Sunnuntai on perinteisesti ollut vapaapäivä ja viikon ensimmäinen päivä. Sillä se on ylösnousemuksen juhlapäivä. Kaiken lisäksi olemme eläneet juuri 40 päivän pääsiäisajan.
Itse kukin vietämme sitä omalla tavallamme. Minulle viime sunnuntai oli ainutkertainen matka Irakiin. Yhdessä Emil Antonin kanssa. Eikä tässä koronarajoituksista ollut tietoakaan.
Luin hänen uuden kirjansa Kahden virran maa, 288 sivua kannesta kanteen. Teos on loistava matkaopas Lähi-idän uskonnon ja sivilisaation historiaan. Samalla se avaa minulle kertomuksen oman uskontomme matkasta Abrahamista nykyaikaan. Nyt ymmärrän kristillisen traditiomme ydinjuttuja syvemmin ja laaja-alaisemmin.
Onneksi Jumalan johdatus ja läsnäolo ihmisten kipuilussa ja onnenhetkissä ei koskaan asetu dogmatiikan, kanonisen oikeuden tai byrokratian pakkopaitaan.
Orientaalisten ortodoksisten kirkkojen vaiheet ovat olleet kärsimyksen ja marttyyriuden historiaa. Ehkä siksikin sieltä löytyy valtavasti syvällistä hengellistä lohdutusta ja viisautta, josta minäkin saan olla osallinen.
Vaikka yliopistossa olen suorittanut akateemisen tutkinnon kirkkohistoriassa sekä poliittisessa historiassa, Emil Anton laajensi tajuntani muinaisen Kreikan kulttuurista 4000 vuotta taaksepäin. On syytä ihmetellä, miksi useimmiten tiedon ja viisauden historian Euroopassa aloitamme sanomalla ”jo muinaiset roomalaiset ja kreikkalaiset”?
Sumerilaisilla oli korkea kulttuuri. Siellä oli käytössä nykyaikainen kello, kymmenjärjestelmä, pyörä. Siellä juotiin olutta, kasvatettiin viljaa. Heidän nuolenpääkirjoituksensa oli suuri keksintö, startti matkalla nykykirjoitukseen.
Monella meistä on pimeä käsitys Hammurabin ankarasta laista (1700 eKr.). Tai Nebukadnessarista, joka vei israelilaiset pakkosiirtolaisuuteen (583 eKr.). Kuitenkin he edustivat Babylonin kulttuurin kultakausia. Esimerkkeinä matematiikan taidot ja kaksi muinaisen maailman seitsemästä ihmeestä. Sieltäpäin tulivat itämaan tietäjät tuomaan kultaa, mirhaa ja suitsuketta Jeesus-lapselle.
Kiitos Emil Antonin, en enää pilko kirkkohistoriaa kahtia, vaan kolmeen osaan. Sillä löysin vihdoin ”orientaalisen” kirkkohistorian läntisen ja bysanttilaisen historian rinnalle. Yhtä tärkeää on havaita kuinka kristinuskon historian nousut ja laskut ovat olleet keskeisesti sidoksissa kunkin alueen politiikkaan ja kulttuuriin.
Useimmiten hengellinen viisaus on kypsynyt vaivan ja ahdingon aikana. Ehkäpä siksikin itäisimmästä kristillisestä ajattelusta ja runoudesta olisi meillä paljonkin opittavaa, varsinkin kun ”oma pallo on hukassa” Euroopassa. Siksi Antonin upean ja silmiä avaavan teoksen kanssa käsi kädessä kulkevat Serafim Seppälän ja Jaakko Hämeen-Anttilan tiedollisesti ja henkisesti rakentavat teokset. Tätä viisautta voi suositella.
Isä Ambrosius
13.5.2021
***
Emil Anton: Kahden virran maa. Sivilisaation ja kristinuskon irakilainen tarina. Kirjapaja 2020.
Tavallaa minäkin matkustin Irakiin.
Sattumalta TV-kanavia selaillessa jollakin kanavalla oli dokumentti Irakin toiseksi suurimmasta kaupungista, eli Mosulista. Jäin katsomaan.
Tämä matka ei ollut mitenkään loistava, se oli täynnä maahan pommituksissa romahtaneita kerrotaloja, toinen toisensa päällä, ja hienon Vanhankaupungin totaalista tuohoa. Pieniä tavaroita eletystä elämästä, nuttuja, valokuvakansioita, vaateriekaleita, sandaali siellä toinen täällä. Ja kertojan mukaan mätänevän ihmislihan kuvottava haju leijui kaikkialla.
Pikkupojat kiipeilivät raunioilla ja keräsivät muovisäkkeihin rautalankoja ja teräsvaijerinpätkiä, kaikkea mahdollista mitä voi tarvita, vaikka kodin korjaamisessa. Kaikkien mielessä oli elämän jatkaminen jollakin tavalla korjaaminen. Murheellinen mies raunioilla kysyi: ’Tämäkö on islamia’.
Tässä oli kysymyksessä kiihko-uskovaisten aiheuttama taistelu Allahin tiellä, eli niin sanottu Pyhähenki, eli Pyhäsota, Jihad.
Valloitusta, jossa valloittajat eivät olleet kuumia eikä kylmiä, he olivat tunteettomia, sieluttomia, siksi he taistelivat Allahin tiellä Pyhää sotaa, viimeiseen mieheen koska joukkona ISIS on jollakin tavalla, ainakin toistaiseksi nujerrettu.
Koska he olivat uskovaisia ja kysymyksessä oli taistelu ja kuoleminen Allahin tiellä, tekijät pääsivät suoraan paratiisiin ja heistä tuli Marttyyreita.
Miten niin ”oma pallo hukassa” ? Olisi hyvä, jos ihmiset eläisivät tätä päivaa, eikä vuosituhansien takaista wannabe-elämää. Se on sortunut ajat sitten, eikä palaa. Maailmassa on paljon kulttuureja, joiden toivoisi sortuvan omaan julmuuteensa.
Isä Ambrosius: ”Onneksi Jumalan johdatus ja läsnäolo ihmisten kipuilussa ja onnenhetkissä ei koskaan asetu dogmatiikan, kanonisen oikeuden tai byrokratian pakkopaitaan.”
Tämä on totta! Ihanasti sanottu!