Harvinaisen nimekäs ja laaja joukko ortodoksi-vaikuttajia ovat allekirjoittaneet julistuksen.
Se toteaa Venäjän ortodoksisen kirkon syyllistyneen harhaoppiin.
Kyse on aatteesta Russkij Mir, venäläinen maailma.
Aateen keskiössä on näky ”ylikansallisesta venäläisestä kulttuuripiiristä tai sivilisaatiosta”.
Venäjän valtion ja kirkon ajatellaan ylläpitävän tämän piirin ”erityislaatuista hengellisyyttä, moraalikäsitystä ja kulttuuria”.
Minne tahansa kaksi tai kolme venäläistä asettuvat syntyy osanen ”venäläistä maailmaa”, aate julistaa.
Tarpeen tullen aatetta levitetään sodalla, kuten Ukrainassa on tehty.
Aatteen vihollinen on luopumuksen tilassa oleva ”länsi”.
Venäjän kirkon johtaja Kirill on esimerkiksi äskettäin syyttänyt pride-kulkueita ja juutalaisia.
Julistus toteaa aatteen olevan ”valheellinen opetus” ja ”harhaoppi”. Se on luonteeltaan totalitaristinen ja ”etnofyletistinen uskonnollinen fundamentalismi”.
Se jopa näkee aatteessa manikealaisia ja gnostilaisia piirteitä. Se ilmenee pelon ja viholliskuvien saarnaamisella.
Jo vuonna 1872 paikallinen kirkolliskokous tuomitsi etnofyletismin harhaopiksi. Siinä usko alistetaan etniselle identiteetille ja kansallisille pyrkimyksille.
Venäjän ortodoksinen kirkko on kuvannut suhdettaan valtioon sinfoniana. Suhteen väitetään olevan ”yhteistyötä” ja kirkon olevan itsenäinen tekijä. Harva uskoo tähän enää.
Julistuksella on myös tärkeä viestinnällinen huomio.
Se torjuu kaikenlaisen ”hengellisen kvietismin”, eränlaisen kirkollisen vaikenemisen ilmeisen edessä.
Täysimittaista valloitussotaa ei esimerkiksi voi kiertoilmaisuilla kutsua ”sotilaalliseksi erikoisoperaatioksi”, ”tapahtumiksi” tai ”konfliktiksi”.
Sitä ei voi myöskään kutsua veljessodaksi tai ”Kainin synniksi”, jos ei samalla todeta selvin sanoin toisen osapuolen selkeää syyllisyyttä, julistus tähdentää.
Luther oli julkaissut 1523 juutalaisia kohtaan epätavallisen myönteisen kirjoituksen otsikolla ”Että Jeesus Kristus syntyi juutalaisena” (Dass Jesus Christus ein geborener Jude sei; WA 11, S. 314–336). Se oli epätavallinen siksi, että juutalaiset olivat yleisesti epäsuosiossa lähes koko Euroopassa. Mutta sitten jotakin tapahtui.
”Juutalaisista ja heidän valheistaan” (Von den Jüden und ihren Lügen) ilmestyi 1543. Samana vuonna Luther julkaisi toisenkin juutalaisvastaisen kirjan ”Schemhamforaksesta ja Kristuksen suvusta, Matt.1. luvun johdosta” (Vom Schemen-Hamphoras und vom Geschlecht Christi, Matth. am 1. Capitel).
”Juutalaisista ja heidän valheistaan” on noin 180-sivuinen kirja. Suurimmaksi osaksi se koostuu raamattuteologisista selityksistä. Luther ei mene tässä yli sen, mitä Uusi testamentti ja Jeesus itse sanovat surullisina ja vihassa oman aikansa juutalaisuutta kohtaan, esimerkiksi Matt. 23:n leimuavissa voi-huudoissa fariseuksista ja kirjanoppineista. Voidaan myös huomata, että Luther – toisin kuin monet aikalaisensa – ei pitänyt tässä eikä muissa kirjoituksissaan juutalaisia vastuullisina Kristuksen kuolemaan. Hän painottaa usein sitä, että me kaikki olimme synteinemme syyllisiä siihen.
Jos Luther olisi päättänyt kirjoituksensa tähän, olisi se tuskin herättänyt mitään suurempaa huomiota, mutta sitä hän ei tehnyt. Sen sijaan hän lisäsi muutamia sivuja siitä, mitä kristittyjen tulee tehdä ”hylätyn ja kirotun kansan” kanssa, etteivät he tule osallisiksi heidän valheisiinsa ja rienauksiinsa:
”Meidän täytyy rukouksella ja jumalanpelolla harjoittaa ankaraa laupeutta, pelastaaksemme, jos mahdollista, joitakin heistä tulisista lieskoista. Kostaa emme saa. Heitä uhkaa tuhat kertaa pahempi kosto, kuin me voimme heille toivoa. Siksi annan uskollisilleni seuraavan neuvon.” Sitten seuraa seitsenkohtainen toimintaohjelma. Tulee 1) polttaa heidän synagoogansa ja koulunsa, 2) hävittää heidän asuntonsa ja antaa heidän asua erityisissä paikoissa kuten mustalaiset, 3) ottaa heiltä pois kaikki rukouskirjat ja Talmud-kirjoitukset, 4) kieltää rabbeja hengen menetyksen uhalla opettamasta tulevaisuudessa, 5) kumota oikeus vapaaseen suojaan (= matkustuskielto), 6) kieltää heidän koronkiskontansa, lainakorkojärjestelmä ja ottaa heiltä pois käteisvarat, 7) ”nuorille voimakkaille juutalaismiehille ja juutalaisnaisille annettakoon käteen varsta, kirves, kuokka, lapio, rukki tai värttinä ja annettakoon heidän ansaita leipänsä otsansa hiessä.”
Nämä viimeiset sivut herättävät hämmästystä ja jopa epäilyjä väärentämisestä: Ne eivät voi olla Lutherin itsensä kirjoittamia. Esim. VL-foorumilla eräs nimimerkki sanoo:
”Uskaltaisin väittää, ettei teos ole kokonaisuudessaan Lutherin kirjoittamaa. Luther sanoo ”mutta kostaa ei saa”, ja heti seuraavassa kappaleessa onkin jos jonkinmoista kostoa. Toisin sanoen, joka Lutheria halventaa teoksen takia, hakkaa kirveensä kiveen: ei Luther ole kokonaan teosta tehnyt (näin uskon), johtuen mm. ko. epäjatkuvuuskohdasta, joka on merkittävä ja selkeä. Ehkä alkuperäisteoksen sivu loppui juuri siinä, ja näin ollen lisäykset ovat räikeästi Lutherin kantoja vastaan.”
Itse en moiseen ”salaliittoteoriaan” usko. Olisi kuitenkin hyvä kuulla jonkun asiantuntijan käsitys – siis onko noissa epäilyissä mitään perää.
Luther tosiaan kävi vastaamaan, Judaismia vastaan, joka haukkui Jeesuksen äitiä Mariaa huoraksi, ynm. Nykyinen maailma ei ymmärrä mikä ero on rasismilla ja sillä Uskonnolla, mitä tuon ajan Juutalaisuus paljolti edusti. Luther kävi taistelua, tuota uskonnollista informaatiota vastaan, ei Juutalaisia itseään vastaan, vaan toivoi heidän Löytävän Jeesuksesta Messiaan. Ohessa ansiokas kirjoitus aiheesta:
http://takkirauta.blogspot.fi/2014/02/uusnatseista-ja-heidan-valheistaan.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed:+Takkirauta+(Takkirauta)
Huomasin otsikossa oleva historiallisen ongelman. Vanhaa Lutheria voisi mainitun kirjan perusteella luonnehtia juutalaisvastaiseksi mutta ei antisemitistiksi. Sehän syntyi vasta 1800-luvulla, joten tarkkuutta otsikointiin.
Vielä linkki mainittuun Driebergenin julistukseen:
http://www.jcrelations.net/Erkl%E4rung+zur+Begegnung+zwischen+lutherischen+Christen+und+Juden.1345.0.html?L=2
Se löytyy suomennettuna Vartijasta: Risto Saarinen, Teologia ja politiikka kristittyjen ja juutalaisten kohtaamisessa. Vartija 5-6/91: 229-235.
Lukaisin kohuteoksesta n. 50 sivua. En huomaa siinä mitään erikoista taikka varsinkaan perusteetonta Lutherin taholta. Myönnettäköön, että kohutuimpien ”toimintaohjelmien” pitäisi olla vasta kirjan lopulla. Mutta muuten teksti vaikuttaa perustellulta: Luther ojentaa mielestään liikoja itsestään luulevaa ”Jumalan valittua kansaa” pääosin Vanhasta testamentista otetuilla esimerkeillä ja sitaateilla, että eipä näillä siihenkään aikaan niin hyvin jumalansa kanssa aina näyttänyt menevän. Ja miten olisi voinutkaan? Yhtäältä katsellen juuri Vanha testamentti (tai jotkin sen kirjat) voitaisiin hahmottaa paradoksaalisesti yhtenä historian juutalaisvastaisimpana teoksena, koska siinä profeetat useinkin sanovat erittäin suorat sanat oman aikansa juutalaisväestölle. Ja keillepä muillekaan he olisivat voineet tuomitsevat ajatuksensa osoittaa kuin juuri niille joille kirjoituksensakin osoittivat? Ja sitten väestö tappoi näitä profeettoja. Ainakin perimätiedon mukaan. Ellei sitten juutalainen ylimystö ollut osaltansa mukana järjestämässä profeetallisia ”mediatapahtumia”. Esimerkiksi Jesajan kirjan alusta löytyy seuraavaa: ”Voi syntistä kansaa, raskaasti rikkonutta sukua, pahantekijöiden perhettä, rikoksiin eksyneitä lapsia! He ovat luopuneet Herrasta, he ovat halveksineet Israelin Pyhää ja kääntäneet hänelle selkänsä. Mihin teitä vielä on lyötävä, kun yhä vain uhmaatte? Koko pää on haavoilla, koko sydän sairas.” Ei tuollaistakaan voi enää sellaisenaan soveltaa meidän aikaamme, muttei sitä voi jättää huomiottakaan eikä varsinkaan kieltää kokonaan julkaisemasta.
On erittäin hienoa, että Luterilaisen maailmanliiton (LML) jäsenkirkot irtisanoutuivat Lutherin juutalaisvastaisista kirjoituksista Budapestin yleiskokouksessa vuonna 1984.
Ja yhtä hienoa, että Kotimaa uutisoi tämän asian kolme vuosikymmentä myöhemmin.
Mielenkiintoinen kirkkohistoriallinen dokumentti sen ajan opillisesta dialogista juutalaisuuden ja kristinuskon välillä. Sen verran tutustuin teokseen, että totesin sen pyrkivän aika perinpohjaiseen selvitykseen. En osaa itse arvioida, miten ansiokasta teologista tarkastelua se on nykyajan näkökulmasta katsoen. Kyllähän noita juutalaisnäkökulmia kristinuskoon on julkaistu viime vuosinakin useita ja varmaan niihin yritetään vastatakin edelleen. Ja onhan messiaanisia juutalaisiakin ollut jo ainakin sata vuotta ja nykyään lisääntyvässä määrin. Minusta on erutyisen mielenkiintoista seurata millaista dialogia he käyvät esim. ortodoksijuutalaisten kanssa. Messiaaninen juutalaisuushan pyrkii juurilleen sinne alkuseurakunnan aikoihin ja sivuuttavat myöhemmän kirkkohistorian uskonpuhdistuksineen kaikkineen.
Linkistä yllä tai tästä pääsee julkilausuman suomennokseen. Se on julkaistu Suomen ortodoksisen kirkon nettisivuilla.
Löysin tekstin eilen ortodoksisen kirkon nettisivulta ja luin korostuskynä kädessä. Perusteellinen Venäjän ortodoksisen kirkon politiikan kritiikki. Saa nähdä, vastaako Kirill kirkkonsa puolesta
Venäjän ortodoksinen kirkko on jo vastannut. Ei toki itse patriarkka. Ei ollut päätä huimaava vastaus.
P.S. Aatteen paras yhden lauseen kiteytys on Brandon Gallaherin käsialaa: ”It is ethno-religious nationalism on steroids.”