In the eleventh verse, the apostle tells his Ephesians that they, too, had obtained an inheritance in Chirst, and he reminds them of the means by which this happened in verse thirteen: ”After that ye heard the word of truth, the gospel of your salvation.” (Eph. 1:13)
Now, these words must be well noted and carefully considered, for they indicate the only way and means of becoming a partaker of Christ. Here, the apostle clearly states that we become partakers of Christ by the hearing of the Gospel, just as he states elsewhere: ”Faith cometh by hearing, and hearing by the Word of God” (Rom. 10:17). Let whoever wants to come to Christ and own salvation take out the word of the Gospel and read it whenever possible so that the Holy Spirit may through the word enlighten him or her with His gifts bringing true knowledge of Christ by faith. Without this, all works, efforts and diligence are useless, even if we tortured our bodies until we bled, prayed night and day on our knees, lived alone in the wilderness and clothed ourselves in rags! Do what you will, you will still not find peace for your conscience nor become a partaker of Christ if God does not enlighten you in the knowledge of Christ through the hearing of the message of the Gospel. This is why the Gospel message is more precious than heaven and earth. Indeed, heaven and earth with all they contain cannot help bring even one lost sinner to Christ or lead him to partake of Him. This is accomplished only by the Holy Spirit through the Gospel message. How precious this word should be to us then! Indeed, we should study it and meditate upon it when we get up in the morning and when we retire at night, when we are moving or when we are sitting, when we are partaking of food or drink. For this is the means by which we can find Christ, trust in Him and lay hold on eternal life.
An excellent example comes to mind here.
Our doctrinal father, the great man of faith and noble preacher of the Gospel, Martin Luther, had spent years searching for salvation by his own works, by diligent prayer, fasting, by keeping late vigil, and by devout yearning. Nevertheless, he always felt judgment in his conscience and was never able to be at peace with God and come to know Christ. Finally, this word of the Gospel came to him: ”The just shall live by faith” (Rom. 1:17). To him, this was a remarkable statement! He did not yet understand the substance of it but it was always on his mind. Whatever he set about to do in his own holiness, he would always hear these words in his heart: ”The just shall live by faith.” He wondered at this statement but did not understand it. It kept coming into his mind even if he didn`t want it to. Finally, this word became clear to him by the Holy Spirit. He writes about it this way: ”Then I grasped that the justice of God is that righteousness by which through grace and sheer mercy God justifies us through faith. Thereupon I felt myself to be reborn and to have gone through open doors into paradise. The whole of Scripture took on a new meaning, and whereas before the ”justice of God” had filled me with hate, now it became to me inexpressibly sweet in greater love. This passage of Paul became to me a gate to heaven …” (Roland H. Bainton, Here I Stand: A Life of Martin
Luther, Abingdon Press, New York, 1950, p. 65.)
F. G. Hedberg: THE DOCTRINE OF FAITH UNTO SALVATION (USKONOPPI AUTUUTEEN), p. 77 -78, Finnish Evangelical Lutheran Mission Inc., 1998, Second Printing, 2001, Thunder Bay, ON CANADA.
Apostoli kirjoittaa kolmannessatoista jakeessa efesolaisilleen, että hekin olivat saaneet Kristuksessa perintöosan ja muistuttaa siitä, että se oli tapahtunut, ”sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin”. (Ef. 1:13)
Näitä sanoja on pidettävä hyvin merkittävinä ja niitä on tarkkaan tutkisteltava, sillä niissä osoitetaan ainoa tie ja väline Kristuksen
osallisuuteen. Apostoli sanoo tässä selvästi, että Kristuksen osallisuuteen tullaan evankeliumia kuulemalla, kuten hän myös toisaalla sanoo: ”Usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta”, Room. 10:17. Ken siis tahtoo tulla Kristuksen tykö ja pelastuksen käsittää, ottakoon esiin evankeliumin sanan, lukekoon sitä, missä vain saa ja voi, että Pyhä Henki saisi valaista häntä lahjoillaan oikeaan Kristuksen tuntemiseen uskossa. Muuten kaikki teot, kilvoittelemiset ja ahkeroimiset ovat hyödyttömiä, vaikka ruumista kidutettaisiin verille asti, vaikka yöt päivät polvillaan rukoiltaisiin, autiomaan yksinäisyydessä elettäisiin ja ryysyissä kuljettaisiin. Tee minkä teet, omantunnon rauhaa et silti löydä etkä pääse Kristuksen osallisuuteen, ellei Jumala evankeliumin sanaa kuullessasi valaise sinua Kristuksen tuntemisessa. Siksi evankeliumin sana on taivasta ja maata kalliimpi. Eiväthän taivas ja maa kaikkine luotuineen voi auttaa ainuttakaan syntistä Kristuksen tykö eli johdattaa hänen osallisuuteensa. Sen tekee vain Pyhä Henki evankeliumin sanan kautta. Kuinka kallis tämä sana siis onkaan! Tosiaan meidän olisi tutkisteltava ja ajateltava sitä aamulla noustuamme ja illalla maata pannessamme, kävellessämme ja istuessamme, syödessämme ja juodessamme. Tämä on näet se väline, jota käyttäessämme voimme löytää Kristuksen, turvata häneen ja tarttua kiinni iankaikkiseen elämään.
Muistuupa tästä mieleeni mainio esimerkki.
Oppi-isämme, suuri uskonsankari ja jalo evankeliumin saarnaaja Martti Luther etsi ensin vuosikaudet pelastustaan omilla teoilla, rukoilemalla ahkerasti, paastoten, valvoen ja hartaasti ikävöiden. Alati hän kuitenkin tunsi tuomion tunnossaan eikä päässyt koskaan sovintoon Jumalan kanssa eikä Kristuksen tuntemiseen. Viimein johtui hänen mieleensä tämä evankeliumin sana: ”Vanhurskas on elävä uskosta”, Room. 1:17. Tämä oli hänestä ihmeellinen sana. Hän ei ymmärtänyt vielä sen sisällystä, mutta kuitenkin se oli aina hänen mielessään. Mihin tahansa hän ryhtyi omassa pyhyydessään, hän kuuli aina sydämessään nämä sanat: ”Vanhurskas on elävä uskosta.” Hän ihmetteli tätä sanaa, mutta ei ymmärtänyt sitä. Se tuli hänen mieleensä alinomaa, vaikka hän ei olisi tahtonutkaan. Vihdoin tämä sana kirkastui hänelle Pyhän Hengen kautta.
Hän kirjoittaa siitä näin: ”Armollinen Jumala vanhurskauttaa meidät uskon kautta, niinkuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta. Tällöin minä tunsin itseni suorastaan uudesti syntyneeksi ja astuneeni avoimista porteista suoraan paratiisiin. Silloin näyttäytyivät minulle heti paikalla koko Raamatun toiset kasvot. – Yhtä suurella vihalla kuin olin ennen vihannut sanaa `Jumalan vanhurskaus`, niin minä nyt suurella rakkaudella tätä minulle kaikkein suloisinta sanaa ylistin, ja siten tämä Paavalin sana oli todella paratiisin portti.” (Roland H. Bainton, Tässä Seison, Martti Lutherin elämä, SLEY-Kirjat Oy, 1982)
F. G. Hedberg, Uskonoppi autuuteen, s. 75 – 77, SLEY-Kirjat, 1986.
Sen ajan katolisen käsityksen mukaan luostariin meneminen oli martyriuutta. Kristitty antoi itsensä uhriksi luopuessaan maallisesta elämästä. Näinähän Lutherkin oli tehnyt . Ukonilmalla salama löi hänen lähelleen ja hän lupasi Pyhälle Annalle menevänsä luostariin jos hän pelastuisi ukonilmalta.
Luostarilupaus oli myös kapina hänen maallista isäänsä kohtaan joka halusi hänestä lakimiestä. Luostari ei antanut hänelle sielunrauhaa sadoista ripittäytymisistä huolimatta. Hänellä oli erinomainen sielunhoitaja ja se auttoi koko joukon mutta ei perille asti. Hän ajautui toiseen ristiriitaan nähdessään kirkkonsa tilan sisältäpäin. Kirkko vaati kuuliaisuutta itselleen mutta Luther tunsi että suurempi kuuliaisuus kuului Jumalalle joka puhui omassatunnossa.
Kirkko oli menettänyt auktoriteetin hänen silmissään ja hän yritti reformoida kirkkoa teeseillään. Hän ei varmaankaan aluksi ymmärtänyt sitä, että hän haastoi koko kirkon ja että sellainen oli mahdottomuus. On ihme että hän selvisi hengissä kaikesta tästä. hänen suuri oivalluksensa oli se että oli olemassa auktoriteetti joka on kirkonkin , sen hierarkian ja paavin yläpuolella, itse Jumala. Tukeutumalla Jumalaan hän vapautui kirkon kahleista ja myös siitä uhrautumislupauksesta jonka hän oli luostarielämälle antanut. Hän eli todeksi sen että vaikka saisi omakseen koko maailman niin se ei auta jos samalla saa sielullensa vahingon.
Mika, teot ovat uskossa aina läsnä, usko ilman tekoja on kuollut usko. Näin ollen väitteesi uskoa seuraavat teot ei tosiasiallisesti ole totta. Toiseksi tekoja teemme myös Jumalalle, että lähimmäiselle joka on Jumalan kuva. Tämä ajatus löytyy hebrealaiskirjeeb liturgisissa teksteistä.
Kosti, uskoon kuuluu teot eivätkä ne tule jossakin myöhemmässä vaiheessa. Tuo jako usko ja teot on sielunhoidollinen vastaus katoliseen vinoutumaa. Kuten toteat uskossa teot ovat läsnä.
Armosta te olette pelastetut … Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Ef. 2:5, 8-9. Rakkauden KAUTTA vaikuttava usko. Gal. 5:6
Sami Paajanen, olitko muuten mielestäsi täysin rehellinen entistä työnantajaasi SLEY:tä kohtaan? Et tainnut olla.
Mika, Sley tuomittiin laittomasta irtisanomisesta. Suomessa on oikeuslaitos joka antaa tuomiot. Jumalan palvelija. Ei tuossa ole mitään epäselvää. Sleyssä on tulossa ensivuonna uusi iso oikeusprosessi joka avaa monien silmät ja on erittäin kohtalokas Sleylle.
Haluatko sinäkin tuhota SLEY:n?
Mika Rantanen02.11.2019 15:09
Haluatko sinäkin tuhota SLEY:n?
Minulla ei ole ikinä tullut tuollaista mieleen.
Mika Rantanen02.11.2019 14:29
Armosta te olette pelastetut … Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Ef. 2:5, 8-9. Rakkauden KAUTTA vaikuttava usko. Gal. 5:6
Jaakob kirjoittaa: ” Niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin on uskokin kuollut ilman tekoja.” ( Jaakob 2: 26)
” Käy uskon jalo kilpailu ja voita omaksesi ikuinen elämä, johon sinut on kutsuttu ja jonka olet tunnustanut päämääräksesi, kun monien todistajien läsnä ollessa lausuit hyvän tunnustuksen.” ( 1 Tm 6:12)
” Tavoitelkaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyrkikää pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. ” ( Hebr 12:14)
En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut. Gal. 2:21.
Jos valinta on armosta, niin se ei ole enää teoista, sillä silloin armo ei enää olisikaan armo. Room. 11:6.
Me olemme vanhurskautetut Jeesuksen veressä. Room. 5:9.
Kaikki saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 3:24.
Joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Room. 4:5.
Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta. Room 5:1.
ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella. Fil. 3:9.
Jokainen, joka uskoo, tulee hänessä (Jeesuksessa) vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla. Apt. teot 13:39.
Koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Gal. 2:16.
Abram uskoi Herraan ja Herra luki sen hänelle vanhurskaudeksi. 1. Moos. 15:6.
Vanhurskas on elävä uskostansa. Habakuk 2:4, Gal. 3:11, Hebr. 10:38.
Jokainen, joka uskoo häneen (Jeesukseen), saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta. Apt. teot 10:43.
Mika, jos armo on pelkästään ajatus, filosofinen käsite, joka antaa minulle anteeksiannon varmuuden, elämäntavalla ei ole toiminnallisesti merkitystä.
Ennen suurta skismaa ja kirkon jakaantumista oli olemassa yhteinen opetus armosta, samoin kuin kaikkien muidenkin uskon oppien kohdalla,sekä idässä että länsimaissa. Kuitenkin lännessä esiintyi opetuksia, jotka muuttivat käsitystä armosta. Uskonpuhdistuksen aikana Lutherin ja Calvinin opetukset armosta olivat reaktio katolisen kirkon skolastista, akateemista opetusta vastaan.
Martti Luther reagoi ensisijaisesti opetukseen aneista, mikä vaikutti siltä, että pelastuksen voisi hankkia tekojen avulla. Rooman kirkko opettaa, että se jakaa Kristuksen äärettömiä ansioita eli armoa ja pyhien käyttämättömiä ja ylimääräisiä ansioita,joita yhdessä nimitetään ”hyvien tekojen varastoksi”, uskovaisille lempeytenä.
Tätä käytäntöä vastaan Luther alkoi opettaa pelastuksesta, joka tapahtuu ”yksin armosta”, mikä on toinen ei-raamatullinen opetus. Tämä opetus oli sekä Lutherin että Calvinin uskoa siihen, että Jumalan kuva ihmisessä katosi, kun Aadam syntiinlankeemuksessa teki syntiä. Tästä johtuen ihminen ei kykene tekemään hyvää; ( tunnustuskirjat maalaavat ihmisestä kuvan joka on poikkeuksellisen radikaali ja synkkä) hän voi vain tehdä syntiä. Jos tämä on totta, pelastus on kokonaan Jumalan työtä. Ihminen ei voi vaikuttaa omaan pelastukseensa. Armo merkitsisi olennaisilta osin juridista, oikeudellista vapautusta syyllisyydestä, jota Luther kutsui ”vanhurskautumiseksi yksin uskosta”.
Armon käsite on siis laajentunut, muuttunut ja ymmärretään monin tavoin. Kannattaa ensin selvittää armon käsite itselle ja huomata sen monet tulkinnalliset muutokset.
Mika, luulen, että et itsekkään näissä Raamatun sitaateissa väitä, että kristityn sopii elää miten vain? Koska hän pelastuu armosta. Vai mitä yrität sanoa? Paavalin ohje oli yksinkertaisesti:
” Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.” ( Rm 7:13) Raamatun erilaiset parenneesit ( ns. lain kolmas käyttö) ovat osoituksena kilvoittelun välttämättömyydestä.
Paavalin kirjoittaa; ” Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte ( Fil 2:12)
Jos tätä armoa ei voida menettää (”kerran pelastettu, aina pelastettu”), voin elää eri tavalla. Mutta jos se voidaan menettää, niin miten minun pitää elää, että menetän sen tai en menetä?
Käytännön sovellutus voitaisiin ottaa avioliitosta: ” Kuinka ymmärrämme avioliiton?” Onko kyse jostain todellisesta vai vain oikeudellisesta tai yhteiskunnallisesta asiasta? Onko avioliitto vain käytännöllinen kahden ihmisen yhteys vai jotain suurempaa? Onko se erottamaton vai voidaanko se hajottaa laiminlyönneillä tai petoksella?
Esille ottamani jakeet puhuvat vanhurskauttamisesta. Eli ihmisen tulemisesta kelvolliseksi Jumalan edessä. Kilvoittelu on aivan eri asia, mutta sekin tapahtuu armon ja uskon voimasta.
Muuten armohan tarkoittaa ansiotonta rakkautta meidän osaksemme. Se on hyvä määritelmä armolle. Armo ja totuus ovat tulleet Jeesuksen kautta. Hän oli TÄYNNÄ armoa ja totuutta. Joh. 1:14, 17.
Myöskään Paavali ja Jaakob eivät ole ristiriidassa keskenään puhuessaan ja opettaessaan vanhurskautuksesta ks. Tunnustuskirjat s. 124-125, vuoden 1990 painos. Vuoden 1948 painos s. 101-102.
Käy USKON jalo kilpailu. Vanhempi käännös: Kilvoittele hyvä USKON kilvoitus. 1. Tim. 6:12, jae, jonka otit aiemmin esille.
Rakkauden kautta vaikuttava usko. Gal. 5:6. Tässähän sanotaan uskon vaikuttavan ja rakkauden seuraavan uskoa. Uusin Raamatunkäännös kääntää epäselvästi ”rakkautena vaikuttava usko”. Kreikan alkukielessä on kuitenkin sana ”dia”, jonka sanatarkka käännös suomeksi on ”kautta”.
” Esille ottamani jakeet puhuvat vanhurskauttamisesta. Eli ihmisen tulemisesta kelvolliseksi Jumalan edessä. Kilvoittelu on aivan eri asia, mutta sekin tapahtuu armon ja uskon voimasta. ”
Usko ja hyvät teot ovat elämässä yhden ja saman asian erottamattomia osia. Lainaamasi kohdat ovat juutalaista väärään tooran tulkintaa vastaa suunnatut. Vanhurskauttamista ja hyviä tekoja kilvoittelua ei voida eroittaa toisistaan erilliseksi osaksi. Vanhurskauttavaa uskoa ei voi pilkkoa uskoon ja tekoihin. Näin ollen ansioton rakkaus tarkoittaa juuri sitä, että se ei ole suunnattu oikeita käskyjä vastaan.
Jumalan armoa ja lahjaa ei tule eroittaa toisistaan, siksi jopa luterilaisuus sanoo, että Jumala ei jätä syntistä ennalleen. Tällä viitataan juuri vanhurskaaksi tekemiseen ( effektiivinen vanhurskautus).
Jaakob on siis oikeassa, että meitä ei vanhurskauta sellainen usko joka on vailla tekoja ( AC 124, 250,251) Armosta te olette pelastetut, ei tarkoita vanhurskauttamista ilman tekoja.
Rovasti Matti Väisänen osoitti yhtäpitävästi edellisen kanssa Paavalin käyttävän Roomalaiskirjeen neljännessä luvussa vanhurskauttamisesta opettaessaan sanaa ”lukea” (λογίζομαι, lukea, laskea) yksitoista kertaa. Syntinen vain ja pelkästään luetaan vanhurskaaksi. Ote gradustani.
Turhentuuko uskonpuhdistus?, s. 36, toimittaneet Simo Kiviranta ja Timo Laato, Perussanoma Oy. Kauniainen, 1998.
Mika Rantanen02.11.2019 19:12
”Rakkauden kautta vaikuttava usko. Gal. 5:6. Tässähän sanotaan uskon vaikuttavan ja rakkauden seuraavan uskoa. Uusin Raamatunkäännös kääntää epäselvästi “rakkautena vaikuttava usko”. Kreikan alkukielessä on kuitenkin sana “dia”, jonka sanatarkka käännös suomeksi on “kautta”.”
”Yksimielisyyden ohjeen Tiivistelmä (s. 435) päättää puhtaan vanhurskauttamisopin esityksensä seuraavasti:
”… samalla kun ihminen on vanhurskautettu uskon kautta, hänellä on todellinen, elävä, ’rakkauden kautta vaikuttava usko’ (Gal.5). Vanhurskauttavaa uskoa seuraavat siis aina hyvät teot, niiden varmasti huomataan liittyvän siihen, yhtä varmasti kuin tämä usko on todellinen ja elävä. Usko ei milloinkaan ole yksin, vaan sen seurassa ovat alati rakkaus ja toivo.”
Siis: usko yksin vanhurskauttaa, mutta usko ei koskaan jää yksin. ”Lupaus” ei Melankhthonin kielenkäytössä tarkoita yksin tulevan siunauksen tai lahjan lupaamista, vaan ennen muuta jo lausuttaessa toteutuvaa syntien anteeksiantamista.
Miten usko ja rakkaus Gal:ssä kuuluvat yhteen? Gal. 2:20 sanoo, että Kristuksen kuolema meidän puolestamme oli hänen jumalallisen rakkautensa vaikutusta. Jos kerran uskova on ”Kristuksessa Jeesuksessa” ja Kristus eli Kristuksen Henki asuu uskovassa (Gal. 2:20; Gal. 4:6), vaikuttaa sama Kristuksen jumalallinen rakkaus myös uskovassa ihmisessä. Kristuksen rakkaus tuli ilmeisimmin konkreettiseksi hänen ruumiillisessa kuolemassaan – jollakin vastaavalla tavalla se ilmenee myös jokaisen kristityn toiminnassa ja kärsimyksissä.
Roomalaiskatolisen fides caritate formata -kaavan tilalle onkin Luther asettanut lausekkeen fides Christo formata: uskon sisältönä on Kristus, joka asuu uskovassa. Kristuksen rakkaus saa uskovan myös tekemään hyviä tekoja. Näin lain vaatimus on sekä kumottu että täytetty: ylösnoussutta Kristusta ei mikään maallinen laki enää sido; lain ydintä, rakkauden käskyä, taas ei kukaan voi täyttää paremmin kuin uskovassa asuva Kristus.” ( Jukka Thuren, kirkon aarteita)
Mutta, hyvä mies, lainaamassasi Tiivistelmän kohdassahan juuri sanotaan, että hyvät teot aina seuraavat uskoa. Tämänhän sinä olet koko ajan kieltänyt! Kyllä usko ja teot liittyvät toisiinsa, ja silti teot seuraavat uskoa. Voisimmeko olla yksimielisiä tästä edellisestä lauseestani?
Sami, usko Kristukseen vanhurskauttaa yksin. Teot ovat tämän vanhurskauttavan uskon hedelmää, jotka eivät kuulu vanhurskauttamisen uskonkohtaan. Kirjoittaahan Paavali ainakin omasta mielestäni tästä asiasta varsin selvästi, kuten myös Kristus itse. Se on Jumalan teko, että uskotte häneen. Mitä meidän siis vielä pitää tekemän, kuin uskoa Jumalan lupauksiin. Raamattu varsin selvästi kehottaa joka paikassa nimenomaan turvaamaan yksin Jumalaan ja uskomaan vain ja ainoastaan häneen. Uskolle suurin este on epäuskomme, jota vihollisemme lisäksi ruokkii, minkä ehtii. Miksi Aaron teki kultaisen vasikan tai härän, miten nyt vaan?
Lisäksi usko tulee koetelluksi siten, että usko osoittautuu oikeaksi vasta – kärsimyksissä ja
vastoinkäymisissä. Toisin sanoen – ristissä -, josta Job, kuten myös Paavali ovat hyvänä esimerkkinä. Meidän kilvoituksemme on siten kilvoitusta uskossa ristin alla.
Kosti, ”usko Kristukseen vanhurskauttaa yksin. Teot ovat tämän vanhurskauttavan uskon hedelmää, jotka eivät kuulu vanhurskauttamisen uskonkohtaan”. Tämä on väärä tulkinta luterilaisesta uskosta. Kuten aikaisemmin olen sanonut, raamattu ei tunne sellaista kristinuskoa jossa teot seuraavat jäljestäpäin”viiveellä”, vaan vanhuskauttavassa uskossa teot ovat läsnä. Eivät kuulu vanhurskauttamisen uskon kohtaan? Mistä tämmöisiä päättelet? Jos luet luterilaisia formuloita johtopäätös on väärä jos päädyt yksinkertaisesti edellä esittäämäsi jakoon. Vai miten on?
Eivät teot vaikuta ”viiveellä” uskovaisessa, vaan usko alkaa vaikuttaa heti oikeita Jumalan mieleisiä rakkauden tekoja.