Lupaavasti alkanut sovinistin urani katkesi sen kuuluisan kananlennon tavoin, kun olin kymmenissä. Taisi olla kesä -69, leikin nimi oli ”Seitsemän rohkeaa miestä”. Meitä oli tosin vain neljä, mutta jokaisella nallipyssyt, kotelot ja vyöt.
Kovin arveluttavaa oli mielestäni että yksi meistä oli tyttö. Ja koska vastassa oli kolmekymmentä verenhimoista mielikuvitusinkkaria, rohkenin ääneen epäillä: tämä ei tulisi olemaan naisväelle sopivaa touhua.
Tytön (olikohan Leena nimeltään) nyrkki heilahti ajatusta nopeammin ja läjähti korvalleni. Siitäs sain. Hieroessani korvallistani maailma muuttui taikaiskusta. Ei ollut epäilystäkään etteikö Leena lunastanut oitis paikkaansa noin seitsemän rohkean joukossa.
Linnoittauduimme vintille. Vinttikamarin toinen ikkuna aukesi länteen, toinen itään. Ja niiden ikkunoiden ääressä pidimme koko kesän puoliamme apasseja vastaan, vaikka luoteja oli välillä vain yksi tai kaksi jäljellä.
Elämässäni olen sen jälkeen tavannut lukuisan määrän rohkeita ja osaavia naisia jotka pystyvät mihin vain. Ajattelen että naisia tarvitaan kaikilla elämänalueilla. Ylipäänsä feminiinisyys on tärkeää maskuliinisuuden tasapainottavana vastavoimana – tarkoittipa se mitä tahansa.
Olen tehnyt silloin tällöin pieniä kurkistusmatkoja naiseuteen näyttämöllä. Useat seurakuntien työntekijäthän ovat toki osallistuneet riparilla naamiaisiin – ja moni miestyöntekijä, pappi, kanttori tai nuorisonohjaaja on pukeutunut naiseksi.
Itse heittäydyin muutama vuosi sitten vähän isommalle areenalle ja rokkasin Tina Turnerina salintäydelle yleisölle. Mieltä lämmittivät aplodit, joista kaikki ei tullut varmaankaan tanssitaidoille, vaan heittäytymiselle. Arvelen, että miehen pukeutuminen naiseksi onkin puhdistava kokemus, jossa esiintyjän lisäksi läsnäoleva yleisö saa katsoa itseään peilistä ja nähdä jotain uutta. Aiheesta kirjoittamani aikaisempi blogini löytyy tuolta:
Voin vahvistaa asian sanomalla ”Arpa lankesi minulle ihanasta osasta, osasta olla nainen.”
Ei tarvitse olla feministi ollakseen täysi nainen, joka kykenee hoitamaan osansa miesten rinnalla.
Minulle feminismi merkitsee pyrkimystä sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Feminismi ei mitenkään sulje pois ponnisteluja miesten aseman parantamiseksi niissä asioissa, joissa he ovat sukupuolensa vuoksi syrjityssä asemassa, nykyhetken Suomessa esimerkiksi asvelvollisuudessa ja usein huoltajuuskysymyksissä.
Nainen on toki nainen, vaikkei sukupuolten tasa-arvoa kannattaisikaan, ei kai sitä ole kukaan kiistänyt.
Kuten blogisti tekstissään implisiittisesti viittaa, ”feminiiniset” tai ”maskuliiniset” piirteet eivät ole sukupuoleen sidottuja. Puhutaan sosiaalisesta sukupuolesta. Nykyisin yhä enemmän on alaa vallannut myös biologisen sukupuolen kyseenalaistaminen. Siihen en ota kantaa.
Miksi feminismi näyttäytyy usein vain sellaisena että nainen saa käyttäytyä miesten tavalla? Nainen saa vetää housut jalkaan, polttaa tupakkaa, harrastaa irtosuhteita, kännätä, pelata jalkapalloa ja jääkiekkoa, ryhtyä papiksi jne. Kaikki nämä ja moni muu on miehisiä piirteitä, joita ei saa sukupuolittaa, mutta vastaavasti naiset sukupuolittavat kaiken, kun he ajavat omaa etuaan, ja tähän ei kuulu pätevyys eli ns.kaluunat, kun haetaan virkaa, vaan kiintiöt, mutta vastaavia kiintiöitä mies ei saa. Koko tämä tasa-arvo hössötys on kupla. Yksi keino ajaa omaa etuaan.
Jannen kommentti piristi. Onko koko läntinen kristikunta heittäytymässä feminismin lumoihin. En tiedä eikä tarvitsekaan tietää. Minä pidän naisista.
Minäkin olen joskus osallistunut rippileirin missikilpailuihin. Hauska kokemus.
Ajattelin tulla vuosikokoukseen, varasin jo laivapaikan, mutta mistä asiasta on kysymys. Jos tässä on vain henkilöstä kyse, niin toiminnanjohtaja on jo ratkaistu, mutta se Pj. ja muu hallitus. Ovatko jäsenet eri mieltä toiminnasta? Minulla olisi omakohtaista kokemusta, mutta epäilen, että se ei ole relevanttia kun tänne lahden taakse ei ole kantautunut yhtään mitään. Voiko jotain blogia lukemalla valmistautua vuosikokoukseen?