Kävin eilen Helsingin talvipuutarhassa klo 12:n pintaan, ja siellä sattui olemaan meneillään keskiaikaisen musiikin konsertti. Laulu kuulosti kauniilta, joten astuin sisään. Konsertin nimi “Rosa das rosas” kuulosti jotenkin tutulta ja jälkeenpäin ajateltuna aiheuttikin päässäni reaktion “tuohan on (kuin) galegoa tai portugalia”, mutta aktiivisempi tietoisuuteni ei tehnyt siitä vielä suurta juttua.
Kunnes sitten tunnistin ensimmäisen cantigan. Ei ole totta, nämä suomalaiset neidothan oikeasti laulavat galegoksi! Viiden hengen yhtye Milargo esitti lauluja kielellä, jota olin opiskellut Helsingin yliopistossa n. kolmen muun henkilön kanssa ja jota olin juuri päässyt innokkaasti käyttämään sen kotimaassa, Galician itsehallintoalueella Espanjan luoteiskulmassa.
Olin Galiciassa toista kertaa vaeltamassa pyhän Jaakobin kaupunkiin, Santiago de Compostelaan, tällä kertaa Portosta portugalilaista tietä pitkin. Kun kerroin joillekuille Suomessa kertaavani galegoa matkaa varten, sain vastaukseksi lähinnä kysymysmerkkejä. Katalaanista ja baskista on kyllä kuultu, mutta galician kielestä ei. Mitä se on?
Kuten tiedetään, latina muuntui vuosisatojen varrella erilaisiksi romaanisiksi kieliksi: romaniaksi, italiaksi ja ranskaksi sekä Espanjan niemimaalla kastiliaksi (josta tuli se, mikä nyt tunnetaan “espanjana”), katalaaniksi, asturiaksi, aragoniaksi, leóniksi – ja galego-portugaliksi. Tätä viimeisintä puhuttiin keskiajalla Douro-joen (ks. kuva) pohjoispuolella eli Portosta (josta portugali sai nimensä) ylöspäin nykyisen Portugalin pohjoisosassa ja Galiciassa. Sieltä se sitten levisi alas kohti Lissabonia sitä mukaa kuin muslimeja karkotettiin tiehensä.
Kun Portugalin kuningaskunta syntyi 1100-luvulla, galego-portugalin kielialue jakautui kahtia, jolloin galego ja portugali lähtivät kehittymään hieman eri suuntiin ja päätyivät lopulta omiksi kielikseen (vaikka vähemmistönäkemyksen mukaan ne ovat edelleen sama kieli). Portugali voi hyvin: se on maailman viidenneksi puhutuin kieli – sitä puhutaan Portugalin lisäksi mm. Brasiliassa, Mosambikissa, Angolassa ja Itä-Timorissa! Galegolle kävi historian saatossa köpelömmin. Espanjan vallanpitäjät kielsivät sen pariin otteeseen kokonaan, mikä on saanut galicialaisissa aikaan jonkinmoisen alemmuuskompleksin.
Toisin oli vielä keskiajalla. Vaikka Kastilian, Leónin ja Galician kuningas Alfonso X Viisas (1200-luku) teki kastiliasta korkeamman koulutuksen kielen, hän kirjoitti runoutensa galegoksi (galego-portugaliksi). Mm. juuri noita cantigoita, joita ilokseni ja hämmästyksekseni sain kuulla talvipuutarhassa, hän julkaisi kokonaiset 420 kappaletta. Ne ovat ylistyslauluja Neitsyt Marian kunniaksi: Cantigas de Santa María.
Nykyään galegoa puhuu 3-4 miljoonaa henkeä. Suurin osa Galician asukkaista ainakin ymmärtää sitä (mikä ei ole kovin vaikeaa – galego kuulostaa nykyään enemmän espanjalta kuin portugalilta ja asettuu niiden väliin niin, että sitä voi ymmärtää kummankin pohjalta melko hyvin). Toinen juttu on sitten se, kuinka mieluusti sitä puhutaan. Itse jouduin taistelemaan galicialaisten itsensä kanssa heidän oman kielensä puolesta: puhuin heille galegoa, he minulle espanjaa, minä takaisin galegoa, jne. Muutamaan otteeseen joku innostui galegostani, mutta pääasiassa se ignoorattiin. No, ei se mitään.
Sain ostettua Santiago de Compostelasta galiciankielisen Uuden testamentin. Sen alkusanoista löysin ilokseni tiedon Galician pastoraalikonsiilista (1974-1979), joka pídelles a tódolos cristiáns, bispos curas e leigos, cadaquén segundo a súa específica misión, que participen na promoción da lingua galega, por ser un valor humano que está asociado coa liberación do home galego e, por tanto, coa evanxelización. Galego on ihmisarvo, jonka edistäminen ajaa evankeliumin asiaa! Aamen, mitä tekstiä! Tämä kirkolta, joka ei historian saatossa ole kohdellut (varsinkaan Espanjan niemimaan) vähemmistökieliä kovin suotuisasti. Nyt on tämäkin virhe korjattu, kiitos kansankielet sallineen Vatikaanin II:n konsiilin (1962-1965) ja sen hengessä erinomaisesti kirjoittaneen Galician pastoraalikonsiilin.
Ai niin ne cantigat. Konsertin nimi oli Rosa das rosas, Ruusujen ruusu. Se sopi paikkaan hyvin, sillä talvipuutarhan ulkopuolella on kaunis ruusutarha, kannattaa käydä katsomassa. Rosa das rosas on myös yhden cantigan nimi, jonka Milargo kauniisti esitti. Siitä on myös Youtube-versio ilmaiseksi kuunneltavissa, jossa samalla voi seurata galego-portugalin tekstiä. Vatikaani II varmaan kutsuisi joitain cantigojen Mariasta käyttämiä ilmaisuja “vääräksi liioitteluksi” (ks. LG 67 ja artikkelini Vatikaani II:n mariologiasta), mutta kaiken kaikkiaan cantigat ovat kaunis osa traditiota, joka täyttää Marian itsensä profetian: “tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi” (Luuk. 1:48).
Douro-joki, Porto, Portugali.
Tällaisia blogikirjoituksia tarvitaan. Ne antavat mahdollisuuden kurkistaa kristillisen kirkon historiaan ja liittävät sen samalla nykyaikaan. Kiitos.
Samanlaiset kysymykset toistuvat aina uudestaan. En voinut olla ajattelematta erästä pientä kieliryhmää Thaimaassa, jolle Raamattu on parhaillaan kääntymässä. Sen ryhmän edustajia opiskelee suomalaisten tukemana Luther-seminaarissa Bangkokissa. Sana menee eteenpäin, eikä jumiudu, niin kuin helposti käy Suomessa.