Vierailin viime viikonloppuna Puolassa lähellä Krakovaa sijaitsevassa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa. Käynti Euroopan historian yhden synkimmän luvun tapahtumapaikalla oli pysäyttävä kokemus. Tällä maailman todennäköisesti suurimalla hautausmaalla oli hieman alle seitsemänkymmentä vuotta sitten käynnissä valtava teollinen joukkosurma.
Historiantutkijoiden esittämien arvioiden mukaan Auschwitzissa surmattiin noin miljoonaa kolmesataatuhatta ihmistä: suurin osa oli junilla eri puolilta Eurooppaa tuotuja juutalaisia, lisäksi leirillä kuoli kymmeniä tuhansia puolalaisia, romaaneja, venäläisiä sotavankeja ja muihin natsien ali-ihmisinä pitämiin väestöryhmiin kuuluneita ihmisiä.
Ennen vetäytymisestään tammikuun lopulla 1945 neuvostojoukkojen alta natsit yrittivät kätkeä rikostensa jälkiä räjäyttämällä Birkenaun tuhoamisleirin kaasukammiot ja krematoriot. Kaasukammioiden rauniot, säilyneet asiakirjat, uhreilta jääneet esineet, silminnäkijäkertomukset kuitenkin todistavat hirmutöiden tapahtumisesta. On käsittämätöntä, että joku yrittää kiistää kaasukammioiden historiallisuuden.
Entisen keskistysleirin alueelle kulkiessa sitä, miten tuhannet ihmiset saatiin avustamaan tässä joukkomurhassa, on vaikea ymmärtää. Auschwitz–Birkenaussa työskenteli vartijoina ja muissa tehtävissä sen viiden olemassa olon vuoden aikana noin kahdeksantuhatta henkeä, joista noin 7000 selvisi hengissä sodasta. Heistä vain alle tuhat joutui ikinä vastaamaan teoistaan oikeuden edessä.
Puola on tänä päivänä kehittynyt moderni eurooppalainen maa, joka on aktiivisesti mukana monissa kansainvälisissä järjestöissä. Historia tulee Puolassa kuitenkin vastaan vähän joka paikassa missä kulkee. Puolan ja monen muun Itä-Euroopan kansan kärsimykset eivät päättyneet vuonna 1945 natsivallan kukistumiseen, vaan jatkuivat Neuvostoliiton miehitettyä aluetta saksalaisten jälkeen aina 1990-luvun alkuun.
Auschwitzissa käy vuosittain yli miljoona vierailijaa eri puolilta maailmaa. On tärkeätä, että niin Auschwitz kuin muut vastaavat paikat ympäri Eurooppa pyritään myös tulevaisuudessa säilyttämään alkuperäisessä asussaan varoituksena jälkipolville siitä mitä täällä tapahtui vasta varsin vähän aikaa sitten. Keskistysleirit ja rikokset ihmisyyttä vastaan eivät valitettavasti ole loppuneet Auschwitziin ja niitä tapahtuu yhä tänääkin esimerkiksi Syyriassa ja Pohjois-Koreassa.
Keskitysleirimuseon seinältä jäi mieleen espanjalaisen filosofin George Santayanan (1863 – 1952) lausuma“The one who does not remember history is bound to live through it again.” Jos emme muista historiaa, joudumme elämään sen uudestaan.
Koska sotesta on tullut uudissana? Meillä sote-puolella sitä on käytetty 80-luvun lopusta asti…kauan ennen 90-luvulla lanseerattua, ja jo sittemmin unohdettua, salarakas-termiä (mikä siis tarkoittaa rakastajaa/rakastajatarta). Sosiaali – ja terveydenhuolto ovat olleet saman ministeriön alaisena, yhteennivottu ja yhteisesti suunniteltavan jo vuodesta 1990 ja termi sote lanseeraattiin silloin.
Piispa varmaankin viittaa sote-uudistukseen, mikä on suhteellisen uusi asia (vasta vuodesta 2008 lähtien julkisuudessa puuhailtu).
Kestävyysvaje, kuten muutkin taloudelliset liirum-laarum sanat, sen sijaan on hyvä esimerkki uudissanasta, mille ei ole ollut merkitystä aikaisemminkin. Ei meillä tosin ole ollut suurten ikäluokkien enemmistöä eläkkeelläkään aikaisemmin.
Miten muuten nimitämme huoltosuhdetilannetta suurten ikäluokkien kuoltua, kun väestöpyramidi on ”tasapainossa”?