”Tosin joukkoomme oli tullut eräitä valheveljiä urkkimaan, millaista on se vapaus, jonka me olemme Kristukselta Jeesukselta saaneet. Heidän tarkoituksenaan oli saattaa meidän lain orjuuteen. Mutta me emme hetkeksikään antaneet heille periksi, jotta evankeliumin totuus säilyisi puhtaana. (Gal. 2:4s)
Paavali ilmaisee syyn siihen, että hän meni Jerusalemiin, keskusteli apostolien kanssa evankeliumistaan ja kieltäytyi ympärileikkauttamasta Titusta. Ei se tapahtunut sitä varten, että hän apostolien avulla tulisi varmemmaksi evankeliumistaan, sillä sitä hän ei vähääkään epäillyt. Hän tahtoi varjella evankeliumin totuutta, jotta se säilyisi galatalaisille ja kaikille pakankristillisille seurakunnille. Huomaat siis, että Paavalin matkan tarkoitus ei ollut mikään leikin asia eikä lainkaan merkityksetön.
Puhumalla evankeliumin totuudesta hän antaa ymmärtää, että on olemassa kahdenlaista evankeliumin käyttöä, totuuden mukaista ja totuuden vastaista, on olemassa totuudellista ja valheellista evankeliumia. On kuin hän sanoisi: Valeapostolitkin julistavat uskoa ja evankeliumia, mutta heidän evankeliuminsa on väärää, siksi minä olen tyrmeydelläni ja peräänantamattomuudellani saanut aikaan sen, että evankeliumin totuus säilyy teitä varten. – Samoin kerskuvat nykyään paavi ja lahkolaiset opettavansa evankeliumia ja uskoa Kristukseen. Ja niinhän he opettavatkin, mutta samoin tuloksin kuin muinoin valeapostolit, joita Paavali nimittää seurakuntien hämmentäjiksi, Kristuksen evankeliumin turmelijoiksi jne. Itse hän sitä vastoin sanoo opettavansa evankeliumin totuutta eli puhdasta ja todellista evankeliumia. Kaikki muu on siis valhetta evankeliumin verhon alla. Kaikki harhaoppiset vetävät verhokseen Jumalan, Kristuksen ja kirkon nimen. Eivät he sano opettavansa harhaoppeja vaan kaikkein varminta totuutta ja puhtainta evankeliumia.
Evankeliumin totuus on tämä: meidän vanhurskautemme tulee yksin uskosta, ilman lain tekoja. Evankeliumin valheellista väärennöstä on tällainen opetus: meidät tosin vanhurskautetaan uskosta, mutta ei ilman lain tekoja. Valeapostolin julistavat evankeliumia liittämällä siihen tämän ehdon. Samaa ovat opettaneet oman aikamme sofistit: on uskottava Kristukseen, usko on pelastuksen perustus; mutta usko ei vanhurskauta, ellei rakkaus anna sille muotoa. Tämä ei ole evankeliumin totuutta, vaan evankeliumiksi naamioitua teeskentelyä. Tosi evankeliumi on tätä: Teot ja rakkaus eivät ole uskon kaunistus eivätkä täydellistymä, vaan usko sinänsä on Jumalan lahja ja vaikutus ihmisen sydämessä. Usko tekee vanhurskaaksi, koska se ottaa omakseen itsensä Kristuksen, Vapahtajan. Ihmisen järki pitää kohteenaan lakia: tämän olen tehnyt ja tuon jättänyt tekemättä. Mutta kun usko on varsinaisessa tehtävässään, sen kohteena ei ole kerrassaan mitään muuta kuin Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka on annettu alttiiksi maailman syntien vuoksi. Se ei kiinnitä katsettaan rakkauteen eikä kysele: Mitä olen tehnyt? Mitä olen rikkonut? Mitä olen ansainnut? Siihen evankeliumin totuus vastaa: hän lunasti sinut vapaaksi synnistä, Perkeleestä ja iankaikkisesta kuolemasta. Usko siis tunnustaa todeksi, että sillä on tuossa henkilössä, Jeesuksessa Kristuksessa, syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä. Ihmisellä, jolta uskon kohde katoaa, ei ole oikeaa uskoakaan, vaan tyhjä kuori ja mielipide. Hän kääntää katseensa lupauksesta lakiin, joka kauhistaa häntä ja ajaa hänet epätoivoon.
Näin ollen kaikki, mitä sofistit ovat opettaneet uskosta, joka vanhurskauttaa vasta saatuaan rakkaudelta muodon, on pelkkää puhetta ja mielikuvituksen tuotetta. Vain se usko vanhurskauttaa, joka omistaa Kristuksen, Jumalan Pojan, ja jonka kaunistuksena hän on, ei sellainen, jonka sisältönä on rakkaus. Jos näet uskon on oltava varma ja luja, se ei saa tarttua mihinkään muuhun kuin Kristukseen eikä se voi omantunnon kamppailussa ja kauhuissa turvautua mihinkään muuhun kuin tuohon ainutlaatuiseen helmeen. Se siis, joka uskolla omistaa Kristuksen, voi kerskailla olevansa vanhurskas, kauhistakoon häntä laki ja painakoon syntien kuorma kuinka paljon tahansa. Kuinka niin? Millä perusteella? Siksi, että hän uskolla omistaa helmen ja jalokiven, Kristuksen, Tätä eivät vastustajat käsitä, ja sen tähden he viskaavat pois aidon jalokiven, Kristuksen, ja panevat hänen tilalleen rakkauden, jota he sanovat jalokiveksi. Mutta kun he eivät edes tiedä, mitä usko on, ei heillä voi uskoa ollakaan ja vielä vähemmän he kykenevät opettamaan sitä muille. Se, mitä heillä on, on kuvitelmaa, mielipidettä ja luonnollista järkeä, ei uskoa.” (Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys)
”Marko Sjöblom29.07.2021 21:05
Ekumeenisten kirkolliskokousten ja Raamatun välillä ei tarvitse, mutta voi, olla ristiriitaa. Luterilaisuus on tehnyt eron niiden oppia koskevien linjausten ja papiston elämää koskevien ohjeiden välillä. Ortodoksiteologit myöntävät käsittääkseni, että monet tällaiset kanoniset säännöt ovat täysin vanhentuneita. Eikö tästä seuraa, että traditio ja kirkolliskokoukset kuitenkin ovat lähtökohtaisesti Raamatulle alisteisia?”
Voi olla ristiriita, mikä olisi tästä ristiriidasta esimerkkinä? Mikä känonisista säännöistä on kumottu, tästäkin olisi hyvä saada esimerkkejä.
Sami, kirjoitat että kirkko määrittelee tulkinnan, ei Raamattu. Toisaalta kirjoitat myös että ortodokseilla ei ole olemassa Raamatun ulkopuolista traditiota. Mitä tämä tarkoittaa? Onko kirkko määritellyt tulkinnan ilman Raamattua ja siitä on tullut traditio? En ymmärrä tätä?
Sami, kirjoitit että ortodoksisessa teologiassa pelastuksen ehdot ovat usko ja hyvät teot. Tarvitaan ihmisen henk.koht. panos, muuten ei voi pelastua. Kuitenkin kirjoitat että pelastus on Jumalan lahja ja hänestä lähtöisin. Minusta tässä on selvä ristiriita. Eihän lahjasta pidä joutua vielä itse maksamaan osan.? Mikä lahja se semmoinen on?
Lisäksi tuo voitavansa tekeminen. Mistä voin olla varma, että olen tehnyt sen voitavani, jonka myös Jumala hyväksyy ”voitavansa tekemiseksi”? Jäisin ainakin itse täysin epävarmuuteen siitä, olenko Jumalan mielestä varmasti tehnyt voitavani.
Siksi luterilaisena on ihanaa elää vapautuneena tekemään hyviä tekoja ilman epävarmuutta riittävätkö teot pelastukseen?
Riitta, kysymys ei ole lahjasta pitää ”maksaa”, sellainen ajatus nousee enemmänkin luterilaisesta ajattelusta.
Toiseksi ei ortodoksi ajattele olenko nyt tehnyt riittävästi, ja epävarmuudessakin hän turvautuu Jumalan armoon. Luterilaisuudessa ei ehkä tunneta sellaista huolta kilvoittelusta kuin ortodoksisuudessa, myös koko kilvoitus kirjallisuus on hyvin kapeata ja sanoittamatonta.
Sami, kyllä ajatus lahjan maksamisesta on täysin looginen.
Ja kyllä luterilaisuudessa kilvoitellaan, mutta ei niinkään hyvien tekojen tekemisessä, koska ne eivät pelasta, vaan kilvoitellaan uskon säilyttämisessä, josta ne teot kumpuavat. Sillä oikea usko on elävää uskoa Hengessä ja siksi myös hedelmääkin syntyy luonnostaan. ”Ilman minua te ette voi mitään tehdä”, sanoi Jeesus. Hän viinipuu, me olemme oksat.
Riitta se, on luterilainen ajatus, ordotoksi teologiassa ajatellaan, että olemme ansiottomia palvelijoita kuten Jeesus sanoo.
Riitta, hyvät teot kuuluvat kristinuskoon, eli uskoon, ei ole kristinuskoa ilman tekoja. Uskon säilyminen ei taas onnistu ilman tekoja. Koitappa säilyttää uskosi ilman tekoja, kerro sitten millainen se tila on. Vielä jos luterilaisuudessa kilvoitellaan, kuten kerrot, osaatko kuvata millaista se kilvoittelu mielestäsi on jossa ei pyritä noudattamaan Jumalan käskyjä ja kulkemaan edellä valmistetuissa teoissa.
Lutheri virhe oli se, että hän erotti uskon ja teot omaksi saareksi, vastustaessaan katolista ansioppia. Näin hänen virhe kertaantuu myös sinun näkemyksessäsi. Alkukirkko ei tätä armooppia tunnista. Vaikeita kysymyksiä.
Eikö room.katolisessa ja ortodoksisessa teologiassa ole humanistinen pohja? Siis takoitan tällä että molemmissa kai ajatellaan, että koska ihminen ei ole syntiinlankeemuksen seurauksena täysin turmeltunut ja hänellä on vapaa tahto, ihminen pystyy tekemään hyviä Jumalaa miellyttäviä tekoja myös ilman uskoa?
Itselleni ihmisen tahdon vapauden ymmärtäminen siten kuin Luther hienosti selittää, avasi vasta ymmärryksen Paavalin vanhurskauttamiskäsitykseen. Väitänkin että juuri tässä on syy Paavalin koko vanhurskauttamisopin väärin ymmärtämiseen. Vapaata tahtoa ei ole hengellisisissä Jumalaa koskevissa asioissa, vaan ihminen on hengellisesti kuollut ja erossa Jumalasta, kaikkiin hyviin Jumalalle kelpaaviin tekoihin kykenemätön eikä hän voi ottaa itse itselleen uskoa kuin kaupan hyllyltä tai sitä itsestään ulos puristaa. Hän ei voi sieltä hengellisesti kuolleesta tilasta itse nousta ilman Pyhän Hengen apua. ”Meistä ei ollut itse itseämme auttamaan”.
Riitta, syntiinlankeemus käsitetään luterilaisuudessa hyvin radikaalisti. Kuvauksesi on oikea. Ortodoksisuudessa ihminen ei ole pohjimmiltaan paha, vaan hyvä. Sen sijaan teot vaativat uskovaisen sydämen. Ihmisellä on vapaa tahto huutaa Jumalan armoa avuksi.
Sami, totta kai hyvät teot kuuluvat kristityn elämään. Mutta ne eivät pelasta. Luther niistä myös kirjoittaa.
Eihä Paavali kirjoita, että sovittakaa itsenne teoillanne Jumalan kanssa, vaan ”Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi”. 2. Kor. 5:20-21.
Ei halaistua sanaa teoista, jotka vanhurkauttaisivat. Voitko Sami antaa esimerkin Paavalilta missä hän kytkee vanhurskauttamisen ja teot yhteen pelastuksen perustaksi, pelastukseen vaadituiksi?
Totta kai esimerkkejä on vaikka kuinka.
Usko ja teot ( Jaakob 2)
14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? [Matt. 7:26,27; Room. 6:15; Gal. 5:6]
15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, [1. Joh. 3:17,18]
16 niin turha teidän on sanoa: ”Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin”, jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat.
17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
18 Ehkä joku nyt sanoo: ”Sinulla on usko, minulla teot.” Näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, minä kyllä näytän sinulle uskon teoillani.
19 Sinä uskot, että Jumala on yksi ainoa. Oikein teet — pahat hengetkin uskovat sen ja vapisevat. [Mark. 1:24]
20 Mutta etkö sinä tyhjänpäiväinen ihminen tahdo tietää, että ilman tekoja usko on hyödytön?
21 Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille? [1. Moos. 22:12; Hepr. 11:17]
22 Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.
23 Ja niin täyttyi Raamatun sana: ”Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi”, ja hän sai nimen Jumalan ystävä. [1. Moos. 15:6; 2. Aik. 20:7; Jes. 41:8]
24 Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella.
25 Juuri tekojensa ansiosta portto Rahabkin osoittautui vanhurskaaksi, kun otti sanansaattajat luokseen ja auttoi heidät pois toista tietä. [Joos. 6:25; Hepr. 11:31]
26 Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.?
Riitta, lainaat 2kor 5:20-21:tä tuossa puhutaan objektiivisesta sovituksesta ja sitten vedotaan subjektiiviseen puoleen. Paavali eikä koko Raamattu puhu, että ihminen teoilla sovittaisi itsensä Jumalan kanssa. Näin ollen Jumala ei pelasta meitä, ilman meitä.
Sami, kanonisia sääntöjä ei ole kumottu. Metropoliitta Johannes mainitseekin väitöskirjassaan tarpeen ekumeenisen kirkolliskokouksen koolle kutsumisesta. Koska ikivanhat säännöt eivät ole sovellettavissa vaan ovat jopa koomisia. Yksi esimerkki voisi olla sääntö, että papeiksi vihityt eivät saa avioitua.
Lisäys: erilaisten paastosääntöjen pitäminen velvoittavina.
Marko, papiksi vihityt eivät saa pääsääntöisesti avioitua, myöskään eronneet papit eivät saa, mennä uudelleen naimisiin. Jos näin tapahtuu pappeus menetetään. Tässä tosin noudatetaan, jonkin verran ekonomiaa.
Paasto sääntöjä, joilla on Vt:ssä merkittävä asema, noudatettiin myös kristinuskossa alusta alkaen. Ortodoksisuudessa noin puolet vuodesta on paaston aikaa. Kirkko viettää maailmanlaajuisesti paastosääntöjä ja ne ovat ohjeellisia. Ortodoksista uskoa leimaa askeettisuus kauttaaltaan, eikä ole näköpiirissä, että niistä luovuttaisiin. Ne ovat luovuttamaton osa kristinuskoa.
Sami, Jaakobin kirjekö on se mielikirjeesi? Eihän se ole koko UT. En tuon perusteella voi tehdä sitä johtopäätöstä, jonka teet tekojen osalta. Aabraham uskoi ja kaikki ne henkilöt uskoivat ensin. Usko sitten näkyi tekoina. Jumala oli jo lukenut ihmisen vanhurskaaksi pelkän uskon perusteella.
Kun kerran teot ovat Jumalan ennalta valmistamia, että me niissä vaeltaisimme, niin miksi Jumala vanhurskauttaisi tai pelastaisi näiden omien valmistamiensa tekojen perusteella? Eihän niitä voi lukea ansioksi ihmiselle?
Kristuksen sovitus on täydellinen ja riittää pelastamaan ihmisen ilman tekoja. Jos tarvittaisiin teot, Kristuksen sovitus olisi loogisesti silloin riittämätön ihmisen pelastamiseen. Näin se menee minun mielestäni.
Kristus on minulle elämä (Biblia 1776) Muuta toivoa minulla ei ole.
Riitta Sistonen””:Kristuksen sovitus on täydellinen ja riittää pelastamaan ihmisen ilman tekoja. Jos tarvittaisiin teot, Kristuksen sovitus olisi loogisesti silloin riittämätön ihmisen pelastamiseen. Näin se menee minun mielestäni.””
Mietippä mitä tarkoittaa Jeesuksen kutsu seuraamaan Häntä ja siihen liittyvät Hänen sanansa luopumisesta kaikesta Hänen tähtensä?
Ajatteleppa nyt esim luopumista ”isästä ja äidistä”, mitä tämä tarkoittaa?
Mietintään siis mistä muslimin tulee luopua ja mistä luterilaisen, ovatko he samalla ”viivalla” Jumalan kutsuessa parannukseen?
Riitta, näet siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella. Joka ei ota ristiään ja seuraa minua, se ei kelpaa minulle. Ei jokainen, joka sanoo minulle: ”Herra, Herra”, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.
Kiusaukset ja hengelliset kriisit ovat osa jokapäiväistä elämäämme. Ja se tapa, miten kohtaamme ne ja Jumalan armosta voitamme niiden (demonisen) voiman, on juuri ”hengellisen sodankäynnin”, askeettisen kamppailun avulla tapahtuvaa. Niiden avulla voimme kohdata noita voimia päivä päivältä ja voittaa niiden tuhoisat vaikutukset.
Apostoli Paavali kirjoittaa;
”Nyt iloitsen saadessani kärsiä teidän hyväksenne. Sen, mitä Kristuksen ahdistuksista vielä puuttuu, minä täytän omassa ruumiissani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta.” (Kol.1:24).
Apostolin ahdistukset ovat suoranaista jatkoa Kristuksen kärsimyksille; Kristus ei ainoastaan toimi vaan myös kärsii apostolissaan. Tämä kohta on sikäli tärkeä, että Paavali kertoo, hän ei ole tahdoton kone, vaan hän itse ponnistelee, kilpailee ja kamppailee yhteistyössä Jumalan kanssa.
Riitta voit myös miettiä tätä kohtaa kun apostoli Paavali kirjoittaa:
” Siksi, rakkaat ystävät, niin kuin olette aina totelleet minua, kun olen ollut luonanne, totelkaa vielä enemmän nyt, kun olen poissa: tehkää peläten ja vavisten työtä pelastuaksenne” ( Fil 2:12)
tehkää … työtä pelastuaksenne Kr. ten heauton soterian katergazesthe ”hankkikaa oma pelastuksenne”, ”viekää loppuun oma pelastautumisenne”. Filippiläisten on tehtävä ”työtä” eli kaikkensa, Kristuksen ja Paavalin tavoin.
Riitta, kun pelastus on Jeesuksen toimesta täydellinen, niin miksi Paavali kehoitta tekemään työtä pelastuksen eteen? Ja viemään loppuun oman pelastuksen. Ja miten tämä tapahtuu? Vastaavat tekstit tulevat Paavalin kirjeissä toistuvasti esille.
Hebrealasikirje antaa samansuuntaisen parenneesin ( kehotuksen)
” Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;” ( Hebr 12:14)
Tähän kuvakieleen liittyy vielä verbi ”tavoitella”, kr. diokein ’ajaa takaa’, pyhitystä. Hebrealaiskirje on jo moneen kertaan sanonut, että Kristus, Pyhittäjä ja on täydellisesti pyhittänyt ne, jotka pyhitetään. Miksi pyhitystä on vielä ”ajettava takaa”? Samasta syystä kuin meitä Jumalan lapsia kuritetaankin, ”että pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään” (Hepr. 12:10) – vaikka me jo olemmekin päässeet. Jos Jumalan Pojan oli tultava maailmaan oppimaan kuuliaisuutta, ei ole ihme, että hänen uhrillaan ja kasteessa kertakaikkisesti ja täydellisesti pyhitettyjen ihmisten on vielä edistyttävä pyhyydessä, ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. > Tässä toistuu juuri sama teema kuin Paavalilla, teoilla valtava merkitys pelastuaksemme. Palaamme alkuun; ” näet siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella” ( Jaakob 2).
Anteeksi pitkä teksti.
Kari Paukkusen kanssa olen samaa mieltä.
Sami, minäkin olen samaa mieltä Kari Paukkusen kanssa. Yksin Kristus pelastaa. Älä siis lue siihen muita ehtoja.
Riitta, yksin Kristus pelastaa, mutta hän ei pelasta meitä ilman meitä.
Minusta opilliset erimielisyydet johtavat usein mielettömiin väittelyihin kysymyksistä, joihin kenelläkään ei ole varmaa ja oikeaa vastausta. Hyvä esimerkki siitä on tuo vapaa tahto. Asialla kun on selvästi kaksi puolta, jotka ovat yhtä aikaa voimassa. Riippuu vain siitä kummasta näköalasta sitä katselee. Voimme tietenkin tarttua Jumalan armoon sillä uskolla, jonka Jumala meille antaa. Jumala antaa meille myös hyvät teot ja kaiken muunkin. Mikä on sitten oma osuutemme? Sitä Raamattu ei meille kerro. Se sanoo vain:” se mikä on salattu on Jumalan ja se mikä on ilmoitettu on meitä ja lapsiamme varten.”
Meidän tehtävämme on tehdä yhteistyötä Jumalan kanssa. Elää Jumalan armosta evankeliumin käskyjen mukaan.
”opilliset erimielisyydet johtavat usein mielettömiin väittelyihin kysymyksistä, joihin kenelläkään ei ole varmaa ja oikeaa vastausta.”
Näitähän täälläkin nähdään päivittäin…
Siksi näkisin opillisen kirjon mieluummin rikkautena kuin riidanaiheena. Voisimme vain mielenkiinnolla todeta, että ”ahaa, asian voi nähdä noinkin”. Olisiko se mahdollista?
Teologiassa on aina taitettu peistä, siinäkin kunnioittava ja hyvät tavat auttavat. Eri kirkkoja ei olisi olemassa, niiden takana on aina opillinen erimielisyys.
Olisihan se Kari Roos hyvinkin mahdollista, mikäli vain pysytään tietyissä rajoissa. Minä pidän rajoja niissä kohdin, joissa näen että evankeliumin totuutta ja sen toimintamahdollisuutta rajoitetaan. Sanotaan että paras Raamatunkäännös on se jota luetaan.
Paavali piti hyvänä, että uskovilla on puolueita. Eli saamme olla erimielisiä ja silti hyvässä yhteishengessä jatkaa matkaa.
Siitäkin voimme olla erimielisiä, mitkä ovat niitä luovuttamattomia asioita, jotka voivat mielestämme mitätöidä evankeliumin tarpeen ja – toimintamahdollisuudet. Yhteistyö ei silloin aina ole mahdollista, vaikka yhteinen matka ja suunta yhä on.
Paavali ei pitänyt hyvänä, että kirkko jakaantuu. Ekumeeniset kirkolliskokoukset nimenomaan edustavat kirkon yhtenäisyyttä ja puolustavat sitä. Paavali ei kannattanut eri puolueita kirkon sisällä.
Pekka minulle taasen avautuu täysin eritavalla tuo Paavalin kommentti puolueista, ei hän niistä kiitä.
Sitä opillista kirjoa, joka hylkää apostoliset uskontunnustukset ja Raamatun Jumalan sanana, ei minua mikään mahti maailmassa saa hyväksymään. Nykyihminen se vain polvistuu tieteen alttarille, jota pitää jumalanaan.
Katolinen kirkkohan on muuttanut alkuperäisen uskontunnustuksen ja luterilaiset käyttävät tätä.
Riitta,
En tarkoittanut mitään hylkäämisiä, vaan ihan Kristukseen uskovien erilaisia tulkintoja. Sen sijaan minua aina vain vaivaa tuo Raamatun sanominen Jumalan sanaksi. En ole oikein pätevää selitystä siihen vielä koskaan saanut, että mitä sillä oikein tarkoitetaan. Uskon kyllä, että Raamattu sisältää Jumalan sanoja ja että Jeesus on Jumalan Sana. Pyhä Henki on varmasti myös vaikuttanut jossain määrin tekstien syntyyn, mutta ei ne Jumalan kirjoittamia ole. Mekin kirjoitamme jossain määrin Hengen johtamina, mutta ei meidän tekstimme kai sentään ”Jumalan sanaa” ole? Voidaan tietenkin ajatella, että Raamatun kansien sisällä voi olla ainoastaan Jumalan sanaa. Periaatteena sen ymmärrän ja hyväksyn. Mutta jos vaikka Paavali lähettää terveisiä jollekin tutulle, niin millä perusteella se on Jumalan sanaa? Siksikö vain, että se on Raamatussa?