Etikkaa vai etiikkaa?

Aikoinaan naapurin setä oli Immalanjärvellä eksynyt rajavyöhykkeelle. Rajamiehet kävivät varoittamassa. Itselleni se oli hyvin pelottavaa. Olin oikeasti huolissani, että mitä jos ne ei siellä rajaa huomaa ja joutuvat Neuvostoliittoon. Pelko oli varmaan turha, sillä miehet oppivat varmaan kerrasta ja en kuullut kenenkään eksyneen.

Meistä suomalaisista harva hyväksyisi sen, että itärajan läpi alkaisi tulla salaa tuhansia pakolaisia. Varsinkin jos siinä sivussa liikkuisivat huumeet ja muu rikollisuus. Vielä vähemmän meillä hyväksyttäisiin se, että jotkut ihmiset mahdollistaisivat näiden maassa olon. Rajavyöhyke on minulle tuttua nuoruudesta. Ei sinne kukaan päässyt ilman, että kertoi kenelle meni. Isäni kodin ikkunasta katselin piikkilanka aitaa.

Itselläni taipumus muuttaa ohjetta, jos ompelen tai leivon. Samaten aika äkkiä teen käänteiset asiasta, jotta ymmärrän laajemmin. Eri asioita yhdistelemällä saa riittävän kokonaisuuden.
Tein itselleni joskus eettiset ohjeet opiskeluihin liittyen. Olen muokannut ne sellaisiksi, jotta voin yhtyä, niihin arjessa.

Tutkittavien etu on tärkeämpi kuin itse tutkimus. Parhaimmatkaan eettiset ohjeet eivät vastaa tarkoitustaan niin hyvin kuin se, että en tee mitään toisille, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän, mutta se ei merkitse rajattomuutta. Valintatilanteessa jos tekisi mieli pysähtyä, kun itseä ei tulos miellytä, niin jatkan tarkistaen todelliset taustat, jotta en pettäisi itseäni. Kun vastaukset loppuvat, niin tyydyn siihen, sillä parhaimmatkin arvaukset voi olla oikein tai väärin. En ota toisen omaa, siis en käytä toisen tietoja ominani, vaan pyrin muistamaan lähdetiedot, jotta toiset voi tarkistaa minun tulkintani oikeellisuuden.

Kuvassa ei tosin ole ompeleeni, vaan tyttäreni tekemä lapsen lempibodeista koottu tilkkupeitto.