Euroopan kirkkojen konferenssi ja Euroopan ortodoksien haasteet

Euroopan kirkkojen konferenssi (EKK) pitää heinäkuun alussa aikaistetun 14. yleiskokouksensa Budapestissa. EKK keskittyy siinä hallintonsa ja organisaationsa uudistamiseen, jotta se vastaisi paremmin 2000-luvun haasteisiin.

Niin Euroopan unionin kuin Euroopan kirkkojen konferenssinkin syntyhistoriaa yhdistää ehdoton rauhan aate. Eurooppaa koetelleet ja tuhonneet maailmansodat ja diktatuurit eivät saa enää milloinkaan toistua. Eurooppa haluaa elää rauhassa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltion periaatteita kunnioittaen.

EKK on sitoutunut vahvasti Euroopan integraation edistämiseen. Sen mukaan integraatioon kuuluu poliittisen ja taloudellisen yhdentymisen ohella myös syvä inhimillinen, sosiaalinen, hengellinen ja uskonnollinen ulottuvuus. Integraatio on ihmistä, ei bisnestä varten.

Lissabonin sopimuksen myötä EU:n eri instituutioiden ja Euroopan eri uskonnollisten johtajien välinen vuoropuhelu on vakiintunut ja entisestään syventynyt.  EKK:n toiminta on puolestaan viime vuosina vaikeutunut ja hankaloitunut.

EKK:n yhtenä määräävänä tavoitteena on ollut alusta alkaen toimia sillanrakentajana Itä- ja Länsi-Euroopan kirkkojen välillä.

Valitettavasti Euroopan ortodoksisen kirkon sisäisten valtapoliittisten jännitteiden seurauksena EKK:n suurin jäsenyhteisö, Venäjän ortodoksinen kirkko on nyttemmin pidättäytynyt järjestön toiminnasta.

Taustalla on kiista Viron venäjänkielisen kirkon oikeudesta toimia EKK:n täysjäsenenä vironkielisen kirkon ohella. Viime kädessä kyse on Venäjän ja Konstantinopolin patriarkaattien keskinäisestä arvovaltataistelusta ja Viron kohdalla myös kirkkopoliittisesta etupiirijaosta.

Toivottavaa olisikin, että Euroopan ortodoksisten kirkkojen johtajat ymmärtäisivät ja löytäisivät pian uuden tavan kantaa yhteisvastuuta niin yhdentyvästä Euroopasta kuin eurooppalaisesta laumastaan, jota ei saisi enää rasittaa nationalismin ja eri jurisdiktioiden rautakahleilla. Niiden tilalle tulisi löytää rakkauden ja toivon sanoma ja teot.

Euroopan integraatio tarjoaa positiivisen haasteen ennen kaikkea Euroopan ortodoksisille kirkoille löytää niin pienimmät yhteiset jaettavat kuin myös suurimmat yhteiset tekijät ja olla siten yhdessä rakentamassa yhteistä Eurooppaa ja samalla syventämässä omaa identiteettiään.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Eduskunta hyväksyi eilen lakivaliokunnan lausuntoon jätetyn eriävän mielipiteen, jonka mukaan vihkioikeuden omaavilla uskonnollisilla yhteisöillä on oikeus itsenäisesti päättää, vihkivätkö he lain tultua voimaan samaa sukupuolta olevia pareja. Jos asiaa käsiteltäisiin oikeudessa juridisena kysymyksenä, mielestäni lainsäätäjän tahto on asiassa hyvin selkeä eikä kirkolla ole mitään pelättävää.

    Toki voi olla hyvä, että kirkkolakia tältä osin muutetaan sikäli, jos kirkko haluaa lakiin kirjattavan kiellon vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. Tämän jälkeen asia on yksikäsitteinen myös lainsäädännön tasolla vaikka en puuttuvassa kirjauksessa mitään riskejä näekään.

    Englannissa tällainen eksplisiittinen kielto laista löytyy. Vaikka se tavallaan suojelee kirkkoa, olen ymmärtänyt, että kirkko ei ole siihen pelkästään tyytyväinen, koska toisaalta se myös tarkoittaa sitä, sen jälkeen kirkko ei voi tehdä asiassa itsenäisesti päätöstä vaan sen täytyy pyytää parlamentilta lakimuutosta. Englannissa Anglikaanisen kirkon käytäntö on betonoitu lakiin ja muut uskonnolliset yhteisöt saavat päättää itse, miten toimivat. Olen ollut haistavinani, että Englannin kirkkoa myös harmittaa tämä asetelma vaikka he eivät homopareja haluakaan vihkiä.

  2. Kirkkolain eka pykälä:
    1 §
    Tunnustus
    Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä
    uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa
    tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä.

    Kirkkomme päätunnustuskirja: XVI Yhteiskunnallinen elämä
    ”…jotka opettavat, ettei kristillinen täydellisyys ole jumalanpelkoa ja uskoa, vaan yhteiskunnallisten velvollisuuksien hylkäämistä; evankeliumihan opettaa iankaikkista sydämen vanhurskautta. Se ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa. Sen tähden kristittyjen tulee välttämättä totella esivaltaansa ja sen lakeja, mikäli ne eivät käske tekemään syntiä, sillä siinä tapauksessa heidän tulee (Ap.t. 5:29) totella enemmän Jumalaa kuin ihmisiä (Apt. 5).”

    Jos lakia ei lueta kokonaisuutena, vaan tulkitaan kuin piru Raamattua niin olemme näissä otsikoissa. Eihän kolminaisuuttakaan mainita Raamatussa!

    • ”Jos lakia ei lueta kokonaisuutena, vaan tulkitaan kuin piru Raamattua niin olemme näissä otsikoissa.” Petri Väljä

      Osuvasti sanottu. Eiköpähän nyt olisi aika pitää hengästystaukoa tässä kirkkoa repivässä uutisoinnissa ellei haluta, että lisää ihmisiä eroaa kirkosta.

      ”Komulainen kuitenkin arvioi, ettei kirkko juridisestikaan joutuisi hankaluuksiin. Hän katsoo, että esimerkiksi kirkkolakia ja -järjestystä laadittaessa katekismuksen ja kirkkokäsikirjojen kantaa naisen ja miehen välisestä avioliitosta on pidetty itsestäänselvyytenä.” Näinhän asia on. Asia oli itsestäänselvyys.

  3. Alleviivaus:
    ”Se ei kumoa valtiota eikä perhettä, vaan vaatii nimenomaan, että ne on säilytettävä jumalallisina järjestyksinä ja että rakkautta tulee harjoittaa näiden järjestysten puitteissa. ”

    Kuuden kirkon yksimielinen ymmärrys avioliitosta vain miehen ja naisen välisenä jumalisena järjestyksenä oli lakivaloikunnassa kuultu kanta.

    • Kirkko on tämä osalta tilanteessa, jossa se ei voi voittaa, tekipä se mitä hyvänsä. Siis jos voittamisella tarkoitetaan jäsenmäärän kasvattamista.

      Arkkipiispa antoi muutaman maltillisen joskin lakimuutosta puolustavan kannanoton ja eduskunta äänesti avioliittolain muuttamisen puolesta. Tämän seurauksena joitain tuhansia pettyneitä ihmisiä eroaa kirkosta.

      Jos julkisuudessa oltaisiin kuultu vain kirkon ”virallinen mielipide” sekä muutaman piispan lasten oikeuksilla argumentoiva kielteinen kanta ja tämän jälkeen eduskunta olisi hylännyt kansalaisaloitteen perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien voimakkaan uskonnollisen retoriikan säestyksellä, tämä olisi todennäköisesti räjäyttänyt eroakirkosta.fi -palvelun pajatson.

      Ymmärrän sen, että homoparien avioliitto-oikeuden vastustajat ovat pettyneitä ja purkavat tätä eroakirkosta.fi -palvelun kautta. Se on ihan loogista vaikkakin eduskunta äänesti siviilivihkimisistä. Jos asiaa kuitenkin miettii kirkon jäsenmäärän kautta, uskon että tämä oli pienempi paha.

    • Sanon vielä sen, että vaikka monet ovat sitä mieltä, että kirkkoon kuuluu parempia ja huonompia kristittyjä, on silti taivahan tosi, että näiden tosiuskovaisten parempien lasten harrastustoiminta rahoitetaan pitkälti näiden väärässäolevien luopioiden maksamilla verorahoilla.

    • ”Arkkipiispa antoi muutaman maltillisen joskin lakimuutosta puolustavan kannanoton” Tässäpä se ikävä syy onkin. Ehkä arkkipiispan olisi kannattanut tuoda esille vain kirkon virallinen kanta.

  4. Käsitteistä muutama sana. Jos puolustaa jotakin, onko aina jonkin toisen vastustaja? Osa puolusti neutraalia, vastustivatko heteroa? Osa puolusti heteroavioliittoa, vastustivatko automaattisesti neutraalia?

    Epäkohdat voidaan lailla korjata, mutta emme kenenkään omaatuntoa rauhoittaa. Ja kirkko astuu miinaan taaskin silmät auki! Eli voitelee omaa köyttään, jolla asia lopullisesti hoidetaan. Jos spekuloidaan vain sillä, mikä olisi jäsenkannatukseltaan edullisin vaihtoehto, on peli menetetty.

  5. Minusta on hienoa, että piispat, myös arkkipiispa kertovat, mitä mieltä ovat eivätkä piiloudu jonkin kollegiaaliseen salassapitomuurin taakse. Tämä on asia, josta kirkossa, myös piispojen keskuudessa ollaan aidosti erimielisiä. Läpinäkyvyys ei ole rasite, ei edes kirkolle.

    • Tässä on vain se ongelma, että suuri yleisö mieltää arkkipiispan lausunnot kirkon ääneksi. Nyt arkkipiispa lausi virallisen kirkon äänen vastaisia omia mielipiteitään ja sai aikaan joukkopaon kirkosta.

      Tässä yhteydessä on mielenkiintoista se, nyt kukaan ei paheksu, että arkkipiispa käyttää kirkon ääntä kirkon virallisen kannan vastaisesti. Aikoinaan Räsästä syytettiin kirkon äänen käyttämisestä, vaikka hän oli tavallinen kansanedustaja.
      Mielipiteet ja uutisointi ovat tarkoitushakuisia.

    • Salme Kaikusalo

      Otan yhden esimerkin kirkon virallisesta kannasta. Kirkkolain rippisalaisuuspykälä. Sitä ei kukaan halua sananmukaisesti noudattaa. Arkkipiispa käsitteli lausunnosaan kirkon oppia nykypäivän mukaisesti. Valitettavasti vain kirkko ei kykene muuttamaan Raamatun ja kirkolliskokousten päätösten kirjaamista nykyajan hengen mukaisesti. Tässä ei tarvita Jeesuksen rehellisen ja realistisen sanoman muuttamista.

    • Ei kai siinä ole mitään merkillistä, että suuri yleisö mieltää arkkipiispan lausunnot kirkon ääneksi. Suuri yleisö mieltää myös Päivi Räsäsen lausunnot kirkon ääneksi. Ja kai niitä kirkon ääniä on muitakin.

    • Siinäpä se, että suuri yleisö mieltää arkkipiispan lausunnon kirkon ääneksi, vaikka se ei ole kirkon ääni juuri tässä ko. avioliittoasiassa. Kirkon ääni on, että avioliitto on miehen ja naisen solmima liitto. Arkkipiispa käyttää asemansa suomaa hengellistä arvoaltaa kuuluttamaan omaa henkilökohtaista mielipidettään ja kansa luulee sen olevan kirkon ääni.

    • ”Piispalla on vastuu siitä, että kirkossa toimitaan kirkon tunnustuksen mukaisesti. Yksittäisen piispan toimivalta rajoittuu hänen omaan hiippakuntaansa. Tämä koskee myös arkkipiispaa.” ote ev.lut.kirkon sivuilta piispan tehtävistä.

  6. Kun nykyinen arkkipiispa piti virkakautensa ensimmäisen puheensa kirkolliskokouksessa, niin hän puhui siinä homoparien puolesta. Jossakin vaiheessa istuntojen aikana eräät edustajat kävivät varoittamassa häntä kertoen että hänen pitäisi olla varovaisempi sanoissaan, sillä jos hän jatkaa tuohon tyyliin niin jonkun ajan kuluttua noin 50.000 – 500.000 ihmistä voi lähteä kirkosta, mahdollisesti omia kirkkokuntiaan perustaen. He totesivat että tämä tällainen ei ole kirkon hyväksi.

    Nyt kuitenkin tämän lakialoitteen keskusteluissa Mäkinen on liputtanut sen puolesta sellaisin äänenpainoin, että hänen on katsottu asettuneen kirkon virallista kannanottoa vastaan.

    Mitä olen kuullut palautetta eri puolilta niin protestoivat ihmiset ovat kokeneet arkkipiispan käyttäytyneen kuin Saabin myyjän joka jokaiselle asiakkaalleen suosittelee Volvon ostamista.

    Toisaalta maamme on tässä kysymyksessä hyvin jakautunut pääkaupunkiseutu vastaan muu Suomi. Muutamat pääkaupunkiseudun umpioon kuuluvat ovat ihmetelleet miten päätökseen on reagoitu vaikka koko maatamme ajatellen oli selvää että olipa tulos mikä tahansa niin toinen puoli reagoi hyvinkin voimakkaasti.

    Olen jo tähän mennessä saanut tietää, miten muutamat kansanedustajat, jotka etukäteen ovat liputtaneet yhden näkökannan puolesta ovat saaneet kuulla ennennäkemättömän kovaa kielenkäyttöä vastapuolelta täysin riippumatta siitä kumpaa puolta he ovat kannattaneet.

  7. Jussi

    Samalla tavalla kuin 1700 -luvun alussa esim. Isfahan eristyi Safavivaltakunnan muista osista omaksi suhteettoman suureksi yksiköksi ja aiheutti koko valtakunnan epätasapainon,

    tai samalla tavoin kuin 1700 -luvun loppupuolella Versailles eristäytyi muusta Ranskasta, ja nousi vallankumous,

    tai samalla tavalla kuin Pietari 1900 -luvun alussa eristäytyi muusta Venäjästä, mistä nousi vallankumous,

    niin samalla tavalla pääkaupunkiseudun ihmisillä ei näytä olevan pienintäkään mielikuvaa missä muualla Suomessa liikutaan.

    Tämä tulee jatkuvasti esille mitä kummallisimmissa lausunnoissa, esim. edellisen liikenneministerien suusta päässyt täysin typerä lausunto, että muka on turha antaa helpotuksia suomalaislle oman auton käytöstä kun kerran julkisilla ajoneuvoilla pääsee kulkemaan. Ihmettelen vain onko tuo ministeri milloinkaan yrittänyt kävellä 100 km päästäkseen lähimmän bussin kyytiin. Tämä vain yhtenä esimerkkinä kokonaisesta sarjasta täysin käsittämättömiä täysin arkielämän tosiasioitten vastaisia lausuntoja, jotka sinänsä jossain Helsingissä toimivat, mutta joista muutamat eivät esimerkiksi enää alkuunkaan edes noin 100 km pääkaupungin ulkkopuolella saatikka sitten kauempana.

    .

  8. Matias, epäilenpä että meidän käsitykset vallankumouksista ja niiden tavoitteista ja vaikutuksista poikkeavat, koskapa nostit niitä negatiivisiksi esimerkeiksi. Mielestäni vallankumous on aina positiivinen asia ja on välttämätöntä kansakunnan kehitykselle valtioissa, joissa ei ole demokratiaa tai se ei toimi. Suomessa vallankumous ei ole mahdollinen, koska meillä on jokseenkin hyvin toimiva demokraattinen järjestelmä. Tämän järjestelmän toimivuudesta saatiin eilenkin hyvä esimerkki ja kansalaisoikeuksia voitiin laajentaa rauhanomaisesti parlamentin äänestyspäätöksellä.

    Mitä tulee tuohon sinun viimeiseen kappaleesi, uskon meidän demokraattisen järjestelmän kykenevän ratkaisemaan tämänkin ongelman rauhanomaisesti ilman vallankumousta. 😉

Mitro Repo
Mitro Repohttp://www.mitrorepo.eu
Olen ortodoksipappi ja toimin 2009-14 Euroopan parlamentin jäsenenä.