Vierailin viime viikonloppuna Puolassa lähellä Krakovaa sijaitsevassa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa. Käynti Euroopan historian yhden synkimmän luvun tapahtumapaikalla oli pysäyttävä kokemus. Tällä maailman todennäköisesti suurimalla hautausmaalla oli hieman alle seitsemänkymmentä vuotta sitten käynnissä valtava teollinen joukkosurma.
Historiantutkijoiden esittämien arvioiden mukaan Auschwitzissa surmattiin noin miljoonaa kolmesataatuhatta ihmistä: suurin osa oli junilla eri puolilta Eurooppaa tuotuja juutalaisia, lisäksi leirillä kuoli kymmeniä tuhansia puolalaisia, romaaneja, venäläisiä sotavankeja ja muihin natsien ali-ihmisinä pitämiin väestöryhmiin kuuluneita ihmisiä.
Ennen vetäytymisestään tammikuun lopulla 1945 neuvostojoukkojen alta natsit yrittivät kätkeä rikostensa jälkiä räjäyttämällä Birkenaun tuhoamisleirin kaasukammiot ja krematoriot. Kaasukammioiden rauniot, säilyneet asiakirjat, uhreilta jääneet esineet, silminnäkijäkertomukset kuitenkin todistavat hirmutöiden tapahtumisesta. On käsittämätöntä, että joku yrittää kiistää kaasukammioiden historiallisuuden.
Entisen keskistysleirin alueelle kulkiessa sitä, miten tuhannet ihmiset saatiin avustamaan tässä joukkomurhassa, on vaikea ymmärtää. Auschwitz–Birkenaussa työskenteli vartijoina ja muissa tehtävissä sen viiden olemassa olon vuoden aikana noin kahdeksantuhatta henkeä, joista noin 7000 selvisi hengissä sodasta. Heistä vain alle tuhat joutui ikinä vastaamaan teoistaan oikeuden edessä.
Puola on tänä päivänä kehittynyt moderni eurooppalainen maa, joka on aktiivisesti mukana monissa kansainvälisissä järjestöissä. Historia tulee Puolassa kuitenkin vastaan vähän joka paikassa missä kulkee. Puolan ja monen muun Itä-Euroopan kansan kärsimykset eivät päättyneet vuonna 1945 natsivallan kukistumiseen, vaan jatkuivat Neuvostoliiton miehitettyä aluetta saksalaisten jälkeen aina 1990-luvun alkuun.
Auschwitzissa käy vuosittain yli miljoona vierailijaa eri puolilta maailmaa. On tärkeätä, että niin Auschwitz kuin muut vastaavat paikat ympäri Eurooppa pyritään myös tulevaisuudessa säilyttämään alkuperäisessä asussaan varoituksena jälkipolville siitä mitä täällä tapahtui vasta varsin vähän aikaa sitten. Keskistysleirit ja rikokset ihmisyyttä vastaan eivät valitettavasti ole loppuneet Auschwitziin ja niitä tapahtuu yhä tänääkin esimerkiksi Syyriassa ja Pohjois-Koreassa.
Keskitysleirimuseon seinältä jäi mieleen espanjalaisen filosofin George Santayanan (1863 – 1952) lausuma“The one who does not remember history is bound to live through it again.” Jos emme muista historiaa, joudumme elämään sen uudestaan.
Yhden asian Auschwitz ja Stalinin keskitysleirit toivottavasti opettivat: kannattaa varoa liehuvia lippuja, sokeaa fanaattisuutta olipa kyseessä mikä tahansa ideologia, uskonto, herätysliike, uskontojen ”uhrit” ry, urheilu-tai vaikkapa ompeluseuraseura jne.
Aina on syytä hiukan epäillä. Euroopan verinen 1900-luku jätti ihmisen yksinäiseksi.
Kaksi vierailua Auschwitz-Birkenaussa on saanut minut vakuuttumaan samasta asiasta kuin Ville. Vierailin ensimmäisen kerran Auschwitzissa vuonna 1987, jolloin se oli aika erinäköinen kuin vuonna 2006, jolloin kävin siellä toisen kerran.
Natsi-Saksassa pyrittiin pääsemään eroon paitsi juutalaisista myös sellaisista ihmiskuntaa ja sen geeniperimää turmelevista ”ali-ihmisistä” kuten homoseksuaaleista, vammaisista ja romaneista.
(sekin on syytä muistaa, että ”rotuhygienialla” oli noina aikoina hyvin vahvaa kannatusta myos muualla, esimerkiksi Suomessa. Terveydenhoidon oppikirjoissa varoiteltiin ihmisiä menemästä naimisiin epämääräiseen ihmisainekseen kuuluvien yksilöiden kanssa, esimerkiksi sellaisten, joiden suvuissa on ilmennyt mielisairauksia.)
Kun sivustoilla käsitellään paljon myös uskontoon liittyviä asioita, niin voisipa todeta, että niille keskitysleireille suljettiin ja siellä kuoli myöskin melkoinen joukko Jehovan todistajia. Hitler uhkasi ”hävittää sen pesueen Saksasta”. Ei kuitenkaan onnistunut siinä, kuten ei moni ”kovanaama” ennen häntä ja eikä hänen jälkeensäkään.
Kannattaa varoa liehuvia lippuja ja sokeaa fanaattisuutta olipa kyseessä mikä tahansa taho. Niinpä niin. Jatkokeskustelun aiheista ei ole puutetta, pesänselvitystä tehdään meillä parhaillaan 1970-luvun neuvostovuosista, tänään täällä liehuvat ympäristöjärjestöjen liput ja huomiselle on jo tarjottu tiettyjen ihmisryhmien eristämistä omille asuinalueilleen.
Jep, liehuvia lippuja ja sokeaa fanaattisuutta kannattaa varoa myös silloin, kun niiden alla silmät leimuten marssitaan ns. hyvien asioiden, kuten ihmisoikeuksien puolesta.
Ei ole kovin kauan kun kaikki humaanit ja edistykselliset ihmiset marssivat rauhan ja Varsovan liiton puolesta USA:n ja sen kätyreiden imperialistisia aseita vastaan.
Pesänselvittely neuvostovuosista on jäänyt pinnalliseksi, koska kultturiväkemme on sinne päin kallellaan.
Kotimaassaan kaiken saastan verhoksi on levitetty sinipunavalkoinen lippu.
Kun puhutaan rotuhygieniasta ja holocaustista, on syytä mainita Suomen nimi varoen.
Rotuhygienia oli kiinnostava aihe kaikkialla maailmassa, ehkä vähemmin muita Suomessa.
Suomi kun oli tässä mielessä heikomman rotuaineksen kansoittamaa maa. Sivistysmaille suomalaiset edustivat joko turaanilaista tai mongolista rotuperintöä. Sen jalompaa sekoittunutta kehitysmuotoa itä-baltteja katsottiin pitkin nenänvartta Ruotsissa ja muualla Skandinaviassa. Itä-baltit eivät olleet kyenneet luomaan mitään omaa kulttuuria, vaan kaikki oli jalomman rodun Suomessa aikaan saamaa. Aiheesta luennoitiin minulle Tukholmassa vielä niinkin myöhään kuiin 1978.
Ruotsi oli tämän tutkimusalan johtavia maita jo 1800-luvulla.
Jorma Ojala,
natsien rotuopit olivat osaltaan oikeuttamassa holokaustia ja olet oikeassa siinä, että natsien rotuoppien mukaan suomalaiset edustivat heikompaa, itäistä rotuainesta, verrattuna germaaneihin ja skandinaaveihin. Tosin käsittääkseni suomalaisten katsottiin koostuvan jossain määrin erilaisista rodullisista aineksista: itä-Suomessa oli heikompaa ainesta, länsi-Suomessa parempaa.
Se on kuitenkin hyvä muistaa, että tuolloinen, muuallakin maailmassa kuin vain natsi-Saksassa (myös Suomessa) suosittu ”rotuhygienia” oli paljon muutakin kuin varsinaisia ”rotuoppeja” ja kansojen/ihmisryhmien erottelemista parempiin ja huonompiin rotuihin. Se oli myös rodun/kansan sisäistä puhdistusta epäterveistä aineksista. Vaikka saksalaiset edustivat natsien rotuoppien mukaan hyvää, germaanista rotua, Saksankin sisällä puhdistettiin (rotuhygienian hengessä) omaa rotua heikommista aineksista, esim. vammaisista, mielisairaista, homoseksuaaleista jne. Tätä sisäisen puhdistamisen mentaliteettia löytyi paljon myös Suomesta, vaikka siinä ei mentykään niin pitkälle kuin Saksassa.
Löysin jokin aika sitten terveydenhoidon oppikirjoja kätilöksi 1930-luvulla Suomessa opiskelleen sukulaiseni jäämistöstä. Kirjoissa on omia lukuja rotuhygienialle. Yksi noista kirjoista on ”Terveydenhoidon opas kodeille ja naisille” (1932, WSOY). Kirjassa on luku otsikolla ”rotuhygienia”.
Muutama lainaus kirjasta, tuon otsikon alta:
””Rotuhygienialla suppeammassa mielessä tarkoitetaan kuitenkin toimenpiteitä, joilla koetetaan estää vahingollisten ominaisuuksien periytymistä uusille sukupolville. Ennen kaikkea tämä koskee tylsämielisten suvunjatkamista, joka on estettävä. Mutta jos suvussa on mielisairauksia, on sen suvun täysjärkistenkin vältettävä, etteivät solmi avioliittoja toisen suvun kanssa, jossa on heikkomielisyyttä tai muita vaikeita hermostotauteja, esim. kaatuvatautia, tanssitautia, hysteriaa…Tulevaisuudelle olisi tietenkin varmempaa ja parempi, etteivät heikot suvut lainkaan jatkuisi, mutta käytännössä se on vielä mahdotonta..Yhteiskunnallisen rotuhygienian tehtäviin kuuluu eristää yhteiskunnasta vapaasti toimimasta vajaa-älyiset, rappeutuneet alkoholistit ja rikolliset, ja laatia lakeja, jotka suojaisivat rotua niin, että voidaan sterilisoida tietynlaisia yksilöitä sekä levittää tietoja rotuhygieniasta”.
On oikeastaan aika luonnollista, että tieteen muotivirtaukset rantautuvat Suomeenkin, kuten eugeniikka ja rotuoppi 1900-luvulla.
Suomi oli tässä kuitenkin vähäisemmässä määrässä mukana. Ruotsissa ”jalostettiin” kymmenkertainen määrä Suomeen verrattuna – niin oli ollut noitavainojenkin suhteen. Ajatus oli hyväksyttävä ennen muuta valtiopuolueen eli demarien tahollakin.
Sen perusteella vangittiin lukemattomia naisia, jotka sitten sterilistiin, muuten sai pysyä vapaus riistettynä kiven sisällä. Eivätkä olleet niin sanottuja hulluja tms.
Gustaf Retzius jo aloitti kraniologian 1800-luvun puolimaissa.
Suuret puuhamiehet löytynevät myös Ranskasta ja Britanniastakin jo ennen A. Rosenbergia ja ”Adolf Suurta”. Saksan karmea tilanne on seurausta siitä, että siellä ollaan tehokkaita ja määrätietoisia. Turun Sanomat muisti vielä 1960 luvulla tarkkaan, kuinka Rosenberg oli Baltian ruotsalaisia… :–)
Rotuopit ja ajatus, että jotkut kansallisuudet olisivat toisia ylempänä ja parempia, alkoi jo kytemään Charles Darwinin evoluutioteorian myötä ja seurauksena.
Darwin itsekin joissain kirjoituksissaan ja kirjoissaan kirjoitti jonkin verran tyyliin: joidenkin kansakuntien ylemmyydestä ja näiden sitä myötä oikeutuksesta hallita alemmalla tasolla olevia. Nykyisin tästä on vaiettu ja halutaan tuoda esiin, että Darwin kirjoitteli vain luonnontieteeseen liittyvistä asioista. Varsinaisen sosiaalidarwinismin aatteen lanseeraajat ja ajajat olivat toki sitten muita henkilöitä.
Ahlforsin Vesa otti oikein esille sosiaalidarwinismin.
Kantsii lukea jos kinnostaa: Kemiläinen Aira (toim): Mongoleja vai germaaneja? Rotuteorioiden suomalaiset.
SKS 1985
Muistan kun 2 vuotta ruotsia lukeneena lähdimme luokkaretkelle Ruotsiin 1961. Luokan tytöt pyysivät opettajaa neuvomaan meitä sanomaan Tukholmassa: ”Me emme ole mongoleja”.
Omilla suomenruotsalaisillamme oli vankka osuus tässä, R. Nordenstreng ja muut.
jorma ojala: ”Ahlforsin Vesa otti oikein esille sosiaalidarwinismin. Kantsii lukea jos kinnostaa: Kemiläinen Aira (toim): Mongoleja vai germaaneja? Rotuteorioiden suomalaiset. SKS 1985”
Ei ole tarvetta. Asuin itse Ruotsissa tuohon aikaan ja yhteensä 14 vuotta. Ei siellä koskaan tarvinnut minun vakuutella, että ”en ole mongooli.” Eräänlainen kansallismielisyyden yksinkertainen ilmentymä on tosin tämä ns. ”itsensä vähän paremmaksi tunteminen” verrattuna johonkin muun kansallisuuden edustajaan. Ehkä se useasti johtuu kielitaito-ongelmista.
Sellaisen kaltaistahan jotkut suomalaisetkin saattavat ilmentää esim. virolaisia ja/tai joitain maahanmuuttajaryhmiä kohtaan. Se asia ei nyt vain taida oikein liittyä blogin aihepiiriin jota tässä kommentoidaan. Ovat vähän eri tason asioita.
Se on sitten mainiota, jos ei tarvitse lukea. Säästyy rahaakin…
Suosittamani kirja Kemiläinen Aira: Mongoleja vai germaaneja
käsittelee hiukan eri teemoja mitä Ahlfors 14 vuoden kokemuksellaan teki Ruotsista.
jorma ojala: ”Se on sitten mainiota, jos ei tarvitse lukea. Säästyy rahaakin.Suosittamani kirja Kemiläinen Aira: Mongoleja vai germaaneja….”
Juuri näin ja varsinkin kun nämä asiat eivät ole minulle mitään ongelmia. Pidän kaikkia ihmisiä kaikista roduista ja kansallisuuksista täysin samanlaisina ja saman arvoisina. Historian kirjoista on jo tullut luettua mitä kaikkea epämiellyttävää ja vastenmielistä ne rotuopit ja kiihkoileva kansallismielisyys ovat saaneet aikaan ihmisyhteisön historiassa.
En ole aihetta ottanut esille siitä syystä, että se minulle olisi ongelma sen paremmin kuin kielitaitokaan.
Kirjoja luetaan ihan muista syistä.
Alkaneena vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta 1. maailmansodan syttymisestä. Tästä Euroopan sisällissodasta käynnistyi hirmuiseksi vuosisadaksi sanottu julman väkivallan jakso, joka vei väkivaltaiseen kuolemaan kymmeniä miljoonia ihmisiä. Tämän verilöylyn julmin huipentuma on epäilemäättä juuri holokausti, sillä sen kitaan joutuneista valtaenemmistö joutui tapetuksi pelkästään syntyperänsä takia uhrien voimatta vaikuttaa yhtään mitään omaan kohtaloonsa. Gulagiin sentään joutui ainakin periaatteessa polittisen mielipiteen takia, joskin pelkkä ilkeämielisen naapurin ilmianto saattoi johtaa leirituomioon Leiriltä oli sentään mahdollisus selvitä hengissäkin, joskin monet tietysti menehtyivät. Varsinkin toista maailmansotaa käytiin agressiivisten diktaattorien vallanhimon tyydyttämiseksi, ja miljoonia sotilaita ja siviilejä kuoli ennenaikaisen kuoleman.. Euroopan kulttuurissa nykyisin ilmenevä ahdistuneisuus ja rumuuden ihannointi on merkki moraalisesta krapulasta, jota synkkä menneisyytemme aiheuttaa myös jälkipolvissa. Isien synnit todellakin luovat pitkän varjonsa yli sukupolvien. Voimmeko vielä palata vaalimaan eurooppalaisuuden myönteistä perintöä: kreikkalaisten viisautta ja kauneutta, roomalaisten lakia ja oikeudenmukaisuutta ja kristinuskon pyhyyden tuntoa ja rakkaudellisuutta? Koko Eurooppa tarvitsee herätystä ja parannusta. Suokoon hyvä Jumala sen saapuvan!.
Haluamatta mitenkään parannella Sahaman kaunista kommenttia, tulee vain mieleeni, että Adolfin tuhovoima oli pienempi kuin Vilenin ja Joosepin…Heillähän oli 70 vuotta aikaa ja peli jatkuu.
Nyt on I MS:n merkkivuosi. Se tuntuu, jos mikä, varsin turhalta sodalta, koska uhkana ei ollut kaiken orjuuttava systeemi, vaan
vaikutusvallan ja kauppavallan menetys.
Herätyksen syttymiseen aika lienee vielä liian hyvä…
Yrjö Sahama: ”Alkaneena vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta 1. maailmansodan syttymisestä. Tästä Euroopan sisällissodasta käynnistyi hirmuiseksi vuosisadaksi sanottu julman väkivallan jakso, joka vei väkivaltaiseen kuolemaan kymmeniä miljoonia ihmisiä.”
Monet historioitsijat ovat kuvanneet vuotta 1914 historian suureksi käännekohdaksi.
Voisi myöskin ajatella, että silloin alkoivat Jeesuksen opetuksissaan kuvaamat (mm. Matteuksen 24. luku; Luukkaan 21. ja 17. luku, 2. Timoteuksen 3. luku, Ilmestyskirjan 6. luku) kuvaamat asiainjärjestelmän/maailmanaikojen/maailman ”viimeiset päivät” ja muualla Raamatussa mainitut ”lopun ajat.” Näidenhän kerrotaan edeltävän nykyisen maailman tuomion aikaa, maailmanaikojen muutosta, ihmishallitusten ja järjestelmien syrjään astumista ja Jumalan taivaallisen valtakuntahallinnon aikaa. Aikaa jolloin Jumala toteuttaa alkuperäisen tarkoituksensa maan ja ihmisyhteisön suhteen ja saattaa nimensä ja maineensa kunniaan ja pyhitykseen.
Meillä kristityillä ei ole mitään pelättävää, tuli loppu milloin tahansa. Meillä on turvanamme
Jeesus Kristus ja hänen sovintotyönsä.
Sitä kirkkomme edelleen julistaa kaikista ongelmistaan huolimatta, ja Jumala synnyttää uskon missä ja kenessä hän niin tahtoo.
Me odotamme tulevaa elämää iankaikkisesti Jumalan luona.
”- Evankeliumin hyvä sanoma on muutosvoima – myös yhteiskunnassa.”
Liirumlaarumia!
Eipä piispa ole viitsinyt tutustua Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimuksiin missä kerrotaan koruttomasti kuinka kirkon ja uskonnon voima on hiipunut.
Kirkon vertaaminen Suomeen ontuu siinä mielessä, että valtiolla on tappi vielä tallella, kirkolla ei.
Kirkkojen ja uskontojen voima voi hiipua, mutta evankeliumi on edelleen dynamiittia, muuttava voima niiden kohdalla, jotka ottavat sen vastaan.
”Kaikille, jotka ottivat sen vastaan, Hän antoi voiman tulla Hänen opetuslapsikseen.”
Kirkon tärkein puheenaihe on edelleen, Jumalan ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen tunteminen?
”Evankeliumin hyvä sanoma on muutosvoima – myös yhteiskunnassa. Se voi synnyttää toivon ja uuden rohkeuden. Ilman evankeliumia Kristuksesta kirkon puhe lähimmäisen rakastamisesta ja oikeudenmukaisuudesta irtautuu perustastaan ja muuttuu sanahelinäksi.” Piispa Peura. Tämä on täysin totta.
Salme: ”… muuttava voima niiden kohdalla, jotka ottavat sen vastaan.”
Tuohan koskee kaikkia aatteita jotka saavat ihmisestä niskaotteen!
Kun mieli on jonkun aatteen vallassa, ovat kaikki muut tyhmyyttä ja oma tietenkin viisautta, syvällisyyttä ja merkitystä antava.
Ideologiat ovat todellisuuden yksinkertaistuksia jotka saattavat vajottaa ihmisen ajatuskykyä merkittävästi. Johtaja-asemaan pyrkivälle, aate on hyvä renki, jonka avulla saada ihminen johdateltavaksi.
Itsenäisesti ajatteleva ihminen on sekä maalliselle että uskonnolliselle johtajalle iljestys – mahdoton johdettavaksi.
Kukaan, joka ei ole ottanut evankeliumia, Jeesusta kristusta, vastaan/omaan elämäänsä, ei tiedä sen muuttavasta voimasta.
Itsenäisesti ajattelevat ihmiset uskaltavat ottaa vastaan evankeliumin muuttavan voiman.
Kristinuskon mukaan ei pyritä johtavaa asemaan, ei herroina hallitsemaan vaan kirkon Herran Jeesuksen esimerkin mukaan toisia palvelemaan.
Maallisissa ideologioissa/aatteissa voi asiat olla toisella tolalla.
Mahtoiko piispa mainita puheessaan kirkon teot? Jos sanat ja teot eivät ole yhtä, silloin ollaan liirumlaarumissa.