Kuopion hiippakunnan piispa kirjoitti 1800-luvun ateisteista mm. että he ”- – tunsivat melko hyvin sen kristinuskon, jota he leppymättömästi vastustivat.”
Tietysti voi kysyä tunteeko piispa itse esimerkiksi hindulaisuutta ja mormonien oppeja riittävästi, jotta voi perustellusti väittää omaa uskontoaan näitä paremmaksi. Mutta ei nyt puututa siihen.
Ehdotan, että Kuopion hiippakunnasta arvotaan kymmenen satunnaista kirkon jäsentä. Valitaan vain täysi-ikäisiä, lapsuudestaan saakka kirkkoon kuuluneita ja konfirmoituja jäseniä. Sitten piispa tehköön joukon kysymyksiä kristinuskosta yleisesti, Raamatusta, tunnustuskirjoista, luterilaisen kirkon historiasta ja niin edelleen. Ja sitten vain katsotaan kumman vastaukset piispa katsoo pätevämmäksi, minun vaiko kymmenen satunnaisen seurakuntalaisen tiimin.
Uutinen Jari Jolkkosen kommenteista, sisältää linkin alkuperäiseen kirjoitukseen: https://www.kotimaa.fi/artikkeli/piispa-ikavoi-vanhoja-ateisteja/
Steven Spielbergin eilen TV4:lta tulleessa elokuvassa ”Pelastakaa sotamies Rayan” oli yksi esimerkki eutanasiasta poikkeusoloissa. Kuolettavasti vatsaan haavoittunut sotilas pyysi tovereiltaan ”vielä yhden annoksen morfiinia”, mikä hänelle myös annettiin. Sen seurauksena sotilas kuoli hetken päästä rauhallisesti, joko yliannokseen morfiinia tai vammoihinsa. Hänen pelastamisensa niissä olosuhteissa olisi joka tapauksessa ollut mahdotonta. Eri asia on sitten päättää ”myrkkypiikin antamisesta” syvän rauhantilan vallitessa hallituissa olosuhteissa. Kuka päättää milloin se on oikein antaa ja milloin ei ole kyse ”avustetusta itsemurhasta”.
Kysymykseen kuka päättää, milloin eutanasia on oikein antaa, löytyy mielestäni 4 päättäjää:
(1) Lainsäätäjä päättää reunaehdot. Lainsäädännöllä rakennetaan ympäristö, jossa eutanasiaa käytetään vain tilanteissa, jossa mitään muuta ei ole tehtävissä ja potilaan kovien kärsimysten pitkittäminen olisi epäinhimillistä.
(2) Potilas itse pyytää eutanasiaa. On täysin välttämätöntä, että kenellekään ei annetaa eutanasiaa, ellei hän sitä itse vaadi ja ole kykenevät tällaisen tahdonilmaisun tekemiseen. Potilaan pyyntö ei kuitenkaan tarkoita sitä, että siihen välttämättä suostutaan.
(3) Lääkäri päättää, milloin on kyse tilanteesta, jossa potilaan pelastamiseksi ei ole mitään tehtävissä eli potilaan kuolema on väistämätön ja potilas kärsii kovista kivuista, joita ei pystytä lievittämään.
(4) Toinen lääkäri vahvistaa, että edellisen lääkärin tekemä arvio tilanteesta on oikea. Vasta tämän jälkeen eutanasia on mahdollista suorittaa, jos laissa määritellyt ehdot toteutuvat ja potilas on sitä vaatinut.
Nämä ehdot täyttäviä potilaita on vuosittain noin satakunta. Se on suunnilleen 0.2% kaikista vuosittaisista kuolemista. Tarkottaisi sitä, että yhtä kuolemaa viidestäsadasta joudutettaisiin potilaan kovien kärsimysten helpottamiseksi.
Se on vaan siinä että monen kuolevan karmeat tuskat eivät ole aina rauhanaikanakaan hallinnassa. Ja tuskat eivät Ahdesmäki tiedä onko sota vai rauha…
Onneksi Raamatusta löytyy se vanhurskaus, joka Jumalan edessä kelpaa, uskon ja kasteen kautta Kristuksessa. Sen ensisijainen tähtäys on tuleva, ikuinen elämä, koska ne ovat pysyviä ja nämä näkyvät katoavia. Muutoin voi kommentoida tuota neljän allekirjoittamaa selvitystä, että tuollainen feministinen teologia on ihan oma lukunsa.
Käytätkö feminismi-sanaa vähättelevässä tai torjuvassa merkityksessä? Toivottavasti et.
Voisitko tarkentaa, mistä tuollainen luterilaisen litanian mukainen vanhurskaus löytyy Raamatusta?
Perinteisesti protestanttisuudessa Jeesuksen käskyjä ja kehotuksia on selitetty (pois) pelkkänä retoriikkana.
Tekstimme tarkoitus on siirtää huomio Paavalista ja Lutherista Jeesukseen. Kommenttisi ohittaa koko problematiikan.
Teksteistänne voi päätellä itse, missä suhteessa se on tuohon teolgiaan, hyvin läheiseltä vaikuttaa. Sen päätehtävä näyttää olevan ristinlipun sijaan se kuusivärinen lippu, joka edustaa kaikkea ylpeyttä Jumalan selviä sanoja vastaan. Sen perässä ei kristityt marssi, tulkoon selvästi todetuksi. Problematiikkaa ei ole perinteisen luterilaisuuden opetuksissa, kuten väitätte, vaan se on meissä itsessämme ja haluissamme.
Onko se litania vai ei, mutta kristillinen kirkko sen mukana on aina seurannut jo uskon tunnustuksessamme ilmaistua Raamatun totuutta: Ylösnousi vanhurskaudeksemme. Nooasta puhutaan myös vanhurskauden saarnaajana, kuinka sitten kävikään. Vesi eroitti, vesi pelasti, mainittu kaste ja usko samoin meidät. Profeetta Habakuk: Vanhurskas on elävä uskosta. Tämä kohta oli Lutherillekin tärkeä. Jos taas Paavalin sanoma irroitetaan Raamatun kokonaisuudesta, silloin ei uskota muitakaan apostoleja, jotka nimenomaan lähtivät jakamaan opetusta evankeliumin tuomasta uudesta vanhurskaudesta lakiliiton sijaan.
Kun Paavali puhuu, Jeesus puhuu.
Kun Luther puhuu, oppi-isä puhuu.
Gillespie korostaa teoksessaan luterilaisuuden nominalistia juuria ja nominalismin vaikutusta välillä liiankin kanssa.
Gillespietä paremmin onnistuu anglikaani Alister McGrath teoksessaan Iustitia Dei, tai Phillip Cary teoksessa the Meaning of Protestant theology.
Muuten tämä teksti ei oikein tavoita luterilaisuuden ydintä. Ei edes vanhurskauttamisen osalta.
Virta on lukenut mies, huomaahan varmasti kaikki. Kirjallisuusluetteloa kyllä tulee mutta ei asiaa nimeksikään.
En tainnut mainita Gillespietä ensimmäiseksi tässä ketjussa. Kunhan kehoitin tutustumaan aiheeseen ennen kuin kirjoittaa siitä. Laitoin kirjallisuusvinkkiä, niin voitte tehdä adekvaatimman version tekstistänne.
Eikö tarkoitus ole kuitenkin lukea tuo kirja johon itse viittasitte, vai satunnaisgeneraattoriko sen arpoi viitteeksi? Jos nuo mainitsemani kirjat pelottavat erilaisen vanhurskauttamista koskevan eetoksen takia niin sille en voi mitään.
Toki Gillespienkään teos ei ole johdantokurssin kirja, joten saatte varmaan oman osanne lukeneisuudesta. Nuo muut kirjat nostin tarjotakseni mahdollisuuden tutustus erilaiseen näkemykseen kuin Gillespie. Gillespien kirjan ansiot eivät ole nominalismin korostuksessa, (joka muuten on vanha katolinen ansatsi luterilaisuuteen, kirjallisuutta löytyy jo muistaakseni 30-luvulta) vaan nykypolitiikan ja -ajan kristillisissä juurissa.
Olen töissä auttamassa niitä jotka eivät pärjää ilman apua. Olen pahoillani jos ruokatunnin päätteeksi kirjoitettu lyhyt kommentti aiheuttaa huonot fibat.
Sitä paitsi, koskapa ette tunnusta piispojen hengellistä johtajuutta, niin ette varmaan heidän vihkimiensä pappien pätevyyttäkään, joten ei syytä keskustella. Teillä on lupa perustaa oma kirkko.
Markku Virta: ”Olen töissä auttamassa niitä jotka eivät pärjää ilman apua.”
Saman Virta heitti eteeni, kun jäätyi eikä pystynyt vastaamaan kysymyksiini. Lopetin keskustelun, jotten syyllisty ahdistamiseen, vaikka mielessäni oli muutama sananen. Mutta koska hyväntekijän kortti heilahtaa muillekin, niin kirjoitan, mitä oli mielessäni:
Miten autat homojen oikeuksien toteutumista kirkossa? Vai ovatko he lähimmäisiäsi vain sanoissa, mutta eivät teoissa?
https://www.kotimaa.fi/blogit/papillisia-irtiottoja/#comments
Virralla pisteet, ettei ole poistanut kommenttejani, mikä on tällä alustalla yleistä.
Tapio Tuomaalaa, Virtahan vastasi ihan hyvin, mutta sinä rupesit hyppimään asiasta toiseen se on tyylisi, ei sitä kukaan jaksa. Joten todistuksesi Virrasta on väärä.
Markku Virta, kyllä me tunnustamme piispojen hengellisen johtajuuden, kunhan he tekevät parannuksen. Nyt olemme ekskommunikoineet heidät siihen saakka.
Tapio Tuomaala kirjoitti:
”Saman Virta heitti eteeni, kun jäätyi eikä pystynyt vastaamaan kysymyksiini. Lopetin keskustelun, jotten syyllisty ahdistamiseen, vaikka mielessäni oli muutama sananen. Mutta koska hyväntekijän kortti heilahtaa muillekin, niin kirjoitan, mitä oli mielessäni:
Miten autat homojen oikeuksien toteutumista kirkossa? Vai ovatko he lähimmäisiäsi vain sanoissa, mutta eivät teoissa?”
Olen pahoillani että en jatkanut keskustelua. Teen hoitotyötä vanhusten asumispalveluyksikössä, Työ on 3-vuorotyötä. Teen tätä kunnes aloitan vankilapappina ensi viikolla. Kyse ei ole siitä etten pystyisi vastaamaan, kyse on siitä, että se on turhaa ja haluan käyttää aikani paremmin. Opetat vastoin kirkkomme opetusta ja se siitä. Ei minun tarvitse kinata kanssasi.
Autan homoja sillä tavalla että kohtaan heidät samalla tavalla kuin kaikki muutkin. Kirkossamme ja silloin kun olen töissä muualla. Muualla olen ollut enemmän kuin kirkossa. Yksikään homo ei ole koskaan valittanut auttamisestani. Sivustahuutelijoita on kyllä ollut vaikka kuinka paljon. Tälläkin hetkellä.
Samaa sukupuolta olevinen kirkollinen vihkiminen ei ole kenenkään auttamista. Olivat sitten homoja tai heteroja. Eihän sitä kysytä vihkiessä.
Piispat on erotettu määräaikaisesti, joten sun pappisvihkimys on turvassa ?
Piispoja ei ole erotettu. Te 4 olette Kai Sadinmaan sanoin ekskommunikoineet piispat. Olette ihan yhtä syyllisiä, kuin Luther-säätiö 2004.
Markku Virta. Juuri näin olemme tehneet. Kiitos tarkennuksesta.
Oikein hyvä kun Kai tuo esiin tuon kirkon perusopin ja suvaitsevaisuuden perusristiriidan. Jollei sitä olisi, niin mitään kirkon kriisiäkään ei olisi syntynyt. Tähän asti keskustelu on kiertänyt kuin kissa kuumaa puuroa. Nyt päästään asiaan.
Kiitos, Kai!
Kai, entäs tämä näkökulma; Sanaa vanhurskauttaminen käyttävät tosin monet muutkin kirkkokunnat. Sanassa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta sen tulkinnassa ja ymmärtämisessä on huomattavia eroja. Jo yhtenäisen kirkon aika luotiin monia kirkollisia sanoja jotka auttavat jäsentämään uskoa.
Luterilainen vanhuskauttamisoppi on ongelmallinen, koska se oli monella tavalla siihen astisessa kristikunnassa uutuus. Ihminen pelastuu armosta, ilman tekoja, tämä oli se suuri vinoutuma, mitä tänäkään päivänä, ei vanhoissa kirkoissa hyväksytä. Ongelma on siis sanan laajaan menevässä tulkinnassa. Voi olla, että olette analyysissä ne tältä osin oikeassa.
Sitten arvelen, että teillä on kuitenkin laajempi ajatus tässä takana. Se on mm. homoseksuaalisuuden hyväksytyksi saaminen kirkossa. Vanhuskauttamis-sanan korvaaminen oikeudenmukaisuudella viitaisi tähän. Voi olla, että olen väärässä.
Vanhuskauttamis käsitystä luterilaisuudessa on tutkittu meidänkin kirkossamme ja siinä on hajontaa. Tässä mielessä kirjoituksenne sopii joukkoon.
Tähän asti on harhaanjohtavasti keskustelu pyörinyt vain avioliittokysymyksen ympärillä. Kai on oikeassa siinä, että ei ole mahdollista hyväksyä sekä vanhurkautumista yksin uskosta, että samalla hyväksyä täysin ” oppi”suvaitsevaisuudesta. Hienoa, että Kai toi esiin tämän sovittamattoman ristiriidan. Nyt päästään keskustelemaan asiasta. Tähän asti kukaan ei ole ottanut esiin tätä itsestään selvää asiaa.
Hyvä, että tulee avainoivalluksia.
Todellakin nuo kaksi ovat toistensa vastakohtia. Olen vuosia pohtinut tätä kysymystä, mutta nyt Kai kiteytti sen kolmeen sanaan.
Ai mitkä nuo kaksi? Viittatko johonkin toiseen kommenttiketjuun?
Onpa mielenkiintoista, että nämä neljä ”vapaus taistelijaa” käyvät vanhurskaittamisopin kimppuun. Toisaalta tätä on osattu jo odottaa. Toivottavasti tämä ulostulo aihettaa keskustelun laajemminkin tästä luterilaisuuden elinhermosta. Kuten (Heb.10:38) toteaa: ” Mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni häneen mielisty.”
Kosti Vasumäki teki hyvin, kun lainasi kirkon väärennöstä Ut:sta, jotta päästään sylttytehtaan sisälle.
Tekstiuskollinen käännös mainitusta jakeesta: ”ja oikeamielinen elää uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen.”