Evankeliumin kirkkaus

Heinäpelto heilimöi.

Kesäinen kuva leikkuukypsästä heinästä

Juhannuksen tienoilla aurinko on korkeimmillaan armaassa kotomaassamme. Sydänkesä on käsillä. Heinäkuu on täynnään elämää ja vipinää luonnossa. Hyönteisten surina täyttää ilman. Vielä jonkun aikaa jatkuvat valoisat yöt luovat kirkkauttaan.

Afrikkalaiset vieraamme ovat ihmeissään, kun päivä on valoisaa vielä vähää vailla puoliyötäkin.

Kesän kirkkaus nostaa mielemme Jumalan ikikesän kirkkauteen taivaan asunnoissa. Miellyttävästi lämmittävä suven suloisuus tuo mieleemme Jumalan hyvyyden ja ihanan taivasvirren sanat:

1.
Sen suven suloisuutta
toivossa katselen,
kun kerran kaikki uutta
on maassa autuuden.
Jumala voimallansa
luo uuden taivaan, maan
ja kirkkaudellansa
ne täyttää kokonaan.

2.
Auringon uuden antaa
Jumala loistamaan,
hän, Kristus, itse kantaa
iäistä valoaan.
Kauniilta taivas näyttää,
maa hohtaa loistossaan,
riemulla mielet täyttää
ja suloisuudellaan.

Kirkastussunnuntain sanoma tulee esille, kun koemme kesän kosketuksen koko olemuksessamme.

Vanhastaan Kristuksen kirkastumisen päivää vietettiin 6. elokuuta. Nykyisin sitä vietetään 8. sunnuntai helluntaista. Sisarkirkossamme katolisilla Herran kirkastumisen juhlaa, transfiguratiota, vietetään vanhan perinteen mukaisesti elokuun kuudentena päivänä.

SUNNUNTAI 14.7.2024

Kirkastussunnuntai (Kristuksen kirkastumisen päivä)

Kirkastettu Kristus

Juhlapäivän epistolassa apostoli Paavali viittaa Vanhaan testamenttiin. Hän vertaa Moosesta ja Kristusta toisiinsa.

Siihen aikaan kun Jumala antoi Lain taulut Moosekselle, Jumalan läsnäolo näkyi jopa Mooseksen kasvoissa. Hänen kasvonsa alkoivat loistaa kirkkautta, joka sai ihmiset hämilleen. Niinpä Mooses alkoi pitää kasvoillaan peitettä. Näin hän helpotti ihmisten läsnä oloa luonaan. Tästä seurasi kahdenlainen käytös. Kun Mooses julisti Jumalan sanaa, hän piti kasvonsa avoinna, mutta muutoin hän piti peitettä kasvoillaan. Ilmiö tuli esiin Mooseksen ollessa Jumalaa kohtaamassa Siinain vuorella, mutta myöhemmin se lakkasi.

Paavali vertaa Mooseksen Siinailla kokemaa ilmiötä Jeesuksen kokemukseen Ilmestysvuorella. Siellä Jeesuksen olemus muuttui säteilevän kirkkaaksi. Juhlan evankeliumi kertoo Vapahtajastamme:

Jeesus — nousi vuorelle rukoilemaan.

Hänen rukoillessaan hänen kasvonsa muuttuivat

ja hänen vaatteensa sädehtivät kirkkaan valkoisina. 

Näihin apostoli viittaa ja julistaa Korinttilaisille esikuvan ja täyttymyksen välistä eroa. Mooseksen kirkkaus oli katoavaa. Sen tehtävänä oli viitata Jumalan Pojan täydelliseen kirkkauteen. Jeesus on Ikuinen Jumala, Jumala Jumalasta. Hän tuli luoksemme meidät pelastamaan. Hän toi koko maailmalle sovituksen. Hänessä kaikki ennustuksen Jumalan täydellisen työn koittamisesta toteutuivat. Mooseksen ja Elian ilmestyminen Kirkastusvuorella kertoo Jeesuksen olevan koko Raamatun täyttymys. Vapahtajassamme alkoi Pyhän Hengen kausi. Jumala on keskellämme. Pyhä Henki kirkastaa meille Jeesuksen täytetyn työn merkityksen. Meillä on armollinen Jumala, joka rakastaa meitä. Pyhä Henki johtaa meitä. Jumala on kanssamme joka hetki. Avoin rohkeus ja vapaus ovat Kristuksen lahja. Pyhän Hengen antina meillä on vapautunut elämä Jumalan rakkauden antamassa vapaudessa.

Herra on Henki,

ja missä Herran Henki on,

siellä on vapaus.

Toinen lukukappale eli epistola: 2. Kor. 3:7–18

Toisesta kirjeestä korinttilaisille, luvusta 3

Jo kuolemaa palveleva virka, jonka säädökset oli kaiverrettu kivitauluihin, säteili sellaista kirkkautta, että israelilaiset eivät voineet katsoa Moosesta kasvoihin. Ja kuitenkin hänen kasvojensa kirkkaus oli katoavaa. Kuinka paljon suurempaa kirkkautta säteileekään Hengen palveluvirka! Jos kerran tuomion julistamisen virkaa ympäröi kirkkaus, paljon kirkkaampi loiste ympäröi silloin vanhurskauden julistamisen virkaa. Sen kirkkaus on niin ylivoimainen, että sen rinnalla himmenee se, mikä ennen säteili kirkkaana. Sillä jos sekin, mikä on katoavaa, säteilee kirkkautta, vielä paljon kirkkaampaa on se, mikä on pysyvää.
    Koska meillä on tällainen toivo, esiinnymme aivan avoimesti, toisin kuin Mooses, joka pani kasvoilleen peitteen, jotteivät israelilaiset näkisi katoavaisen loisteen häviämistä. Heidän mielensä paatuivat. Sama peite pysyy edelleenkin paikoillaan, kun he lukevat vanhan liiton kirjoituksia, sillä vasta Kristus sen poistaa. Yhä vieläkin heidän sydämensä päällä on peite Mooseksen lakia luettaessa. Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran puoleen, peite otetaan pois. Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siellä on vapaus. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.

86 KOMMENTIT

  1. Minä kerron teille positiivisen tarinan.

    Olipa kerran mies, joka eleli ihan normaalia elämää, kunnes eräänä päivänä kyllästyi kaikkeen, hän kirosi ja sadatteli, kun elämä oli pelkkää puiden hakkaamista ja veden kantamista, hän löi hanskat tiskiin, sanoi eukolle hyvästit ja lähti maailmalle etsimään täyttymystä ja todellista sisältöä.

    Mies kulki ja kulki, näki maita ja mantereita, ja välillä hetken luuli, että tässä se nyt oli, onni. Mutta onni otti siivet ja lensi muualle. Mies tutustui eri uskontoihin ja filosofioihin, mutta mikään ei kirkastunut, eikä valaistunut, mies ei tullut hullua hurskaammaksi, kuten tapana on sanoa. Toinen kumosi toisen ja kolmas aikoi hävittää muut, ja sata muuta oli jo kadonnut. Oli sotia ja tuhoutuneita kaupunkeja, palaneita metsiä ja kuivuneita uomia, kurjia rukoilijoita ja mahtavia rikkaita palatseissaan, ja miehellä oli jo keinot vähissä ja jalat rakkuloilla ja hänellä tuli huumaava koti-ikävä.

    Mies palasi takaisin, eukko odotteli tuoreen pullan ja höyryävän kahvin kanssa. Mies istui mökin portaille, ruusut tuoksuivat hiukan lahonniden kaiteiden lomassa ja kissa tuli tervehtimään tulijaa. Ja silloin se tapahtui, VALAISTUMINEN , kuin virta se lävisti miehen kantapäistä päälakeen asti, hetkessä mies oivalsi, että kaikki oli tässä, onni ja täyttymys, rauha ja ystävyys, olivat juuri tässä, ei missään muualla, vaan kotona.

    Nyt mies oli löytänyt onnen ja mielenrauhan ja niinpä hän jatkossa hymyillen kantoi vetta ja hakkasi puita, kevyesti ja iloisesti, hän ei tarvinnut enää muuta.

    • Tarjalle! Tuo Sinun positiivinen tarinasi muistuttaa osaksi Augustinuksen nuoruuden aikaa. Pitkän etsimisen jälkeen Augustinus näki näyssä pienen lapsen, joka toi hänelle kirjan ja sanoi: ”Tolle, lege!”(Ota, lue). Augustinus sai rauhan Jumalan Sanan kautta. Taustalla vaikutti uskova (kristitty) äiti Monica, joka ahdistuksessaan kävi purkamassa huoltaan kirkkoisä Ambrosiukselle. Tämä vastasi meitä kaikkia äitejä lohduttavalla tavalla: ”Niin monien rukousten lapsi ei voi joutua hukkaan.”
      Jeesus tuli maailmaan aikana, jolloin Rooman maailmanvaltakunnassa elettiin syvää synkretismin(uskontojen sekoitus) aikaa. Siitä Jesaja oli ennustanut tutussa jouluajan ennustuksessa: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa näkee suuren valkeuden. Niille, jotka elävät kuoleman varjon maassa loistaa valkeus.”. – Nykyisin voisi sanoa, että tuo ajatus: ”Herran Henki lepää Pohjanmaalla” ei enää toimi, vaan evankeliumi (ilosanoma Jeesuksesta) siirtyy kolmansiin maihin, esim. Uuteen Guineaan tai Afrikan maihin.- Meillä on tahallisesti toimivia tahoja, jotka sekoittavat uskontojen terminologiaa. Tiililä kirjoitti Lukion teologiassa aikanaan, että teosofian perustaja Helene Blawatsky oli suurin huijari kuvitellessaan, että jokaisesta uskonnosta voisi valita parhaat palat ja yhdistää ne yhdeksi. Mutta, kuten viimeksi sanoin: KRISTUS-USKO jää aina sekoituksen ulkopuolelle. – Minulle on moni vakuutellut, että esim. Allah ja Jumala ovat sama asia ja, että kaikki sekä muslimit että krisityt voivat yhdistyä. Ei käy! – Valaistuminen on hindujen ja buddhalaisten yksi päämääristä tai välietapeista, se termi ei sovi yhteen kristillisten päämäärien kanssa. Me saamme Jumalan armosta kokea matkan varrella pieniä KIRKASTUMISEN hetkiä; esim. ehtoolliskirkossa. Kilvoituksen alussa saamme olla Jeesuksen kanssa ”kirkastusvuorella” silloin kun usko meille kirkastuu. Mutta vasta taivaassa saamme olla iäti Kristuksen kanssa ja katsella Hänen kirkkauttaan.

    • Luukka Valma tuot kyllä ihmeellisiä ”kirkastuksia” esille, ei Pietarin muutos tapahtunut kirkastusvuorella sillä sen jälkeen hän kielsi Jeesuksen, vaan vasta kun Pietari sai helluntaina Pyhän Hengen hänelle kirkastui Jeesuksen sanat.

    • ”Pietarin muutos ei tapahtunut kirkastusvuorella, sillä sen jälkeen hän kielsi Jeesuksen, Vasta, kun Pietari sai helluntaina Pyhän Hengen, hänelle kirkastuivat Jeesuksen sanat.” Pietarin kehittyminen seurakunnan johtajaksi kuvataan monivaiheiseksi, niin ylä- kuin alamäkiäkin sisältäväksi kasvutarinaksi. Tavallisen kristityn vaellus on yleensä samantapaista, välillä tasaista, välillä kompastelevaa. Voimakasta kääntymiskokemustakin edeltää sitä tukevaa kasvamista. Uskoontulon jälkeen tulee taas vuoroin harhaan ajautumista, vuoroin uusien uskonasioiden kirkastumista.

    • Ari

      Kummallinen on sinun käsityksesi uskoon tulosta. Miksi menet niin harhaan, etteikö muka uskova voisi jossain tilanteessa tehdä sellaista, mitä myöhemmin saa katua.

      Logiikkasi on verrattavissa siihen, että haukkuisit Lasse Wireniä huonoksi juoksijaksi. Hänhän kaatui olympialaisten juoksussa. Tämänkö takia olisit valmis tuomitsemaan hänet kelvottomaksi juoksijaksi.

      Tällainen logiikka on kelvoton.

      Pietari oli tullut Jeesuksen seuraajaksi jo aivan Jeesuksen julkisen toiminnan alkuaikoina eli siis sen jälkeen, kun Jeesus tuon aikaisen säädösten mukaan voitiin vihkiä rabbiksi. (Siihen tarvittiin 30 vuoden ikä. Tuohon aikaan vain rabbilla oli oikeus selittää Raamatun sanaa synagogassa. )

      Pietarin kutsumisen ajankohdan kieltäminen osoittaa sinun olevan kovakorvainen Jumalan sanaa vastaan.

      Muuten. Olen joku aika sitten lukenut tutkimuksen, missä osoitettiin, että keskustelu kieltämisen yhteydessä oli käyty hepreaksi muutoin yleisemmin Jeesuksen aikana käytössä olleen aramean sijaan.

      MUISTA,

      että vain vähän aikaa Pietarin kieltämisen jälkeen Jeesus asetti Pietarin piispan virkaan. Kolminkertainen kysymysten asettaminen ja siihen liittyvä kolminkertainen tehtävään kutsu ja virkaan asettaminen on edelleen käytössä piispan vihkimysten kaavassa, toki historian kuluessa monia muunnoksia nykyaikaisessa saman toimituksen sovellutuksessa. Esim. täällä Suomessa meidän kirkossamme kysymyksiä on useampi.

      Johanneksen evankeliumi:

      21:1 Sen jälkeen Jeesus taas ilmestyi opetuslapsilleen Tiberiaan järven rannalla; ja hän ilmestyi näin:

      —-

      21:15 Kun he olivat einehtineet, sanoi Jeesus Simon Pietarille: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?” Hän vastasi hänelle: ”Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas”. Hän sanoi hänelle: ”Ruoki minun karitsoitani”.

      21:16 Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?” Hän vastasi hänelle: ”Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas”. Hän sanoi hänelle: ”Kaitse minun lampaitani”.

      21:17 Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: ”Olenko minä sinulle rakas?” ja vastasi hänelle: ”Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas”. Jeesus sanoi hänelle: ”Ruoki minun lampaitani.

  2. Tuo on Tarja omakin kokemukseni. Ennen mietin paljon sitä, mitä pitäisi tehdä. Nyt vain olen ja olen onnellinen. Se luo positiivisen asenteen koko elämään ja niihin joita kohtaan.

    Ari kovasti tahtoo meille hyvää kun kehottaa parannukseen.
    Parannus sana on Kreikassa Metanoija ja tarkoittaa mielen muutosta. Mikä olisikaan parempi mielenmuutos kuin se että alkaa suhtautua toisiin positiivisesti.

    • Pekka ajatteletko etten rakasta jokaista ihmistä?

      Se etten ”nöyrry” hyväksymään valhetta vaan tuon puhdasta evankeliumia/Jeesuksen sanoja esille loukkaa varmasti niitä jotka rakastavat valhetta.

    • Pasanen,

      Monet ovat löytäneet puhtaan evankeliumin. Sitä sinä et usko. Sinä olet oikeassa uskossa ja muut väärässä?

    • Pasanen, kirjoitat,

      ”Minä ymmärrän että meidät tuomitaan Jeesuksen sanojen mukaan, elämmekö niiden mukaan vai ylenkatsommeko ne.” Pasanen 12.07.2024 11:31 Klo 11:31

      Minusta täällä ei ylenkatsota, vaan muiden kommenteissa korotetaan, kunnioitetaan sekä ylistetään Jeesuksen sanoja. Sinä olet eri mieltä omissa tulkinnoissa!

    • ”Se etten ’nöyrry’ hyväksymään valhetta vaan tuon puhdasta evankeliumia/Jeesuksen sanoja esille loukkaa varmasti niitä jotka rakastavat valhetta.” Loukkaisiko kukaan sitä, jota rakastaa? Kuitenkin sanot rakastavasi kaikkia ja kohdistat heille sanoja, joista itse sanot, että ne loukkaavat varmasti.

    • Ari

      Voisitko lopettaa valhe -sanan käyttösi.

      On loukkaavaa, että historiallisten vääristelyjesi vastaisista aitoon historian tuntemukseen perustuvista teksteistä käytät valhe -nimitystä.

  3. Ajattelen ettei kenessäkään ole sitä rakkautta itsessään. Vanha luontomme kulkee aina mukana ja saa meidät toimimaan rakkaudettomasti toisiamme kohtaan. Siitä jokaisen on hyvä tehdä parannusta. Olisikin hyvä jos oppisin ensin rukoilemaan oikeita rakkaudellisia sanoja. Ennen kuin avaan koneen.

    • Pekka entäpä kun Jumala vuodattaa rakkautensa uskoviin Pyhän Hengen kautta, eikö se rakkaus riitä?

    • Onko rakkautta koskaan tarpeeksi? Tarkoitan käytännöksi tullutta rakkautta, joka muuttaa maailmaa paremmaksi niin ihmisten kuin luomakunnankin elää.

    • Ari

      Missä on rakkautesi omaa perhettäsi kohtaan? Sinun lähimpiä ystäviäsi kohtaan? Sukuasi kohtaan? Naapureitasi kohtaan? Niitä ihmisiä kohtaan joita kohtaat ympärilläsi?

      1980 -luvulla tehtiin tutkimus, missä todettiin, että ne joilla oli parhaat suhteet oman perheensä sisällä, heillä oli parhaat suhteet myös sukulaisiinsa, heillä myös parhaat suhteet naapureihinsa, samaten parhaat suhteet myös koko ympäristöönsä ja kaikkiin ihmisiin.

      Sama toistui huonoissa ihmissuhteissa: sama ongelma meni kautta koko linjan.

      Huomaa, että pelkkä puhe rakkaudesta ei riitä. Sanojen pitää täsmätä sanojen kanssa. Stalinkin sanoi olevansa suuri humanisti eli ihmisystävä, mutta tapatti oman maansa kansalaisia toiseksi eniten koko maailmanhistoriassa – Maon jälkeen toiseksi eniten.

  4. Luukka Valma

    Se tietysti pitää paikkansa, että uskotonja tehdään ottamalla vaikutteita aikaisemmin olleista uskonnoista, eikä kristinusko suinkaan ole poikkeus. Suurin osa on otettu VT:n puolelta ja väitetty niitä ennustuksiksi, mutta ei asia niin ole, vaan profeetat ovat eläneet paljon ennen Jeesusta ja puhuvat omissa nimissään ja oman aikansa tapahtumista.

    Olen usein tuonut esille esim, Jesajan kirjasta luvun 7, jossa sinänsä ennustukselta vaikuttava lause:” Katso, neitsyt tulee raskaaksen ja synnyttää pojan” Jonka kirkko on kautta aikojen opettanut tarkoittavan Jeesuksen syntymää. Kuitenkin tuo lapsi syntyy jo seuraavassa luvussa, eli Jesajan luvussa 8. ” Niin minä lähestyin profeetta vaimoani ja hän tuli raskaaksi ja synnytti pojan ” Laps siis syntyi, huom, SYNTYI, jo Jesjan aikana, noin 700-vuotta ennen Jeesusta. Hänestä tuli kuningas Hiskia, historiallinen henkilö.

    Otan nyt esille ainoastaan tämän kohdan, koska se on hyvin tunnettu ja joka joulu esiin vedetty. Miksi kuningas Hiskia on haluttu mitätöidä uuden liiton uskonnossa, mutta vanhan liiton (ikuinen liitto) häneen liittyvä lause kuitenkin kelpaa, ja Jesajaa käytetään hyvin paljon muutenkin.

    Myös Sakarjan palkkaneuvottelut ja ne kuuluisat kolmekymmentä hoperahaa, onkin siirretty Juudakselle savenvalajineen ja herran huoneineen. Miten näin törkeitä valheita voisi kunnioittaa. Psalmeista on myös otettu jakeita, Jeesuksen puheiksi, joiden sisältö antaa ymmärtää, että Jeesus olisi kuoleman jälkeen
    kirjoittanut, mitä hänelle tapahtui ristillä, esim. ”He juottivat minulle hapanviinia, heittivät minun puvustani arpaa,” ja monta muuta, jotka VT:n puolella kertovat kuitenkin kansalle tapahtuneista asioista.

    Johnneksen evankeliumin alussa on viitteet niihin VT:n lauseisiin/ jakeisiin joiden väitetään olevan Jeesus ennustuksia, ne kannttaa lukea, koska eivät ne todellakaan ole, ne kertovat ihan muuta tarinaa muista henkilöistä. Ei ole kunnioitettu toisten kulttuuriperintöä ja päälle vielä demonisoidaan koko kansa.

  5. Ari ja Pentti. Kirkastusvuorelta alas kohti ristintietä lähdettäessä Jeesus kysyi opetuslapsilta ” Kenen TE sanotte Ihmisen Pojan olevan?”. Siihen Simon(Piet
    ari) vastasi: ”Sinä olet Kristus eävän Jumalan Poika.” Silloin Jeesus sanoi: ”Autuas olet sinä Simon,Joonaan poika,sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietri ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani ja tuonelan portit eivät sitä voita.(+avaintenvalta)(Matteus:16:16-19). Ajoitus näkyy Luukas 9:18-20 ”Sinä olet Jumalan Kristus”(Pietari)- Pyhä Henki vuodatettiin helluntaina ylösnousemuksen ja Tiberiaan jälkeen.

    • Valma Luukka siis Pietarin tuli nöyrtyä ennenkuin Jeesuksen sanat hänelle kirkastuivat, samoin jokaisn ihmisen tulee nöyrtyä siihen ettei ole kuullut Jumalan ääntä, oletko sinä nöyrtynyt?

    • Pasanen,

      En käsitä sinun kysymyksiä millään tavoin. Epäilet muiden nöyrtymistä Jumalan edessä? Sinä olet nöyrtynyt, muut eivät ole?

    • Kari Paukkunen ohitat jälleen asian ytimen kun alat katsomaan minua etkä kommentoi Raamatun sanaa-

      Vaikka Pietari oli saanut varmasti oikeaa ja täydellistä opetusta Jeesukselta niin ei hän ymmärtänyt vaan jopa aivan lopussakin väitti Jeesusta vastaan ylpeänä todeten että hän seuraa Jeesusta jopa kuolemaan, kuinkas kävikään, hän lielsi Jeesuksen palvelustytön edessä vaikka Jeesus oli opettanut että kuka kueltää Hänet ihmisten edessä niin tämä kielletään Jumalan edessä.

      Siis luonnollinen ihminen ei voi ymmärtää Jeesuksen sanoja vaan tulee nöyrtyä parannukseen ja saada Pyhä Henki, Jumala antaa armon nöyrille, ylpeitä vastaan on Hän.

    • ”Kari Paukkunen ohitat jälleen asian ytimen kun alat katsomaan minua etkä kommentoi Raamatun sanaa-” Minusta Kari Paukkunen kommentoi asian ydintä puuttuessaan sinulle tyypilliseen kohtikäyvään kysymykseen: ”oletko sinä nöyrtynyt?”

    • Muiden kommentoijien uskon ja oikean nöyrtymisen epäileminen on oikeutettua vain Pasaselle, todetusti keveillä eväillä?

      Valma Luukka kokeneena kristittynä sekä teologina ottaa Raamatun keskeisen kohdan esille. Tämän tunnustuksen itse Kirkkauden Herra omalla sanallaan vahvistaa kirkkonsa/seurakuntansa perustuksena.

      Tyhjää ja vaarallista on nousta ”Tutkainta” vastaan. (Tutkain on vertauskuva, joka tarkoittaa vastustaa turhaan Jumalan tahtoa tai pyrkimyksiä, mikä johtaa vain omaan vahinkoon.)

      Pietari lausui oikean tunnustuksen. Helluntai oli vielä edessä.

    • Martti Pentti,

      Olet oikeassa,

      Raamatun sana ”tutkain” viittaa esineeseen tai välineeseen, jota käytettiin karjan ohjaamiseen. Se oli terävä piikki tai keppi, jolla paimen tai ajomies saattoi ohjata tai ohjastaa eläimiä, kuten härkiä, eteenpäin.

      Kontekstissaan sana ”tutkain” esiintyy esimerkiksi Apostolien teoissa, kun Jeesus ilmestyy Saulus Tarsolaiselle (myöhemmin Paavali) matkalla Damaskokseen ja sanoo: ”On vaikea sinun potkia tutkainta vastaan” (Apostolien teot 26:14). Tämä tarkoittaa sitä, että vastustaa jotain väistämätöntä tai vahvempaa, koska eläin, joka potkii tutkainta vastaan, satuttaa vain itseään enemmän.

      Tutkaimen kuva on siis vertauskuva, joka tarkoittaa vastustaa turhaan Jumalan tahtoa tai pyrkimyksiä, mikä johtaa vain omaan vahinkoon.

    • Ari

      Miksi ihmeessä menet käyttäytymään niin nenäkkäästi arvovaltaista huippupedagogia vastaan että menet höläyttämään näin kelvotonta kysymystä.

      ”Valma Luukka —- oletko sinä nöyrtynyt?”

      Tämä osoittaa oman käyttäytymisesi olevan vielä murrosiässä olevan ihmisen kehitystasolla.

      Murrosikäisellä se on osa ihmisen halua kehittyä vapaaksi aikuiseksi. Peuroilla sitä vastaa se, että emä antaa sorkkaa edelliselle katraalle uutta katrasta odotellessaan, mutta ihmisen tarvitessa pidemmän kasvukauden sama ilmiö on rakennettu nuoren elämään, jotta vapautuisi aikuiseksi ihmiseksi toisten aikuisten joukkoon.

      Mutta yli viisikymppiselle miehelle moinen käytös kuvastaa henkistä taantumaa.

      Voisitko Ari opetella sosiaalisia taitoja.

      Muuten

      Eilen 30.7.2024 Kyläsepän teatterissa Luodesuontie 97, Jokioisilla käydessämme kappaletta ”Mitenkä voin olla avuksi” katsomassa eniten kukkia näytöksen jälkeen sai vielä miltei murrosikäistä nuoremman työntekijän roolia näytellyt esiintyjä.

  6. Kerron teille taas tarinan, en tiedä onko tämä positiivinen, vai opettavainen, koska jos sen voi käsittää opettavaiseksi, se vaatii hiukan älyä.

    Juutalainen mies tuli seurakuntaan papin luokse ja halusi kääntyä kristityksi. Seurakunta oli toki iloissaan ja pappi otti homman haltuun. Papilla oli niin kutsuttu pyhä paimensauva, ja sillä hän kosketti juutalaisen miehen olkapäitä, hiukan samaan tapaan, kuin kuningas vihkii ritareita. Lyö ritariksi, kuten sanonta kuuluu.
    ”Nyt sinä olet kristitty”, sanoi pappi ja seurakunta taputti käsiään ja lauloi hallelujaa. Juutalainen ihmetteli, että tässäkö kaikki, eikä mitään tarvitse tehdä, eikö ole mitään sääntöjä?
    Pappi kertoi, että meillä ei ole muita sääntöjä, kuin se, että lauantaina ei saa syödä kalaa.

    Tuli lauantai ja yhteysateria odotti kokoontujia, joissa myös juutalainen, (siis entinen ) sai olla mukana. Keskellä pöytää oli suuri kala paistettuna. ”Mitä ihmettä, emmekö syö lainkaan, koska kalaa ei saa syödä launataina, Onko tämä paastolauantai, jossa kala toimii kiusauksena?

    Vierellä seisova seurakuntalainen sanoi: ” Ei se ole kala, se on sika”. Juutalaisen mielestä se oli edelleenkin kala, ja näytti kalalta, ja hän tiedusteli mitä seurakuntalainen tarkoitti ?
    Seurakuntalainen vastasi, että se oli kala vielä keittiöön tullessa, mutta pappi kosketti sitä pyhällä sauvalla ja niin se muuttui siaksi, ja vaikka se näyttää kalalta se on kuitenkin nyt uskon kautta sika, ja me voimme sitä syödä.

    • Olin 70-luvun alussa turistina Israelissa. Opas osoitti maatilaa, jossa kuulemma kasvatettiin ’seeproja’, töpselikärsäisiä ja saparohäntäisiä elikoita, jotka tonkivat liejua. Vastaavana ’ihmeenä’ näytettiin myös armeijan syrjässä olevaa pajaa, jossa valmistettiin ’lastenvaunuja’.

    • Tarja,

      Ajattelet kertomuksen olevan joko positiivinen tai opettavainen.

      Tarinalla viittaat/yrität opettaa kristinuskon olevan älytöntä. Tämä on ollut, ja on edelleen agendasi. Olet asiallesi uskollinen.

      Sinulla on mukavia, luettavia haasteita, kuitenkin välillä aika rasittavia, kuten tämä viimeinen. Matias jaksaa käydä dialogia kanssasi. Matiaksella on rakentavaa, monipuolista, ja koeteltua tietoa, jotka asettavat haasteitasi oikeille paikoille suhteessa kristinuskoon.

    • Tarja

      Olin aiemmin ajatellut käsitellä kohta kohdalta aikaisempaa kommenttiasi, missä toit esille pilkallisen asenteen Kristus-uskoa vastaan. Koska teksti kuitenkin näyttää olevan vain tarkoitushakuisten asenteiden ilmausta, niin en koe mielekkääksi tarkastella kaikkia tekstissä olevia väitteitäsi erikseen.

      Saanen vain todeta, että ettei kaikkia maailman historiassa tapahtuneita hölmöyksiä kannata kuvitella kristinuskon syyksi, vaan on mielekkäämpää ottaa järki käteen ja todeta, miten aikansa etevin juutalainen opettaja Vapahtajamme Jeesus Kristus on tuonut esille armon ja anteeksiannon todellisuuden elämämme turvaksi ja toivomme mahdollistamiseksi.

      KRISTINUSKO ON ARMON ELI JUMALAN ANTAMAN ANSAITSEMATTOMAN RAKKAUDEN USKONTO

      Efesolaiskirje:

      1:2 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

      1:6 sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa,

      1:7 jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.

      1:8 Tätä armoa hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi,

      1:10 siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, – oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä.

      2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa – armosta te olette pelastetut –

      2:7 osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.

      2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja –

      3:2 olette kaiketi kuulleet siitä Jumalan armon taloudenhoidosta, mikä on minulle teitä varten annettu,

      3:7 jonka palvelijaksi minä olen tullut Jumalan armon lahjan kautta, joka minulle on annettu hänen voimansa vaikutuksesta.

      3:8 Minulle, kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta

      4:7 Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.

      6:24 Armo olkoon kaikkien kanssa, jotka rakastavat meidän Herraamme Jeesusta Kristusta – katoamattomuudessa.

      .

    • Tarja

      Aina siellä täällä joku juutalainen kääntyy Kristuksen seuraajaksi.

      Sauvan kosketuksella ei kirkkoon oteta. Kristinuskon osallisuuteen tullaan pyhän kasteen välityksellä.

      Erilaisten ruokatottumusten käytäntö vaihtelee kulttuurista toiseen. Me emme ole tarjonneet sikaa sen paremmin juutalaisille kuin muslimeillekaan kun seurueessamme on syystä tai toisesta ollut heidän ruokaperinteeseensä kuuluneita ihmisiä. Aivan yksinkertainen hienotunteisuus riittää tällaisen käytännön asian huomioimisen syyksi. Ei siinä tarvitse tehdä sen suurempaa numeroa tapaperinteiden erilaisuudesta.

  7. Tuolla aiemmin Valma Luukka toi esille Lutherin armon kirkastumisen, mitä todella luterilainen armo on, onko se todellakin että saa kaikki synnit anteeksi, en siis ole täällä(kään) lukenut kirkollisten sanovan että olisi mitään kadottavaa syntiä luterilaisille vauvakastetuille, paitsi minulle on kun olen eronnut kirkosta (näin on sanottu selkeästi ja monta kertaa).

    Minulle taasen armon on kirkastunut kun Jumala kutsui ja näytti minun oman syntini ja kun sen tunnustin ja tein parannuksen ja kopulta otin kasteen niin saatuani ensinnäkin entiset syntini anteeksi täysin armosta ja sain Pyhän Hengen niin silloin evankeliumi lirkastui ja sen kautta armo.

    • Pasanen,

      Epäusko on kadottava synti. Meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on meidän elämämme kallein asia (Katekismus/Kristinoppi).

      Keskustelua on käyty kanssasi monta vuotta. Jumala sovitti Poikansa kautta koko maailman synnin. Kristuksen sanat, se on täytetty, koskee kaikkea ja kaikkia.

      Sovitus ei hyödytä niitä, jotka eivät uskossa ota vastaan heille tarjottua armoa, vaan kääntävät katseensa pois Jumalasta, kieltävät armon.

      Armon kirkastuminen on valtava löytö jokaiselle, joka ei ole sitä aiemmin käsittänyt. Meidän tehtävämme ei ole kuitenkaan erotella vuohia ja lampaita. Raamattu kertoo, että on niitä, jotka uskovat sekä niitä, jotka eivät usko. Kristus itse tuntee omansa. Kristuksen omat myös tietävät, ketä he avukseen huutavat; Herraa Jeesusta Kristusta. Pyhä Henki meitä muistuttaa siitä, mitä meidän edestämme on tehty. Kunnia kuuluu hänelle, joka yksin on viinikuurnan polkenut. Me emme voi siihen mitään lisätä.

      Sinä epäilet muiden nöyrtymistä, uskoa ja Jumalan sanan oikeaa ymmärtämistä. Lopeta epäily ja ole iloinen siitä, että on paljon heitä, jotka kiittävät Taivaan Isää hänen täydellisestä työstä, siunauksesta, avusta, huolenpidosta jne.

    • ”Näin on sanottu selkeästi ja monta kertaa.” Olen seurannut pitkään keskustelua kanssasi, Ari Pasanen. Olenhan siihen osallistunutkin. En muista, että noin olisi kukaan koskaan sanonut. On toisaalta selvää, että luterilainen voi langeta kadottavaan syntiin siinä kuin kuka muu tahansa. Sekin on selvää, ettet sinä ole muuttunut muita syntisemmäksi erottuasi kirkosta. Siitä vain on oltu tiukasti eri mieltä, että nähtävästi pidät kaikkia kirkkokuntia ’orjantappurapensaina’ ja itseäsi lähes ainoana ’viinipuun versona’. – – – Jeesuksen armoon turvautuminen pelastaa itse kunkin meistä, ei mikään muu.

    • Ari

      Valitettavasti tapasi sekoittaa Raamatun opetuksiin omia oikosulkujasi on verrattavissa kansantarinoiden hölmöläisten touhuksi. Niin pahasti väännät Raamatun totuuksia niiden varsinaisen sanoman vastaisiksi.

      Esimerkiksi apostoli Pietarin innokkaan uskon Jeesukseen ja hänen uskollisen Vapahtajamme seuraamisen sinä väännät päälaelleen omien oikosulkujesi seuraamisesi takia.

      Etkö hyvä ihminen ole lukenut että

      Pietari sai KUTSUMUKSEN Jeesuksen opetuslapseksi ryhtymisestä Jeesuksen pitäessä TUNGOKSIIN ASTI SUURELLE VÄKIJOUKOLLE eli siis valtavalle JEESUSTA SEURAAVALLE kansanjoukolle saarnan veneestä käsin.

      JO SIINÄ YHTEYDESSÄ hän sai kutsumuksensa ihmisten kalastajaksi eli siis Jumalan sanan julistajaksi.

      Luukkaan evankeliumi:

      5:1 Kun kansa tunkeutui hänen ympärilleen kuulemaan Jumalan sanaa ja hän seisoi Gennesaretin järven rannalla,

      5:2 niin hän näki järven rannassa kaksi venhettä; mutta kalastajat olivat niistä lähteneet ja huuhtoivat verkkojaan.

      5:3 Ja hän astui toiseen niistä, joka oli Simonin, ja pyysi häntä viemään sen vähän matkaa maasta; ja hän istui ja opetti kansaa venheestä.

      5:10 ja samoin myös Simonin kalastuskumppanit, Jaakobin ja Johanneksen, Sebedeuksen pojat. Mutta Jeesus sanoi Simonille: ”Älä pelkää, tästedes sinä saat saaliiksi ihmisiä”.

      5:11 Ja he veivät venheet maihin, jättivät kaikki ja seurasivat häntä.

      PIISPAN vihkimyksensä hän sai vasta myöhemmin Jeesuksen ilmestyessä samaisen Tiberiaan järven rannalla.

      Pietarin uskon mollaamisella sinä osoitat vain oman sydämesi paatumuksen, kun et ota sen paremmin Raamatun todistusta Jeesuksen armosta todesta sen paremmin kuin ihmisten antamaa todistusta Jeesus -uskostaan todesta, vaan seuraat omien harhojesi viettelyksiä. Moitteesi toisten ihmisten uskoa vastaan osoittaa vain oman kypsymättömyytesi.

      Hylätessäsi opetuslasten julistuksen sinä hylkäät myös Jeesuksen.

      Ota todesta tämä raamatunkohta. Huomaa että se koskee myös Pietaria muiden opetuslasten seurassa:

      Luukkaan evankeliumi:

      10:16 Joka kuulee teitä, se kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut; mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt.”

      Koska et ole sen paremmin Jeesuksen seuraajien SUURESSA KUULIJOIDEN JOUKOSSA, kuin myöskään apostolien opetuksen kuulijoiden joukossa, niin olet laumasta eksyneen lampaan tavoin eksynyt kristikunnan suuresta Jumalan lasten joukosta.

      Muutama sana rakkaudettomasta asenteestasi Kristusta seuraavia kohtaan

      Etkö tajua mitä saat aikaan asenteellasi.

      Kun et ota toisia todesta, niin kukaan ei myöskään voi ottaa sinua todesta.

      Kun et myönnä toisten Jeesus-uskoa aidoksi, niin sillä saat aikaan vain sen, ettei kukaan voi ottaa todesta sinun todistustasi.

      Tästä apostoli Paavali sanoo:

      Galatalaiskirje:

      6:7 Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

      Joten kolme kohtaa, missä sinun on tehtävä parannus:

      1) Hanki viisautta!

      2) Lopeta Jeesusta seuraavien uskon mollaaminen!

      3) Liity kristikunnan yhteyteen eli siis liity kirkkoon!

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25