tienen atracción hacia las personas de su mismo sexo y, a veces, para comprobarlo, se corrompen y se prostituyen o van a clubs de hombres nocturnos. Os aseguro que encuentran el infierno.)

P.S. Jotain mystistä on kyllä siinäkin, että argentiinalaispaavi viihtyy muualla loputtomiin ilman kotimaan matkaa, ja Chilestä on tullut espanjalaissyntyinen arkkipiispasijainen (C. Aós) tapaamaan häntä (1.-10.4.) yli toista viikkoa kestävälle retkelle Vatikaaniin. Latino johtaa universaalikirkkoa Euroopassa, Espanjan mies paikalliskirkkoa Latinoissa, mistä tämä kertoo… Tai ”Miksi Franciscus ei tahdo tulla Espanjaan”, kuten El País huhtikuun alussa kysyi? Kävihän edeltäjä Benedictus XVI eli ”B16” siellä vajaan 8 vuoden aikana 3 kertaa, eikä espanjaa puhuva paavi ex-emämaassa vielä koskaan. -Ärsyttääkö häntä piispojen, vai kenen, ristiriitaisuus, vaiko hiippakuntien itselleen omimat omaisuudet? lehti kysyy. Muuten: Santiagon apostolisen administraattorin nimi Celestino Aós (C. Aós) voisi olla jonkun mielestä vitsi (caós = kaaos), mutta se ei sitä ole. Tai ehkä paavilla, tai kenties Jumalalla, on outo huumorintaju, tai ehkä joku on ottanut Cervantesin itseironiaa liikaa itseensä?