Kuopion hiippakunnan piispa kirjoitti 1800-luvun ateisteista mm. että he ”- – tunsivat melko hyvin sen kristinuskon, jota he leppymättömästi vastustivat.”
Tietysti voi kysyä tunteeko piispa itse esimerkiksi hindulaisuutta ja mormonien oppeja riittävästi, jotta voi perustellusti väittää omaa uskontoaan näitä paremmaksi. Mutta ei nyt puututa siihen.
Ehdotan, että Kuopion hiippakunnasta arvotaan kymmenen satunnaista kirkon jäsentä. Valitaan vain täysi-ikäisiä, lapsuudestaan saakka kirkkoon kuuluneita ja konfirmoituja jäseniä. Sitten piispa tehköön joukon kysymyksiä kristinuskosta yleisesti, Raamatusta, tunnustuskirjoista, luterilaisen kirkon historiasta ja niin edelleen. Ja sitten vain katsotaan kumman vastaukset piispa katsoo pätevämmäksi, minun vaiko kymmenen satunnaisen seurakuntalaisen tiimin.
Uutinen Jari Jolkkosen kommenteista, sisältää linkin alkuperäiseen kirjoitukseen: https://www.kotimaa.fi/artikkeli/piispa-ikavoi-vanhoja-ateisteja/
Eipä uutta auringon alla. Eikös jo Terho Pursiainen aikoinaan paasannut samoja juttuja kirjassaan Uusin testamentti? ”Pursiainen muun muassa kyseenalaisti teoksessaan Raamatun opetusten erehtymättömyyden sekä ylösnousemuksen ja piti osaa Raamatun tarinoista paikkansapitämättöminä tai aikojen saatossa muuntuneena totuutena. Hänen mukaansa Jeesus oli vallankumouksellinen, jonka opetuksia oikeassa kristillisyydessä nimenomaan pitäisi noudattaa” jne.
Käräjillä hänkin käväisi ilman kummempia seuraamuksia. Eiköhän tämä nykyinen joukkokin aikanaan rauhoitu.
Niinpä. Kun kaikki häiriö ja kritiikki loppuu, voimme palata tasapaksuun ja vailla merkitystä olevan kaanankielisen kirkkoarkeen. Varsinainen taivasten valtakunta.
Oliko Terho Pursiainen mies joka sitten tuli yhden Piispan avustajaksi. Voin toki muistaa väärinkin.
Edustaakohan kapinointi ja uhmaaminen yhtään enempi taivasten valtakuntaa?
Kiitos merkittävästä vanhurskauttamisopin historiasta ja analyysistä. Olen samaa mieltä siitä, että vanhurskauden osalta elämme sekä perusluterilaisen että sitä seuranneen pietistisen hengellisyyden vaikutuksessa, jossa juuri korostuu yksilön pelastuminen ja vanhurskautuminen. Yhteisön ja maailman näkökulma jää sivuun. Toki Tuomo Mannermaa tutki Lutherin vanhurskauttamisen ja ortodoksisen teologian jumalallistumisen yhteyttä, jossa voi tulla esille myös yhteisöllisempi näkökulma. Mutta tarvitseekö vanhurkaus-asiasta kokonaan luopua vai pitäisikö se ymmärtää uudella tavalla? Jossakin tämän sivuston blogissa etsimme uudissanaa tilalle eli sanaa, joka riittävän laajasti ja moniulotteisesti voisi kuvata vanhurskautta.
Juuri vanhurskauttaminen on yhteisöllisen kristillisyyden avain. Kaipaat Toivo missionaarista seurakuntaa ja juuri vanhurskauttaminen mahdollistaa sen. Seurakuntalaiset kokevat nyt hyvin yleisesti, etteivät täytä mittaa ja ovat siksi voimattomia ja haluttomia toimimaan missionaarisesti. Ristiriita sen välillä mitä kristityltä odotetaan ja mitä todellisuus on, on liian suuri. Vanhurskauttaminen poistaa tämän ristiriidan täysin. Seurakuntalaisen toimintamahdollisuudet kääntyvät oman itsen mahdottomuudesta Jumalan mahdollisuuksiin, jotka on rajattomat. Tähän vapauteen meidän tulisi seurakuntalaisiamme kyetä vapauttamaan. Hankaluutena vain se, että joudumme jatkuvasti kamppailemaan itse tämän asian kanssa. Heti kun alamme itseltämme vaatia halua, into, rakkautta ja uskon aikaansaamia hyveitä, niin kadotamme yhteyden ainoaan todelliseen voimanlähteeseen.
Kiitos, Pekka! Kommenttisi on viisas ja täydentää omaa ajatustani mainiosti!
Mikä estää tämän päivän kirkkoa tarkistamasta esim Augustinuksen ja Lutherin käsityksiä? Löytyykö kirkostamme tänään vielä kyseisten herrojen kaltaisia auktoriteetteja, jotka voisivat korjaavia tulkintoja tehdä? Olisiko Sadinmaasta uudeksi Lutheriksi?
Ihmettelen, mistä kumpuaa oikeudenmukaisuuden vastustamisen eetos.
Edustavatko tässä kapina papit oikeudenmukaisuutta?
Jeesus edustaa.
Jos kirkko luopuu julistamasta, että katuva ja kuolevaisuutensa tiedostava syntinen ihminen saa Kristuksen sovitustyön perusteella uskoa syntinsä anteeksi ja päästä iankaikkiseen elämään, se ei enää ole se kirkko, jonka Jeesus Kristus ja hänen apostolinsa perustivat. Poliittiset puolueet ja kansalaisjärjestöt hoitakoot tämän maailman asioita parhaan ymmärryksenä mukaan. Siinä työssä kirkko voi rukoilla heidän puolestaan, mutta Kristuksen kirkko on olemassa meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden.
Tällä älköön ohitettako Jeesuksen velvoittavaa ja vaativa lakia kultaisesta säännöstä ja rakkauden kaksoiskäskystä.
Jos kristitty ulkoistaa laupeuden poliitikoille ja kansalaisjärjestöille, on hän valovuoden päässä Jeesuksen opetuksesta.
Mirjami: rakkauden kaksoiskäsky on kristinuskon toiseksi tärkein asia ja kristillisen etiikan ylin perustuslaki. Sen selitystä on kultainen sääntö, vuorisaarna ja apostoliset neuvot, sen valossa on Jeesuksen opetuksen mukaan myös tulkittava kymmenen käskyn lakia. Kaikkea tätä on kristitty velvollinen noudattamaan, mutta kukaan ei pysty siihen täydellisesti. Siksi kaikki kristityt ovat syntisiä ja tarvitsevat armoa, ei oikeutta. Maallisen yhteiskunnan sääntöjen sen sijaan tulee perustua oikeudenmukaisuuteen.
Yrjö, voi hyvänen aika: tarkoitatko tällä, että oikeudenmukaisuus olisi kristitylle jotenkin vähemmän velvoittavaa, koska emme kukaan siihen kuitenkaan täydellisesti pysty? (Jos taas viittaat kahden regimentin oppiin,sille et löydä Raamatusta ainakaan yksiselitteistä perustetta).
Toisekseen jos joku muu juttu (kertoisitko mikä se on?) laitetaan yli rakkauden kaksoiskäskyn, niin vähintään haluan perustelut, miksi se nousee prioriteetissä yli Jeesuksen itsensä asettaman lain.
Armo, myötätunto, lempeys, oikeudenmukaisuus, anteeksianto. Ne täydellistävät toinen toisensa. Ne kuuluvat meille kaikille, antajina ja vastaaottajina, kristittyinä ja muukalaisina, yhteiskunnallisina olioina ja taivaan matkalaisina.
Rakkauden kaksoiskäsky on lakia, siis sitä, mitä Jumala tahtoo ihmisistä. Siksi se on ehdottoman ja poikkeuksettoman velvoittava käsky.Mitää sen ylempää lakia ei ole. Mutta kristinuskon ydin ei ole laki, vaan evankeliumi, siis se, mitä Jumala lupaa ja lahjoittaa. Ja Jumala lupaa syntien anteeksiannon ja iankaikkisen elämän jokaiselle, joka syntejänsä katuen turvautuu Kristukseen.
Ei kaksoiskäsky tässä yhteydessä käsittääkseni ole evankeliumin ”vastakohta”.
Paavalihan esimerkiksi puhuu Mooseksen laista ja sen käskyjen noudattamisesta. Ei lähimmäisen rakastamisesta.
Tässä nyt jotenkin juututaan näennäiseen kahtiajakoon armon ja oikeudenmukaisuuden välillä. Ei toista ilman toista.
Kirjoituksessa on totuuden siemen. Luterilainen vanhurskauttamisoppi on usein johtanut yksilökeskeisyyteen ja synnyttänyt jännitteen Paavalin ja Jeesuksen välille.
Itse lähtisin etsimään ratkaisua Jeesuksen valtakunta-opetuksesta ja etsimällä yhteyttä vanhurskauttamisen ja valtakunnan välille. Ne sopivat yhteen erittäin voimallisella tavalla. Valtakunta alkaa sisäisesti mutta säteilee koko elämän todellisuuteen.
Ei luterilainen vanhurskauttamisoppi ole johtanut yksilökeskeisyyteen. Siihen johti ihan eri asiat. Niistä kirjoitin omassa blogissani.
On niiden välillä selvä linkki. Mutta vaikkei Luther, niin myöhemmät tulkinnat ainakin ovat erottaneet nämä kaksi. Siinä mielessä kritiikki on tarpeen.
Mutta sitä epäilen, että onko paluu omavoimaiseen kilvoitteluun sitten mikään ratkaisu. Siihenhän blogin opetus johtaa. Sellaisen uskonnollisuuden lopputuleman me kyllä tiedämme: joko lakihenkisyys tai tekopyhyys. Oikein ymmärretty vanhurskauttaminen johtaa sydämen pehmenemiseen ja pyhitykseen, ja sitä myöten elämän muutokseen. Siihen ei tekojen hurskaus koskaan pysty kuin pintatasolla.
En nyt ymmärrä mikä tässä johtaisi lakihenkisyyteen ja omavoimaisuuteen. Ei kai vanhurskauttamisopista luopuminen veisi ihmiseltä armoa ja Jumalaa, josta koko hänen olemassaolonsa riippuu. Me olemme Jumalassa ja Jumala on meissä. Yhtä ainoaa ajatusta en ajattele ilman Jumalaa, tai vedä yhtä ainoaa henkäystä.
Timon kanssa olen samoilla linjoilla. Uskon ja tekojen suhde on ongelmallinen uskon puhdistuksen teologiassa. Tässä blogissa ei kuitenkaan pureta tarpeeksi tätä esitettyä problematiikkaa. Sen sijaan se nähdään syynä homoseksuaalisuuden vastustamiselle kirkossa. Johtopäätös on mielestäniierestäni naivi.
Timo. ”Valtakunta alkaa sisäisesti mutta säteilee koko elämän todellisuuteen”.
Juuri näin, ja tässä on nimenomaan kyse Jumalan tuntemisen tuoksun leviämisestä sinne, minne milloinkin menemme, vrt. 2 Kor 2:14-.17. Juuri näin tapahtuu kun elämme vanhurskautettuina, oikeassa suhteessa Jumalaamme ja toisiimme. Tämä Jumalan läsnäolo myös tuo oikeudenmukaisuutta arjen keskelle ja ratkasuihimme luontevammin kuin mitkään media-kampanjat ja omatekoiset symboliteot jne. joita blogistit ovat tehneet. Hengellinen virka ja tällainen lihallinen kampanjointi ovat täysin eri asioita.
Ei luterilainen vanhurskauttamisoppi ole johtanut yksilökeskeisyyteen. Siihen johti ihan eri asiat. Niistä kirjoitin omassa blogissani.
Ei mitään stressiä sitten pojat, kirkko on juuri oikea paikka mekkaloida. Sitä vastaan saa sanoa ihan mitä ikinä kukakin keksii. Saatatte vielä päästä piispoiksi piispojen paikoille. Vaatikaa niiltä hiipat ja sauvat, uhatkaa pahoittavanne mielenne muuten, kyllä sieltä 4 saattaisi omansa antaakin. Jos ei heti tehoa, vaatimusta voi tehostaa uhkaamalla kannella Sanomatalon porukoille, kyllä ne siitä polvistuu, kyykyssähän ne on jo valmiiksi. Vai tulisiko sääli ennen?
Terviisiä vaan piispoille täältä! Qualis grex, talis rex.
Eipäs pojitella ❤
Henkilökohtaisesti en ole kirkon palkkalistoilla, vaan olen ollut mukana seurakuntalaisena.
Kysyn myös, että ihan oikeasti, voisiko harkia ottaa kritiikin vakavasti? Ainakin minulle kyse on syvästi merkityksellisestä asiasta.
Sepä se. Meillä kaikilla on omat syvästi merkitykselliset asiamme. Kirkossa saamme niitä huudella, mutta mitään ei tapahdu. Siltä puuttuu linja, joten sen linjaa ei voi muuttaa. Eikä piispakunnalla ole selkärankaa, joten sitäkään ei voi murtaa. Että ota tässä sitten mitään vakavasti.
Eipäs pojitella ❤
Henkilökohtaisesti en ole kirkon palkkalistoilla, vaan olen ollut mukana seurakuntalaisena.
Kysyn myös, että ihan oikeasti, voisiko harkia ottaa kritiikin vakavasti? Ainakin minulle kyse on syvästi merkityksellisestä asiasta.
Mirjamilta kysyisin millä tavalla tämä on sinulle merkityksillinen asia.
Sillä jos tunnistat tämän ongelman uskon ja tekojen suhteen, osaatko kuvata mikä on se ongelma, mikä on se teologinen ajatus miksi tämä meni läpi.
Kuten tiedetään Lutherin ja Melactonin vanhuskauttamisen käsitys oli erilainen. Tunnustus formeissa seuraamme Melactonin tekstiä.❤️
Sami. Lutherilla ja Melanchthonilla ei ole, eikä tarvitse olla, minulle mitään merkitystä. Ihmettelen, miksi pitäisi – kenellekään.
Oikeastaan voisin koittaa vastata vielä vaikkapa näin. Minulle on merkitystä tällä asialla siksi, että haluaisin seuralunnaltani tukea kilvoitteluun Jeesuksen jalanjäljissä. Haluaisin, että me luterilaiset seurakuntana, yhdessä, taistelisimme oikeudenmukaisuuden puolesta, puolustaisimme heikkoja ja vähäosaisia ja luopuisimme etoikeuksistamme kaikkien hyväksi, niin kuin Jeesus opetti.
Koen, että nykyisellään Jeesus vaimennetaan kirkossa. Hänen saarnansa ei kuulu. Hänet on kastroitu. Kuohittu Kristus.
Kaikki on kuitenkin jo sanottu tuossa Kain postaamassa blogitekstissä. Mitäs siihen enää lisättävää.
Mirjami, Lutherilla ja Melactonista pitää olla kiinnostunut jos niitä arvostelee. Näyttää siltä, että et tunne asiaa, olet vain laittanut nimen alle. Jotenkin pelkäsin tätä.
Ne päätelmät mitä teette ovat tietysti vääriä. Vanhuskauttamisen osalta kritiikki on aiheellinen, vaikkakin analyysi on suppea ja mitään vaihtoehtoista tulkintaa ei järjestelmällisesti esitetä.
❤️
Tarkennan: heillä ei ole minulle HENGELLISTÄ merkitystä, toisin kuin Kristuksen sanomalla ja opetuksella. Tietenkin olen heistä erittäin kiinnostunut, siksihän olen tässä mukana. Olen myös asiaan perehtynyt – olen lukenut kokonaisuudessan Tunnustuskirjat ja osan Lutherin tuotannosta. Myös Lutherin elämää käsittelevä kirjallisuus on minulle tuttua. Aloin asiaan perehtymisen, kun teimme reformaation juhlavuoden yhteydessä vuonna 2017 aiheeseen liittyvän näytelmän.
Olettamuksesi, etten tunne asiaa, ja loukkaava, väheksyvä ja patriarkaalinen.
Ensin maristaan, että seurakuntalaisten pitäisi aktivoitua. Sitten kun joku aktivoituu, se onkin vääränlaista.
Kai Sadinmaa: Kannattaisi olla rehellinen ja kunniottaa Raamatun sanaa. Kirjoitat virheellisesti seuraavaa, Room.1:17. ” Uskosta vanhurskas saa elää”?? Oikea käännös on (v.33, ja 38 v. ja .Raamattu Kansalle ) ” Vanhurskas on elävä uskosta ”, jolla on eri merkitys kuin sinun antamassasi esimerkissä.
Jae 17. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin on kirjoitettu: ” Vanhurskaus on elävä uskosta” ( viitteet. Hab.2:4, Gal.3: 11, Fil.3: 9, Hepr.10: 38. )
Kannattaa lukea ajatuksella koko Room.1: 1–32 Jumala siunaa ainoastaan miehen ja naisen välisen liiton (avioliiton).