Kuopion hiippakunnan piispa kirjoitti 1800-luvun ateisteista mm. että he ”- – tunsivat melko hyvin sen kristinuskon, jota he leppymättömästi vastustivat.”
Tietysti voi kysyä tunteeko piispa itse esimerkiksi hindulaisuutta ja mormonien oppeja riittävästi, jotta voi perustellusti väittää omaa uskontoaan näitä paremmaksi. Mutta ei nyt puututa siihen.
Ehdotan, että Kuopion hiippakunnasta arvotaan kymmenen satunnaista kirkon jäsentä. Valitaan vain täysi-ikäisiä, lapsuudestaan saakka kirkkoon kuuluneita ja konfirmoituja jäseniä. Sitten piispa tehköön joukon kysymyksiä kristinuskosta yleisesti, Raamatusta, tunnustuskirjoista, luterilaisen kirkon historiasta ja niin edelleen. Ja sitten vain katsotaan kumman vastaukset piispa katsoo pätevämmäksi, minun vaiko kymmenen satunnaisen seurakuntalaisen tiimin.
Uutinen Jari Jolkkosen kommenteista, sisältää linkin alkuperäiseen kirjoitukseen: https://www.kotimaa.fi/artikkeli/piispa-ikavoi-vanhoja-ateisteja/
Ilmiönä vielä mietin että, miksi nämä radikaalipastorimme menevät näin äärimmäisyyksiin tempauksissaan: Ensin he irtisanoutuvat piispoista ja kirkon järjestyksestä ja nyt sitten uskon ytimestä. Mikä voi olla motiivi näin älyttömiin tempauksiin? Täytyyhän heidän ymmärtää, että överit tempaukset lähinnä huvittavat ja saattavat heidät naurunalaisiksi. Onko kyse viihteestä vai? Nuoruuskaan ei tässä tapauksessa selitä.
Jospa kyse on ”aikuisiän” identiteettikriisistä.
Timo,
Jeesus, Paavali, kirkkoisät, Luther…
Eivätkö kaikki olleet hyvin radikaaleja kannanotoissaan? Onko niin, että näissä asioissa on toimittava radikaalisti, jotta jotain saisi aikaan?
Itse tosin olisin edelleen sellaisen keskustelun kannalla, joka ottaa asiat ja toiset keskustelijat huomioon ja tosissaan. Keskustelu on puolin ja toisin usein liian aliarvioivaa. Voisimmeko pitää toisiamme veljinä ja sisarina ja miettiä yhdessä näitä asioita?
Voihan näistä jutella ja tuossa yllä sitä teenkin. Mutta onhan se nyt aivan utopistinen ajatus, että luterilaisuus luopuisi vanhurskauttamisopista. Kärjistys on toki yksi keino herättää keskustelua muuta tällä tyylillä menee samalla uskottavuus.
Tässä on myös sellainen piirre, että kirjoitus ei vastaa otsikkoa tai päinvastoin. Kirjoituksessa on hyvää analyysia vanhurskuattamisopin taustoista ja ongelmakohdista. Jokin otsikko ”Vanhurskauttamisppi pitäisi ajatella uudelleen” tai vastaava vastaisi paremmin kirjoituksen sisältöjä.
Timo Pöyhönen, kysyt mitkä ovat motiivimme kun ravistelemme pystyyn kuollutta instituutiota jossa ei ole henkeä eikä voimaa, eikä tilaa ihmiselle ja jos siellä joskus tapahtuu jotain joka etäisesti muistuttaa elämää, niin huudetaan että pyhäinhäväistys. Kysyt motiiveja ”tempauksillemme”, kun kirkko on näivettänyt evankeliumin maailmaa muuttavan voiman ja julistaa vesitettyä evankeliumia ja Kristusta jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa ja jonka tärkein tehtävä on säilyttää julkisoikeudellinen asema. Kysyt motiiviamme kun kirkko kosiskelee jäsenikseen maksukykyisiä ja valitsee johtajikseen oikeistolaisia muutosjohtajia jotka puhaltavat happeningteologisia kuplia ja toteuttavat teologista markkinointihumppaa, jossa toimintaa ei ohjaa evankeliumi vaan puhtaasti viestinnällinen kärki. Kysyt motiiviamme kun jäsenkadosta ja huonosta imagosta kärsivä kirkko asettuu maailmaan imagokysymys edellä, kun mainosmiehet ja konsultit määrittävät kristinuskon sisältöjä. Kysyt motiiviamme kun kirkko ei enää mieti miten välittää ihmisille armoa ja rakkautta vaan miten brändäisi itsensä, miten palvelumuotoilisi myyvän tuotteen, miten brändäisi itsensä, löytäisi markkinaraon ja perustelisi olemassaolonsa. Kysyt motiiviamme kun kirkko puhuu kieltä jota kukaan ei ymmärrä, jossa piispat ovat ylimielisyydessään linnoittautuneet omaan dogmaattiseen sokeuteensa ja vallanhimoonsa ja jotka seisovat peräkylän asemalla miettien pitäisikö astua junaan eivätkä käsitä että viimeinen juna on mennyt jo aika päiviä sitten. Kysyt motiivia kun kirkolla ei ole mitään tekemistä Kristuksen, totuuden, armon tai rakkauden kanssa ja joka ei enää edes tiedä miksi se on olemassa.
Kysyn motiiveja näihin yliampuviin tempauksiin. Ymmärrän, että teillä on aito huoli ja jossain määrin olen analyysista samaa mieltäkin. Mutta väitän, että tapanne toimia ei vie maaliin.
Timo Pöyhönen, et ymmärrä, me olemme jo maalissa. Vapautus ja maali sisältyvät jo itse kapinaan. Nämä ovat itsessään vapauttavia akteja. Toki kaikki eivät koe näin, siis te jotka vain närkästytte, mutta aika moni muu. Tämä onkin suunnattu heille, jotka ymmärtävät kuinka kuollut instituutio kirkko on.
Blogi kuvaa uskon perusteita hyvin tarkasti tähän kappaleeseen asti: ” Paavalille ja Jeesukselle vanhurskauttaminen ei ollut individualistista kuten Lutherilla. Vanhurskauttaminen yksin uskosta ei vastannut Paavalin kohdalla kysymykseen, kuinka ahdistunut kristitty löytää armollisen Jumalan. Kyse ei ole siitä, miten me pelastumme vaan ainoastaan juutalaisten ja pakanoiden välisestä suhteesta: kuinka pakanat eli ei-juutalaiset voivat liittyä samaan messiaaniseen yhteisöön juutalaisten kanssa. Vanhurskauttaminen tarkoitti näiden ryhmien vihollisuuksien sovittamista, erottavien väliseinien purkamista, samaan yhteisöön liittymistä.”
Sitten se tekee uskomattoman loikan väitteeseen itsekeskeisestä kristillisyydestä, joka vieritetään Lutherin ja varsinkin vanhurskauttamisopin syyksi. Luther ei sitä oppia keksinyt, Hän vain löysi sen Raamatusta. Se ei oikein ymmärrettynä vie mihinkään itsekeskeisyyteen , vaan keskelle elämää ja yhteiskuntaa. Oppi kun sattuu vain olemaan jotain joka menee tavallisen ajattelumme yläpuolelle, niin se hyljätään vääränä. Tilalle tarjotaan sitten helposti käsitettävää oppia, jota kirkossa muutenkin usein opetetaan. Harvoin kuulee opetusta , jossa vanhurskauttamisoppi olisi keskeisenä. Sen sijaan puhutaan meidän vastuustamme kristittynä yms. Tuo radikaalilta vaikuttava väite ei ole oikeasti mitään muuta, kuin sen kiteyttämistä, johon kirkko on mitä suuremmassa määrin jo ryhtynyt. Blogi vain kertoo siitä, mikä on jo tapahtunut. Voi tietysti väittää vastaan, mutta katse seurakuntalaisiin ja niiden voimattomuuteen elää Kristukselle kunniaa tuottaen, kertoo kirkon todellisen tilanteen.
Vanhurskauttamisopista puhuminen ja sen opettaminen on aivan eri asia kuin siitä eläminen.
Samalla kertaa kaksi vastakkaista ja toisensa kumoavaa näköalaa on ihmismielelle käsittämätön yhtälö, jollei siinä näe yhtä ja molempia sitovaa keskipistettä. Jonka tähden molemmat voivat yhtä aikaa olla voimassa, eivätkä kumoa toisiaan. Sen tähden oppi vanhurskauttamisesta on niin vaikea käsittää. Jos katse on kiinnitetty vain näihin kahteen näkökalaan, niin asiaa ei voi edes käsittää oikein.
Varsinainen kiintopiste on näiden ulkopuolella ja asian ja uskon ytimessä. Siihen enkelitkin haluaisivat katsahtaa. Kirkon ongelma on siinä, että se kulkee oppi edellä ja niin elämä on jäänyt sivuraiteelle.
Vanhurskauttamisoppi liittyy myäs perisyntikäsitykseen voidaksemme Jumalan suurissa lahjoissa tehdä muutakin perinteen traditiossa kuin väärää ja pahaa.
Tästähän olen kirjoittanut aiemmin joten nyt en viitsi toistaa.
Kai Sadinmaalle suuret kiitokset yhdessä joukkueen kanssa jaettavaksi.
No, kiusaus antoi periksi muttei synnin asiassa joten:
Taustana on Lutherin ripin malli minkä katumuksen sisältö on oikeasta Uskosta syntynyt synnintunto.
Vaivahan tässä on päästetyn asian kestävyys kuin pysyvyys ajan kanssa muutoksessa seuraavaan epäuskon hetkeen saakka kun inhimillisesti Ihminen usein on sivuuttanut Ihmisarvoisen katumuksen ja syyllisyyden prosessin.
No, oikeamielistyykö vaikko vanhurskautuuko Ihminen sanojen eri tavalla kirjoittamisella.
Oikeamielinen sana hyvin johdattaa meidät prosessiin muutoksessa mihin täytyy sisältyä aito katumus ja syyllisyyden huomaaminen jotta parantuminen olisi pysyvää.
Näin paras on kirjoittaa Ihminen vanhurskautuu, tai oikeamielistyy kosketuksessa Jumalaansa mikä tarkoittaa uskossa muutosprosessiin suostumista.
Kun kirjoitetaan Ihminen vanhurskautetaan on asia epäselvästi ilmaistu oikean uskonkin kautta koska parantuminen oikeamielistyneeksi on joltinen prosessi ja harvoin hetken hujaus vaikkakin sitten saadusta Oikeasta Uskosta, ja edellinen Armosta.
Vanhurskautetuksi tulemisen mahdollisuus lupauksissa Oikean Uskon hedelmissä omistamisessa sallittuna lahjana kirkon opetuksessa tarvitsee vielä huomion saarnan tai puheen tähän johdattavassa kehyksessä.
Puuttuva palanen on synnistä muistuttaminen perisynnin seurauksena mitä ilman emme voi tai saa elää päivän töissä, ajatuksissa, tai vaikkapa kirjoittaessa.
Synnistä muistuttaminen sopii hyvin Armon asiaan kun meille kerrotaan Kristuksen tähden saavamme kaikki synnit uskoessamme anteeksi, ja näin olevan vanhurskauttamisen tiellä vaikkakin sitä emme tiedä lähtömmekään jälkeen.
Mitään kausaalista yhteyttä enTheos mielessä synnillä, vielä perisyntiin sidottuna johdannaisena, ei pitäisi olla parannuksen asiassa jokaisen Ihmisen elämässä sen tarpeen huomatessaan muuten kuin alkaa käyttäytyä paremmin niin töissä kuin muutenkin mutta kirkon opetus ei symmetrisoi arkea vaan puhuu liikaa sen yläpuolelle asemoidusta hengellisestä totuusnäystä.
Tapio Tuomaalan vastaukset kertovat asiasta tarkemmin Ison Kirjan mukaan.
Uskon hedelmät ovat tosia samaten kuin nopeat Uskoontulemisen kokemukset. Kuitenkin Ihmisellä elämisen lainalaisuudet saaduissa Jumalan lahjoissa tuottavat samanlaista parantumista synnistä olkoon se hyvinkin erilaista Ihmisen suostuessa prosessiin parantumisessaan.
Näin kysymys vanhurskautetuksi tulemisesta ymmärtämisessä vaikko oikeamielistymisprosessiin tulemisesta suostumisessa on tärkeä kysymys kirkon jäsenille.
Toivon vilkasta ajatusten vaihtoa.
Millon Ihminen historiassaan nämä suurenmoiset lahjat sillon vielä uinuvina sai.
Vanha Testamentti kertoo luomisen janassa Ihmisen kuudennen päivän anomaliaa kahdeksantena päivänä Jumalan kieltäneen. Kuudennen päivän anomaliaa Ihmisenä ei olisi kieltämällä ohjattu tekemään mitä piti ja siksi Jumala käski kuten käski toisiakin luomiaan.
Vasta tämän anomalian epäjatkuvuutta oli mahdollista kieltää, ja siellä on historiamme alku.
Omantunnon ja valinnan mahdollisuuden orastavat lahjat ovat näin meille annettuja Jumalan suurenmoisia lahjoja kehitystämme varten ajassa. Miten tässä onnistutaan kun edellistä ei haluta ottaa huomioon.
Eikö olisi rehellisempää vaatia, että kirkon tulisi luopua kaikesta ”tuonpuoleisesta” ja keskittyä yksinomaan ”tämänpuoleiseen”? Esimerkiksi lähetystyön ja evankelioinnin sijaan tulisi tehdä pelkästään diakoniatyötä ja kehitysapua.
Mutta mitä sanoo Paavali?
”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.” 1.Kor. 15:19
Eikö kirkon tulisi siksi luopua myös Paavalista? Ja Raamatusta. Ja lopuksi myös Kristuksesta.
Ahdesmäki: ”Eikö kirkon tulisi siksi luopua myös Paavalista? Ja Raamatusta. Ja lopuksi myös Kristuksesta.”
Ihan hyvä ja kannatettava idea.
Jahas päivystävä Ate.. eiku Kimmovoima mielivitsailussaan.
Onko siis Lutherin tulkinta Paavalin vanhurskauttamiskäsityksestä pyhä ja erehtymätön? Meidän mielestä sille löytyy yllättävän vähän tukea raamatusta. Se on myös aikaansa sidottu ja nykyään suorastaan vahingollinen. Olisi hyvin ylimielistä väittää, ettei kukaan voi olla kristitty ilman, että ymmärtää ja hyväksyy Lutherin tulkintoja. Eikö se pitäisi mennää niin, että Lutherin tulkintoja käytetään, mikäli ne kuvaa hyvin Kristuksen opetusta? Valitettavasti Luther oli enemmän äänekäs, kuin taitava teologi.
Bibliassa on selkeästi kerrottu vanhurskaasti tekeminen. Oletko lukenut? Ellet ole, niin kannattaa lukea. Se on täydellinen, eikä se kaipaa mestarointia.
Tohtori Martti Luther ei ole Jumala, mutta on pyhä ja kirkkoisä, monen suuren kirkkoisän joukossa.
Bibliasta
Vanhurskaaksi tekeminen:
Autuaaksi tekeväinen, joka Jumalan edessä kelpaa. Sen vaikuttavainen syy on Kolmiyhteinen Jumala: Isä, Joh 3:16-17, Room. 8:31-33. Poika Jes. 53:11, 1. Kor. 6:11, Room. 5:19. Kol. 3:13. Pyhä Henki 1. Kor 6:11. Sen sisällinen kehoituksen syy on sula Jumalan armo ja laupeus, Room.3:24-25, 11:5-6. Ef. 2:4-9, 2.Tim. 1:9, Tiit. 3:4-7. Sen ulkonainen kehoittavainen ja ansaitsevainen syy on Jeesuksen Kristuksen kallis ansio, sovitus ja kuuliaisuus, Room 3:24-25, 8:3, Ef. 5:2. Kol. 1;20,22. 1. Tim. 6:13, 2. Kor. 5:21, Gal. 3:13, Ps. 69:5, Jes. 53,1.Kor. 6:19, 1. Piet. 1:18-19, 1. Joh. 1:7. Jonka Jeesus on tekemisellä että kärsimisellä meille hyväksi saattanut on, Ps. 40:8- , Hebr. 10:7 – ,Hebr. 5:7-9, Room:5:18-19, Matt. 5:17, Room. 8.4.
Tähän lopetan lainaamisen. Bibliasta voi lukea kokonaan kohdan Vanhurskaaksi tekeminen, jos kiinnostaa. Sieltä selviää miten kristityn usko, joka turvaa Isän armoon ja Jeesuksen kalliiseen ansioon vaikuttaa vanhurskaaksi tulemiseen. On hienoa, että voimme turvata Jeesuksen Kristuksen ansioon, kärsimykseen ja sovitukseen. Oletkos autuas?
Mites Arpad onko sinun kotimassasi luterilaisia seurakuntia?
Tunteeko siellä kukkaan Lutheria?
Tunsitko Lutherin nimeä lapsena? Milloin sinut kastettiin Luterilaiseksi?
Minkä nimisiä teologeja pidettiin taitavina synnyinmaassasi? Mitä kirkkoa edustivat?
Hei Werner
Tarkoitit varmaan synnyinmaassani, sillä kotimaani on Suomi.
Tulen vanhasta protestanttisesta suvusta, mm. isoisäni oli luterilainen pappi. Synnyinalueellani Leuenbergin konkordian vaikutuksesta luterilaiset ja kalvinilaiset seurakunnat toimivat tiiviissä yhteistyössä. Lapsuudessani perheiirissämme Lutheria pidettiin suuressa arvossa, kuin myös Kalvinia, vaikka jälkimmäistä pidettiin (oikeutetusti) ”hieman” kuivakkana.
Olin noin 25 vuotias, kuin kyseenalaistin Lutherin ajattelua vakavammin. Minua häiritsi syvästi, että teologi, joka vannoo Raamatun täydellisyyteen, omassa käännöksessään lisää sanan, joka ei alkutekstissä esiinny. Tarkoitan Room 3:28: jossa alkutekstissä sanotaan ”vanhurskautetaan uskosta”, mihin Luther käännöksesään omavaltaisesti lisäsi sanan ”yksin”. Sen jälkeen olen löytänyt Lutherin teologiassa moniakin ongelmakohtia.
Huolellisest luettuna tekstimme avaa joitakin näistä kysymyksistä.
Arpad, Luther käänsi jakeen oikein. Mitkään aneet, lain työt tai suuri määrä hyviä tekoja eivät vaikuta meidän tulemisesta vanhurskaaksi. Ihminen tulee vanhurskaaksi ilman lain töitä, yksin uskosta. Toki vanhurskas ihminen tekee hyviä töitä.
Hei Juha
Luther itse myönsi kirjasessaan käännöksestä, että hän on lisänyt sanan ”yksin”. Eli hän lisäsi oman tulkinnan tekstiin käännösvaiheessa.
Paavali ei puhu Roomalaiskirjeessä abeesta, hyvityksistä, tai ylipäätään hyvistä teoista, vaan juutalaisen lain teoista ja täyttämisestä, kuten sapaatista ja ympärileikkauksesta. Lutherin tulkinta oli omassa ajassa hyvin tarpeellinen, mutta myös selvästi anakronistinen.
Merkitys on kuitenkin sama, koska ainoastaan usko vaikuttaa siihen.
Niin, Juha. Lutherin tulkinnan mukaan. Se on nimenomaan tulkinta, koska Paavalia ei välttämättä eikä yksiselitteisesti tarvitse ymmärtää noin. Se voi olla monien mielestä oikea tulkinta, vaan ei ole ainoa mahdollinen.
Oletko itse koskaan edes yrittänyt lukea sitä ilman luterilaisen dogmin paksuja ja vääristyviä silmälaseja? Ellet, niin kannattaisi. Suosittelen myös vuorisaarnan sanojen mietiskelyä yhä uudestaa.
Vuorisaarna on erinomainen. Alku on puhutteleva, samoin koko Jeesuksen saarna. Harmi, jos kirkossa joku saarnaisi näin, niin menettäisi helposti pappisoikeudet.
Toki luterilaisna minulla on Lutherin silmälasit. Mielestäni se on pelkästään hyvä asia.
Syy blogin aiheeseen on siinä, että kirkko pitää tiukasti kiinni opista, mutta ei opin mukaisesta elämästä.
Nyt sitten oppia pidetään ongelman varsinaisena syynä ja siitä luopuminen ratkaisi muka kaiken. On menty harhaan siinä, että ei ole oivallettu sitä, että vanhurskaus merkitsee oikeasti pyhää elämää.
Jeesus hyvin tuli kirkastamaan Jumalan sanaa.
”Hän pohti lakkaamatta Paavalin Roomalaiskirjeen 1 luvun jaetta 17: ”Uskosta vanhurskas saa elää.” Luther mietti, miten Jumalan oikeudenmukaisuus ja kyseinen jae sopivat yhteen. ”
Room.1:17 ”Sillä siinä (evankeliumissa) Jumalan oikeamielisyys ilmestyy uskosta uskoon, kuten on kirjoitettu: ”Ja oikeamielinen elää uskosta.”
Seuraava jae on mielenkiintoinen.
1:18 ”Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan niitä kohtaan, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,”
Jumala vihaa vääryyttä ja jotta ei joudu vihan alle, niin Jumala lähetti Poikansa, joka Henkensä, Pyhän Hengen, kautta vaikuttaa oikeamielisyyttä, siis sitä, mihin Mooseksen laki ei pystynyt, kun se aikojen kuluessa osoittautui kiroukseksi ihmislihan heikkouden vuoksi.
En kyllä ymmärrä, miten teksti liittyy synnissä rypemiseen? Ehkä se johtui siitä, että Luther oli sisäistänyt katolisen kaanaan kielen, jossa kreikan hamartia, synti, sai määritelmiä, jotka eivät sanaan kuulu. Hamartia on osumattomuutta, vaikka tahtoisi sydämensä halusta osua maaliin. Ehkä Luther koki luonnollisen syntinä katolisen uskonopin pelottelemana.
Kirkon sanastoa pitäisi radikaalisti uudistaa vastaamaan apostolisen ajan sanamerkityksiä, jotta ihmiset ymmärtäisivät, mitä tekstissä on tarkoitettu ilmaista. Esim. kirkon keksimä kadotusoppi perustuu systemaattiseen tuhoa tarkoittavan sanan kieroon vääntämiseen ja jopa kadotuksen mielivaltaisiin lisäyksiin, kuten Mar.16:16.
Lainaan vielä Roomalaiskirjettä lyhennettynä: ”Jumalan viha ilmestyy taivaasta… niitä kohtaan, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa,”
Mitä se tarkoittaa luterilaisuuden kannalta, mutta myös laajemmin, sillä samaan petokseen kuin luterilaisuus syyllistyvät myös vapaat suunnat?
Eikös Luther ollut itsekin tyytymätön työnsä tuloksiin ja harkitsi Wittenbergin katujen jättämistä; aateliset ahneita, talonpojat raakoja, yleinen hillittömyys lisääntynyt, ja hyväntekeväisyys vähentynyt puutteenalaisille. Tämä syntyi siis Yksin Uskosta opista, ja toki Oikean Uskon omistamisen kautta.
Luther oli sopuisan ruuan ystävä, Rheinin hauki ja olut hyvin kävivät.
Onkohan Häneltä jäänyt ohjeita aterioiden mallista. Suoraan katsottuna niitä ei löydä mutta kun jossain yhteydessä olisi, niin kiitosta jo etukäteen.
Eipä tuo sana ”vanhurskaus” nykyihmistä kauheasti puhuttele, ei edes aktiivista kirkossa kävijää. Testasin asiaa ottamalla sen puheeksi taannoin Hailuodon kirkon kulmalla. Uskon asioita pitäisi sanoittaa uusiksi, pohtia uusiksi ja elää uusiksi, sillä kristinusko on dynaaminen voima. Herramme oli omana aikanaan varsin radikaali uudistaja. Sanastahan ei tarvitse hävittää kirjaintakaan, se on hyödyllistä tavaraa ja elämän rakennusainetta, mutta siitä tulee voida käydä uudistavaa keskustelua. Ride on, Kaitsu!
Tämä on hyvä kommentti, missä dynaaminen mahdollisuus proaktiivisessa katsomisessa sanoissa voi tehdä paljon Ihmisten arjen säällisessä katsomisessa kirkossamme elämän haasteissa kurottaa ylemmäksi ja eteenpäin niin itsekieltäymyksen kuin rukouksen kautta, ja tärkeä asia on huomata prosentin olevan paljon kun Ihminen haluaa uskoa itseensä uudistaakseen vanhoja tapojansa elämisen mallissa. Kaksi muuta Jeesuksen opetusta keskeisinä ovat kyllä tunnettuja kirkossammekin.
Vain näin menemme eteenpäin traditiossamme välittääksemme uusille sukupolville mallia mikä osaltaan tekee elämästämme parempaa toistemme katsomisessa niin yhteiskunnassa kuin pienemmissä sosiaalisissa yksiköissä aina parisuhteisiin asti mahdollisine lapsineen.
Kun ensimmäinen prosentti yksilötasolla on avattu tulee seuraava helpommin, välillä useampikin, ja toki tulee hiljaisia kausia jolloin edistystä ei tapahdu, mutta eteenpäin on menty kuitenkin.
Timo J:ltä ihan hyvä kommentti. Olen kokenut, että tässä kirkon ns. puhtaassa opissa on jotain, mikä ei oikein täsmää todellisuuden kanssa. En osaa oikein sanoa, mikä mättää, mutta uudet asialliset keskustelut toivotan tervetulleeksi.
Timo, pitäisikö katsoa peiliin, jos seurakuntalaisilla on perusasiat hukassa?
Olen huomannut Kari Roosin saavan hyvin juonesta kiinni.
Kirkon oppi sidottuna papiksi haluavan mahdollisuuksiin tulla kirkon papiksi tarkoittaa suostumista tunnustamaan, tahtomaan, ja lupaamaan.
Lähde siinä sitten todistamaan edellisestä poikkeavaa vaikka kyse olisi vivahteista huomaamisessa. Lisäksi papiksi tulevan on suoritettava kirjallista ja suullista Kapituleissa. Toki kaffittelu hyvässä hengessä kuuluu asiaan mahdollisesti tarjolla olevien einesten kanssa.
Kun vielä tulemaa lopuksi siunataan kättenpäälleasemoinnilla on ymmärrettävää pappien toimivan kuten on tullut luvatuksi.
Lisäksi muistaa saa mahdollisten valitusten ilmaantuminen poikkeavasta sanankäytöstä Kapituliin, ja kun ehdokas varsinkin on puolisoa katsonut, nekin yhteisesti lupauksissa tahtomisineen, on helppo huomata papin toimivan kuten kirkko edellyttää ennustuksessaan kelpoisuudesta tehtävään.
Edellistä on hyvä muistaa asialla missä Teologinen Tiedekunta ei ota kantaa kirkon missioon. Näin konsensus yhteisissä eduissa tulevan papin, jo työssä olevien, ja asiaa suunnitteleville löytyy Maisterin arvoarvostelmista katsoa haasteen etuja ja mahdollisia sen tuomia tappioita henkilökohtaisessa punnituksessa kirkon pappina.
Näihin päiviin vanhaan malliin todistaminen on ollut vaivatonta lisättynä jollain muisteluksella vaikka kaupassa käynnistä omien tai tuttujen lasten kanssa, mutta Ihmiset sivistyvät kirkosta huolimatta, ja näin vaatimustaso papeille nousee puhua järkeviä.
Kun tässä ei päästä eteenpäin on kirkon tilanne toivoton hyvistä dynaamisuuteen katsovista uinuvista mahdollisuuksista huolimatta todistaa, opettaa, ja kulkea seurakuntalaisten rinnalla arjen haasteissa niiden kaikessa monimuotoisuudessa.
Vieläköhän seurakunnat ovat mukana koulujemme aamunavauksissa.
Kun seurakunta enää ei kelpaisi ed.main.työhön olisi edellisissä kommenteissani kertomani malli hyvä tapa puhua, kertoa, ja haastaa koululaisia aina esikoulusta asti lukioihin sanalla mikä koskettaa kasvuamme Ihmisinä.
Kun saamamme lahjat valinnoissamme hyvin osataan sanottaa käy ajassa nuorten Itse kääntävän katseensa Jumalaamme. Tätä monikaan ei ole katsonut mahdollisuutena.
Asia tarvitsee hiukan harjoitusta, kenellekään se ei ole ylivoimainen.
”Pitäisikö katsoa peiliin, jos seurakuntalaisilla on perusasiat hukassa?” Eikö tuossa juuri kerrottu, miten siihen peiliin katsotaan: ”Testasin asiaa ottamalla sen puheeksi taannoin Hailuodon kirkon kulmalla.” Mikä olisi sen parempaa peilausta kuin kysellä sanankuulijoilta, menikö mikään perille? Jos keskeinen käsite on vanhahtavuuttaan hämärä, ei ole ihme, jos koko saarna menee ohi korvien.
Jussi Aro kirjoittaa artikkelissaan Psalmikäännöstyön ongelmia (Psalmit nykysuomeksi 1973): ”Jollei ’reilu’ toistaiseksi vaikuttaisi alatyyliseltä, se sanoisi paljon siitä, mitä sisältyy heprean sanaan ’saddiq'”.