Hajoaako kirkko?
Meillä puhutaan usein kirkosta, kun oikeastaan tarkoitetaan Suomen evankelisluterilaista kirkkoa. Kristillinen kirkko on jo monta kertaa hajonnut. Roomalaiskatoliseen, ortodoksiseen, anglikaaniseen, reformoituun, evankeeliseen / luterilaiseen ja niin edelleen. Protestanttiset kirkot ovat solun jakautumisen kaltaisesti hajonneet aina uudestaan, päättymättömästi. Kirkkomme, siis luterilaisen kirkkomme kaikkein pienin herätysliike, Länsi-Suomen rukoilevaiset hajosi muutama vuosikymmen sitten kahtia, kun muualta tulleet johtajat eivät hyväksyneet liikkeen päälinjaa, mutta eivät toisaalta saaneet Eurajoen kristillistä kansanopistoa vallattua itselleen. Näin rukoilevaisliike hajosi kahdeksi.
Euroopan laajuisesti ajatellen on Suomen uskonnollinen kartta ollut poikkeuksellisen yhtenäinen. Kun uskonnonvapauslaki vuonna 1923 hyväksyttiin, odotettiin työväenliikkeen kannattajien – äsken yli puolet kansasta – joukkoeroa kirkosta. Se oli mahdollista, niin selvästi kirkko oli sisällissodassa asettunut voittajan puolelle ja valtaosa papeista saarnannut työväenliikettä vastaan vielä -20 ja -30 luvuilla. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Vielä 1930 luterilaiseen kirkkoon kuului 96% suomalaisista. Ja neljäkymmentä vuotta myöhemmin, 1971 oli kirkon jäsenmäärä yhä 92%
Kirkosta eroaminen oli helppoa. Käynti kirkkoherranvirastossa riitti ja sitten myös käynti maistraatissa. Vuoden 2003 uskonnonvapauslain mukana kaikki muuttui. Eduskunta hyväksyi ja Kirkkohallitus piti ”pääosin myönteisenä” uutta lakia, jossa käyntiä maistraatissa ei enää tarvittu, vaan eroamiseen riitti kirje tai sähköpostiviesti. Käyntiä tai edes allekirjoitusta ei vaadittu, juridinen puoli hoitui viranomaispalvelulla.
Tästä alkoi eroaalto kirkosta. Sen ohjauskeskukseksi tuli pieni ateistinen järjestö, Vapaa-ajattelijat. Sadattuhannet jäsenet erosivat kirkosta ja media välitti reaaliajassa Vapaa-ajattelijoiden työn tulokset. Siitä ei voi syyttää tamperelaista vapaaehtoistyötä. Jos syyllistä haetaan, on se hierarkkinen ja itsetyytyväinen kirkko, joka ei ollut hereillä. Kirkon olisi pitänyt nähdä, että sen ”kannatusprosentti” oli petollisen korkealla.
Mitä Suomen evankelisluterilainenn kirkko voi tehdä nyt, kun sillä vieläkin on jäseninään kolme neljästä suomalaisesta? Olin yhdeksänkymmentäluvun Saksassa. Sen evankeelinen kirkko kävi kampanjaa kirkosta-eroamista vastaan. Saksan katolinen ja evankeelinen kirkko olivat jokseenkin yhtä suuria. Kumpikin menetti vuositasolla noin 250.000 eli neljännesmiljoona jäsentä Kirkoista eroamista vastaan kampanjoitiin aktiivisesti.
En usko, että kirkosta eroamista vielä tässä vaiheessa voidaan pysäyttää. Kotimaa24:n palstoilla moni esittää vastapooleiksi kirkon konservatiivit ja liberasalit. Onkohan näin? Minun mielestäni vastakkain ovat kansankirkko tai moniarvoinen kirkko ja uskovien kirkko. Uskovien kirkko julistautuu itse ”raamatulliseksi”, mutta kovin köykäisin perustein. Jeesus sanoo Matteuksen mukaan: ”Hedelmistä te siis tunnette heidät. Ei jokainen, joka sanoo minulle `Herra, Herra` pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.”
Kristittyinä olemme tien kansaa. Jos konservatiivisuus kirkossa tarkoittaa paikalleen pysähtymistä tai ajan pysäyttämistä, monoliittistä vanhaan jäämistä, se vie harhaan. Raamattu Mooseksen kirjoista Johanneksen ilmestykseen ei ole muuttumaton, vaan se kuvaa nimenomaan Jumalan maanpäällä vaeltavan kansan muutosta. Ja samalla muuttuvaa Jumala-kuvaa. Jeesuksen Jumala ei ollut pelättävä sotajoukon Jumala, vaan Abba, isi. Paavali luopui juutalaisen uskon perustavista merkeistä, hän ei ollut vanhauskoinen. Ja apostoli Johannes kirjoittaa: ”Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee.”
Hajoaako kirkko? Se on jo monet kerrat hajonnut ja järkyttävää on, etteivät Jeesuksen seuraajat mahdu samaan illallispöytään. Ja samalla: Vaikka kirkko on erimielinen ja vaikka se on ollut sitä alusta asti, kirkko kuitenkin on se todistus, jonka me ihmisille annamme. Esimerkki Paavali: Jo Sauluksena ja yhä Paavalina hän oli kova riitelemään. Mutta samalla: Hän rakensi kristillisiä seurakuntia ja kutsui niiden jäseniä pyhiksi, vaikka nuhteettomuus oli niistä kaukana.
Ajatus, että Suomen ev.lut.kirkosta lohkeaisi ”uskovien” tai ”raamatullisten” kirkko, ei ole vakuuttava. Onhan niitä jo lohjennut monia: helluntaiseurakunnat, muut nk. vapaat suunnat, Nokia-lähetys ja viittä vaille valmis lohkeama Lähetyshiippakunnan seurakunnat. 1700-luvulla Baabelista lähdettiin laivalla, kuten Anna-Maija Raittila hienossa kirjassaan ”Isät kulkivat pilven alla” kuvaa.
Pyhien yhteyttä on kautta aikojen rakennettu ihanteen, täydellisen ihanteen varaan. Edellä luettelemillani uskovien kirkoilla on käytössä myös kirkkojärjestys. Perustuuhan sekin Raamattuun ja niin saadaan julkisyntiset joukosta pois, pilaamasta kirkon tai liikkeen mainetta. Saksassa voi papin syrjähyppy yhä johtaa määräöaikaiseen erottamiseen, tai siirtoon Bahnhofsmissionin papiksi. Meillä tällaista kirkkokuria on käytetty vain hyvin harvoin ev.lut. kirkossa, vapaissa suunnissa kylläkin.
Ehkä marginaalinen, mutta kuitenkin kiinnostava kysymys on, millä uskovien kirkkojen uusin tulokas, Lähetyshiippakunta rahoittaa työnsä. Riittävätko kotimaiset uhrilahjat, vai tarvitaanko tukea myös Yhdysvaltojen uskovilta veljiltä?
Mikähän siinä on että olemme kovin innokkaita keskustelemaan ja väittelemään aiheesta. Onkohan se vain haluamme paeta sitä vastuuta, joka meillä on lähimmäisistämme tässä ympärillämme ja ihan lähellä.
Kirkko on yhä ihan mainio paikka toteuttaa kaikkea sitä tässä ja nyt. Mikäli porukkaa lähtee vielä paljon, niin kirkko muuttuu vielä paremmaksi. Katoaa sellainen turha kuvitelma, että kaikkihan ovat hyviä kristittyjä. Silloin aletaan punnitsemaan pitävätkö sanat yhtä tekojen kanssa. Kirkossa tulee tilaa toiminnan tehostamiselle ja monipuolistamiselle. Näiden näkymien edessä sydämeni riemuitsee, juuri siitä mitä moni nyt suree. Joten täysin purjein nyt vain kohti uusia pettymyksiä.
Ohhoh, Pekan kommentista ei kyllä tullut mitään selvyyttä, että mikähän mahtoi olla asian ydin?
Kertoisitko, Pekka!
JORMA OJALA,
välität väärää tietoa Suomen itsenäistymisajan eduskunnasta. Sosialidemokraateilla oli vuoden 1916 eduskunnassa 103 edustajaa, vuonna 1917 92. Muuten en käy vapaussota-spesialistinm kanssa ajankohdasta väittelemään.
Anteeksipyytämisestäö:
Matti Viialainen ehdotti viime vuosikymmenellä, että työväenliike pyytäisi kirkolta anteeksi 1918 tapahtumia. Silloinen arkkiupiispa Jukka Paarma vastasi: ”Minä olen kuvitellut anteeksipyynnön olevan kirkon puolella.”
Olen hänen kanssaan samaa mieltä.Eduskunnassa olevat kirkonmiehet esittivät mm. punavankien lähettämistä pakkotyöhön Saksdan suolakaivoksiin.
Heikki Palmu: ”Sosialidemokraateilla oli vuoden 1916 eduskunnassa 103 edustajaa, vuonna 1917 92. Muuten en käy vapaussota-spesialistinm kanssa ajankohdasta väittelemään.”
Anton Huotari kertoo Työväen kalenterissa 1927, että 22.5.1907 kautensa aloittanut ensimmäinen eduskunta hajotettiin jo seuraavan vuoden maaliskuussa venäläisen virkavallan toimesta venäläisten politiikkaan kohdistuneen arvostelun vuoksi. ”Samaan aikaan järjestettiin Venäjän ministerineuvoston yhä läheisempi sekaantuminen maamme sisäisiin asioihin, mikä sittemmin kehittyi vuonna 1910 ”yleisvaltakunnalliseksi lainsäädännöksi”.”
Vuoden 1908 vaaleissa valittu eduskunta hajotettiin 1909, kun puhemiehenä toiminut Svinhufvud ei ollut totellut määräystä, jonka mukaan eduskunnan avajaisissa pidetyssä puheessa ei saanut kosketella politiikkaa. Seuraava eduskunta hajotettiin marraskuussa 1909, syynä ns. sotilasmiljoonien kielto. Neljäs v. 1910 valittu eduskunta hajotettiin syksyllä 1910, kun eduskunta kieltäytyi käsittelemästä duuman hyväksyttäväksi tarkoitettua ”yleisvaltakunnallista lakia”.
”Vasta vuonna 1911 valittu eduskunta sai rauhassa istua lain määräämät kolme istuntokauttaan ja sen viimeisillä valtiopäivillä v.1913 puhemieheksi valittiin Oskari Tokoi. V. 1913 oli jälleen vaalit, mutta silloin valittu eduskunta sai maailmansodan vuoksi istua vain vuoden 1914 valtiopäivät. Vuoden 1916 vaaleissa valittu eduskunta sääti ns. valtalain, jota kuitenkaan ei saatu lainvoimaiseksi Venäjän vallankumouksen sekasortoisen tilanteen vuoksi, mikä johti eduskunnan hajottamiseen ja ensimmäiseen porvarien yhteisrintaman syntymiseen. Siihen asti eduskunnat olivat olleet sosialistienemmistöisiä.
Jos Jeesuksen seuraajien usko on elämää Mestarin kanssa, niin ainakin oman tulkintani mukaan Jeesuksen seuraajat osaavat myös antaa toisilleen anteeksi miltei sata vuotta sitten tapahtuneet kansalaissodan virheet tavalla, joka sovittiin jo Tarton rauhansopimuksessa 14.10. 1920:
Tarton rauhansopimus 14.10.1920, 35.artikla 4. pykälä:
”Suomen tai Venäjän kansalainen, joka on tuomittu rangaistukseen ennen tämän rauhansopimuksen allekirjoittamista toisen sopimusvaltion eduksi tekemästään valtiollisesta rikoksesta tai siitä, että hän on ollut yhteydessä toisen sopimusvaltion sotajoukkojen tai hallituselinten kanssa tai siitä, että hän on tehnyt rangaistuksenalaisen teon tarkoituksessa toteuttaa kansallisen itsemääräämisoikeuden, vapautetaan enempää rangaistusta kärsimästä ja lasketaan heti vapaaksi.
Jos hän on sellaisesta rikoksesta syytteessä tai vangittuna, mutta ei vielä tuomittu tai jos syytettä häntä vastaan ei ole vielä nostettu, raukeaa syytösoikeus, olkoonpa hän maan rajojen sisä- tai ulkopuolella, eikä sellaista syytettä enää saa panna vireille.
Jos hän joko samalla tai yksistään on tehnyt itsensä syypääksi muunlaiseen rikokseen maansa voimassaolevaa valtiollista tai yhteiskunnallista järjestystä vastaan, ja sen jälkeen paennut toisen sopimusvaltion alueelle, nauttikoon sellaisesta rikoksesta kotimaassaan annettua armahdusta samalla tavalla kuin kotimaahan jääneet syytetyt tai tuomitut sitä nauttivat.”
TUULA HÖLTTÄ,
”Jeesuksen seuraajat osaavat antaa toisilleen anteeksi”. Olen ehdottomasti kanssasi samaa mieltä,
Kiitos kiinnostavasta historian kertauksesta Tuula. Tein muinoin kirkkohistorian pro gradu-työni aiheesta ”Antti Kaarne, kristitty sosialisti 1906-1918” ja olen kirjoittanut hänestä myös pario kirjaa.
JUHA HEINILÄ,
oletko Lähetyshiippakunnan tiedottaja? Toivoisin tähän eronneitten vihkimiseen selvää vastausta Lähetyshiippakunnan papilta tai muulta valtuutetulta edustajalta. Suurin osa ev.lut. kirkon yli 2000 papista vihkii eronneita, niin minäkin olen tehnyt. Eronneita on myös Paavalin-synodin ja Luther-säätiön miespapeissa. Etkö antaisi heille oikeutta avioliittoon? Kari Mäkisen vastaehdokas oli jo kolmatta vai neljättä kertaa aviossa. En ole huomannut, että edes Lähetyshiippakunta olisi tästä pitänyt ääntä, vaikka muistaaakseni kirkolliskokous kerran asiaa esitti, mutta Paasikivi ei allekirjoittanut.
Mikä on Juha oma seurakuntasi?Kysyn, kun en tiedä ja itse siihen viittaat.
Samalla kysyn, millä oikeudella sätit kristiveljiäsi ja asetut heidän yläpuolelleen tuomarin asemaan? Pyhä Henkikö sinua siihen kehottaa.? Kun suuresti ihailet kunnioittamaasi tohtori Martti Lutheria, eikö sinua yhtään kiusaa joutuminen ristiriitaan Ison kateki
smuksen 8. käskyn selityksen kanssa? Ei usko ole sanoja ja sanojen totena pitämistä. Jeesuksen seuraajan usko on elämää Mestarin kanssa. Tämän alla olemme me kaikki, ei vain eri tavalla Jumalan tahtoa ymmärtävät ja siitä ajattelevat.
Heikki Palmu, sinä tuomitset muita ja mustamaalaat ja kun heittää peilillä takaisin saman närkästyt. Sinä olet se yleinen syyttäjä, mutta minä olin ainoastaan peili! Meidän molempien on hyvä pohtia omalta kohdalta seuraavaa kohtaa:
Sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja. Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaisia tekevät. Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion? Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen? Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan Vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, hänen, ”joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan”: niille, jotka hyvässä työssä kestävinä etsivät kirkkautta ja kunniaa ja katoamattomuutta, iankaikkisen elämän, mutta niiden osaksi, jotka ovat itsekkäitä eivätkä tottele totuutta, vaan tottelevat vääryyttä, tulee viha ja kiivastus. (Room. 2: 1-8)
JUHA HEINILÄ,
en ole närkästynyt enkä loukkaantunut, vaan yritän keskustella sinun kansasi. Se on vaikeaa, kun ensin sivuutat kaikki esittämäni kysymykset (mikä on seurakuntasi, kun siihen itse viittaat / mistä tiedät, kuka vihkii eronneita, kun useimmat vihkivät/ tunnetko kirkon historian eronneitten vihkimisessä/ ja sovellatko Lutherin Ison katekismuksen opetusta myös itseesi jne,)
Sitten heität kimpun sitaatteja Raamatusta, mutta edelleen vaikenet siitä, mitä sinulta kysytään. Ja sanot kinastelevien lasten tapaan: ”En minä vaan sinä!” Näinkö sinä keskustelet? Sanot UT:n kirjeen ja minä vastaan evankeliumeilla. Korostat Paavalia ja minä korostan Jeesusta. Hyvää päivää! Kirvesvartta. Onko se raamatullisin, joka eniten kopioi Raamatun tekstiä? Ymmärrätkös myös, mitä luet? Minulla on Raamattu kotona, Novum ja Lutherin käännös jne., uskon, että meillä useimmilla on, siksi ei kannata kilpailla raamatunlausekääröjen koolla – viittaus riittää.
En todellakaan ole Kristuksen sijainen, olen yksi hänen seuraajistaan. Luuletko olevasi Paavalin sijainen vai mikä? Paavali oli Kristuksen seuraaja hänkin, ei hän Jumala ollut.
Toivon että Heikki Palmu pääsisi niin lähelle Vapahtajaansa, ettei tarvitsisi kohdella Juhaa Heinilää
tuollaisilla viesteillä mitä nyt on tapahtunut tällä palstalla. Minulle ne tuovat mieleen syvän hengellisen vihan.
En tiedä syitä, kunpa sydämen kristillisyys ei olisi jäänyt aivan vieraaksi ja tuntemattomaksi.
Heikki Palmu, eikö riitä, että tiedät itsesi sellaiseksi, joka tekee vastoin Jeesuksen selviä sanoja, kuten omissa kommenteissasi olet todistanut. Älä syytä muita sellaisesta, jota itse teet. Meidän seurakunnan paimenella ei ole vihkioikeutta, joten syytöksesi ovat turhat. On se kumma kun sinä etsit muista omia vikojasi. Tukit silmillä ei näe itseä oikeassa valossa ja haluaa esiintyä mestarina.
JORMA ja JUHA,
mielestäni olen sen jo sanonut monta kertaa, mutta toistan nyt:
joka päivä olen rikkonut pyhän Jumalan hyvää tahtoa vastaan. Tahtonut hyvää, mutta tehnyt pahaa. Juuri tästä syystä Lutherin ripin selitys on niin hyvä, siihen olen usein viitannut: joka päivä meidän on vanha ihmisemme upotettava ja joka päivä Jumalan avulla voimme uudestaan nousta.
Juha, Paavalin kautta kiellät tuomitsemasta ja sanot sitten minun mestaroivan:
”On se kumma kun sinä etsit muista omia vikojasi.Tukit silmissä ei näe itseä’ oikeassa valossa ja haluaa itse esiintyä mestarina.”
Tämän heität Juha minulle. Toivon nyt, että joku muu kuin Jorma kertoisi, onko sinun raamatuntulkinnoissasi joskus näkynyt mestarointia? Jorma näkee minussa syvää vihaa, Taitaa olla totta se vanha psykologinen arvelu, että ihminen helposti näkee omat puutteensa toisessa. Parannusta tehdään naapurin synneistä. Omalle käyttäytymiselle löytyy joku selitys ja puolustus.
”Kari Mäkisen vastaehdokas oli jo kolmatta vai neljättä kertaa aviossa. En ole huomannut, että edes Lähetyshiippakunta olisi tästä pitänyt ääntä,”
Kirkon liberaalisiipi piti kovastikin ääntä/nosti esille arkkipiispaehdokas Miikka Ruokasen avioliitoista. Sinänsä se oli erikoista, koska muutoin liberaalit ovat hyvinkin suvaitsevaisia avioliittoasiassa ja muiden kohdalla ko. asia ei ole heitä haitannut.
PETRI KOPPONEN,
kutsut ev.lut.kirkkomme enemmistöä ”homomyönteiseksi porukaksi”. Jeesus kehotti meitä rakastamaan jopa vihollisiamme. Sen porukan, joka on nostanut tämän kirkon pääkysymykseksi, sen porukan puheissa ei ole helppo rakkautta kuulla.
Yleensä he vetoavat Paavaliin, tähän kiivaankiihkeään ja ristiriitaiseen mieheen. Joskus myös Vanhaan testamenttiin, kuten Tuomarien kirjan 19:toista lukuun. Katsotaan nyt sitä. Juutalainen mies on matkalla ja yöpyy sivuvaimonsa kanssa. Paikalle tulee roskajoukko, joka vaatii miestä seksikumppanikseen. Talon isäntä ei halua antaa. Suora lainaus:
”Kuulkaa, täällä on minun tyttäreni, joka on vielä neitsyt. Täällä on myös sen miehen sivuvaimo. Minä tuon heidät teille. Voitte tehdä heille mitä haluatte, vaikka raiskata heidät, mutta tälle miehelle älkää tehkö mitään niin hirveätä! Mutta kaupungin miehet eivät kuunnelleet vanhusta. Silloin leeviläinen vei sivuvaimonsa ulkona odottaville miehille. He raiskarivat hänet ja pitelivät häntä pahoin koko yön aamunsarastukseen asti.”
Tämäkö nyt antaa meille omaan aikaamme sopivan käyttäytymisnormin?
Löydätkö Petri Jeesukselta sanan.jossa hän nostaisi uskon keskukseen tämän asian? Mutta tämä Paavali, hän todistaa sivukaupalla, miten jumalanpalveluksessa profetoivien naisten on pukeuduttava, miten miesten on leikattava hiuksensa ja partansa. Näillä palstoilla ”raamatullisina” esiintyvät uskon sankarit pitävät joka sanaa Jumalan sanana, mutta joskus tekisi mieli tarkistaa, ajavatko he tukkansa ja partansa Paavalin ohjeitten mukaan. Ja miten vakavasti he ottavat sen, kun Paavali sanoo, etteivät ahneet peri Jumalan valtakuntaa.
Heikki Palmu, luuletko olevasi Kristuksen sijainen vai mikä?
Paavalihan ei kirjoittanut Tuomarien kirjaa, eikö vaan? Enemmistön sijasta olisi oikeampi puhua vähemmistöstä.
Erikoista ottaa tuollainen puheeksi.
En ole löytänyt vanhalta tai uudelta puolelta sitaattia, jossa tuo menettely olisi ohje tai neuvo elää kristittynä.
Vogelweide, Walther von, oli aikoinaan hieno runoilija.
O weh, wohin verschwunden ist so manches Jahr?
Träumte mir mein Leben oder ist es wahr?
jorma ojala :”Vogelweide, Walther von, oli aikoinaan hieno runoilija.”
Hienoja runoilijoita on ollut muitakin. Tässä yksi esimerkki:
”Von guten Mächten treu und still umgeben,
behütet und getröstet wunderbar,
so will ich diese Tage mit euch leben
und mit euch gehen in ein neues Jahr…“
(Dietrich Bonhoeffer)
Mitä Paavali muka sanoo parranleikkuusta? Käsittääkseni hän vain ohimennen mainitsee, että naislla pitäisi olla pitkä tukka ja miehillä lyhyt. Ei kuitenkaan kerro, miten pitkä tai lyhyt,
Mooses sen sijaan sanoo selvästi, ettei parran reunaa pidä turmella leikkaamalla.
Minä olen avoimesti esittänyt arvion, en väärää väitettä sosialidemokraattien edustajamäärästä..
Se oli sellainen edustajamäärä, että sillä olisi saanut rauhallisessa työssä aikaan mitä vain uudistuksia.
Uudistukset olivat jäässä, kun keisari hajotti 10 kertaa (arvio) eduskunnan vv. 1907-1917.
Siinä mielessä kapina oli turha ja rikos. Anteeksipyyntöä ei tulekaan esittää kirkolle vaan Suomen kansalle.
Sehän on selvä, että Paasivuorta lukuun ottamatta edustajat pettivät maansa ja valitsijansa.
Eikö se ole anteeksipyynnön arvoinen asia, jos henkeään pelänneet papitkin ovat siihen nöyrtyneet?
En nyt halua liittyä edellä olevaan masentavaan keskusteluun, mutta kommentoisin blogissa esitettyä kysymystä. Ei ev.lut. kirkko todennäköisesti hajoa, mutta se tulee näivettymään. Sen osoitti viimeisin eroaalto, jonka sai aikaan arkkipiispan kannanotto. Tuossa joukossa kirkon jätti myös vakaumuksellisia sydämen kristittyjä, jotka haluaisivat seurakuntansa olevan uskovien yhteisö, hengellinen koti. Tämä on mielestäni se kipeä kysymys, joka vaatisi ratkaisua, mutta henkilöseurakunnista ei haluta edes keskustella. Ja nämä eettiset väännöt eivät tule olemaan kirkon kohtalon kysymys, vaan yhä lisääntyvästi esillä oleva universalismi, joka julistaa kaikkien teiden vievän Jumalan luo. Kirkko ei enää selkeästi julista Jeesuksen sanoja: ” Minä olen tie, totuus ja elämä.”
Käsittelin samaa aihepiiriä omassa blogissani kutakuinkin vuosi sitten ja asiat on vuodenkuluessa edennet useammallakin eri sadalla.
https://www.kotimaa.fi/kansankirkon-perinnonjakajat/
Näkisin hajoamiskehitykselle liittyen ainakin kolme eri kontekstia.
1. Lähetyshiippakuntaan liityvät asiat
2. Esikoislestadiolaisten piirissä virinnyt hanke sakramentien hoidon ottamisesta ns. maallikkopuhujien tehtäväksi
3. Yksittäisten pappisviranhaltijoiden ilmennyt tahtotila rinnastaa sama sukupuilta olevien välinen parisuhde kristilliseen avioliittoon.
Mikään edellämainitsemistani ei mielestäni suoraan liity toisiinsa ja on kirkon ns. ydinporukan suhten vielä markinaalissa.
On siis vielä arvausten varassa, minkätyyppiselle joukolle ns. torsokirkko lopulta valtakunnallisesti ottaen jää. Torsokirkolle tarkoitan tässä sitä kirkkoa jonka käsiin jää kultuurihistoriallisesti arvokkaat kirkkoraakennukset ja perinteiset hautausmaat. Saattaa olla niinkin, ettei ratkaisu ole koko maassa sama.
Esikoislestadiolaisten tilanne ja ratkaisut eivät vaikuta kirkon kokonaistilanteeseen.
Vanhauskoisten kohtelu noin yleensä voi. Minä luulen, että heitä pidetään arvottomina kirkolle, kuten tämän palstan eräät puheenvuorotkin antavat ymmärtää. Ei se kohtelu ainakaan parane, jos ymmärtämättömyys uskomme perusasioista lisääntyy. Sitähän se vauhdilla tekee.
Petteri Maunu luonnehti tätä keskustelua laatusanalla masentava. Jo kauan sitten kirkosta eronneena minulla on myös toisenlainen näkemys tästä kirkon saattohoitovaiheen pohdinnasta: kuvaava ja paljastava.
Ja aivan erityisen kontrastin saa vertaamalla nykymaailman hengellistä pirstoutumis- ja passivoitumisaaltoa malliin, jonka UT aiheesta antaa.
Korinttissa oli omat ongelmansa ensimmäisellä vuosisadalla. Näin se siellä meni: ”Minä olen Paavalin puolella”, toiset taas: ”Minä Apolloksen”, ”Minä Keefaksen*”, ”Minä Kristuksen”(1.Ko1:12). Tällöin raamatunkirjoittaja Paavali, jota tässä keskustelussa on luonnehdittu ”kiivaankiihkeäksi ja ristiriitaiseksi”(!), antoi evästyksensä: ”Veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä.”(jae 10)
No, kirkkohistoria tietää kuinka tuon yksimielisyyden kävi apostolien nukahdettua kuolemaan. Toteutui sekä Jeesuksen että Paavalin Jumalan hengen ohjaama ennustus: ”lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä.”(Apt20:29,30;Mat13:24-30)
Alkuvuosisatojen jälkeen pirstoutumista ja jakaantumista on piisannut. Eikä siihen saa myönteistä sävyä, vaikka kuinka käyttäisi ilmaisuja ”herätysliikkeet” tai ”moniäänisyys on rikkautta”.
Jeesus Kristus sanoi aikanaan menevänsä taivaaseen, josta käsin hän lupasi seuraajilleen: ”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”
Seuraamassa seuraajiensa nujakointia? Niinkö? Rauhanruhtinaalla täytyy olla parempi vaihtoehto.
Vapahtajamme sanoikin todellisista seuraajistaan: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”(Joh13:35)
Arvoisat keskustelijat: ehkä voitte ihan vain tämän yhden raamatunjakeen perusteella ymmärtää vastauksen erinomaisen ajankohtaiseen kysymykseen ”Hajoaako kirkko?”
Minä ymmärrän, että jehovantodistaja arvioi maailmaa ja kirkkoa omasta näkökulmastaan, koska koko toiminta on oleva Kristuksen kirkkoa vastaan. Kirkko kuitenkin pysyy, kuten Herra itse on luvannut, viimeiseen päivään. Helvetin portit eivät sitä voita. Se on seurausta siitä, että hän antoi sille sanansa, sakramenttinsa ja tehtävän, ja todellisia uskovia tulee aina löytymään kaiken keskeltä..
jorma ojala :”Minä ymmärrän, että jehovantodistaja arvioi maailmaa ja kirkkoa omasta näkökulmastaan, koska koko toiminta on oleva Kristuksen kirkkoa vastaan.”
Olen vuosien varrella keskustellut näistä asioista lukemattomien jehovantodistajien kanssa, ja on totta, että hekin arvioivat maailmaa ja kirkkoa omasta näkökulmastaan kuten tekevät kaikki muutkin hengelliset järjestöt. Vaikka kaikki mielipiteemme eivät ole olleet yhteneväisiä, heidän toimintansa ja sanomansa ei ainakaan omien havaintojeni mukaan ole koskaan suunnattu ”Kristuksen kirkkoa vastaan” ja sen vuoksi myös he mielestäni ovat osa ”Kristuksen kirkkoa” riippumatta siitä, mitä mieltä he ovat esim. vapaaehtoistyöstäni suomalaisen YK:n lastenjärjestö Unicefin toimikunnan hyväksi tai puolisoni kuulumisesta kaikkien totalitaristien tuomitsemaan vapaamuurari-järjestöön.
TUULA HÖLTTÄ. Kiitos neutraalista kommentistasi tänä yleisneutraalina aikanamme.
Unicef tekee hyvää työtä, ja tunnen vapaamuurareita, jotka ovat ihmisinä ensimmäistä luokkaa minun silmissäni. Joten jatkakaa te vain kaikessa rauhassa, tuomiota ei täältä suunnasta teille tipahtele.
Näkemykseni sinun perheesi tai muiden lähimmäisteni tekemisistä poikkeaa tietenkin siitä, minkä hyväksyn itselleni, Ja eikös tämä ollut myös Vapahtajamme asenne?
Olisi melkoisen vaikeaa kuvitella Jeesus, Jumalan valtakunnan kuningas, häviämässä meidän aikamme parlamentaarisia äänestyksiä., eikö vain? Jeesus sanoi vetävänsä Isän luokse ihmisiä, muttei koskaan opettanut, pakkonormitusta niille, jotka haluavat käyttää elinpäivänsä johonkin muuhun kuin Jumalan Pojan seuraamiseen.
Miekkalähetyksen aika on neutraloitunut, mutta silti politiikan ja Raamatun yhdistäjiä ajastamme löytyy.
JORMA OJALA: Varmasti pystyt parempaankin kuin mitä kommenttisi ”koko toiminta on oleva Kristuksen kirkkoa vastaan” antaa ymmärtää.
Väitän ihan täydestä sydämestäni, etten toimi täällä ketään enkä mitään vastaan. Ei kai keskusteluhalukkuus Raamatun sisällöstä ole sinun silmissäsi ”Kristuksen kirkon” vastaista toimintaa?
Rauli Toivonen:
Kyllä toimintasi on Kristuksen kirkon vastaista toimintaa, koska sinun sanomasi on vieras ääni, josta Jeesus opetuslapsiaan varottaa. Sinä tarjoat vaihtoehtoa, ja yhteisösi sanoma on ns. toinen evankeliumi.
JUKKA KIVIMÄKI,
kiitos vihjeestä lukea vuoden takainen blogisi. Luin sen ja vielä päälle pitkän keskustelun ja siinäpä tämä ilta sitten vierähtikin. Aina olen ollut toivottoman hidas lukija!
Mieleen tuli, että niinkö kirkkokeskustelumme junnaa paikoillaan, vaikka olihan siinä mukana myös monta oivallusta. Yksi oli sinun ajatuksesi:
”Kirkon tulevaisuus on siinä miten se kykenee tarjoamaan ihmisille hengellisen kodin.” Nk. vapaissa suunnissa on myös isoja seurakuntia, mutta usein ne ovat pieniä. Turun Adventistit kokoontuvat nykyään kauniissa ja historiallisesti arvokkaassa Betel-kirkossa. Seurakunnan jäsenmäärä on 300 – 400 jäsentä, mutta se ylläpitää myös tuon kauniin kirkon, mikä ei mahda olla ihan ilmaista.
Hengelliseen kotiin liittyy myös kodinomaisuus. tutut läheiset ihmiset, joiden kanssa voi jakaa ilonsa ja murheensa.
Oman papin taipaleeni huippuvuosia olivat 7 vuotta koko Suomenniemen kirkkoherrana. Jäseniä oli tuhat ja heihin liittyen erilaisia tavotteita ja haasteita. Kuten saada ihmiset käymään ehtoollisella, saada perheet tulemaan perhekirkkoon lastensa kanssa ja käydä itse jokaisessa suomenniemeläisessä kodissa. Ehkä hengellinen koti parhaiten toimi seurakuntapiireissä, jotka kokoontuivat kodeissa ja joihin kylänväki tuli.
Suomenniemen kunta ja seurakunta piti liittää Ristiinaan, mutta kävikin niin, että molemmat liitettiin Mikkeliin. Ei enää tuhat seurakuntalaista, vaan olisiko 50.000? Ajattelen, että ev.lut. kirkkomme suurimpia haasteita on yhdistää suuruuden ja pienuuden voimavarat. Suuri, yksinkertainen organisation hallinto, mutta pienet paikalliset hengelliset kodit, seurakuntapiirit. Se ei ole helppoa, mutta se on mahdollista.
Ei alkuseurakunta mikään riidaton lintukoto ollut, kyllä siellä riideltiin. Ja UT:n mukaan Paavali oli tässä ahkerasti mukana. Mutta mistä kristityt tunnettiin: Ei riidoista, vaan keskinäisestä huolenpidosta ja rakkaudesta.