Seurasin sosiaalisesta mediasta twiitteja ja uutisia lauantai-iltana Pariisin terrori-iskujen jälkeen. Otsikon sanat sattuivat jostakin silmiini: Fluctuat nec mergitur.
Sanat ovat Pariisin vaakunassa ja tarkoittavat suunnilleen: Huojuu mutta ei kaadu tai uppoa. Sanat tulevat paljon vanhemmalta ajalta, mutta ne ovat päättyneet Pariisin vaakunaan. Vaakunassa on kirkon ihmisille tuttu kuva noiden sanojen yläpuolella. Kuvassa on aalloilla oleva laiva. Se on kuin kirkkolaiva ja kirkon ekumeeninen symboli.
Pariisin vaakunan sanoista tuli yksi terrori-iskujen jälkeisen ajan tunnuksista. Tuollainen tunnus ilmaisee, että kaiken normaalin, kaiken turvallisen ja jopa kaiken elämän horjuessa elämä tai toivo eivät kuitenkaan lopulta kaadu tai häviä. Terrori-iskut horjuttivat juuri tavallista elämää ja kaikkea sitä, mitä siihen olemme tottuneet liittämään.
Kauniit ajatukset ja sloganit voivat olla joskus kauheuksien keskellä hurskastelua. Toisaalta ilman tuollaisia tunnuslauseita kauheudet veisivät ja jättäisivät vain pimeyteen ja epätoivoon. Tulee mieleen se, kuinka jopa keskitysleireillä osa ihmisistä kykeni säilyttämään elämänuskonsa ja toivonsa.
Fluctuat nec mergitur: Elämässä on sittenkin paljon enemmän hyvyyttä kuin pahuutta. Kristillisen uskon ja kirkon vahva viesti on se, että Pahalla ei ole lopullista valtaa. Rakkaus on vahvempi kaikkea pahuutta. Työ ja rukous hyvyyden puolesta jatkuu. Kaikki horjuu välillä, mutta usko, toivo ja rakkaus eivät sittenkään katoa.
Toivo Loikkanen
