”Toiset tykkää, toiset ei” oli erään valituksikin tulleen meppiehdokkaan slogan äskeisissä EU-vaaleissa. Se pätee myös suhtautumiseen pastori Kai Sadinmaan ajatuksiin, joita on kuultu kuunnelmissa, aamuhartauksissa, haastatteluissa ja viimeksi kirjassa ”10 käskyä kirkolle” (Into 2014).
Kirja tuli markkinoille näyttävästi teesien teippaamisella Helsingin tuomiokirkon oveen huhtikuun alussa. ”En kuuntele, en lue” on yksi tapa suhtautua häneen, mutta ei pidä heittää lasta pesuveden mukana pois.
Kirja on virkistävä lukukokemus, vaikka en kaikkea voi itse allekirjoittaa tai sanoa samalla tavalla.
”Särmä herättää mielenkiintoa.” Jos aikamme tiedon ja sanomisen tulvassa – myös kirkkoa, ja erityisesti kirkkoa ja uskontoa koskien – aikoo tulla huomatuksi, on oltava räväkkä ja liioiteltava, on esitettävä jotain radikaalia. Asian eri puolia pohtiva ja kokonaisuutta katsova kannanotto jää varjoon ja häviää infotuuleen.
Sadinmaa haastaa kirkon ja kristityt ajattelemaan. Uskommeko oikeasti siihen mitä opetamme, ja ennen kaikkia: olemmeko valmiit toimimaan opetuksemme puolesta, esimerkiksi taistelemaan heikkojen puolesta? Puolustammeko mieluummin omaa valtaa ja asemaa?
Kirjaa lukiessa tuli mieleen Lahdessa muutama vuosi sitten toteutettu jouluseimikilpailu. Oppilaitoksissa tehtiin monenlaisia seimiä. Yksi jäi mieleeni: suklaasta tehty seimi oli kuorrutettu kermavaahdolla. Onko se kuvaus tämän ajan kirkosta?
Sadinmaan perusteesi korostaa Jeesuksen yhteiskunnallista sanomaa. Sadinmaan sanoo Jeesuksen olleen omana aikanaan nimenomaan poliittinen vaikuttaja. Poliittinen tarkoittaa tässä yhteiskunnallista, sitä ei pidä sekoittaa nykyiseen puoluejakoon. Sadinmaan ajatuksia on leimattu vasemmistolaisiksi, mutta itse ajattelen niiden kuitenkin olevan yleisinhimillisiä. Kaikki voivat ottaa niistä osansa – kaikki saavat plussia ja miinuksia. Kyse on ihmisten ratkaisuista ja ihmisen puolustamisesta.
”Evankeliumin on oltava kivi kengässä, ei miellyttämistä vaan haastamista”, sanoo Sadinmaa. ”Kirkon on oltava merkki.” Hänen mielestään kirkko on historiansa aikana mielellään hengaillut vallan kanssa ja pönkittänyt sitä − ja tekee niin edelleen.
Kai Sadinmaa tekee hyviä kysymyksiä: Kirkko tukee syrjäytyneitä, mutta puututaanko syrjäytymisen syihin? Sijoittaako kirkko eettisesti oikeisiin kohteisiin? Ovatko oppi ja rituaalit ihmistä tärkeämpiä? Miksei kirkko uskalla ottaa homouteen (=ihmisoikeuksien puolesta) selvää kantaa? Kirkko oli syntyaikoinaan kehityksen etujoukko, uuden airut – miten on nyt?
Hän myöntää, että jos kirkko taistelisi sanomansa puolesta ja oikeasti haastaisi yhteiskunnan valtaa pitävät, se olisi vainottu ja sysätty marginaaliin.
Mielestäni laajasti ajattelevalla ja myötäsukaisella kansankirkolla on puolensa. Se kuitenkin yhdistää laajemmat joukot kirkon sanomaan, vaikka kevyemminkin, kuin vain ”huutelemalla kadunkulmista”. Mutta kirkossa on kuunneltava kritiikkiä ja kirkkoa pitää koko ajan uudistaa.
Ajattelen myös, että Sadinmaan kritiikin kohteissa kuten globalisaatiossa, EU:ssa ja eurossakin on paljon hyvää. Kaikkien rakenteiden hyvyys tai huonous tai peräti pahuus on lopulta riippuvainen ihmisten toimista.
Sadinmaan teesit herättävät ajattelemaan. Ajattelun tulee johtaa tekoihin, jotka tekevät maailmasta paremman. Tarvitaan sekä arvostelijoita että rakentajia.
Markku Jalava: ”Sadinmaan perusteesi korostaa Jeesuksen yhteiskunnallista sanomaa. Sadinmaan sanoo Jeesuksen olleen omana aikanaan nimenomaan poliittinen vaikuttaja.”
Ja ajaa jo siinä vaiheessa täysin ”metsään.” Kun juutalaisten uskonnolliset johtajat saivat aikaan hänen pidätyksensä, sanoi hän Rooman vallan käskynhaltija Pontius Pilatukselle: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta.”
Viittasi siinä hänelle luvattuun taivaalliseen Jumalan valtakuntahallituksen vallan omaamiseen, jossa ominaisuudessa hän tulisi vaikuttamaan ihmisyhteisön asioihin. Sanoi, ettei hän tavoitellut maallista valtaa, joka hänen mukaansa kuului häviävään maailmaan, joka tulisi poistumaan hänen valtansa tieltä hänen tulemuksensa/läsnäolonsa yhteydessä.
Seuraajiaan hän neuvoi, ”ettei heidän tulisi olla osa maailmasta”, maailmanajoista jotka hänen mukaansa tulisivat muuttumaan. Heille hän antoi tehtäväksi ”Jumalan valtakunnan evankeliumin (=hyvän uutisen) julistustyön.” Niinpä maalliset historianlähteet kertovat etteivät ensimmäisen vuosisadan kristityt osallistuneet aikansa poliittisiin ja sotilaallisiin kiistoihin.
Johanneksen evankeliumin 6. luku kertoo mitenkä jotkut ”halusivat tehdä Jeesuksesta kuninkaan.” Todennäköisesti hänet haluttiin asettaa johtohahmoksi juutalaisten pyrkimyksissä päästä irti Rooman vallan alaisuudesta levinneen maineensa ja ihmetekojensa vuoksi. Jeesus kieltäytyi tästä.
Kuten monet muut pappismiehet, Sadinmaa asettuu nykyisten järjestelmien ja ihmishallituksien pönkittäjäksi ja tukijaksi, aajatellen voivansa korjata niiden toimintaa ja vikoja. Työntää täysin syrjään Jeesuksen opetuksien Jumalan valtakunnasta merkityksen. Hänen opetuksensa viimeisistä ajoista ja maailmanaikojen muutoksesta ja ihmishallitusten syrjäyttämisestä epäonnistuneena oman aikansa ilmiönä.
Raamatun opetusten mukaan vain taivaallinen Jumalan valtakuntahallitus on ihmisyhteisön ainoa todellisen ja kestävän rauhan ja hyvinvoinnin toivo.
Edellä mainituista Jeesuksen ja Raamatun Jumalan valtakuntaopetuksista kertovat mm. seuraavat kohdat Raamatussa:
Danielin kirjan 7. luku: “13. Minä näin yöllisessä näyssä, ja katso, taivaan pilvissä tuli Ihmisen Pojan kaltainen; ja hän saapui Vanhaikäisen tykö, ja hänet saatettiin tämän eteen. 14. Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.”
1. Korinttolaiskirjeen 15. luku: “24. sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. 25. Sillä hänen pitää hallitseman “siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle”. 26. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.”
Ilmestyskirjan 11. luku UM-käännös): “Ja taivaassa kuului suuria ääniä, jotka sanoivat: ”Maailman valtakunnasta on tullut meidän Herramme ja hänen Kristuksensa valtakunta, ja hän tulee hallitsemaan kuninkaana aina ja ikuisesti.”……….. ”Me kiitämme sinua, Jehova Jumala, Kaikkivaltias, joka olet ja joka olit, koska sinä olet ottanut suuren voimasi ja alkanut hallita kuninkaana. 18 Mutta kansakunnat vihastuivat, ja tuli sinun oma vihastuksesi sekä määräaika tuomita kuolleet ja antaa palkka orjillesi, profeetoille, ja pyhille ja nimeäsi pelkääville, pienille ja suurille, ja saattaa turmioon ne, jotka turmelevat maata.”
2. Pietarin kirjeen 3. luku: “Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.”
Ilmestyskirjan 21. luku (uusi kirkkoraamattuk.): 3 Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: “Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, 4 ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.”
Jesajan kirjan 11. luku: “1. Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa. 2. Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki. 3. Hän halajaa Herran pelkoa; ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta, 4. vaan tuomitsee vaivaiset vanhurskaasti ja jakaa oikein oikeutta maan nöyrille; suunsa sauvalla hän lyö maata, surmaa jumalattomat huultensa henkäyksellä…….9. Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren.”
Danielin kirjan 2. luku: ”44. Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka on kukistumaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti,..”
Matteuksen 6. luku: ” Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.”
Markku Jalava: ”Kaikkien rakenteiden hyvyys tai huonous tai peräti pahuus on lopulta riippuvainen ihmisten toimista.”
Jotka ihmiset etenkin maailmanlaajuisesti tarkistellen, ovat hyvin eripuraisi ja jakautuneita. Jo se sinänsä ”torppaa” monesti erilaisten idealistien yritykset maailmanparantamiseen plus tietysti ihmisen rajoittuneisuus ja epätäydellisyys.
Menneinä aikoina usein ihmiset ovat usein jääneet yllättävien tapahtumien ja käänteiden jalkoihin melko voimattomina. Niin sodissa kuin taloudellisten mullistustenkin aikaansaamana. Näin varmasti tulevaisuudessakin tavoilla tai toisilla.
Markku Jalava: ”globalisaatiossa, EU:ssa ja eurossakin on paljon hyvää..”
Globalisaation voi sanoa aiheuttaneen hyvääkin. Tosin esim. Suomessa se osaltaan lisännyt työttömyyttä. mitähän kirkkokin voisi sille tehdä, kun jo nykyisin tuskailee mistä saisi nykyisen henkilöstönsä palkat kokoon.
EU:ssa monien valtioiden budjetit ovat alijäämäisiä ja velat valtavia. Leikkauksia julkiseen palveluihin kuten terveydenhoito- ja sosiaalipalveluihin todennäköisesti on odotettavissa. Ne kirpaisevat eniten köyhiä ja pienituloisia.
Poliitikkojen ongelmia kuvaa hyvin entisen pääministeri Jean-Claude Junckerin lausunto: ”Tiedämme kyllä mitä meidän pitäisi tehdä, mutta emme sitä, mitenkä sen jälkeen tulisimme uudelleen valituiksi.”
Sadinmaalla on ihan oikeitakin oivalluksia, mutta hänen käsityksensä Jeesuksen poliittisuudesta ei perustu evankeliuminen todistukseen. Kun saatana kiusasi Jeesusta erämaassa, oli pahin kiusaus lupaus maallisesta vallasta, siis poliittisesta johtajuudesta. Tämän kiusauksen Jeesus torjui. Pilatukselle hän totesi: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta”. Ylösnousseena hän kylläkin julisti: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.” Hän siis hallitatsee jo nyt, me voimme vain ihmetellä, miten. Joudumme vielä odottamaan hänen lopunajallista ilmestymistään, jolloin epäuskoisimmatkin joutuvat polvistumaan hänen edessään.
Markku Jalava: ””Evankeliumin on oltava kivi kengässä, ei miellyttämistä vaan haastamista”, sanoo Sadinmaa. ”Kirkon on oltava merkki.”
Kas kun tälle ei tullut mieleen, että kirkko voisi julistaa Raamatun oppeja ja sen lupauksia, nykymaailman ongelmista vapautumisesta. Se tosin on aina tehnyt niitä julistavat hyvin epäsuosituiksi. Paljon enemmän kuin politikoiva kirkko ja pappismiehet.
Luterilainen kirkkomme julistaa tänäkin sunnuntaina kirkasta evankeliumia
vapaudeksi ja iloksi monille.
On vain tärkeää, että pidämme sanasta ja tunnustuksesta kiinni. Niiden liäksi kirkkomme ei tarvitse mitään muuta.
Luther sanoi aikanaan: Lain ja evankeliumin erottaminen on tärkein taito kristikunnassa.
Lahkojen syntyminen on yleensä alkanut siitä, että näiden kahden asian erottaminen ei onnistu.
Luterilainen uskomme ei ole lakiusko, kuten esimerkiksi
jehovalaisuus selvästi on.
Ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. (Paavali)
Uskossa kristityn ei tarvitse elää pelon tai vaatimusten kohteena.
Luonnollisesti laki edelleen koskee häntä, mutta vain hänen
vanhaa minäänsä eli vanhaa luontoaan, jotta se ei saisi valtaa.
Laki ei enää ole täyttämisessä, vaan kristtyn suhde Jumalan tahtoon on rakkaudellinen.
Siksi Paavali kehottaa: Olkaa siis Jumalan seuraajat niin kuin rakkaat lapset.
Uskovan kristityn suhdetta Jumalan tahtoon ilmentää rakkaus,
ei pelko tai täyttämisen vaatimus. Täyttämiseen ei pysty kukaan, ja uskova kristitty on juuri siinä turvautunut Kristuksen apuun,
Häneen, joka on kaiken täyttänyt.
Siksi Hengen johdatuksessa olevalle kristitylle ei tule sanoa:
jos teet näin ja näin olet pelastettu
Vesa Ahlforsille tämä asia tuntuu olevan kipeä ja vaikea, koska minulle osoitetut vastaukset ovat olleet varsin loukkaavia.
Ymmärrän toki syyn.
Jorma ojala: ”Vesa Ahlforsille tämä asia tuntuu olevan kipeä ja vaikea, koska minulle osoitetut vastaukset ovat olleet varsin loukkaavia. Ymmärrän toki syyn.”
Toivottavasti ymmärrät. En pidä valehtelusta, asioiden vääristelystä ja herjaamisesta. Raamatun mukaan Jumalakaan ei sellaisesta pidä, eikä hyväksy sellaista toimintaa. Henkilö joka sanoo olevansa kristitty ja ”hengen johdatuksessa” kuten kirjoitat, ei sellaista tee.
Galatalaiskirjeen 5. luku hengen aikaansaannoksista ihmisessä:
”22. Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.”
Päinvastaisesta taas: ”Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: ……….. vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet…………. 21 muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.”
jorma ojala: ”Uskovan kristityn suhdetta Jumalan tahtoon ilmentää rakkaus, ei pelko tai täyttämisen vaatimus. Täyttämiseen ei pysty kukaan, ja uskova kristitty on juuri siinä turvautunut Kristuksen apuun, Häneen, joka on kaiken täyttänyt.”
Juuri näin. Kristitty rakkaudesta Jumalaan ja lähimmäiseen pyrkii parhaansa mukaan noudattamaan Jumalan ohjeita ja käskyjä niin hyvin kuin epätäydellisessä ja syntisessä tilassaan pystyy.
Koska nykytilassaan ei siihen täydellisesti pysty, Jumala rakkaudessaan on varannut Kristuksen lunnaat heidän avuksi. Niiden arvoon turvautuen ihminen voi rukoilla epätäydellisyydestä johtuvia syntejään anteeksi ja saada hyväksytyn aseman Jumalan edessä.
Joten voit jorma ojala mielellään lopettaa todistajien herjaamisesi.
Jeesus oli radikaali. Ripaus siitä ei olisi pahaksi kirkolle, jonka tuntomerkki taitaa tätä nykyä olla talous- ja arvoliberalismin kesy myötäily.
Olen kertonut lain ja evankeliumin erosta luterilaisessa uskossamme.
Kristittyä koskee vain ns. lain kolmas käyttö, josta voi helposti saada informaatiota esim. wikipediasta.
Jos jehovantodistajien käsitys on erilainen käsitellään asiaa
kiihkottomasti.
Saamani vastaukset sinulta tuovat selvästi esiin, että teillä suhde todella on erilainen.
Keskustelimme aikoinaan Jukka Kivimäen palstalla, ja muistan
miten sinun mielestäsi usko ei yksin riitä vanhurskautumiseen.
Tällainen opinkäsitys todella on synerginen, mikä sekin on valitettavaa.
Jeesus kutsuu sinuakin kristityn vapauteen ja iankaikkiseen elämään taivaassa. Tuhat vuotta on sen rinnalla kovin lyhyt aika.
jorma ojala: ”Keskustelimme aikoinaan Jukka Kivimäen palstalla, ja muistan miten sinun mielestäsi usko ei yksin riitä vanhurskautumiseen. Tällainen opinkäsitys todella on synerginen, mikä sekin on valitettavaa.”
Keskustelusi oli lähinnä saivartelua selvistä asioista ja sanojen ja ilmaisujen merkityksestä ja minun kommenttieni vääristelyä. Kristuksen lunnaiden merkitystä olen koko ajan korostanut.
Raamattuhan esim. ilmaisee Jaakobin kirjeessä, että myös Saatana ja hänen demoninsa uskovat. Juudas Iskariotkin varmaan uskoi, mutta silti näitä ei varmaankaan ”vanhurskauteta.”
Raamatussa lisäksi sanotaan, että tiettyjen asioiden tahallisen tietoiset harjoittajat ”eivät voi periä Jumalan valtakuntaa” jne.
Pelkkä uskominen ei siis selvästikään riitä. Ihmisen täytyy myös osoittaa Jumalalle JHWH/Jahve/Jehova ja Jeesukselle Kristukselle, että todella uskoo, eikä vain sano uskovansa. Kaikkien usko myöskin Raamatun mukaan tullaan koettelemaan.
Fraasit ”Jeesuksessa elämisestä” ja ”hengen johdatuksesta” ovat turhia, ellei sitä myös osoita, ja että se näkyy ihmisen puheissa ja käytöksessä.
”Rakkautta Jumalaan osoitetaan pyrkimällä pitämään hänen käskynsä, eivätkä hänen käskynsä ole raskaita” sanotaan 1. Johanneksen kirjeen 5. luvussa.
”Usko ilman tekoja on kuollutta uskoa” toteaa Jaakobin kirjeen 2. luku. Jeesus sanoi Johanneksen evank. 15. luvussa ”noudattaneensa Isänsä käskyjä” ja kehoitti seuraajiensa samaan. Niin hyvin kuin se epätäydelliselle ihmiselle on mahdollista.
Raamatun mukaisesta kristillisyydestä kuvaa muodostaessa täytyy ottaa huomioon kokonaisuus. Ei vain korostaa yhtä asiaa uskoa tai tekoja. Sanovansa uskovansa ja pelkkään armoon vetoaminen ei selvästikään pelkästään riitä pelastumiseen. Täytyy ikään kuin vakuuttaa Jumala uskon aitoudesta.
Kysymys lienee siitä, onko kirkko maallinen vai hengellinen? Minusta se on molempia. Evankeliumeissa Jeesus kehotti rakastamaan lähimmäistä. Tästä hän antoi myös oman esimerkkinsä. Siis ei vain tuonpuoleista vaan myös toimintaa tässä ajassa elävien ihmisten arjessa. ”Jumalaa ei voi rakastaa ohi ihmisten.”