”Tosin joukkoomme oli tullut eräitä valheveljiä urkkimaan, millaista on se vapaus, jonka me olemme Kristukselta Jeesukselta saaneet. Heidän tarkoituksenaan oli saattaa meidän lain orjuuteen. Mutta me emme hetkeksikään antaneet heille periksi, jotta evankeliumin totuus säilyisi puhtaana. (Gal. 2:4s)
Paavali ilmaisee syyn siihen, että hän meni Jerusalemiin, keskusteli apostolien kanssa evankeliumistaan ja kieltäytyi ympärileikkauttamasta Titusta. Ei se tapahtunut sitä varten, että hän apostolien avulla tulisi varmemmaksi evankeliumistaan, sillä sitä hän ei vähääkään epäillyt. Hän tahtoi varjella evankeliumin totuutta, jotta se säilyisi galatalaisille ja kaikille pakankristillisille seurakunnille. Huomaat siis, että Paavalin matkan tarkoitus ei ollut mikään leikin asia eikä lainkaan merkityksetön.
Puhumalla evankeliumin totuudesta hän antaa ymmärtää, että on olemassa kahdenlaista evankeliumin käyttöä, totuuden mukaista ja totuuden vastaista, on olemassa totuudellista ja valheellista evankeliumia. On kuin hän sanoisi: Valeapostolitkin julistavat uskoa ja evankeliumia, mutta heidän evankeliuminsa on väärää, siksi minä olen tyrmeydelläni ja peräänantamattomuudellani saanut aikaan sen, että evankeliumin totuus säilyy teitä varten. – Samoin kerskuvat nykyään paavi ja lahkolaiset opettavansa evankeliumia ja uskoa Kristukseen. Ja niinhän he opettavatkin, mutta samoin tuloksin kuin muinoin valeapostolit, joita Paavali nimittää seurakuntien hämmentäjiksi, Kristuksen evankeliumin turmelijoiksi jne. Itse hän sitä vastoin sanoo opettavansa evankeliumin totuutta eli puhdasta ja todellista evankeliumia. Kaikki muu on siis valhetta evankeliumin verhon alla. Kaikki harhaoppiset vetävät verhokseen Jumalan, Kristuksen ja kirkon nimen. Eivät he sano opettavansa harhaoppeja vaan kaikkein varminta totuutta ja puhtainta evankeliumia.
Evankeliumin totuus on tämä: meidän vanhurskautemme tulee yksin uskosta, ilman lain tekoja. Evankeliumin valheellista väärennöstä on tällainen opetus: meidät tosin vanhurskautetaan uskosta, mutta ei ilman lain tekoja. Valeapostolin julistavat evankeliumia liittämällä siihen tämän ehdon. Samaa ovat opettaneet oman aikamme sofistit: on uskottava Kristukseen, usko on pelastuksen perustus; mutta usko ei vanhurskauta, ellei rakkaus anna sille muotoa. Tämä ei ole evankeliumin totuutta, vaan evankeliumiksi naamioitua teeskentelyä. Tosi evankeliumi on tätä: Teot ja rakkaus eivät ole uskon kaunistus eivätkä täydellistymä, vaan usko sinänsä on Jumalan lahja ja vaikutus ihmisen sydämessä. Usko tekee vanhurskaaksi, koska se ottaa omakseen itsensä Kristuksen, Vapahtajan. Ihmisen järki pitää kohteenaan lakia: tämän olen tehnyt ja tuon jättänyt tekemättä. Mutta kun usko on varsinaisessa tehtävässään, sen kohteena ei ole kerrassaan mitään muuta kuin Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka on annettu alttiiksi maailman syntien vuoksi. Se ei kiinnitä katsettaan rakkauteen eikä kysele: Mitä olen tehnyt? Mitä olen rikkonut? Mitä olen ansainnut? Siihen evankeliumin totuus vastaa: hän lunasti sinut vapaaksi synnistä, Perkeleestä ja iankaikkisesta kuolemasta. Usko siis tunnustaa todeksi, että sillä on tuossa henkilössä, Jeesuksessa Kristuksessa, syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä. Ihmisellä, jolta uskon kohde katoaa, ei ole oikeaa uskoakaan, vaan tyhjä kuori ja mielipide. Hän kääntää katseensa lupauksesta lakiin, joka kauhistaa häntä ja ajaa hänet epätoivoon.
Näin ollen kaikki, mitä sofistit ovat opettaneet uskosta, joka vanhurskauttaa vasta saatuaan rakkaudelta muodon, on pelkkää puhetta ja mielikuvituksen tuotetta. Vain se usko vanhurskauttaa, joka omistaa Kristuksen, Jumalan Pojan, ja jonka kaunistuksena hän on, ei sellainen, jonka sisältönä on rakkaus. Jos näet uskon on oltava varma ja luja, se ei saa tarttua mihinkään muuhun kuin Kristukseen eikä se voi omantunnon kamppailussa ja kauhuissa turvautua mihinkään muuhun kuin tuohon ainutlaatuiseen helmeen. Se siis, joka uskolla omistaa Kristuksen, voi kerskailla olevansa vanhurskas, kauhistakoon häntä laki ja painakoon syntien kuorma kuinka paljon tahansa. Kuinka niin? Millä perusteella? Siksi, että hän uskolla omistaa helmen ja jalokiven, Kristuksen, Tätä eivät vastustajat käsitä, ja sen tähden he viskaavat pois aidon jalokiven, Kristuksen, ja panevat hänen tilalleen rakkauden, jota he sanovat jalokiveksi. Mutta kun he eivät edes tiedä, mitä usko on, ei heillä voi uskoa ollakaan ja vielä vähemmän he kykenevät opettamaan sitä muille. Se, mitä heillä on, on kuvitelmaa, mielipidettä ja luonnollista järkeä, ei uskoa.” (Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys)
Mutta tällä on katoamaton pappeus, sen tähden että hän pysyy iankaikkisesti. Hän voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa. Hebr. 7:24, 25.
Voi, jospa kuitenkin oikein voisimme tämän lohdutuksen sydämeemme kätkeä! Suuri ja ihana asia on, että Kristus on kuollut syntisten tähden, sillä sen kuoleman kautta olemme vapahdetut synneistä. Jos nyt Herramme Kristuksen kuolema on niin suureksi hyödyksi meille, eikö meillä sitten olisi hyötyä hänen elämästään? Jos hän on kuollut meidän tähtemme ja hänen kuolemansa on täytynyt kääntyä meille parhaaksi, on rakas Herramme Kristus käyttävä elämäänsäkin, joka hänellä nyt on, niin että se tulee meille hyödyksi ja että säilymme armossa, tulemme suojelluiksi perkeleeltä ja päivä päivältä uskossa kasvamme.
Martti Luther, Armoa Armosta, s. 200, Sley, 1966.
SLEY.
SLEY painotti ennen vanhaan E:tä eli evankeliumia, sitten L:ää eli Lutheria. Nyt näyttää, että Y:kään ei juuri kiinnosta, yhdistymisen sijaan kiinnitetään huomio erottumiseen. Tämä luonnehdinta taitaa koskea lähinnä liikkeen johtoa, tavalliset evankeliset lienevät entisellään.
SLEY ei nyt ole julkaisijana tärkeintä tässä Luther-sitaatissani. Kirjoitin vain yhdistyksen nimen oikeassa kieliasussa. Martti Pentti, etkö näe tai huomaa sitaatissa lainkaan evankeliumia?
Mika Rantanen, oletko huomannut, että täällä kiinnitetään tosi usein huomiota vain siihen kuka sanoo jotain tai on julkaissut jotain, mutta ei itse asiaan, mitä sanotaan? Ei tietysti kaikki kommentoijat näin tee. Monet kyllä. Mitään keskustelua itse asiasta ei voi syntyä kun puhutaan vain sanojasta/kirjoittajasta/julkaisijasta.
Riitta Sistonen, hyvä havainto.
”Pointti on siis se, että myös luther kirjoituksissaan menee ojasta allikkoon. Hänellä on takaraivossa tietysti katolinen ansioajattelu, ja nyt hän tekee sen virheen, että erottaa kirjoituksissaan vanhurskauden ja teot toisistaan. ” Sami Paajanen (11:24)
Tämä Samin väite vähän hämmentää… Luther nimenomaan opetti, ettei Lakia ja Evankeliumia (Laki ja Armo) saa koskaan erottaa toisistaan. Hän opetti kyllä, ettei niitä saa sekoittaa ja opetti vielä, että kaikki ongelmat alkavat juuri siitä, että ne yritetään erottaa ja toisaalta sekoittaa keskenään. Eli Luther on väärin ymmärretty, jos ei tätä ymmärrä. Toisin on paljon niitä, jotka sotkevat selkeän opin.
Eli lyhyesti, Laki tulee julistaa täysimääräisenä loppuun asti, niin, että ihminen ymmärtää, ettei edes hänen mielenliikkeensä ole riittävän puhtaat Jumalan Lain edessä puhtaat, joka on Vanhurskas ja Pyhä. Ihminen on luonnostaan vailla Kirkkautta, joka vaaditaan. Joka rikkonut yhdessä kohdin, on rikkonut koko Lain.
Samoin tulee Armo eli Evankeliumi julistaa objektiivisesti koko maailmaan (koko maailman syntien sovitus) ja subjektiivisesti jokaiselle ihmiselle erikseen, (ihmisen henkilökohtaisten syntien sovitus) niin, ettei ihmiselle jää mitään mahdollisuutta enää epäillä Kristuksen kautta julistettua Jumalan Rakkautta ihmistä ja ihmiskuntaa kohtaan. (Jumalan Vanhurskaus on Armoa, joka LUETAAN ihmisen hyväksi ja LUNASTUS on Pyhä ja ehdoton ihmistä kohtaan Kristuksessa)
Jos joku elää ilman Kristusta tässä maailmassa, niin on kysyttävä miksi? Este ei ole Jumalassa.
Kiitos Ismo kommentista! Ajattelen myös näin.
Minulla oli pointtina tässä valitsemassani Lutherin Gal.kirjeen selityksen kohdassa osoittaa, että uskon sisältö on Kristus, ei rakkaus. Uskolla omistamme Kristuksen, helmen, jalokiven ja se synnyttää meissä rakkautta Kristukseen ja lähimmäisiin. Kristuksen rakkauteen meidän tulee syventyä, ei omaamme.
Keskeistä on Jumalan armo ja rakkaus, joka tulee ilmi Kristuksessa, ei meidän oma rakkautemme. Nämä asiat ovat monesti nykyään täysin sekaisin. Ja sen kyllä huomaa.
Ismo, vaikka Luther sanoi mitä, hän myös selkeästi opetti tekojen hylkäämistä vanhuskauttamisessa, sitä Paavali ei tehnyt.
Luterilaisuudessa jos ihminen ei pelastu, vika ei ole ihmisen vaan Jumalan.
No mitäpä Paavali sitten toteaa (Ro4): ”Sillä, Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaanista, mutta ei Jumalan edessä. ” Annat Sami Paavalista ns. väärän todistuksen. Mutta ei tästä sen enempää.
Sami, ei Luther mitään tekojen hylkäämistä opettanut. Tuo on ihan posketonta puhetta.
Tai siis vanhurskauttamiseen eivät teot kuulu. Oikea usko kantaa hedelmää. Hyvä puu kantaa hyvää hedelmää. Huono puu huonoa. Hedelmistään puu tunnetaan.
Lutherin mukaan muistaakseni jotenkin näin, että ei pidä etsiä ja odottaa hedelmää ennen kuin on puutakaan. Siis tehkää puu hyväksi, niin hedelmäkin on hyvää. Uskosta vanhurskas kantaa hyvää hedelmää.
Tuo Vanhurskaus on ongelmallinen sana, jollei ymmärretä, että toista on ihmisen vanhurskaus ja toista on Jumalan Vanhurskaus. Voi, kunpa kaikki saisivat ymmärtää, mikä huoli Paavalilla oli…
”Veljet, minä toivon sydämestäni ja rukoilen Jumalaa heidän edestänsä, että he pelastuisivat. Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan; sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta, vaan koettavat pystyttää omaa vanhurskauttaan, eivät he ole alistuneet Jumalan vanhurskauden alle. Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.” Room.10:1-4
Tuossa Paavali asettaa vastakkain omaa vanhurskautta edustavat ja niiden, joiden vanhurskaus tulee yksin uskon kautta, muuten ei kirjoittaisi ”Kristus on lain loppu”, vaan, joka pitää lain on sen kautta tuleva vanhurskaaksi.
Tuntuu, että monetkaan Kristityksi julistautuvat eivät nykyisin alistu Jumalan Vanhurskauden alle, vaan he etsivät omaansa eivätkä sitä, mikä Kristuksen Jeesuksen on. Ei löydy uskon sanaa pian kansamme keskuudesta…
Ismo, näin juuri on?
Tunnettu paavalismi: Vanhurskas on elävä uskosta on yksi härskeimmistä käännösväärennöksistä Raamatussa, sillä sanatarkka käännös on: ”Oikeudenmukainen uskollisuudesta elää. (vetsaddiik be-emuunaatoo jichjee) Usko ja uskollisuus ovat kaksi aivan eri asiaa ja käännöshirviö ’vanhurskaan’ alla oleva sanma zaddiq merkitsee tosiasiassa ’oikeudenmukainen’!
Paavalilaisena lauseensa alkukieli on toki kreikkaa: ”δε δικαιος εκ πιστεως ζησεται”.
Pentti se taas viisastele ikään kuin ei tietäsi Paavalin siteeraavan Habakukia, ja Habakuk on kirjoitettu hepreaksi, vai? Sekä jo Paavali että myöhemmin kirkko kääntää emunatoon väärin. Oikein olisi ollut käyttää sanaa aletheia.
Tässä on hyvä huomata, että Luther tosiaan kritisoi lännen kirkon myöhäiskeskiaikaista ansioajattelua. Kukaan meistä ei tietenkään pysty ansaitsemaan pelastusta eikä armoa omin teoin. Pelastavan armon luonne on sellainen, että se yllättää ja radikaalisti yllättääkin. Ja tämän kirkastamisessa minun on vaikea löytää Lutherin ylittänyttä teologia. Muutama tapaus: Jos Paavali jotakin ansaitsi, niin kadotuksen, koska oli vainonnut seurakuntaa ja ollut vielä osallisena Stefanoksen lynkkauksessa. Kummatkin ristillä roikotetut ryövärit herjasivat Jeesusta Matteuksen mukaan. Luukkaan mukaan toinen nuhteli toista ja pyysi Jeesusta muistamaan. Ja hän pelastui. Mutta ei kai kukaan ajattele, että kyse olisi ollut teosta, joka myötävaikutti hänen pelastumiseensa (?) Enkeli taas kertoi Corneliukselle, että hänen antamansa almut ja rukoukset oli muistettu Jumalan edessä. Ja siksi hänen tuli noutaa Pietari kotiinsa julistamaan evankeliumia, jotta pelastuisi.
Jotenkin minusta tuntuu, että vanhurskauttaminen yksin uskosta, armosta ja Kristuksen tähden, ilman lain tekoja, on paras näitäkin tapauksia yhdistävä piirre. Totta kai asia voidaan sanoittaa eri tavoin. Kysymys on loogisesta järjestyksestä, ei siitä, että usko ei vaikuttaisi mitä erilaisimpia hyviä tekoja ja mielenliikkeitä. ”Vanhat” puhuivat vanhurskauttamista seuraavasta uudistuksesta, jossa on kaksi puolta: kuoleminen synnille ja Kristukselle eläminen.
Kiitos Marko?. Tuo esimerkki ristinryöväristä on tosi hyvä?
Riitta: ”Kristuksen rakkauteen meidän tulee syventyä, ei omaamme.”
Juuri näin.
Vanhurskaus sana on hankala, mutta yksi sen monista ajatuksista on ”Jumalan mielen mukainen” eli Jeesus oli Jumalan mielen mukainen ja näinollen Vanhurskas, koska Hän vaelsi Jumalan tahdossa täydellisesti, eikä siis oman mielensä mukaan, kuten omavanhurskaat. (Oman mielen mukaan kulkevat)
Jeesuksen seuraaminen on siis mitä? Elämistä Jumalan tahdon mukaan, eikö vain?
Ja Jumalan tahto on taas ilmaistu selkeästi Raamatussa:
”Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt. Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, jotka hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään, vaan herätän heidät viimeisenä päivänä. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.” Joh.6:37-40
Kun me siis uskomme Jumalan Pojan päälle, niin tuo usko luetaan meille Kristuksen KAUTTA Jumalan Vanhurskaudeksi, eli uskon kautta meistä on tullut Jumalan mielen mukaisia, eli vanhurskaita, jolloin tunnustamme synnin, vanhurskauden ja tuomion, jota maailma ei luonnostaan tunnusta. Eli emme enää elä oman mielen mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan, jonka Pyhä Henki uskovissa vaikuttaa.(Joh.16:1-12)
Oikeudenmukaisuutta kuvaava sana ”vanhurskas” on siis sidoksissa Jumalan tahtoon, eikä näinollen ole pelkästään sekulaari oikeus ja lakitermi, kuten joskus kuulee väitettävän. Uskollisuus Jumalan tahdolle on siis Vanhurskauden synonyymi.
Ismo, juuri näin. En pidä sanasta oikeudenmukainen tässä yhteydessä juuri siksi että se sekoitetaan ihmisen mielestä oikeudenmukaiseen. Jotkut käyttävät sanaa oikeamielinen. Sekään ei aina ole käyttökelpoinen. Vanhurskas on Jumalan mielen mukainen, hänelle mieluinen, hänen tahdossaan elävä…
”Kosti Vasumäki
25.07.2021 21:48
No mitäpä Paavali sitten toteaa (Ro4): ”Sillä, Aabraham on teoista vanhurskautettu, on hänellä kerskaanista, mutta ei Jumalan edessä. ” Annat Sami Paavalista ns. väärän todistuksen. Mutta ei tästä sen enempää.”
Kosti, sinun täytyy lukea Jaakobin kirjeen kohta joka puhuu tekojen hylkääjiä vastaan vanhurskauttamisessa;
Eikö meidän isämme Abraham osoittautunut vanhurskaaksi tekojensa perusteella, kun hän vei poikansa Iisakin uhrialttarille?
Huomaat, että usko vaikutti yhdessä hänen tekojensa kanssa, teoissa usko tuli todeksi.
Ja niin täyttyi Raamatun sana: ”Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi”, ja hän sai nimen Jumalan ystävä.
Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella. ( Jaakob 2:21-24).
Meillä on vastaavia kohtia Raamatussa lukematon joukko. Tulee valtava ristiriita jos näitä ei osata sovittaa yhteen.
Kuten Riitta Sistonen totesi, oikein Lutherin mukaan vanhurskauttamiseen teot eivät kuulu. Näin ymmärrettynä vanhurskauttaminen ymmärretään pelkään juridiseksi termiksi, Jumala julistaa taivaan foorumilla syntisen vapaaksi, vanhurskaaksi.
Marko Sjöblom25.07.2021 23:44
” Jotenkin minusta tuntuu, että vanhurskauttaminen yksin uskosta, armosta ja Kristuksen tähden, ilman lain tekoja, on paras näitäkin tapauksia yhdistävä piirre. Totta kai asia voidaan sanoittaa eri tavoin. Kysymys on loogisesta järjestyksestä, ei siitä, että usko ei vaikuttaisi mitä erilaisimpia hyviä tekoja ja mielenliikkeitä. ”Vanhat” puhuivat vanhurskauttamista seuraavasta uudistuksesta, jossa on kaksi puolta: kuoleminen synnille ja Kristukselle eläminen.”
Tätä vanhurskauttamista luterilaisuudessa ei voi ymmärtää näin positiivisesti. Miksi? Koska se ei ole sitä. Luther pitää tekoja jopa tuhoisina vanhurskauttamisessa, ja pitää teot visusti erillään. Luterilaisessa dogmatiikassa tekoja ei tarvita vanhurskauttamisessa, ne on erotettu siitä täysin.
Looginen järjestys Marko josta puhut, sen edessä voidaan pohtia. Jeesus sanoo; se on Jumalan teko, että uskotte. Siis uskossa on läsnä jo teot, kuten ristinryövärissä tai vasta kastetussa lapsessa. Looginen järjestys näyttäisi enenmän palvelevan ajatusta vanhuskauttaminen ja siitä seuraavat teot. Luterilainen tunnustus jakaa asian näin. > Tosin tiedämme, että luther piti vanhurskautamista myös prosessi luontoisena, jolloin hän olisi lähestynyt yhtenäiskirkon vanhurskauttamisoppia ( Näin esim Piispa Matti Repo, ( Jumalan armo ja hyvät teot. Vanhurskauttamisopin ja theosis-opin ilmeneminen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen ortodoksisen kirkon välisissä oppineuvotteluissa vuosina, 1991-2007 ). Itse en toisn ole havainnut tunnustusformeissa tai muussa luterilaisessa kirjallisuudessa tätä.
Vanhurskaus sanan ongelmallisuus ilmenee vain silloin kun sanan merkityksen keskiöön Jumalan sijaan asetetaan ihmisen mieli. Jos sen sijaan keskiössä on Jumala, jonka puoleen ihminen kääntyy etsimään Jumalan mieltä, niin ongelma katoaa. Sanan keskiössä tulee olla Jumala, eikä ihminen. Silloin sana ”oikeamielinen” soveltuu monessa kohdin oikein hyvin ”vanhurskaus” sanan paikalle. Merkitseehän se silloin sitä, ettei ihminen voi aina tietää mikä on oikein ja kysyy silloin sitä Jumalalta. Oikeamieli kääntää ihmisen mielen etsimään Jumalan mieltä. Tässä merkityksessä Daavid oli Jumalan mielen mukainen mies. Vanhurskautettu ei elä oman mielensä mukaan, vaan etsii ja kaipaa Vanhurskasta mielenlaatua ylhäältä.
Vanhiurskas on käänöshirviö joka ei sinänsä suomenkielessä tarkoita yhtikäs mitään järkevää. Merkitys on ’vakaasti oikeudenmukainen.’
Sami, sinähän viittasit Paavaliin, ettei hän torjunut tekoja vanhurskattamisessa. Nyt kuitenkin otat esille Jaakobin kirjeen. Kaipaisin hieman johdonmukaisuutta ketä kulloinkin tarkoitat, muuten tulee ristiriita.
Lisäksi mikäli olisit lukenut tarkemmin, Luther ei tarkoita vanhurskauttamisella ulkokohtaista taivaan foorumilla julistettua juridista tapahtumaa.
Kosti, eihän tuossa ole mitään ristiriita.
Jussi Aro kertoi psalmikäännöksensä yhteydessä, että olisi mielellään kääntänyt ’vanhurskaan’ sanalla ’reilu’, jos se olisi sopinut tyyliin.
Sami, siis missä?
Sami, en ole huomannut ristiriitaa Jaakobin kirjeen ja Lutherin vanhurskauttamisopin kanssa. Tiedän että Lutherilla taisi olla jotain ongelmia.?
Olen ymmärtänyt niin, että Jaakob vain esittää sen tosiasian, että oikea usko synnyttää kyllä hedelmiä eli hyviä töitä. Tuo sana ”osoittautui” voisi olla selittävä. Aabrahamilla oli jo se usko ennen kuin teki mitään. Usko osoittautui oikeaksi uskoksi, kun Aabraham oli valmis poikansa uhraamiseen. Hän luotti ja uskoi Jumalan lupaukseen.
Mielestäni Jeesuksen ristinsovitustyötä halveksitaan ja pidetään epätäydellisenä, jos teot vanhurskauttaisivat.
Eikö pitäisi Lutherin teologiaa tutkittaessa pitää mielessä, että nuori Luther on erilainen ajatuksiltaan kuin vanha. Tapahtuuhan meissä kaikissa ihmisissä kehitystä. Ja onhan se todistettavissa esim. predestinaatiokäsityksen osalta, että hän muutti kantansa vanhempana ja kypsempänä.
Riitta Sistonen26.07.2021 15:54
”Eikö pitäisi Lutherin teologiaa tutkittaessa pitää mielessä, että nuori Luther on erilainen ajatuksiltaan kuin vanha. ” Lutherin antinomismi disputaatio on kypsän kauden tuote, joten luemme juuri oikein. Lutherin teologian ydintä on vanhurskaus on ilman tekoja. Sitten hän kääntää tämän tähän retoriseen muotoon, mitä sinäkin kirjoitat; ” Jeesuksen ristinsovitustyötä halveksitaan ja pidetään epätäydellisenä, jos teot vanhurskauttaisivat” – kysyn miten niin? Teot kuuluvat uskoon ja vanhurskauteen, koska uskossa Kristus on jo läsnä ja kaikki taivaan aarteet, eli teot. Vanhurskauttaminen ei ole kertalaakinen julistus toimi, vaikka sitäkin, se on myös prosessi, että jumaloituisimme.
”Vanhurskauttaminen ei ole kertalaakinen julistus toimi, vaikka sitäkin, se on myös prosessi, että jumaloituisimme.”
Prosessi on myös se, että ”hänen tulee kasvaa ja meidän vähetä.?”
Pekka Veli, näin myös sen ymmärrän kuten kirjoitat. Oikeamielinen on hyvä käännös. Mutta riippuu aina kulloisestakin kontekstista mitä sanaa käytetään. Ehkä sana ”pyhä” käy johonkin. Miten sitten verbi kuuluisi? Oikeamielistää? Tehdä oikeamieliseksi, Jumalalle kelpaavaksi…?
Omalla kohdallani huomaan olevani tässä asiassa jatkuvassa kamppailussa. Enkä kykene sitä omistamaan, niin että sen jatkuvasti käsittäisin kunnolla. Yhä uudelleen ja uudelleen koko uskonelämästä tulee raskasta kivireen vetämistä. Koko vanhurskaus oppi katoaa aivan kuin sumuun. Siinä sitten haparoin, kuin sokea taluttajaa.
Käsitän asian nyt niin, että tuo oppi on se oppi, joka on tullut alas taivaasta. Joten se ei ole ihmisen mielen mukainen. Jokin minussa taistelee aina sitä vastaan. Joten uudelleen ja uudelleen joudun aloittamaan alusta. Haparoidessani ilmaa käsi osuu lopulta Vapahtajan käteen ja kaikki on taas yksinkertaista ja helppoa. Taas valtava pelastuksen riemu täyttää koko olemukseni ja tekisi mieli hyppiä ilosta.
Ihmettelen sitä miten nopeasti unohdan sen, että Kristus on minun koko vanhurskauteni ja pyhitykseni. Samalla yhä syvemmin haluan porautua evankeliumin suuren salaisuuden sisälle. Oppia siitä enemmän ja enemmän. Voidakseni julistaa Jumalan käsittämättömän ihmeellistä pelastuksen sanomaa selkeämmin.
Pekka Veli, aivan samanlaisissa tunnoissa vaellan. Välistä ajattelen, että kun en tehnyt tuota ja tuota tai laiminlöin jonkun jutun, niin Jumala katsoo paheksuen. Ikään kuin siitä tulee suorastaan pelastuskysymys. Ainakin kun se menee liian pitkälle ja sitä alkaa tuijottaa itseään. Lain alle tuppaa usein luisumaan. Sitten kun nostaa katseensa taas Kristukseen ja hänen ristiinsä, saa evankeliumista vakuutuksen sydämeensä, niin kyllä se on niin valtava ilo! Se on sellaista mitä kukaan muu ei ymmärrä kuin se, joka kokee samaa.
Opin nämä asiat mm. rovasti Olavi Peltolalta, joka selitti minulle kuinka pelastus tulee ulkopuoleltani ja osakseni tuleva vanhurskaus on minulle luettua, vierasta vanhurskautta, joka tulee Kristuksen tähden armosta uskon kautta. Kuinka valtava sanoma!
Toinen vaara on tietysti lain madaltaminen. Armon kääntäminen irstaudeksi.
Palaan ikään kuin aina uudestaan uskomaan että Kristus on koko vanhurskauteni eikä minun tarvitse pinnistellä. Minut on jo minut hyväksynyt Poikansa ristinkuoleman tähden. Siitä huolimatta tietysti haluan tehdä oikein ja hyvää. Mutta en saa ajatella sillä ansaitsevani pelastuksen. Tässä on se valtava kilvoitus.
Korj. Jumala on jo minut hyväksynyt Poikansa ristinkuoleman tähden.
Paavali on pelastanut minut aina suosta, kun olen palannut hänen Roomalaiskirjeeseen, jonka 7 luku käy päivä päivältä aina vain rakkaammaksi. Paavali tuo tuossa luvussa esiin teologian, jota olen alkanut kutsumaan ”kuoleman teologiaksi”, joka alkaa näin:
”Vai ettekö tiedä, veljet-minä puhun lain tunteville-että laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää? Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista.
Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle. Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.”
Jokaisen Kristityn tulisi tarkoin lukea tuota Paavalin kirjettä ja varsinkin sen 7: lukua.
”Teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta…” Mitä tuo tarkoittaa minun kohdalla? Entä sinun? Paavali vastaa, kun jatkat tuon luvun opettelua… Joka opettaa lopulta mitä hän tarkoittaa, tuolla alun kuvauksella, jossa vertaa lakia mieheen, joka kuolee, jolloin vaimo vapautuu laista, joka häntä sitoo. Paavali tarkoittaa, ettei laki enää sido, kun se on kuollut. Kirjan tappaa, mutta Henki tekee eläväksi.
Paavali kirjoittaa: ”Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle, mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.”
Lopulta Paavali toteaa:
”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei; sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.”
Ismo Malinen miten Jeesus parantaa syntisen?
Matt. 13:15
Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.’
Joh. 12:40
”Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi”.
Ajatteleppa nyt vaikka terroristia joka pommilla murhaa ihmisiä, mitä tapahtuu kun hän tulee uskoon, voiko hän jatkaa vanhassa uskossaan?
Miksi luterilaiset voivat?
Olen lukenut monta kertaa ja ymmärtänyt. Nyt luin uudelleen ja ymmärsin jälleen.
Helluntailainen (ehkä eivät kaikki?) on sitä mieltä, että henki on aina vahvempi kuin liha. Joku helluntailainen kertoi olleensa ilman syntiä yli 30 vuotta, aika hieno suoritus.
Paavali tunnustaa sen elävän Jumalan edessä, joka haluaa totuutta aina salatuimpaan saakka, että hän (Paavali) ”tekee sitä pahaa, mitä hän ei tahdo”. Helluntai-veli lukee Ismon kommentissa olevan Room -kirjeen lainauksen niin, että liha haluaa, mutta liha ei lankea uskoon tulon jälkeen syntiin, koska henki on aina lihaa väkevämpi.
Minä en voi luottaa omaan langenneeseen ”hyvyyteni”. Kristus on minun vanhurskauteni, lunastukseni ja pyhitykseni. Häneen minä uskon, turvaan ja luotan. Hänellä on iankaikkisen elämän sanat.
Kari Paukkunen siis vastaisitko sinä miten Jeesus parantaa?
Mitä on olla orja ja vapaa, mitä on olla synnin orja?
Ajatelkaa nyt kuinka opetuslapset seurasivat Jeesusta, mitä he tekivät, eivät kaiketi lihan mukaan eläneet vaan siten miten Jeesuskin?
Miksi Jeesus sanoo että on parempi että Hän menee pois ja tulee toinen puolustaja, Pyhä Henki? Voiko Pyhä Henki johdattaa tekemään syntiä?
Ari Pasanen, kyselet paljon. Voisit vastata itse? Sinulla tuntuu olevan joku käsitys hengellisistä asioista? Olet ehkä myös lukenut Raamattua?
Pasanen, ”Ajatteleppa nyt vaikka terroristia joka pommilla murhaa ihmisiä, mitä tapahtuu kun hän tulee uskoon, voiko hän jatkaa vanhassa uskossaan?
Miksi luterilaiset voivat?”
Pasaselle, miksi helluntailaiset voivat? En ymmärrä kysymystäsi? Synnistä pitäisi tehdä parannusta. Tämä on Jeesuksen opetus.
Mikä on tämä mainitsemasi terroristin vanha usko? Huuhaa usko?