Sikstuksen kappelin katto- ja seinäfreskojen draama levittäytyy ympärilläni. Aidot Michelangelon piirrokset kuvaavat hahmojen asentoja ja tunnetiloja. Niiden alla on valittu paavi lukuisia kertoja 1500-luvulta alkaen.
Kävin Sinebrychoffin museon Michelangelo-näyttelyssä juuri samaan aikaan kun argentiinalainen Bergoglio valittiin paaviksi. Valintaa kuvattiin tuoreeltaan yllätykseksi. Kovin suuri yllätys se ei voinut olla, koska edellisessä paavin vaalissa hän sai Razingerin (Benedictus XVI) jälkeen eniten kannatusta, 40 ääntä. Muistaakseni myös Die Zeit nosti hänen nimensä esille yhtenä mahdollisena valintana.
Uudella paavi Franciscuksella on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa ihmiskunnan suuriin haasteisiin, köyhyyteen, eriarvoisuuteen ja luonnon tuhoutumiseen. Hänen pontifikaattinsa voidaan muistaa juuri näihin asioihin tarttumisesta, samoin kuin Johannes Paavali II:ta muistetaan Rautaesiripun murtajana. Tulos riippuu siitä, kuinka paljon hänen energiaansa vie kirkon sisäisten ongelmien selvittäminen.
Paavi ei voi lähestyä globaaleja haasteita kuitenkaan irrallaan kirkon elämästä vaan kirkon uskon kautta, hengellisenä johtajana. Kirkon voima perustuu sen kautta vaikuttavaan Jumalan voimaan. Kristus uudistaa kirkkoaan ja siten myös yhteiskuntia. Kristillisen uskon ja identiteetin vahvistuminen rakentaa ihmisten ja yhteiskuntien arvopohjan. Tämä on nähty myös kristityssä pohjolassa aikanaan, kun demokratian, hyvinvointivaltion ja ihmisarvon perusteita rakennettiin luterilaisen uskon vaikutuksesta.
_ _ _
Nykyisenkin ajan epäkohdat nousevat ihmisen epäuskosta Jumalaan. Siksi ei ole jarruja kohtuuttomuudelle ja itsekkyydelle. Poliittiset järjestelmät voivat suitsia epäkohtia ja kannustaa hyvään. Samalla suuret poliittiset vaikuttajat ovat usein epäonnistuneet. Amerikan Yhdysvallan on käynyt tänään 10 vuotta Irakin sotaa, jonka tavoitteet, keinot ja lopputulokset ovat kaikkea muuta kuin onnistuneita. Globaalit ilmastoneuvottelut, tai vaikkapa merien ja kalakantojen suojelu eivät tunnu etenevän. Maailman ympäristö- ja talouskriisi ovat saman asian kaksi puolta. Ympäristön tuhoutuminen on seurausta elintason ja talouskasvun jatkuvasta tavoittelusta.
_ _ _
Tuntuu ihmeelliseltä, ettei kukaan muu paavi ole tähän mennessä valinnut nimeään Franciscus Assisilaisen mukaan. Hän oli rappeutuneen kirkon korjaaja ja hengellinen uudistaja, joka nosti esille kaiken luodun arvon ja yksinkertaisen elämäntavan merkityksen osana luontosuhdetta.
Franciscus on ensimmäinen jesuiitta Pietarin istuimella. Jesuiittoja kavahdettiin heidän voimakkaan vaikutuksensa ja suurten tekojensa takia. Sääntökunta lakkautettiin 1700-luvulla. Paavi Pius VII (1800-1823) perusti uudelleen jesuiittasääntökunnan Napoleonin kukistumisen jälkeen. Jesuiitat korostivat kirkon lähetystehtävää, opetusta ja koulutusta, sekä sosiaalista työtä ihmisten elinolojen parantamiseksi.
Ennen kaikkea he olivat Societas Jesu, Jeesuksen seura. Siksi kaikilla kristityillä on yhteinen tavoite uskon vahvistumiseksi Jumalaan ja uusien seuraajien voittaminen Jeesukselle. Siitä seuraa myös yhteiskunnan ja luontosuhteen uusiutuminen.
_ _ _
Katson vielä lopuksi Michelangelon Viimeinen tuomio –freskoon. Hän on maalannut itsensä mukaan ylösnousseiden joukkoon, traagisella tavalla Bartholomeuksen irti nyljetyn nahan kasvoihin. Syntinen ihminen ei kestä tuomiolla, mutta Kristuksen kautta syntynyt uusi ihminen perii taivaan: ”Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan.” (Job 19:25-26)
(yläkuvassa paimen Espanjan Mijasissa, alakuvassa Assisi)
Ykköstä ei kuulemma käytetä nimen perässä, vaikka alussa niin uutisoitiin.
Onnittelen Katolista kirkkoa Suomessa uuden paavin valinnan johdosta ja toivotan siunausta katoliselle hiippakunnalle sekä sen jäsenille. Kiitän katolista kirkkoa hyvästä yhteydestä. Puolustusvoimien kirkollinen työ tavoittaa eri kirkkojen ja uskontojen edustajia, jotka palvelevat varusmiehinä tai osana henkilökuntaa.
Kiitos Reima huomiosta, korjaan järjestysluvun pois nimen perästä.
Kirjoitit: Jesuiitat korostivat kirkon lähetystehtävää, opetusta ja koulutusta, sekä sosiaalista työtä ihmisten elinolojen parantamiseksi.
Ennen kaikkea he olivat Societas Jesu, Jeesuksen seura. Siksi kaikilla kristityillä on yhteinen tavoite uskon vahvistumiseksi Jumalaan ja uusien seuraajien voittaminen Jeesukselle. Siitä seuraa myös yhteiskunnan ja luontosuhteen uusiutuminen.
Kyllä kuullostaa ylevältä, ja kuitenkin jos haluaa avata simäät oikein ammolleen, jesuiitoista löytyy myös mitä hurjimpia juttuja. Koska lopunaika on täynnä sekavuutta ja yllätyksiä myös hengellisellä areenalla, on hyvä ottaa sekin mahdollisuus huomioon, ettei kaikki ole kultaa mikä kiiltää.
Tuomio on toki asia johon meitä ei ole kutsuttu, mutta saamme tutkia kaiken Raamatun valossa, ja jopa ilmestyskirjan valossa.
Toivon sydämmestäni, että se mikä niin hyvältä kuullostaa uudessa paavissa olisi hyvää, ja esim köyhät todella saisivat konkreettista apua jne, mutta varma en ole.
Totta puhut Sinimarja, ylevät periaatteet eivät vielä takaa minkään inhimillisen yhteisön toimivan niiden mukaan. Hedelmistä puu tunnetaan. Jesuiitat eivät kuitenkaan ole niin huonomaineisia kuin vaikkapa Topelius Välskärin kertomuksissa kuvaa.
Heti edellisen paavin eron jälkeen toistui kanta useassa tv-haastattelussa ja lehtien artikkeleissa, kuinka paavi on universaalisen kirkon johtaja ja pää. Yksi ja mielestän merkittävin lausuma ja ristiriita oli Ratzingerin vastaus Bruno Vespan ohjelmassa, kun häneltä pyydettiin kannantottoa Johannes Paavalin henkihieverissä tehtävänsä hoidosta, 3 kuukautta ennen Wojtyllan kuolemaa.
”Ei ihminen voi erota, kun Jumala on valinnut hänet paavin paikalle, Kristuksen sijaiseksi”. Ratzinger tuolloin selitti kuinka suuri salaisuus kätkeytyy silloisen paavin vicariona oloon tilassa, joka on jo kiusallista jopa katsella.
Nykyisellä paavilla on köyhän rooli, joka tietysti on tänä päivänä psykologisesti toimivampi, kuin kärpännahkakauluksissa, punaisissa kengissä, valkoisissa paavin autoissa kulkeminen jne.
Mielestäni ei ole suurikaan ponnistus olla ’vaatimaton, ja köyhä’, kun on kaikki valta, puitteet ja ylöspito.
Kyllähän jesuiitoista kaikenlaisia juttuja kerrotaan, mutta kuinka paljon niissä on perää?
Hedelmistään puu tunnetaan, ja näkyviä hedelmiä ovat ainakin ne monet yliopistot ja muut oppilaitokset, joita jesuiitat ovat perustaneet. Toki on myönnettävä, että monet niistä perustettiin protestantismin leviämisen vastustamiseksi. Esimerkiksi meitä lähinnä sijaitseva Vilnan yliopisto perustettiin, koska Liettuan puolalainen aateli oli huolestunut lisääntyneestä opinkäynnistä Königsbergin yliopistossa luterilaisessa Preussissa. Jesuiitat johtivat yliopiston toimintaa yli 200 vuoden ajan (1579-1782).
Juha Kajander,
Onko jesuiittojen toiminta ollut pahempaa kuin esim ei-jesuiittojen uudelleenkastajien vainot. Voi olla että ollaan samalla viivalla. Jesuiittojen johtoajatus oli ’tarkoitus pyhittää keinot’, joka ei ollut heidän keksimänsä eikä ollut edes Augustinuksenkaan vaan sellainen on perimä VT’n kirkollisuudesta, Talmudin syövereistä.
Samoin islamilaisuus sallii monenlaista ei islamilaisten kurmotusta, koska päämäärä on ’oikea’.
Eli Jesuiitta-järjestö on tämäm inhimillisen ’voivalluksen’ yksi ilmentymä. He ovat puolustaneet suoraan paavin alaisina sitä yhtä ainoaa oikeaa ja toimenpiteillä ei ole ollut rajoituksia. Tätä ei tarvi jahdata muttei puolustellakaan. Pyhä pyhittyköön ja niin edelleen …
Ei lyödä leimoja,mutta jos paavin jesuiitta tausta ei herättäisi kysymyksiä, se olisi ihan outoa.
Jesuiitat olivat vapaamuurariaatteen perustajia jne, eli ihan ilman kysymysmerkkejä en ainakaan itse voi olla.
Onko tämä paavi ok vai ei, jää nähtäväksi, silti, poliittisesti vatikaanilla on ollut ja on valtaa ohi hengellisyyden, ja sekin nyky euroopan yhdistyessä yhä enenevästi, koskee myös meitä. Jesuiitat olivat/ovat koulutettua ja poliittisestikkin hereillä olevaa väkeä, ja siis vaikuttajia, niin varmasti tänäkin päivänä. Pelkkä köyhien puolustaja jne, ei ehkä vakuuta etteikö voisi samaan aikaan olla muutakin.
Totta kai Jumala yksin tuntee sydämet. Itse olen kuitenkin ilahtunut lukiessani mm. argentinalaisten protestanttien ja evankelisten johtajien huomioita entisestä kardinaalista – hän oli kaikesta päätellen vahva yhteistyön kannattaja ja osallistui usein kristittyjen yhteisiin rukoustapahtumiin. Esirukouksen pyytäminen evankelisilta ystäviltään oli hänelle tavallista.
Rohkaisevaa sekin, että hän oli kommentoinut Argentiinan anglikaanijohtajalle erityisordinariaattia tarpeettomana ja rohkaissut anglikaanikristittyjä pysymään omassa kirkkokunnassaan. Sinänsä tervettä kristillistä ajattelua – jokainen pysyköön siinä osassa Kristuksen ruumista, johon Jumala on kutsunut.
Aika näyttää, mitä uusi paavi lähtee virassaan toteuttamaan. Mutta ainakin edellytyksiä tuntuu olevan tehdä paljon myönteistä.