Maahanmuuttajatuttavani kertoi oppineensa suomen kielestä nopeasti kolme asiaa. Hän kuuli toistuvasti kolme ilmaisua liikkuessaan ulkona Ne olivat ”no niin”, ”vittu” ja ”perkele”. Tästä voisi tietenkin tehdä johtopäätöksen: kokemus kertoo kaiken oleellisen kansakuntamme henkisestä tilasta. Mutta täytyyhän sanassa jotain olla, kun se kieltämme osaamattoman korvaan tarttuu TOP-kolmen joukossa.
Poppari Sanni nostatti kappaleellaan kohua. Ehkä siksi, että naisen ei perinteisesti kuuluisi kiroilla. Ei ainakaan niin huolettomasti ja luontevasti kuin nuoret tytöt sen tekevät. Toista se on, kun Veikko Sinisalo kuokkii suota ja noituu Speden Pähkähullussa Suomessa. Miesten lausumat voimasanat ovat jotenkin kuuluneet aina kulttuuriimme. Julkisesti paheksutut, hiljaisesti hyväksytyt.
Ylipäätänsä voi kysyä: miksi ihmiseen hyvään oloon, eli seksiin liittyvää sanaa, naisen sukuelintä, käytetään kirosanana?
Kiroilu on tietenkin perin juurin turhaa. Ja syntiäkin se on. Sitä paitsi: vittua on hoettu jo niin kauan, että sen voima alkaa kadota. Sana muuttuu arkiseksi, merkityksettömäksi. Kirosanan merkityshän on siinä, että me miellämme sen kirosanaksi. Miltä kuulostaisi ”voi silmä”? Ei yhtään miltään. Laitetaan se puuroon.
Summa summarum siis: ei missään sanassa itsessään ole mitään vikaa. Vika on meidän päässä. Vai onko?
Itse en ole vielä ymmärtänyt, mihin tarvitaan ylempää pastoraalitutkintoa. Onko se oikeasti tarpeellinen edellytys asessorin hommiin?
Edelleen esitetään seurakunnan tai seurakuntayhtymän virkaa pakolliseksi. Kirkon tehtävissä on mainitun tutkinnon suorittaneita, jotka eivät siis edelleenkään olisi kelpoisia asessoriksi. Miksei voisi ajatella Suomen ev.lut. kirkon, sen seurakunnan tai seurakuntayhtymän virkaa?
Kieli on tärkein asia jolla hahmotamme maailmaa. On siis aika paljon väliä mitä puhutaan.
Timo Juntunen kirjoitti:
”Kiroilu on tietenkin perin juurin turhaa. Ja syntiäkin se on.”
Hienoa, että ev. lut. yhteisön pastori yhä uskaltaa kirjoittaa näin. Nostan pipoani syvästi kunnioittaen.