Eduskunta äänesti, arkkipiispa oli samaa mieltä äänestystuloksen kanssa, mitä ihmiset tekivät? Erosivat kirkosta. Tiukan äänestyksen synnyttämä pahin savupilvi lienee hälvennyt, joten olisiko aika tarkistaa kytkennät? Niin lain puoltajat kuin vastustajatkin vetosivat lapsen oikeuksiin, joiden luonnollisesti katsoivat toteutuvan paremmin, jos heidän kantansa pääsisi voitolle.
No hyvä.
Kun nyt piispatkin ovat ilmaisseet huolensa ykseyden säilymisestä ja kilvan kauhistelleet/surreet ennätyksellistä kirkosta eroamispiikkiä, voisiko tässä lapsilähtöisyydessä olla yhteisen alun siemen? Olen tarkoituksellisesti pysytellyt ulkopuolella kaikista niistä – lähinnä Facebookissa tarjotuista – liittymiskutsuista mielipiteenilmaisuun sukupuolineutraalin avioliiton puolesta tai sitä vastaan. Tosiasia kuitenkin lienee se, että meistä suomalaisista yli 95 % on sellaisia, jotka eivät muodostaisi intiimiä parisuhdetta, saati rekisteröisi sitä millään tavalla, samaa sukupuolta olevan kanssa. Ei varmaan antaisi luonto periksi monellakaan, vaikka siitä saisi kuinka paljon etuja ja vaikka rahaakin tarjottaisiin. Loppujen lopuksi taitaa olla niin, että alle tuon viiden prosentin menee se määrä, jotka lähtevät sitten joskus 2017 häähommia suunnittelemaan. Aivan eri suuruusluokkaa on perheitä ja lapsia paljon useammin ja syvemmältä koskettava ongelma, joka ei parisuhteen laadun laventamisesta huolimatta ole osoittamassa vähenemisen merkkejä ja jonka haittapuolia lapsille ei koskaan tunnuta muistettavan tarpeeksi: erot ja niiden vaikutus lapsiin.
Lapissa kaikki kukkii nopeasti; kun meillä vehdataan pienen vähemmistön asioissa ja nähdään siellä jos jonkinlaista uhkakuvaa, unohdetaan muita, suurempia ja tärkeämpiä ongelmia siinä sivussa. On niin kivaa tuntea itsensä moraalisesti ylemmäksi pohtiessaan samaa sukupuolta olevien parisuhteita – onhan kyseessä niin marginaalinen ilmiö, että ehkä se ei koskaan koske minua tai lähipiiriäni. Lähes joka perheessä, suvussa ja piirissä vain alkaa olla niin yleistä tuo eroaminen, että sitä ei parane paheksua. Jeesushan ei Raamatun mukaan puhu sanaakaan homoseksuaalisuudesta – Matt. 19:12 on tässä kohtaa monitulkintainen – mutta avioerot hän tuomitsee melko selkeästi.
Oli tilanne lainsäädännön suhteen sitten mikä tahansa tai antoi kirkko siunauksensa sitten millaisille liitoille ja perhekunnille tahansa, lienee jatkossakin tavallisempi tilanne lapselle päätyä avioeron kiistakapulaksi kuin samaa sukupuolta olevan pariskunnan adoptoimaksi. Kun kerran molemmat avioliittolain muutoksen osapuolet ovat ilmaisseet ajattelevansa lapsen parasta, olisiko tämän asian parantamisessa tie yhteistyöhön ja vaikuttamiseen monia koskevassa asiassa? Vai onko joukossa sellaisia tahoja, joiden mielestä lapsiperheiden erot ovat positiivisia elämyksiä, joita tulisi kovasti pyrkiä lisäämään ja tarjoamaan tuota ihanaa ihmisenä kasvamisen mahdollisuutta yhä useammalle?
Yhä edelleen erotilanteissa lapset jäävät – syystä joka kaipaisi pitkää ja perusteellista esiin kaivamista – äidilleen useammin kuin isälle. Yhä edelleen liian usein lähivanhempi saa suoltaa omaa katkeraa mielikuvaansa toisesta vanhemmasta. Olen tämän satoja kertoja työssä ja omassa elämässäni kuullut. Pahinta on se, että lapsikin kuulee kaiken sen, miten toinen hänen elämänsä tärkein ja rakkain ihminen on vastuuton narsisti, juoppo raha-asioista huolehtimaton luuseri. Se on siis kuva, jonka useimmiten poikalapsi useimmiten äidiltään saa omaa sukupuoltaan edustavasta hahmosta; siitä, jonka kaltaiseksi hänen on tarkoitus kasvaa.
Ongelmaa ei taatusti helpota sekään, että lapsen kohtaama ammattilaisten armeija naisistuu sekin. Vielä 1970-luvulla, ydinperheiden aikaan, otettiin opettajankoulutuksiin puolet naisia ja puolet miehiä. Nyt miesten osuus luokan- ja erityisopettajiksi opiskelevista taitaa olla jossain kymmenen prosentin hujakoilla. Tiedän myös, etten ole ainoa (mies) opettaja, joka suunnittelee ammatinvaihdosta vaikeutuvien tilanteiden ja lisääntyvän byrokratian vuoksi. Pilatukset pesevät käsiään kasvatuksen ongelmista tarjoamalla yhä uusia ja uusia palavereja, raportointeja ja toimintarajoituksia. Sen sijaan, että saisimme keskittyä kasvatukselliseen vuorovaikutukseen, istumme oppilashuoltokokouksissa, kirjaamme Wilmaan ja vastaanotamme yhä uusia velvoitteita, joiden täyttäminen vie aikaa siltä työltä, jota meidän tulisi olla lasten kanssa tekemässä.
Mites olisi? Palautettaisiinko resurssit; luottamus ja usko kasvatukseen ja tuettaisiin vastuuta ottavia aikuisia kaikissa asemissa ja kaikissa kasvatustehtävissä? Jos puoletkin siitä innosta, millä parisuhdelakia on argumentoitu puolesta ja vastaan, käytettäisiin jo olemassa olevien lasten ongelmien hoitoon, olisi käytetty lasten aseman oikeaan parantamiseen, olisi moni itku jäänyt itkemättä ja moni burnout jäänyt toteutumatta.
Raamatulla homoliittoja vastustavat ovat useasti siteeranneet Roomalaiskirjeen alkua, jossa Paavali puhuu luonnolliset sukupuolisuhteet ”vaihtaneista” – ei siis mainitse niitä, jotka eivät koskaan ole heteroseksiä harrastaneetkaan – mutta unohtavat, miten Paavali jatkaa Room.1:28-31:
Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi. He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia, ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä.
Näitä jakeita edeltävästä tekstistä on nyt käyty jo riittävästi polemiikkia suuntaan jos toiseenkin. Olisiko nyt aika keskittyä muihin Paavalin mainitsemiin ongelmiin?
»Hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien aina ja iankaikkisesti.»
[Viipurin viimeisen tuomiorovastin saarnasta Viipurin tuomiokirkkoseurakunnan lakkauttamisjumalanpalveluksessa 11.12.1949)
Entä sitten? Kolme johtajaa tekee työtään.
Seppo Heinola :”Entä sitten? Kolme johtajaa tekee työtään.”
En tiedä miten tämä asia pitäisi selittää, mutta henk.koht. uskon, että kirkko ei ole minkään ryhmän poliittinen etujärjestö eikä ”kenttäoikeus”, jollaisina se nähdään, vaan paremminkin ”kenttäsairaala”, kuten Sacred Space –sivuston suomenkielisellä sivulla tämän aamun rukouksessa sanotaan.
Kaikkien vasemmiston ”virallisesti” ja”kollektiivisesti” vihaamien yhteisöjensä johtajiin kuuluvien puolisoni kaltaisten ei-poliittisten johtajien puolesta: “Ideo habentes administrationem, juxta quod misericordiam consecuti sumus, non deficimus, 2 sed abdicamus occulta dedecoris, non ambulantes in astutia, neque adulterantes verbum Dei, sed in manifestatione veritatis commendantes nosmetipsos ad omnem conscientiam hominum coram Deo.” (2 Cor. 4:1-2)
Seppo: No onhan tämä uutisen arvoinen asia; samoilla juhlilla kolme piispaa saarnaamassa.
Mielestäni kolmen piispan aktiivinen osallistuminen osoittaa myönteisyyttä karjalaisten juhlille ja toisaalta karjalaisten taholta myönteisyyttä ja arvostusta kirkkoamme kohtaa. (kuinkahan paljon meitä karjalaisia, sekä aina nykyisten rajojemme sisällä asuneita, että 430 000 evakkoa ja heidän jälkeläisiään on?)
Panen myös ilolla merkille, että kotimaa24 noteeraa pääkaupunkiseudun ulkopuolella tapahtuvaa elämää.
Karjala on 1940-luvun Ukraina.
Ukraina on 2010-luvun Karjala.
Todennäköisesti homoliittoja haluaa ja aikoo solmia 0,2% eikä suinkaan 5%, kuten blogisti epäilee.
http://www.adressit.com/kari_makisen_erottava
Ari Lehtinen,
Homoseksuaalisia ihmisiä on toki paljon enemmän kuin 0,2 prosenttia väestöstä.
Selvyydeksi myös: en kannata Kari Mäkisen erottamiseen tähtääviä toimia.
En väitäkään, että homoseksuaalisia olisi 0,2% väestöstä. Lue mitä kirjoitin.
Kirjoitin että homoliittoihin haluaa ja aikoo tn 0,2% väestöstä. Se luku on laskettavissa kun vertaa rekisteröityjen parisuhteiden lukumäärää samana aikana solmittujen avioliittojen lukumäärään.
Mutta toki tämän mikrofragmentin takia kannattaa yksi kirkkokunta särkeä.
Ari Lahtinen,
Seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjä koskevan lainsäädäänön muuttaminen tasa-arvoisemmaksi vaikuttaa positiivisesti myös niiden ihmisten elämään jotka eivät itse ole menossa naimisiin.
Ja sitä paitsi – mistä sinä tiedät kuinka moni suunnittelee naimisiin menoa?
On myös jotenkin käsittämätöntä, että vähemmistöjen ihmisarvoa vähätellään kutsumalla heitä ”mikrofragmentiksi”. Tällaiset ”mikrofragmentti”-nimitykset ovat omiaan häivyttämään mielestä sen, että kysymys on ihmisistä, ei elottomista esineistä tai kappaleista.
Esimerkiksi juutalaisia on Suomessa n. 1200. He muodostavat vielä pienemmän ”mikrofragmentin” väestöstä kuin seksuaali-ja sukupuolivähemmistöt. Tarvitseeko heistä tai heitä koskevasta lainsäädännöstä välittää – heitähän on niin vähän??
Yliarvioin tarkoituksella…
Kiitos blogistasi! Olen ollut samasta asiasta huolestunut kuin Sinä Elias. Miksi ihmiset eivät enää kestä elää toistensa kanssa? Jos toinen esim. pettää kerran, asiaa ei selvitetä, syytä analysoida vaan eropaperit pannaan vetämään. Missä nyt on raamatun sana? Siellä käsketään antamaan anteeksi 70×7 Tässä tohinassa unohdetaan lasten tarpeet ja toiveet. On vain minä ja minä..
Kun on erottu, löydetään usein uusi kumppani ja sitten sekoitetaan sinun lapset ja minun lapset ja niiden tulisi tulla heti toimeen keskenään, onhan tämä uusi parikin niin onnellinen ja rakastunut. Lapset kärsivät, asuvat milloin missäkin kodissa milloin minkäkinlaisten uusien sisarusten kanssa.
Tai sitten lapsi, lapset asustavat yksinhuoltajavanhemman kanssa ja kuulevat alituiseen toisen vanhempansa mollaamista.
Jo vuosia olen odottanut, että täällä pohdittaisiin näitä oikeita tämän päivän ongelmia. Viisaat kokeneet papit antaisivat elämänohjeita eivätkä kinaisi keskenään. Ihmiset ovat veloissa,työttömiä, masentuvat, ovat yksinäisiä, pojat syrjäytyvät, tuntevat olevansa hyödyttömiä ja tarpeettomia.
Miksi näihin ei puututa? On paljon helpompaa kirjoittaa parituhatta mielipidettä siitä kuinka hirveätä on jos kaksi homoa tai lesboa käy vihityttämässä itsensä maistraatissa. Sehän ei ole keneltäkään mitään pois. Vai onko?
Kaikkeen ongelmaan etsitään syytä oman itsen ulkopuolelta. Ei mietitä olisiko itsessä ollut vikaa ja yllykettä.
Kiitos kiitoksista. Hyviä tarkennuksia esitit.
Hieno blogi, tosi tärkeä asia, joka koskee suurta enemmistöä suomalaisista. Jos ei itsen, niin usein lähipiirin kautta.
Naulan kantaan. Hyvä kirjoitus.
Nälkä lähteen syömällä, akka juomalla, sanoo vanha suomalainen viisaus, joka ei taida enää pitää paikkansa. Nykyään kasvetaan eri suuntiin kahden vuoden jälkeen. Jeesus kielsi varsin selkeästi avioeron, minä voisin tältä istumalta luetella tukun tuttuja pappeja, jotka ovat eronneet ja menneet uudelleen naimisiin, jotkut kaksikin kertaa, varmuuden vuoksi.
Harmillista, että koko perhe- ja lastensuojeludiskurssi on täysin sukupuolittunut, paitsi, että noin viikko sitten yksi naispsykologi tuli julkisuuteen kertoen epäilevänsä, että naisetkin saattavat olla väkivaltaisia. Satamakaupungeissa, liekkihotelleissa, hullujenhuoneilla ja katkoilla tämä epäkorrektius on tiedetty aina.
”Olisiko nyt aika keskittyä muihin Paavalin manitsemiin ongelmiin?” Ei käy. Room. 1:28-31:ssa kaikki sopii minuun.
Vielä kun jostain löytyisi joku lausuntoautomaatti, joka suostuisi myöntämään, että myös naiset saattavat syyllistyä Room.1:28-31:ssa mainittuihin synteihin…
Naisten väkivaltaisuus on todellakin vaiettu ongelma. Osin siksi, että naisten väkivaltaa vähätellään ja selitellään, osin siksi, ettei mies kehtaa kertoa asiasta, koska kokee sen jotenkin häpeällisenä. Olen kuitenkin ollut havaitsevanani pientä edistystä tietoisuuden lisäämisessä tästä. Toivottavasti sen myötä madaltuu kynnys hakea apua ja asian mitätöinti. Tämä nyt vain sivuhuomautksena ohi blogin aiheen. Tai no, liittyy aiheeseen siten, että on melko kyseenalaista määrätä lapset lähes aina äidille paneutumatta taustoihin riittävästi.
On sitä pappeja, jotka eivät ole antaneet periksi tuossa eroasiassa.
On pappeja ja on toki muitakin.
Misku, samaa olen miettinyt:onko naisten väkivaltaisuus lisääntynyt vai kynnys ilmoittaa siitä madaltunut?
Onneksi Jorma on niitäkin pappeja. Enkä ole itseään, toistaiseksi, eronnut. Ei ole kyllä aikomustakaan.
Vaikken Misku olekaan, vastaan omasta puolestani: vahvasti veikkaan naisten väkivaltaisen käyttäytymisen lisääntyneen, nimenomaan käyttäytymisen. Aggressiivisuutta, joka ei ole ilmennyt toimintana, on toki aina ollut: nalkutus jne.
Totta varmaan tuokin. Naisen tavat purkaa tyytymättömyyttään ovat raaistuneet.
Ai, minä olisin mutu-pohjalta sanonut, että kynnys ilmoittaa on madaltunut. En tiedä. Jotenkin järkeilisin, että sekoboltseja on suhteellisesti yhtä paljon ollut aina. Toisaalta nainen oli aiemmin miehestä paljon riippuvaisempi kuin nyt, joten ehkä valtasuhteet estivät ryttyilemästä liikaa. Se ainakin on varma, että lapsiin kohdistui ennen enemmän väkivaltaa kuin nyt, koska nykyisin kaikki käsiksikäyminen on kriminalisoitu.
Jäkättämistä en muuten ole hiffanut koskaan. Eikä se valitettavasti rajoitu vain naisiin, joskin he syyllistyvät siihen selvästi miehiä enemmän. Jäkätys toimii paradoksaalisesti jarruttaen tavoitteita: mitä enemmän leipäläpi liikkuu, sitä vähemmän sieltä suoltuvaan tekstiin kiinnittää huomiota. Oppii aktiivisesti olemaan kuulematta.
Tarkennukseksi, etten puhu miehestäni. Hän on sosiaalisesti tosi viksu. 🙂