Kohunäytelmä ei olekaan niin kohu kuin moni ehkä pelkäsi. Tai ainakaan siinä ei ole mitään rienaavaa tai provosoivaa, ellei sellaiseksi laske Jeesuksen tarinan tuomista homoteatterin ohjelmistoon. Helsingin Gayteatterin esitys Corpus Christi on pääsiäisenseudun tapaus ja varmasti omintakeisin tulkinta Jeesuksen elämästä, toiminnasta ja merkityksestä Suomen Siionissa AD 2013.
Terrence McNallyn näytelmä sai ensi-iltansa jo 1998 ja se on herättänyt maailmalla huomiota ja vastustusta. Näytelmä kertoo Jeesuksen kohtalosta homoyhteisön silmin. Jeesus – näytelmässä Joshua – esitetään homoseksuaalina nuorena miehenä Corpus Christi -nimessä kaupungissa Texasissa. Koulun päätöstanssiaisissa Joshua tapaa Juudaksen ja nuorukaisilla on suhde.
Corpus Christi ei ole yksitasoisesti kuvaus nykyajasta, vaan Jeesuksen tarina – sellaisena kuin se kulttuurissamme tavataan esittää – nousee pintaan ja lopputuloksena on, että katsoja huomaa seuraavansa samaa iätöntä kertomusta kuin miljoonat ihmiset kautta kristikunnan. Pinnaltaan esitys on hyvinkin tavanomainen paitsi silloin, kun se leikkaa nykyaikaan ja homoseksuaalisuuteen. Juudaksen suudelmalla on esityksessä paljon konkreettisempi merkitys kuin vain petos.
Joshua (Piatu Puhakka) on erilainen nuori, kiinnostunut herkistä asioista ja hän joutuu koulussa urheilevien koulutovereiden kiusaamaksi. Koulun jälkeen alkavat Joshuan vaellusvuodet, joiden päätteeksi hän kokoaa ympärilleen miesjoukon ja aloittaa tehtävän, josta hänet tunnetaan: julistamisen ja opettamisen. Joshuan elämää pohjustetaan psykologisesti äitisuhteella ja poissa olevalla isällä. Lisäksi hän kuulee jatkuvasti äänen, joka kertoo, että ”sinä olet rakas poikani, johon olen mielistynyt”.
Joshua myös vihkii kaksi opetuslastaan avioliittoon. Kohtaukseen tuli ensi-illassa (19.3.) lisämerkityksiä, sillä kansalaisaloite niin sanotusta tasa-arvoisesta avioliittolaista oli suuri saanut netissä hurjan suosion ja vaadittava 50 000 allekirjoituksen raja tuli täyteen ennätysajassa.
Homoseksuaalisuus on näytelmässä osa Jeesuksen ihmisyyttä. Hän sanoo rakastajilleen, että lähemmäksi hänen ruumistaan he eivät voi päästä. Jumalallinen hänessä pysyy salaisuutena, eikä sitä voi kiinnittää sukupuoleen.
Voimakkaimmillaan Helsingin Gayteatterin esitys on silloin kun homoseksuaalien kärsimykset ja syvä tuska identiteettistä samastetaan Joshuan kärsimykseen ja tuskaan. Jos Jeesus kuoli meidän puolestamme, hänen on oltava ihminen, johon voi samastua. Homojen Jeesus on homo eli sen ihmisen kaltainen, jonka elämästä on kyse. Tässä mielessä näytelmää on vapautuksen teologiaa parhaimmillaan. Kristus ei ole toisten Kristus, toisen kulttuurin etäinen kuva, vaan hän elää, kuolee ja vaikuttaa siinä kulttuurissa, jossa hänestä puhutaan ja jossa hänen sanomallaan on arvoa ja merkitystä.
Corpus Christi on Timo Rissasen ohjaama ja suomentama. Helsingin Gayteatteri selviää isosta urakasta kunnialla, vaikka muutamissa kohdissa harrastajateatterin ongelma, puuroutuva puheilmaisu hieman häiritseekin. Esitys on eräänlainen teatterileikki, kaikilla näyttelijöillä on esimerkiksi samanlaiset asut ja katsojalle kerrotaan, mitä ollaan tekemässä.
Erityisen puhutteleva on Viimeinen ehtoollinen -kohtaus. Siinä katsojalle saattaa tulla mieleen ruotsalaisen valokuvaaja Elisabeth Olssonin näyttely Ecce Homo, joka on nähty Suomessakin. Valokuvissa oli esitetty Jeesusta erilaisten seksuaalivähemmistöjen keskuudessa. Näyttelyssä oli provokatiivisuutta, joka Corpus Christistä puuttuu. Gayteatterin esitys on kunnioittavasti ja vakavalla mielellä tehty.
Corpus Christi purkaa hienolla tavallaan sitä homoyhteisön ja kirkollisten piirien välistä jännitettä, joka on viime vuodet vellonut maassamme erityisesti sosiaalisessa mediassa. Sen synnyttämää ahdistusta moni uskonnollisen vakaumuksen omaava homoseksuaali on joutunut kantamaan ja työstämään.
Gayteatterissa vuonna 2011 nähty Pauli Löijan näytelmä Viimeinen viilto antoi kirkon kuulla kunniansa olan takaa. Suhteessa siihen Corpus Christi on sovinnollisempi ja itsetietoisempi: te ette omista Jeesusta, vaan hän kuuluu kaikille. Corpus Christi ei ole ketään vastaan – vaikka varmaan Suomestakin löytyy piirejä, joiden mielestä heidän arvojaan uhataan ja kyseenalaistetaan esityksellä.
Ken kynnelle kykenee ja haluaa laajentaa ymmärrystään, suosittelen hänelle piipahtamista Helsingissä Gloria-teatterissa taiteen ja pääsiäismeditaation merkissä. Näytelmän suositusikäraja on 15 vuotta. Esityksiä on kymmenkunta.
Katso lisää
Katso video, jossa Corpus Christin näyttelijät esittäytyvät
Jokin aika sitten törmäsin juttuun, jossa joku väitti, että Jatkosodan asemsotavaiheen aikana korsut olivat suomalaisten sotilaiden homostelupaikkoja. No, kirjoittaja kuvasi tietysti enemmän itseään kuin historiallista todellisuutta. Näin tekee ilman muuta sekin, joka kuvaa Jeesuksen homoksi.
Kuu on muuten kuution muotoinen! On se, on on on…!
Lueskelin jutun ja sitten näitä kommentteja. Matti Nissisen kommentti avasi koko kuvion. Kun tajuaa tämän ”kirjoitus kuvaa kirjoittajaansa”-kuvion, tulevat ainakin Eero Koskela, Juha Vihriälä ja Emilia Karhu ymmärretyiksi. (Vai väärinymmärretyiksikö?)
Erityisesti jäin miettimään, mitä Esa Blomsterin kirjoitus kertoo Esasta.
Pitääpä jokus kirjoittaa jotain Jeesuksesta ja sitten lukea, mitä kirjoitin itsestäni.
Kiitos taas päivän hartaushetkestä!
Minua on puolestaan koskettanut syvästi Mario Bergnerin, entisen teatterin ammattilaisen ja homoseksuaalin, kirja ”Rakkauden uusi suunta”. Kirjasta käy selville, että juuri Jeesuksen syvällisen kohtaamisen avulla Mario vapautui homoseksuaalisesta neuroosista, joksi Mario omaa homoseksuaalisuuttaan kuvailee. Jeesuksessa hän sai uuden seksuaalisen identiteetin, joka noudatti hänen biologista olemustaan miehenä. Hän eheytyi, ja meni avioliittoon naisen kanssa ja sai neljä lasta.
Tällainen Mario Bergnerin tyyppinen ajattelu ei ole kovin trendikästä tänä päivänä…
Noin 40 v sitten luovuttiin homoseksuaalisuuden lääketieteellisestä tulkinnasta, ts. sen rinnastamisesta sairauteen, neurooseihin tms. Ilmeisesti tämä tieto ei ole vielä ehtinyt kiiriä ihan kaikkien pappien korviin saakka.
Kari-Matti Laaksonen, huomasitko lauseen: ”Jeesuksen syvällisen kohtaamisen avulla Mario vapautui homoseksuaalisesta neuroosista, joksi Mario omaa homoseksuaalisuuttaan kuvailee.” Mario Bergner itse koki näin. Voimmeko tehdä hänen kokemustaan turhaksi?
Mirja Rautkoski,
toisen kokemusta ei ole syytä asettaa kyseenalaiseksi. Mutta ei sitä voi yleistääkään eikä tarjota totuutena toisten seurattavaksi.
Olen ymmärtänyt sinun saaneen sielunhoitoterapeutin koulutuksen – pyydän anteeksi, jos olen väärässä. Yhdytkö Mario Bergnerin näkemykseen siitä, mitä homoseksuaalisuus on ja miten siitä eheytyy, kuten asian ilmaiset?
Jorma Hentilä,
olen luterilainen pappi, siis hengellisen työn tekijä. Koska sielunhoito (ja terapia) on aina kiinnostanut minua paljon, olen suorittanut erilaisia kirkollisia lyhyempiä ja yhden pidemmän ( kliinisen sielunhoidon kaksivuotisen kurssin) sekä lisäksi kaksivuotisen Re-sielunhoitoterapeuttikoulutuksen Vivamossa. Näitä sielunhoidollis-terapeuttisia valmiuksia hyödynnän normaalissa papin työssäni. En ole tähän asti hankkinut erillistä toiminimeä sielunhoitoterapeuttina toimimista varten, enkä siis ota erillistä maksua sielunhoitoterapiatyöstä.
Olen tutustunut Mario Bergnerin kirjaan jo ennen sielunhoitoterapeutin koulutustani, ja se teki minuun suuren vaikutuksen. En ollut aiemmin lukenut niin vaikuttavaa homoseksuaalin omakohtaista tilitystä elämästään ja ”rakkauden uuden suunnan” löytymisestä. Keskeistä tuossa Marion elämäkerrallisessa kirjassa on uskon ja syvällisen Kristus- yhteyden löytyminen. Se motivoi Mariota etsimään vapautumista homoseksuaalisuudesta.
Mirja Rautkoski,
kierrät nyt asiaa vähän kuin kissa kuumaa puuroa. Katsotko Mario Bergnerin lailla, että homoja vaivaa homoseksuaalinen neuroosi, josta voi vapautua ”Jeesuksen syvällisen kohtaamisen” avulla?
Jorma Hentilä,
En katso kiertäväni kuin kissa kuumaa puuroa. Kysyit kahta asiaa ja kokonaisuus ei mahtunut 1000 merkkiin. On aika monipuolisesta asiasta kysymys. Voimme jatkaa keskustelua ”pienissä erissä”.
Sinun olisi hyvä lukea itse Mario Bergnerin kirja (ehkä olet jo lukenutkin, mutta lue uudelleen!), niin tietäisit, miten Mario Bergner on itse kokonaisuutena kokenut asiat, ja mitä hän tarkoittaa omalla kohdallaan kuvaamallaan ”homoseksuaalisella neuroosilla”. Hän osaa sen varmasti paremmin selittää kuin minä.
Voin lähettää Sinulle kyseisen kirjan, jos haluat. Ilmoita vain osoitteesi.
Sen voin jälleen uudelleen todeta, että kirja teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Se vahvisti ennen kaikkea uskoani Raamatun sanaan, jota minut on pappina ja kristittynä kutsuttu pitämään esillä myös sielunhoidossa. Jatkakaamme keskustelua!
Lisään tähän vielä sen , että en tietenkään sano sielunhoitoon tulevalle homoseksuaalille, että hänellä on homoseksuaalinen neuroosi.