Maailman johtajat tunnustavat, että ilmastokriisi on ihmisen syytä.
Entä sitten?
Todettuaan tämän, on poliittisilla johtajilla tapana keskittyä luettelemaan kunnianhimoisia korjaustoimenpiteitä. He kuitenkin missaavat oman lausuntonsa ydinkohdan – sen, että ilmastokriisi on ihmisen syytä. Keskittyessään hoitamaan oireita, päättäjät unohtavat itse sairauden.
Kenties siksi, että he itsekin ovat läpikotaisin tuon sairauden uuvuttamia.
Ihmisyys on rikki. Jotain on perustavalla lailla pielessä. Tiedämme että me ihmiskuntana – kollektiivisesti ja yksilöinä -tämän maailmalle teimme, ja siinä taitaa olla myös ilmastoahdistuksen juurisyy – syyllisyys. Erityisesti nuorten herkkä omatunto tiedostaa, että vastuuta ei voi väistää siirtämällä syylisyyttä toisille yksilöille tai kansoille. Tietoisuus siitä, että jotain täytyy tehdä – ja tietoisuus omasta kyvyttömyydestä ja avuttomuudesta asian edessä. Maailma palaa, ja on aivan kuin me olisimme bensaa liekkeihin kaatavan järjestelmämme vankeja. Toiveikkaimmat kahlitsevat itsensä julkisen vallan portaille.
Tiedämme, että tämä on meidän syytämme. Samalla aistimme, että pystyisimme parempaankin.
Ilmastoahdistus on ihmisyydestä kumpuavaa tuskaa paitsi kärsivän luomakunnan, myös ihmisen tilan vuoksi.
Palavan maailmamme savusumun keskeltä, ahdistuneen minuutemme ja omatuntoni ytimestä Jumala huutaa meistä jokaiselle: ”Käänny!”
Evankeliumi on myös ilmastojulistus. Toisin kuin Glasgowin hyvää tarkoittavat puhujat, tämä julistus lupaa parantaa itse sairauden – ihmisen itsensä. Ilmastokriisi on vain – vakava kylläkin – oire, joka sammuu sairauden hellittäessä.
Jos modernin ihmisen tilaa ja sairautta tahtoo tiivistäen kuvata:
- Minuutemme rakentuu ulkoisten tekijöiden varaan (saavutukset, omistukset, unelmat)
- Etsimme onnellisuutta ulkoisista (ja markkinatalouden paisuttamista) saavutuksista ja omistuksista
- 1 ja 2 symbioosina on syntynyt ”Homo sapiens consumeris” – kuluttaja-ihminen, joka on menettänyt tajunsa omasta ikuisuudestaan
Ateistisen markkinatalousyhteiskunnan lopputulemana ihminen on kutistunut kroonisesti ahdistuneeksi, ympäröivästä todellisuudesta irralliseksi (ja sen kanssa taistelevaksi) newtonilaiseksi biljardipalloksi. Tämä tynkä-ihminen epätoivoisessa tilassaan ja onnentavoittelussaan kuluttaa kaiken tielleen osuvan loppuun – ympäristönsä, läheisensä ja itsensä. Ilmastotuho on tämän väistämätöntä seurausta.
Evankeliumin välityksellä Jumala kutsuu ihmisen radikaaliin suunaanmuutokseen. Kutsu kääntyä on kutsu kääntyä sisäänpäin. Se on kutsu aitoon, täyteen ihmisyyteen. Se on kutsu harmoniaan muiden ihmisten ja luomakunnan kanssa. Se on kuin kutsu ihmisen evoluution seuraavaan vaiheeseen, jossa enää emme elä me, ”vaan Kristus meissä”; se on siis kutsu aivan uuteen ihmisyyteen ja olemassaoloon jo tässä maailmassa. Meidän tehtäväksemme jää hyväksyä kutsu – ja Jumalan armosta kasvaa, elää ja olla aidosti persoonallisia ihmisperheen jäseniä, Jumalan kuvia ja ”soluja Kristuksen mystisessä ruumiissa”, Thomas Keatingin kaunista kuvausta lainatakseni. Evankeliumin arvojen mukainen elämä on ”elävää rukousta.”
Evankeliumin mukaan siis
- Minuutemme on Kristus meissä; olemme persoonallisia Jumalan kuvia – ja niin ovat toisetkin
- Löydämme onnellisuuden yhteydestä Jumalaan, ihmisperheeseen ja luomakuntaan
- 1 ja 2 symbioosina on jo tässä ajassa mystisesti alkunsa saanut Uusi Aadam, jonka arkkityyppi on Jeesus Kristus.
Kun hyväksymme tämän evankeliumin kutsun, elämän hyvät asiat ja nautinnot saavat oman harmonisen paikkansa: niistä tulee kiitoksen aiheita, siis kiittäkäämme niistä Herraa! Ne eivät kuitenkaan ole enää päämääriä itsessään, jotka voisivat orjuuttaa tahtomme loppumattomaan ja tuhoisaan kulutusvimmaan. En enää rakennakkaan onneani tai minuuttani ulkoisen varaan. En enää yhtäkkiä tarvitsekaan isompaa asuntoa, hienompaa autoa tai suurempaa palkkaa tai edes pitkää ikää. Herra antaa, Herra ottaa. Evankeliumi kutsuu meitä kristityn vapauteen ja pyhään huolettomuuteen. Evankeliumin kutsu ei ole kutsu ”menestyksen teologiaan”, vaan perin juurin arkiseen elämään. Se on kutsu elää aivan tavallista elämää – epätavallisen onnellisena. Ulkoiset tai edes sisäiset puitteet eivät määritä onnellisuuttamme – vain yhteys Jumalaan Kristuksessa, joka solullamme, alkaen tässä ja nyt – ikuisuuteen saakka. Tämä onnellisuus ei ole sentimentaalinen, hurmosmainen tila, vaan syvä rauha. Rauha, joka kumpuaa sen todellisuuden tuntemisesta, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle – luihin ja ytimiimme saakka. Se on tietoisuutta siitä, että koko ihmisyytemme ja elämämme on armoa – ihmisyyden kaikkine haasteineen.
Tämä tietoisuus Jumalan armosta ja sen vieminen arkiseen elämään on elämäntapa; tässä sekä lännen että idän kirkkojen kontemplatiivisilla perinteillä on paljon annettavaa. Itseäni hengellisellä matkalla valtavasti ovat ilahduttaneet jo aiemmin mainitun, läntistä traditiota edustavan Thomas Keatingin kirjoitukset sekä munkki Serafim Seppälän teokset.
Voisiko luterilainen kontemplaatio olla ”elävää rukousta arjessa?” Jokaisella meistä on oma kutsumuksemme jota voimme elää todelsi päivän joka hetki – niin, sillä enää emme elä me, vaan Kristus meissä – uusi ihminen. Tuo kutsumus on rakkaus – rakkaus Jumalaan, muihin ihmisiin ja koko luomakuntaan.
Kenties kirkon on myös aika pohtia yhä enemmän sitä, kuinka evankeliumin kutsusta on mahdollista puhua myös niin, että se puhuttelee luonnontieteiden kieleen tottunutta mutta henkistä täyttymystä ja yhteyttä kaipaavaa länsimaista ihmistä? Kieli on kulttuurisidonnainen asia, Jumalan kaipuu myötäsyntyinen tekijä.
Tuonpuoleisen todeksieläminen jo tässä ja nyt; siinäpä vasta haaste! Mutta juuri sitähän kristinusko on. Evankeliumin kutsu on lupaus ikuisesta elämästä; lupaus persoonallisesta olemassaolosta yhteydessä Isään, kaiken Luojaan – yhdessä muiden Kristuksen mystisen kehon solujen, rakkaimpiemme kanssa. Tuo elämä alkaa jo salatulla tavalla jo tässä ajassa.
minä kysyn :
Onko tämä , että SRK:n ylin johto käynnisti ikioman poliisitutkinnan jonkun jäsenensä taustoja penkomaan n.s. pohjanoteeraus SRK:n pöyristyttävien edesottamusten sarjassa? Pystyisiköhän tällaiseen muuten edes korruptoituneinkaan maan mafia ostettujen läpimätien poliisien avulla?
No ei, ….
Vaan kyllä edelleenkin pöyristyttävintä on pedofiilitutkimusten tekijöiden raivokas ja sumelematon vaino.
Ensin sille ei meinannut tavantallaaja millään ymmärtää motiivia,
Mutta sittemmin – korkeimman SRK:n johdonkin paljastuminen pedofiili(e?)n suojelijaksi -avasi silmät, mistä kumpusi pedofiiliasiain selvittelijöitä kohtaan osoitettu raivo….
Kun luki hesarin jutun netistä ja ajatteli sitä omilla aivoilla niin heräsi kysymys että mihin kaikkiin rekistereihin SRK:lla on ollut pääsy? Viranomaisillahan on jos vaikka jonkinlaista rekisteriä aiheesta sun toisesta jotta rikokset ym. väärinkäytökset saadaan selville mutta herää kysymys että jos poliisihenkilöllä on ollut pääsy niihin ja on vuotanut niitä omalle uskonlahkolleen niin mitä kaikkea, salassa pidettävää, tietoa on päätynyt vääriin käsiin ja mihin niitä on käytetty? Ovatko ne olleet kenties SRK:n sisäisen pedofiliaselvityksen aineistona jotta ko. tekeleestä saadaan mahdollisimman siisti?
Tässä konkreettisessa tapauksessa oli lehtitiedon mukaan kyse tapauksesta, joka on luonnehdittavissa rikoksen ennalta ehkäisyksi, kun taloudelliseen hyötyyn ilmeisesti tähdännyt huijaus tuli paljastetuksi. Vastaavia ja pahempiakin tietovuotoja on kautta aikojen esiintynyt monenlaisten verkostojen, ei vähiten poliittisten puolueiden, piirissä. Laillisuden rajat on syytä pitää kunniassa, vaikka tässä jääkin kysymään tuliko vahinkoa kenellekään muulle kuin yrityksessään epäonnistuneelle huijarille.
Noissa on juuri se että vaikka moraalisesti joku asia voisi olla oikein niin lailla pyritään turvaamaan ettei homma räjähdä käsiin. Voin kertoa esimerkkinä oman lääkärini. Kerran tuli puhetta siitä kuka saa tietoja mennä katselemaan ja häneltä oli, kuuleman mukaan, oma mies kerran pyytänyt että käytkö katsomassa mitä silloin ja silloin on laitettu siitä ja siitä asiasta. Hän oli käynyt ja joutunut seuraavana päivänä esimiehensä puhutteluun. Esimieskin oli ymmärtänyt tilanteen mutta koska säännöt on tehty niin että, jos et ole hoitosuhteessa niin et ihmisen tietoja katsele, niin joutui antamaan suullisen huomautuksen. Tuollakin pyritään turvaamaan se ettei käy tilannetta jossa joku vähän käy vilkaisemassa, toinen vilkaisee vähän enemmän jne. kunnes sitten ollaan tilanteessa että saat kaupan kassajonossa kuulla edellisen päivän lääkärikäyntisi tulokset joltain kylän juoruämmältä. Ja vaikka tuo, SRK:n jutun, nimenomainen tapaus olisikin ollut sellainen että syytekynnys ei ylity niin täytyy varmistaa sekin että tuo oli vain ainoa tapaus eikä vuotoja ole tapahtunut enempää. Ne kun voivat olla puolustettavuudeltaan täyttä nollaa.
Johannes Ijäs (jutun kirjoittaja) nyt riittää vikamielinen lähestyminen henkilökohtaisen vakaumukseni kotia.
Ai että lakia saa rikkoa henkilökohtaisen vakaumuksen kodin perusteella?
On se ihme, että kirkossamme ei oikeasti johdon taholta sanota, että tämä seurakuntaoppi mikä SRK-laisessa yhteisössä on pitää heti purkaa. Se ja vain se johtaa tällaiseen toimintaan. Jumalan valtakunnan rakentelu tietyn porukan käyttöön ei oikeuta yhtään mihinkään eikä tällaista harhaa tule sietää. Ihmisten luoma tapa hallita ja pelotella – ei mitään muuta.
Se, mikä näissä SRK:n menettelytapoja koskevissa uutisissa eniten mietityttää on että kun he ajavat omia ”oikeaksi katsomiaan” asioita, niin silloin laeilla, asetuksilla, moraalilla, eettisillä seikoilla, ei näyttäisi olevan heille merkitystä.
Sairas tilanne johtuu tosiaan varmaankin siitä harhasta, että ”me ei voida erehtyä koska olemme Jumalasta seuraavia maanpäällä”
Tehkööt nyt ensin sen tutkinnan mitä tässä on oikeasti tapahtunut.
Muutoin kaikki asiat joilla voidaan lyödä Vanhoillislestadiolaisia käytetään hyväksi heti. Sen sijaan kaikki se hyvä mitä -liikkeessä tapahtuu siitä vaietaan visusti. Se on tämän verkkolehden tyyli.
Hänhän vain toteutaa poliisi/kirkkoministeri Räsäsen ajatuksia. Uskonnollinen vakaumus menee kaken muun edelle, virkavelvollisuus on mitätön asia sen rinnalla,
Räsänen kehotti uskovaisia harkitsemaan, milloin mennään/toimitaan lain, milloin uskonvakaumuksen mukaan – lastadiolaispoliisi ”harkitsi” ja tässä on tulos.
risto vayrynen:
”Hänhän vain toteutaa poliisi/kirkkoministeri Räsäsen ajatuksia. Uskonnollinen vakaumus menee kaken muun edelle, virkavelvollisuus on mitätön asia sen rinnalla.”
Näen tämän asian samalla tavalla. Tässä taidetaan ymmärtää täysin väärin raamatunlause ”me elämme maailmassa, mutta emme maailmasta”, joka mielestäni tarkoittaa ihmisen sisäistä mielentilaa, ei jonkun uskonliikkeen edun ajamista. Ei tunnu kovin reilulta pelata kaksilla säännöillä.
ihan aikuisten oikeesti- kannattakaako nyt alkaa jo tuomioita antamahan, kun ei olla edes perillä tutkimuksien tuloksista?
Annetaan nyt virkavallan tutkia ja pohditaan sitten mitä tuomiota voisi tulla tai sanktiota.
Jotenkin tuntuu kurjalle että SRK porukkaa kivitellään ihan säälimättä ihan kuin he olisivat vikapäänä kaikkeen.
No toisaalta onhan Körtitkin saaneet leimaa muka ”kaiken suvaitsevana” ja SLEY farisealaisen oppikeskeisyyden leiman ja SEKL jyrkkänä tuomitsevana liikkeenä jne eli eiköhän meidän jokaisessa liikkeessämme ole aina jotain pielessä joten rauhoittukaa jo hieman.