Go for it Mäkinen!

Allekirjoitin kansalaisaloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista heti Tahdon 2013-kampanjan avauspäivänä 19.3.2013. Tuo aloite oli muuten ensimmäinen kirjallinen vetoomus, johon olen koskaan nimeni laittanut.

 

Oma tieni kansalaisaloitteen allekirjoittajaksi ei kulkenut suorinta tietä. Vuosikymmen sitten ajattelin, että avioliitto kuuluu vain miehelle ja naiselle. Perustin ajatukseni Raamatun luomiskertomukselle, jossa ainoastaan miehen ja naisen liitto mahdollistaa elämän jatkumisen.

 

Ajatus tasa-arvoisesta avioliittolaista on monelle kristitylle raamattukysymys. Niin minullekin. Kysymys on pitkälti siitä, minkä aseman annamme Raamatulle elämän pelisääntöjen määrittelyssä. Minulle Raamattu on ennen kaikkea Jumalan rakkauskirje ihmiskunnalle, joka ruumiillistuu Jeesuksessa. Raamattu ei ole elämän oppikirja, vaan ennen kaikkea uskon ja toivon lähde. Raamattu ei ole kristitylle lakikirja, vaan armon ja lohdutuksen antaja.

 

Ajatus tasa-arvoisesta avioliittolaista kuuluu yhteiskuntajärjestyksen piiriin. Siihen kirkon ei pitäisi instituutiona sotkeutua. Lainsäädännön tarkoituksena on tukea ihmisten hyvinvointia eikä päinvastoin. Sen vuoksi yhteiskuntamoraalin näkökulmasta asioita tulisi aina tarkastella asioiden seurausten perusteella.

 

Uusimmat tutkimukset osoittavat, että pitkät homoseksuaaliset parisuhteet vaikuttavat myönteisesti ihmisten terveyteen ja eliniän odote kasvaa. Jo tämä todistaa, että yhteiskunnan täytyy tukea ihmisten vapaaehtoisuuteen perustuvaa parinmuodostusta.

 

Raamatusta on turha hakea yhtenäistä avioliittoteologiaa. Esimerkiksi Vanha testamentti näyttää hyväksyvän moniavioisuuden sumeilematta. Me emme voi perustaa yhteiskuntaetiikkaa 2000 vuotta vanhalle patriarkaaliselle yhteiskuntamallille. Emmehän me rakenna lääketiedettäkään tuhansia vuosia vanhoille uskomuksille!

 

Minun mielestäni opillisuuteen keskittyvän kristillisyyden aika alkaa kirkossa olla ohi. Oppi ei ketään pelasta, sen sijaan toivoon sidottu usko vie perille. Paavali puhuu vihkikaavan tekstissä, että elämä rakentuu uskon, toivon ja rakkauden päälle. Hän painotti, että suurin niistä on rakkaus!

 

 Hyvää pääsiäisen aikaa ystävät lähellä ja kaukana!

  1. Blogi ja siinä esitetyt perustelut nostavat mielessäni esiin paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Blogi perusteluineen on paljastava ja kertoo paljon siitä millaisessa ajassa elämme ja varsinkin siitä, millaisella voimalla sekulaari yhteiskunta työntää muutospaineita kirkon, tai kirkkojen suuntaan. On sanottu, että kirkon ja yhteiskunnan välillä on aina liikettä, ja yleensä vain toiseen suuntaan: Jos kirkko ei vaikuta yhteiskuntaan, yhteiskunta ja sen arvot vaikuttavat kirkkoon. Kirkko, joka ei ohjaudu omista arvoistaan käsin, on kuin laiva ilman kunnon köliä myrskyisällä merellä.

    Aivan oma kysymyksensä on se, että mistä nousee se into, jolla monet, varsinkin nuoren polven teologit, sanoutuvat irti siitä, mitä kirkko on esimerkiksi ihmisestä, miehestä ja naisesta opettanut vuosisatojen ajan, ja jolla he selittävät kirkon opetuksia vanhentuneiksi ja sekaviksi. Jos Raamattu ja tunnustus ei enää ohjaa kirkkoa näissä asioissa, niin mikä tulee niiden sijaan auktoriteetiksi? Yleinen mielipide?

    Harva muutosvaatimuksesta innoissaan oleva teologi ja maallikko on huomannut sen, kuinka suurista, perustavanlaatuisista asioista on lopulta kirkon kannalta kysymys. Jos ja kun kirkko alkaa siunaamaan samaa sukupuolta olevia pareja, niin kysymys ei ole vain siitä, että he rinnastuvat ja saavat samat oikeudet kuin perinteinen mies-naisaviopari. Samaa sukupuolta olevien kirkollinen siunaaminen tulee vääjäämättä vaikuttamaan siihen, kuinka kirkko ymmärtää ja opettaa keskeisistä kristillisistä teemoista. Se vaikuttaa paitsi siihen, mitä kirkko ymmärtää ihmisellä, miehellä, naisella, perheella jne, myös siihen, mitä kirkko ymmärtää muun muassa luomisella, lankeemisella ja lunastuksella. Kysymyksessä eivät siis ole mitkään aivan pikku jutut.

    Länsimaissa on menossa valtava seksuaalipoliittinen, moraalinen, eettinen ja teologinen kokeilu, jonka todelliset hedelmät näemme vasta vuosien, ehkä vuosikymmenten päästä.

  2. Mika Turunen: ”Ymmärtääkseni Raamatun tekstit on valittu kirkon dogman seurauksena.”

    Näin on tapahtunut kirkon silloisen dogman perusteella. Dogma ei suinkaan ollut sama kuin kirkolla nykyään – millä en tarkoita, että nämä olisivat välttämättä ristiriitaiset. Raamatusta ei löydy esimerkiksi systemaattista kolminaisuusoppia, vain sen juuri ja perusta.

    Tältä pohjalta Raamattu on ainoa ja ylin auktoriteettimme -huudot tuntuvat oudoilta. Dogmihistoria osoittaa vääjäämättä, että dogman muodostuminen on ollut pitkä ja monivaiheinen prosessi. ”Pelkkään” Raamattuun ripustautuminen on mahdotonta. Sitä paitsi jo Ut:n tekstit itse sisältävät jännitteisiä ja ristiriitaisia tulkintoja.

    ”Apostolisuus, eli se, että ajateltiin ensimmäisten apostolien kirjoittaneen tai vaikuttaneen Ut:n kirjojen synnyssä oli yksi kriteereistä.”

    Tämän (keskeisen) kriteerin suhteen kristityt erehtyivät. Ut:ssa on vain seitsemän Paavalin kirjettä, jotka täyttävät apostolisen kriteerin.

  3. ”Raamatun kutsuminen paperipaaviksi ei minun nähdäkseni tee oikeutta kenenkään ajattelulle vaan on laskettavissa jo pilkan puolelle.”

    Raamatulla on ja on ollut toki merkittävä vaikutus kristillisen dogman syntyyn. Silti meidän ei pitäisi ummistaa silmiämme dogmihistorialle tai Raamatun synnyn ja sisällön inhmillisyydelle, rosoisuudelle, ristiriidoille ja aikasidonnaisuudelle (mikä ei välttämättä tarkoita sen jumalallisuuden kiistämistä). Eikä meillä ole perusteita pitää omaa uskoamme absoluuttisen ”raamatullisena”.

    Monilla kristityillä on tarve saada uskolle luja, erehtymätön ja pettämätön perusta. Ainoa vaihtoehto näyttää olevan Raamattu. Ensin on siis tarve, ja käsitys todellisuudesta (Raamatusta) muokataan sen mukaiseksi. Ei niin, että (Raamattuun liittyvät) tosiasiat muokkaisivat käsityksen Raamatusta.

    Usein tämä ilmaistaankin (rehellisesti): jos meillä ei ole erehtymätöntä (ja muuttumatonta) Jumalan Sanaa, mihin me sitten voisimme uskoa. Raamattu on tullut Jumalan paikalle.

    Raamatun tekeminen paperipaaviksi menee pilkan puolelle – Jumalaa ja Raamattua kohtaan.

  4. Panu Saarela, totta kai muutoksia on historian kuluessa tapahtunut. Luepa uudelleen mitä kirjoitin. Korostuksesi tulkinnastani menee hieman harhaan. Tähtäyspisteeni ei ollut jumittua vain siihen mitä joskus on tapahtunut vaan korostaa sitä, että tulkinnassa on rajansa. Mikä vain ei ole mahdollista. Siksi sola scriptura-huutojen kaikuessa tulisi muistaa jatko: sola scriptura numquam sola.

    Toki se on luultavasti useimpien tiedossa, että ns. aitoja Paavalin kirjeitä on seitsemän kappaletta. Tosin sekin on aikojen kuluessa kiistetty. Se riippuu eksegeettisestä koulukunnasta. Termiä apostolisuus käytetään kuitenkin aivan normaalilla tavalla vaikka tausta tiedetäänkin. Käsitettä laajennetaan jo aivan perusteoksissakin kattamaan samanhenkisen koulukunnan kirjoitukset. Siksi en näkisikään vaivan arvoisena nostaa siitä sen erityisempää mekkalaa.

  5. ”Korostuksesi tulkinnastani menee hieman harhaan.”

    Vaikka sinun viestiisi vastasinkin, niin intentioni oli ja on edelleen pohdiskella konservatiiviseen raamatuntulkintaan ja ”paperipaaviuteen” liittyviä asioita. Toisin kuin sinä, monet konservatiivit kiistävät muutokset niin dogmihistorian kuin eettisten tulkintojenkin suhteen.

    Tarkoitukseni ei ollut nostaa mekkalaa Ut:n kirjoitusten ”epäapostolisuudesta”; totesinpa vain tämänkin Raamattuun liittyvän inhimillisyyden.

  6. ”Ajatus tasa-arvoisesta avioliittolaista kuuluu yhteiskuntajärjestyksen piiriin. Siihen kirkon ei pitäisi instituutiona sotkeutua”
    Tuoki soppii ja mutta tällöin tulisi loogisuuden nimissä tulla tekstiä myös kirkon ja valtiovallan viimeisistäkin kirkolle oikeuksia suovien yhdyssiteiden katkomisesta – niin julkisyhteisönä kuin sen viranomaisrooleissakin.