Eteenpäin Jumalan asialla

Tässä kuva lähetysmatkaltamme 7.7.2006, kun matkamme keskeytyi useammaksi tunniksi. Kaatunut puu oli katkaissut liikenteen tiellä ja kyläläiset tulivat apuun raivaamaan puun pois tieltä.

Sunnuntai 10.06.2018
3. sunnuntai helluntaista
Kutsu Jumalan valtakuntaan
Evankeliumi:
Luuk. 9:57-62

Jeesuksen toiminta oli laajenemassa. Aluksi hän oli liikkunut yksinään saarnaten Galilean synagogissa. Sitten toiminta kasvoi. Hän tarvitsi apua työhön. Niinpä hän valitsi 12 apostolia työtään edistämään. Nämä menivät ja tulosta tuli. Jeesusta kuulemaan tuli paljon kansaa.

Jeesus ei kuitenkaan jäänyt paikoilleen, vaan hänelle tuli tarve laajentaa toimintaa. Hän valmisteli 70 julistajan lähettämistä. Sitä varten piti tehdä valmisteluja, jotta tarvittava työvoima saatiin kokoon. Uutta väkeä hankittaessa piti kertoa, mitä työhön kuuluu ja mitä siitä seuraa.

Tehtävän anto oli selkeää: ”Lähde sinä julistamaan Jumalan valtakuntaa”, mutta kaikesta muusta työhön liittyvästäkin piti neuvotella.

Evankeliumissamme kerrotaan kolmen ihmisen reaktiot Jeesuksen kutsuun sekä niihin liittyvät Jeesuksen sanat.

Kesäinen pyhäkoulumuisto

Olin alle kouluiän. Tuli pyhäkoulusta kotiin päin. Aurinko paistoi täydeltä terältä. Samaan aikaan sateinen vihma kostutti ilman. Kädessäni oli kiiltokuva, jonka olin saanut muistoksi pyhäkoulusta. Se kastui aivan märäksi. Aurinko heijastui kuvasta kirkkaana. Pidin kuvan kädessäni kotiin asti.

Kuvassa oli ketun kuva ja päivän evankeliumista sanat: ”Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi.”

Muistan ikäni tuon tapahtuman ja sen puhuttelun, minkä nuo Jeesuksen sanat antoivat.

Evankeliumissamme ensimmäiselle kutsun saaneelle Jeesus ei luvannut ulkonaista menestystä tai ylellistä elämää, vaan köyhyyteen ja vaatimattomaan menoon tyytymistä. Jumalan asialla toiminta on antoisampaa kuin maallinen kerska, loisto tai menestys.

Muistoja hautajaisista

Asuin lapsuuteni maalla ja suuren suvun jäsenenä. Joissakin käytiin. Toisissa käyntiin ei aika riittänyt. Niinpä suku kokoontui etupäässä häihin tai hautajaisiin. Niissä tavattiin kaukaisempia sukulaisia. Näiden juhlien viettämisessä suku pysyi koossa ja pystyimme näkemään toinen toisemme.

Hautajaisten toimitus tehtiin useinkin kirkossa ennen jumalanpalveluksen alkua. Useampikin arkku saattoi olla alttarilla samaan aikaan. Sitten kirkonmenojen jälkeen mentiin surutaloon. Siellä oli ruokailua ja myös laulettiin virsiä tai Siionin kannelta. Pappi poikkesi jossakin vaiheessa päivää, kun ehti, piti pienen puheen ja meni seuraavaan muistotilaisuuteen.

Jossakin vaiheessa lukiolaisena ja sitten edelleen opiskelijana aloin minäkin sanomaan muutaman sanan noissa muistotilaisuuksissa.

Kamerunissa vainajan muisteleminen alkoi heti kuolin -viestin saavuttua. Ihmiset tulivat kun muilta menoiltaan ehtivät. Illoin laulettiin, puheltiin ja muisteltiin vainajaa. Hautauspäivä oli vain yksi päivä muiden muisteluiden joukossa. Silloin paikalla saattoi olla useampikin pappi ja ohjelma oli runsasta. Kauempaa tuli väkeä surutaloon montakin päivää tai viikkoa jälkeenpäin sitä mukaan kuin saivat tiedon ja ehtivät matkustamaan. Näin hautajaiset saattoivat venyä jopa kuukauden pituisiksi jatkuvasti paikalle tulevan väen määrästä riippuen. Esimerkiksi tyttäremme Carolinen hautajaisiin meidän kotiimme tuli suruväkeä vielä parin kuukauden ajan.

Kun Jeesus evankeliumissamme puhuu hautajaisia järjestelevälle henkilölle ja pyytää tätä seuraansa, niin emme tiedä missä vaiheessa surujuhlien vietto oli emmekä myöskään tunne hänen elämäntilanteensa kokonaistilannetta. Sitä ei ole kerrottu. Niinpä mekin saamme jättää tuon puolen miettimisen ja todeta ettei tämä puoli ole oleellista kertomuksen juonelle.

Oleellista Jeesuksen kutsussa oli se, että evankeliumin asia oli tärkeää ja sitä varten tuon kutsutun piti jättää hautajaisten jatkohoito toisten sukulaisten huoleksi ja käydä käsiksi siihen työhön, mihin Herra hänet kutsui: ”Lähteä julistamaan Jumalan valtakuntaa.”

Kyntämisestä

Kun olin nuorempi, niin kynnin kahden hevosen valjakon vetämällä auralla. Tuossa piti silmät pitää tarkkana niin hevosiin kuin auraankin katsomalla. Jos keikautti auran liian takapainoisesti, niin auran kärki nousi ja vako jäi liian matalaksi. Jos taas työnsi auraa liian etupainotteisesti, niin kärki meni liian syvälle ja hevosten oli vaikeaa vetää auraa. Aluksi olin taitamaton ja niinpä vako hyppeli milloin liian syvänä ja milloin liian matalana. Vähitellen taito lisääntyi ja vako syntyi siistinä ja säännöllisenä.

Kun sitten saimme traktorin, niin kyntö siirtyi raaha-auraan. Se säilytti syvyytensä. Näin työ tuli helpommaksi. Ensiksi piti vain säätää auran asetukset kohdalleen ja sen jälkeen työ oli helppoa, kun riitti, että traktori kulki sopivaa vauhtia oikeaa uraa pitkin ja piti huolen, että pellon päisteissä aloitti käännöksen oikeaan aikaan. Traktorilla työtä tehdessä oli kuitenkin seurattava työn laatua koko ajan ja tarkkailtava niin ajouraa eteen päin kuin työn jälkeä traktorin perässä. Vain näin saattoi varmistaa työn laadun.

Pyhällä maalla Jeesuksen aikaan kynnettäessä käytettiin yhdellä kädellä ohjattavaa sahrainta. Sen kanssa kynnettäessä piti olla tarkkana tuon ”vedettävän kuokan” asennosta ja linjauksista. Jos siinä laiminlöi, niin aura saattoi vimpsahtaa mihin suuntaan tahansa. Tästä keskittyneestä eteenpäin katsomisesta Jeesus otti ohjeen, miten meidän kannattaa suunnitella työtämme. Luokaamme katse eteenpäin Jumalan tulevaisuutta kohti.

Tämän Jeesus ilmaisi sanoin: ”Joka tarttuu auraan ja katsoo taakseen, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.”

Yhteenvetoa

Näin jälkikäteen voimme todeta, että Jeesus onnistui valinnassaan. Hän sai kokoon 70 avustajaa, jotka kaksittain menivät ympäriinsä paikkakunnalta toiselle ja julistivat evankeliumia voimallisesti ja suurella menestyksellä. Ilo täytti heidän mielensä, kun he palasivat työreissultaan kotiin ja kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut. Pahojen henkien voima ei voinut vastustaa heidän työtään, vaan hyvyyden voimat, Jumalan kaikkivaltius, Jeesuksen rajaton väkevyys loisti valona ja lämpönä ihmisten hyväksi.

Luukkaan evankeliumi kertoo paluusta seuraavin sanoin vuoden 1938 käännöksen mukaan:
10:17 Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: ”Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden.”

Evankeliumi meni tuolloin eteenpäin, menee yhä edelleen eteenpäin ja jatkossakin tulee alati menemään eteenpäin. Saamme toivoa täynnä kääntää katseemme Jumalan tulevaisuutta kohti. Hän on tulevaisuuden Jumala ja tulevaisuus on hänen käsissään.

Olkaamme siis rohkeita! Älkäämme pelätkö, vaan nostakaamme päämme ja toivon syke mielessämme juoksujalkaa suuntautukaamme kädet ojossa tulevaisuutta vastaan ottamaan rakkaan Jeesuksemme suurena lahjana.