Kirkolliskokouksen käsiteltävänä on aloite evankelioimisen tehostamisesta kirkossa. Viime viikolla aloite lähetettiin käsikirjavaliokunnan käsiteltäväksi. Evankeliumi tarkoittaa ilosanomaa ja tässä yhteydessä ilosanomaa Jeesuksesta.
Evankelioimisessa ja evankeliumissa on kyse nimenomaan viestinnästä. Samasta aiheesta käytiin laajahko keskustelu kirkolliskokouksen kyselytunnilla. Sielläkin vaadittiin viestinnän tehostamista, minkä ilmeisesti oletettiin eräiden edustajien mielestä tapahtuvan parhaiten vähentämällä viestinnän määrärahoja. Onneksi niin ei tapahtunut.
Joku sanoi kerran, että useimmat ihmisten ongelmat ja haasteet johtuvat vain viestinnästä. – Viesti ei mene lainkaan perille, tai sanotaan, että ”minut ymmärrettiin eri tavalla kuin tarkoitin”.
Evankeliumin kolahtaminen omalle kohdalle riippuu tavasta, jolla viesti on välitetty, ja tietysti viestin sisällöstä.
Viestinnässä pitää olla lähettäjä ja vastaanottoja. Siinä välissä on viesti. Viestin on oltava vastaanottajan kannalta ymmärrettävä. Viestin laadun ja ymmärrettävyyden määrittelee vastaanottaja, ei lähettäjä.
Pelkkä lähettäminen ei riitä, vaikka joskus kirkon piireissä tunnutaan uskottavan, että riittää, kun yksisuuntaisesti vain lähetetään ja julistetaan. Silloin ajatellaan vain omaa mielihyvää; tunnen, että ”olen tehnyt velvollisuuteni ja parhaani”.
Viestin on oltava sellainen, että me monenmoiset ihmiset sen ymmärrämme. Sen vuoksi evankelioimistakin on oltava monenlaista. Ehkä juuri siksi kristinuskokin on jakaantunut niin moneen osaan.
On viestittävä siten, että viesti saavuttaa ihmiset ja että he ottavat sen vastaan. Väärällä tavalla voivat silmät ja korvat sulkeutua. On myös kuunneltava, mitä vastaanottajalla on siihen sanottavaa.
Arvioon viestinnän – tai vaikkapa saarnan – laadusta vaikuttaa oma mielipide sen sisällöstä. Kun se myötäilee omaa kantaani, pidän sitä hyvänä ja onnistuneena.
Evankelioimisessa on kyse lopulta dialogista eli vuoropuhelusta.
Pahalta näyttää.
Onkohan se selvitetty, miksi tilaisuuksia pidetään edelleen, vaikka rikostutkimuksen vuoksi rahankeräyksellä on lehtitietojen mukaan keräyskielto päällä? Onko se jo purettu? Tietääkö joku?
Äkkiähän ne jonkun uuden yhdistyksen perustaa ja sille luvat hommaa.
Tilaisuuksien pitämiseen ei tarvita rahankeräyslupaa, mutta ”julkiseen” rahanpyytämiseen tarvitaan. Ei Jalovaaralla ole kai keräyskieltoa, mutta lupa on mennyt vanhaksi ja uutta ei ilmeisesti ole vielä tullut. Se voi johtua monesta asiasta, mm. siitä, että keräyslupien käsittely on venähtänyt ”luvattoman” pitkäksi siitä lähtien kun ne siirrettiin poliisilaitoksen hoidettavaksi.
Toivottavasti nuo asiat selvitetään ja vuosikausia mediassa kestänyt kiistely saadaan päätöksen. Se kiista ei palvele ketään ja pahimmillaan innostaa liipasinherkät mediankäyttäjät ottamaan kantaa asiasta, josta heillä itsellään ei ole muuta tietoa kuin huhuja puolesta tai vastaan.
Kyllähän ihminen rahaa tarvitsee. Ja rahantarvitsija aina keinot keksii. Mutta hyvää tarkoittavien käyttäminen itselle rahan saamiseen on synti.
Eikö Matt 28 lopussa ole kehotus harjoittaa jäsenhankintaa?
Niinpä. Evankeliumi on ihmisiä varten.
Jeesus kävi aikanaan dialogia ihmisten kanssa. Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä.” Toiset uskoivat, toiset eivät. Jumala astui piilosta esiin. Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista. Suuri neuvosto hälytetettiin heti. Saddukeukset ilmaisivat kantansa: Sellaista ei voi olla eikä saa olla. Viesti meni perille. Useat uskoivat. Neuvosto sanoi: Mitä me teemme, jos kaikki uskovat häneen ja meiltä menee valta. Kaikki joutuivat ottamaan kantaa, kun Herra ilmaisi voimansa. Sähköä on ilmassa.
Jeesus lupasi palata p i a n eli opetuslasten sukupolven vielä eläessä. Ei tullut.
Kirkko putosi ns. eskatologiseen aukkoon jossa molskii yhä.
Otit Seppo kantaa. ”Ei tullut.” – Opetuslapsetkin luulivat, että Kristuksen kuolema teki lopun heidän toivostaan. —- Me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin.
Mutta hetkenä – jona he eivät luulleet – ylösnoussut Herra oli heidän keskellään. He saivat enemmän kuin toivoivat. Näkivät, vaikka eivät luulleet enää näkevänsä. Hän tuli pian, kuten ennusti seurakunnan keskelle. Hän on jo nyt läsnä. Aikojen lopulla hän tulee – kuin salama – vallassa ja kunniassa hetkenä, jota kukaan ei tiedä. Edes Poika. Isä tietää. Sähköä on ilmassa.
Jeesus e i puhunut Kosti tuosta tulostaan, vaan tulostaan viimeistä tuomiota varten.
Kaikki varteen otettavat teologit myöntävät tämän ja ns. lähiodotus ja sen romahtaminen on heille itsestään selviö.
Raamatun fakta on kuitenkin se, että Jeesus tuli takaisin kuolemansa jälkeen ja ilmestyi elävänä opetuslapsilleen. Hän ei kuitenkaan ilmestynyt vallassa ja kunniassa kaikkien nähden. Saddukealaisten kanta on jäänyt elämään ja vahvistumistaan vahvistunut nykyaikana: Sellaista ei voi olla eikä saa olla. Jeesuksen viesti opetuslapsille temppelin kivistä realisoitui, kun hävityksen kauhistus kohtasi Jerusalemia vuosien 69-70 jKr. tuon sukupolven aikana.
Ne kristityt, jotka noudattivat Jeesuksen kehotusta, pakenivat kaupungista ja monet menivät turvaan Petraan. Lopulta roomalaiset häpäisivät ja tuhosivat temppelin. Kävi, kuten Jeesus ennusti. Jeesus kyllä julistaa viimeisten aikojen tapahtumien koittavan tämän sukupolven aikana (Mark13:30). Totta, voidaan puhua lähiodotuksesta. Taivasten valtakunta on tullut lähelle. Messiasta odotettiin. Mutta Jeesus sanoo myös (Mark23:32), että tarkasti hänen paluutaan ei tiedä muut, kuin Isä. Mat24-25:ssä on nähtävissä selkeä korostus siitä, ettei kukaan tiedä paruusian päivää.
Toinen kysymys on se, mitä Jeesus tarkoitti puhuessaan ”tästä sukupolvesta.” Jeesus lainaa psalmia 102:19 ’a-ḥă-rō-wn; lə-ḏō-wr, joka tarkoittaa myös viimeistä sukupolvea. (Mutta kuten oli Nooan päivinä…) Maasta ja taivaasta psalmi 102:27 toteaa: ”Ne katoavat, mutta sinä pysyt, ne vanhenevat kuin vaate..”
Markku Jalava: ”Arvioon viestinnän – tai vaikkapa saarnan – laadusta vaikuttaa oma mielipide sen sisällöstä. Kun se myötäilee omaa kantaani, pidän sitä hyvänä ja onnistuneena. Evankelioimisessa on kyse lopulta dialogista eli vuoropuhelusta.”
Luuk. 24:13–15: ”Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka. He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan.”
Sekä ilmaisu ”keskustelivat” että ”puhellessaan” sisältävät alkukielessä käsitteen ’homila’, joka viittaa saarnaamiseen. Kun Jeesus matkan (ja vuoropuhelun) jatkuessa oli lopulta riittävän selkeästi ilmaissut itsensä opetuslapsille, näille syntyi tarve viestiä tapahtuneesta muille opetuslapsille.
Luukkaan evankeliumin viimeinen luku näyttää siis olevan eräänlainen raamatullinen oppikirjaesimerkki blogissa käsitellystä aiheesta. Tiedon tasolla ymmärretty evankeliumi muuttui peripateettisen (kävellen toteutetun) keskustelun kautta sydämen evankeliumiksi. Opetuslapset saivat perusteellisen vastauksen heitä askarruttaneisiin asioihin.
Miksi olivat muuten menossa juuri Emmaukseen? Eihän paikkaa oltu mainittu kertaakaan aikaisemmin Ut: ssa ?
Kysymykseen ei välttämättä löydy muuta loogista selitystä kun se, että kyseiset henkilöt asuivat Emmauksessa.
Itse kylän sijaintia ei ole tietääkseni voitu varmuudella päätellä, vaikka matka sinne on ilmoitettu varsin täsmällisesti, meille tutummalla mitalla 11 kilometriksi.
Oma huomioarvonsa voi toki olla sillä, että Emmauksen oletetaan olevan joka tapauksessa Jerusalemista länteen. Kun muiden ilmansuuntien paikkakunnat ovat olleet jo aiemmin esillä, niin jotenkin tuntuu myönteiseltä, että viimein myös länsi mainitaan.
Jouni, vastaus on itse asiassa helppo kun muistaa että Emmauksessa oli maanalaisia luolia, joihin mm. Bar Kobhkan kapinalliset olivat menneet piiloon roomalaisilta.
Caravaccio on tuntenut salaisuuden maalauksessaan ’Illalinen Emmauksessa’ missä hän vihjaa Emmauksen olleen kristillinen maanlainen tukikohta.
Ja tärkein: Emmauksessa oli tuolloin ollut kuuluisa kabbalistinen koulu, jossa opettajana oli toiminut mm eräs hyvin kuuluisa rabbi Jehoshua. (Joshua/Jeesus) Kts Bahir/rabbi Amorai
”Kehoitamme teistä vastaanottamaan Jumalan armon, ettei se jää turhaksi” , on nimenomaan vietintää, joka on tarkoitus käsittää oikein ja ottaa se sellaisenaan vastaan, jolloin saa sen, mitä evankeliumi lupaa. Jos evankeliumia ei käsitä oikein, niin ei voi myöskään vastaanottaa niitä lupauksia, joista siinä on kyse.
Pekka: ”joka on tarkoitus käsittää oikein ja ottaa se sellaisenaan vastaan”
Pekka Pesonen yrittää jälleen kerran vetää mutkat suoriksi hänelle niin ominaisella tavalla.
Olisi mielenkiintoista tietää mitä ”oikein” käsittäminen tässä kontektissa tarkoittaa. Kaikki ihmiset ovat erilaisia ja suurin osa ajattelee ja tulkitsee samoja asioita omista lähtökohdistaan ja toisistaan poiketen täysin eri tavoin, pitäen omaa ja itselleen sopivinta tulkintaa ainoana oikeana.
Onhan tämä nyt jo nähty kautta maailman sivu. Jos ihmiset olisivat yksimielisiä asioiden ja ilmiöiden ”oikeintulkitsemisesta/käsittämisestä” ei eri sorttisia uskontoja, vakaumuksia, poliittisia puolueita, sotia, mielipiteitä eikä riitoja olisi.
”Oikeintulkinta” = subjektiivinen mielipide.
Evankelimi on jotain, joka oikeasti vetää mutkat suoriksi. Onhan meidän ihan mahdotonta uskoa sitä, ettemme voi tehdä yhtään mitään sen eteen että Jumala alkaisi katsella meitä rakkaina lapsinaan puhtaina ja pyhinä lapsinaan. Meitä, jotka emme osaa tehdä mitään hyvää, ilman että siihen olisi sekaantunut omahyväisyys ja iserakkaus. Olemme Jumalaan verrattuna aivan kelvottomia. Emme kykene yhteenkään hyvään tekoon, joka olisi Jumalalle mieluisa. Silti Jumalan sana vaatii meiltä sitä ja kukaan meistä ei niihin kykene. Meidän kuntulisi Rakastaa Jumalaa yli kaiken.
Nyt sitten tulee evankeliumi, joka kertoo että Jumala itse tuli ihmiseksi maanpääle ja sovitti puolestamme sen kaiken. Jokaisen ihmisen puolesta. Niinpä tämmöisinämme saamme uskoa Jeesuksen sovitustyön tähden, että olemmekin Jumalan silmissä yhtä puhtaita, pyhiä ja synnittömiä, kuin Jeesus . Sillä saamme uskolla omistaa Hänen pyhyytensä. Omissa silmissämme emme tietysti sitä ole. Emmekä sitä järjellämme käsitä, mutta uskolla se on aivan helppo omistaa. Sillä uskonkin Jumala lahjoittaa, sille joka sitä pyytää.
”Emme kykene yhteenkään hyvään tekoon, joka olisi Jumalalle mieluisa.”
Miksi pitäisi? Ainakin minulle riittää, että pystyn edes elämään suht kunnollista elämää suhteessa muihin ihmisiin, tuntemaan empatiaa ja olemaan jollain tavalla hyödyksi yhteiskunnassa ja edes jossain määrin avuksi apuani tarvitseville.
”Meidän kuntulisi Rakastaa Jumalaa yli kaiken.”
Miten voi rakastaa jotain, jota ei edes koe olevan? Mitä rakkauden kohteisiin tulee, niin ainakin minulle ne ovat konkreettisia: lähimmät ihmiset, vaimoni, kolme poikaani ja heidän lapsensa. Rakkaus on tunne, joka on tai ei ole, jonka kokee tai ei koe. Ei sitä voi väkisin synnyttää, ei ainakaan mitään asraktia henkiolentoa kohtaan.
Kaija K kysyi jo aikoinaan”Kuka keksi rakkauden?” ja Pirkko Mannola sivusi samaa asiaa kysymällä ”Mistä rakkaus alkoi?” Vastauksia ei liene vieläkään saatu.
Kaija K ja Pirkko Mannola kyselevät.
Raamattu vastaa: Jumala on rakkaus.