Viime päivät maailman mielenkiinnon fokus on ollut Ukrainassa ja Krimin niemimaalla. Maailma on ikään kuin palannut pikakelauksella takaisin neljännesvuosisadan takaiseen kylmän sodan idän ja lännen vastakkainasetteluun. Moni asia kuitenkin toisin kuin kylmän sodan päättyessä ja saattaa osaltaan edesauttaa sitä, että Krimin kriisiin lopulta löytyy rauhanomainen ratkaisu.
Kylmän sodan päättyessä ja uuden Venäjän noustessa Neuvostoliiton raunioille joulukuussa 1991 toiveet uudet maailmanjärjestyksen synnystä olivat korkealla. Boris Jeltsinin johdolla Venäjän uudistaminen ei kuitenkaan edennyt toivotulla tavalla ja taloudellisen kaaoksen vuodet seurasivat toisiaan. Moni otti Venäjällä huojentuneena vastaan Vladimir Putinin valinnan Jeltsinin seuraajaksi vuosituhannen vaihteessa. Jeltsinin ja Putinin kauden alussa Venäjän armeija oli kiinni Tšetšenian sodassa. Talous- ja johtajuus ongelmien sekä demokraattisten perinteiden puuttumisen vuoksi kansanvaltaa vahvistava kehitys ei päässyt kunnolla käyntiin sen enempää Venäjällä kuin nyt kriisin toisena osapuolena olevassa Ukrainassa.
Suomen ja Euroopan mielenkiinto on viimeisten vuosien aikana ollut pitkälti Euroopan talouskriisin ratkaisemisessa. Kehitystä itärajan takana on seurattu ja demokratian puutetta paheksuttu ja tiukkaa kielenkäyttöä ulkopoliittisissa kysymyksissä kyllä välillä ihmetelty, mutta silti Venäjän kehityksen havainnointi näyttää jääneen meillä Suomessa ja koko EU:ssa liian vähälle huomiolle.
Krimin kriisi on vakava uhka Euroopan turvallisuudelle ja vaikuttaa historiallisista syistä ihmisten tuntoihin myös täällä Suomessa, vaikka mitään selkeitä viitteitä siitä, että meidän maahamme kohdistuisi nyt Venäjän suunnalta nyt erityistä uhkaa, ei ole. Vaikka paluusta kylmän sodan aikaan yleisesti puhutaan, moni asia Euroopassa on nyt toisin kuin 1990-luvun alussa.
Ensinnäkään globaalille idän ja lännen vastakkainasettelulle ei samalla tapaa ideologisia perusteita kuin aiemmin. Venäjä on saanut valtapyrkimyksilleen Krimillä hyvin vähän tukea minkään valtion suunnalta. Ei ole maailmanlaajaa kommunistista blokkia, ja kiiruhtaisi kannattamaan Krimin liittymistä Venäjään. Suuri osa niistä maista, jotka olivat Neuvostoliiton aikana Varsovan liiton jäseniä, ovat nyt yhdessä muiden EU maiden kanssa arvostelemassa Venäjän toimia. Esimerkiksi separatismia omalla alueellaan pelkäävä Kiina on ollut kriisin ajan hyvin vaitonainen.
Auktoritaarisesta nykyjohdosta huolimatta Venäjä on toinen maa kuin kylmän sodan ajan Neuvostoliitto. Toisin kuin kommunistiaikana sen talous on vahvasti riippuvainen yhteistyöstä ja kaupasta lännen kanssa. Vaikka poliittinen sananvapaus Venäjällä on kapea, monet maan kansalaiset ovat tottuneet länsimaiseen elintasoon, ulkomaanmatkoihin ja ylipäätänsä normaalin kanssakäymiseen muun maailman kanssa. Vaikka presidentti Putinin suosio saattaa hetkeksi nousta voimanpullistelusta Krimillä, venäläisten enemmistö tuskin haluaa arkensa pidemmän päälle häiriintyvän siitä, että mitä Krimillä tapahtuu.
Tavalliset kansalaiset sen enempää idässä kuin lännessäkään eivät odota paluuta kylmän sodan bunkkereihin elämään jatkuvan ydinasehyökkäyksen pelon varjossa. Aivan kuten kylmän sodan aikana Venäjän ja Naton avointa sotilaallista konfliktia ei kukaan halua päästää syntymään, sillä siihen liittyy aina lopulta ydinaseiden käytön mahdollisuus. Siksi on tärkeätä, että samaan, kun tuomitaan Venäjän toimet Krimillä, pyritään myös löytämään kriisiin kaikkein osapuolten hyväksyttävissä oleva diplomaattinen ratkaisu, jonka löytäminen saattaa ottaa aikaa.
Mutta tänään repesi kun kokoomuslainen Salolainen ehdotti, että Suomen tulee liittyä Natoon ennekuin on myöhäistä. Ei kai se liittyminenkään yhdessä yössä tapahdu ja sitä ennen ennättää tapahtua vaikka mitä.
Kun muistelee, minkä valtion piikkiin asiasta suurimman kohun nostanut Lapplandsvägen aikoinaan toimi, samoin hänen pesueensa, ei voi muuta kuin ihmetellä tämän maailman valheellisuutta…..