Halla-aho ja Celentano ovat kumpikin kuuluisuus omassa maassaan. Celentanosta jo kirjoitinkin 25.4.21, koskien kirkon tehtävää. Kumpikaan ei tunnustaudu uskovaksi ei edes muotojumaliseksi. Silti he peräävät julistusta iankaikkisuudesta, mielummin taivaasta. Tämän peräämisen he kumpikin perustelevat sillä, että kaikki se missä kirkot, RKK ja Evlut, käyttävät resurssinsa on asioita, joita jo tehdään maailmanlaajuisesti ja menestyksellisesti, kuten UK:n kytkennät ja Punainen Risti, muunmuassa. Jopa siinä määrin, että tällä esiintymisen alueella on tungostakin.
Halla-aho on tunnustautunut evlut kirkon jäseneksi. Hänellä on siis sillä perusteella syy ja oikeus tuoda rakentavia ehdotuksia, vaikka ihmettelyn ja kritiikin muodossa. Halla-aho yksinkertiasesti totesi kirkon unohtaneen sen varsinaisen tehtävän, mikä on ensisijaisesti hengellinen, siis näkymätön, eli ikuinen.
Tähän helsinkiläiset piispat vastasivat hymähtelevällä armeliaalla otteella. He luettelivat kuin fariseus lukuisia kirkon inhimillisiä ystävyydentekomuotoja. Nämä edustivat, tai niihin on leivottu hengellisyyttäkin ja oivallus oli, että usko täytyy elää todeksi.
Niin, — mikä usko? Usko on Jumalan lahja jokaiselle, joka sen haluaa ottaa vastaan. Halun osoitus on yhtäkuin suostua, ensin, Isän vedettäväksi, pelastettavaksi ikuisesta kadotuksesta.
Eli kummankin kuuluisuuden kaipuuseen on vastaus: 2.Kor.4:
18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.
Ehkä vieläkin ärsyttävämpi, mutta tiukasti asiaan liittyvä Raamatun ohje on Paavalin sanat 1.Kor.2:
2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
Ihmettelen vain miksi mokomasta asiasta pitää tehdä uskovia jakava ongelma. Jopa ihan pelastuskysymys. Joku tässä mättää nyt pahasti. Jos toinen kasvaa kristityssä kodissa sisään uskonelämään ja toinen saa kuulla evankeliumin aikuisena, niin miksi vain toinen tapa uskoa olisi oikein? Uskon kohde kun on kuitenkin sama.
Pekka Veli,
Tietämättömyytesi, koskien uskoontulo-metanoia-uudestisyntyminen-mielenmuutos-parannus- käsitettä kohtaan oli syy minun kärjistettyihin kommentteihini, vt. “Kyselenkin nyt vain tässä kun en tiedä miten asiat on.”
Raamattu ei ole kielitiedettä vaan Asiaa, joka ilmaistaan sanoilla. Mitä tärkeämpi asia on, se selkeytetään, vahvistetaan sen mukaisesti. Uskoontulo-uudestisyntyminen on läsnä kaikessa ja sen tärkeys toistetaan, eli oletko tullut uskoon ja oletko uskossa nyt. Varmuus ei ole ihmisen henkinen tila vaan Pyhän Hengen työ uskovassa. Siis itsevarmuus on ‘haiseva vaate’ yhtä paljon kelpaamaton kuin mekaaninen epävarmuus-tietämättömyys.
Raamatun keskeisin ilmoitus on “metanoia”, minkä sanan merkitys on käskevä. Voit tarkistaa tämän kreikan kielen selityksistä. Siksi Pietari saarnasi “Tehkää parannus” jae 38, mikä täydentyy 40. jakeessa “Antakaa pelastaa itsenne …”. Tuo käskevyys ei sovi sakramentalismiin, koska vastasyntyneelle ei voi parannuksen eli metanoia-saarnaa julistaa ja siksi sellaisten on Jumalan Valtakunta. Jumalan Valtakuntaan astutaan Jeesus-portista, jonka portin sisäpuolella jo ovat lapset, kun he syntyvät tähän maailmaan. Kun ihmisen itseymmärrys kasvaa, hän alkaa haluta omille teilleen ja Jumalan ihmiseen laittama vapaa tahto voi toimia joko haluta pois Jeesuksesta tai HALUTA pelastautua Jeesuksen seuraajaksi. Minä ja mm. tyttäreni (8v.) ihastuimme Pyhän Hengen vaikutuksesta niin, että suostuimme Jumalan valmistamaan pelastukseen Jeesuksessa. Teimme omakohatisen ratkaisun. Eli uskoontulo on suurin Jumalan ilmoitus ja jokaisen ihmisen tärkein asia. Se voidaan sotkea tulkinnoilla, jotka eivät ole raamatullisia. Mm. sinun tapauksessasi sotku on tarkoituksellista (ei sinun oivalluksestasi, eikä ole sinun syytäsi). Paavali muunmuassa kehottaa Timoteusta puhumaan, saarnaamaan siitä minkä tietää varmaksi. Luukas 1:4 osoittaa sanansa, ilmeisesti oppineelle, Teofilukselle: “että oppisit tuntemaan, kuinka varmat ne asiat ovat, joita sinulle on opetettu”.
Eli ihmettelet “mokomaa asiaa”, eli uskoontulo-metanoiaa. Ikäänkuin se sinua huvituttaisi.
Mielestäni vain tästä on kysymys, “.. kun te tulitte uskoon.”
Toivon Pekka, että kantamme on kyllin selkeästi luettavissa. Jätetään niin ihmisten kuin Jumalan arvioitaviksi.
Eihän sillä ole loppujen lopuksi väliä, miten on tullut uskoon eli miten Jeesuksen armo on kirkastunut sydämelle, kunhan vain tällä hetkellä uskoo ja pysyy ja säilyy uskossa elämänsä loppuun ja sitten usko vaihtuu taivaassa näkemiseen, jossa saamme katsella Kristusta kasvoista kasvoihin.
Mika. Näin juuri uskon. Reijo ei oikeastaan ole esittänyt mitään sellaista , josta olisin eri mieltä. Siksi pidän Reijoa veljenä Kristuksessa. Se että väitän ettei siitä voi tehdä oppia, miten tullaan uskoon on monelle punainen vaate. Jos Reijo, tai joku muu ei halua minua pitää uskovana, niin se on hänen asiansa. En jää sitä murehtimaan. Näitä omasta vakaumuksestaan jyrkästi kiinnipitäviä tulee aina vastaan. Heidän kanssaan ei kannata ryhtyä aikaa tuhlaamaan, vaan on vain kiltisti poistuttava paikalta.
Kantamme on esillä, annetaan olla!
Eräässä laulussa todetaan: Milloin Herran omat tuntee Väärin toisensa, Kärsi silloin: Herra tuntee Oikein omansa, oikein omansa.
Kirkon oppiin usein vedotaan, puolin ja toisin. Ikään kuin se oppi olisi kaiken ydin ja perustus.
Oppi on kuitenkin vain kehys sille ytimelle ja perustukselle. Mielestäni, opin tärkein tehtävä on puolustaa evankeliumia ja pitää sen toimintaedellytykset voimassa. Kirkossa usein mennään eteenpäin oppi edellä. Siihen vetoamalla jopa kyetään estämään evankeliumin toimintamahdollisuuksia. Toimitaan vain opin kaavan mukaan ja itse kristillinen pyhä ja puhdas elämä jää hoitamatta. Ulkonaisesti voimme olla hyviä kristittyjä, kun pidämme tiukasti opista kiinni, mutta sisäisesti voimme olla jopa julmia ja kovia toisia uskovia kohtaan. HOS 6: 6 ” laupeutta minä tahdon enkä uhria” voikin unohtua. Oppi on tärkeä uskon peruspilari mutta ei tärkein. Siksi emme saisi olla kaavamaisesti pelkästään opin asialla.
Oppi ja Evankeliumi ei ole ristiriidassa keskenään.
Ristiriidat, sekavuus alkaa, kun ”oivalletaan”, että oppi ei ole tärkeä. Rakkauden voima on Totuus ja Totuuden voima on Rakkaus.
Kirjoitin isolla alkukirjaimella kummatkin, koska Jumala on Rakkaus ja Totuus.
Mielestäni olemme kattaneet kaiken Kaikella!
Tämä keskustelu on oiva esimerkki siitä miten seurakunnissa kuljetaan oppi edellä. Reijokin arveli etten ole sopiva rippikoulun pitämiseen, kun en muka tunne Raamatullista oppia uskoon tulosta. Kirkossakin on opetusta siitä, ettei kukaan muu saisi saarnata, kuin se jolla on saarnavirka. Joten tässä asiassa Helluntaiseurakunta ja kirkko toimii samalla tavalla. Kuljetaan oppi edellä, ettei vain kukaan pääse väärää oppia levittämään. Näin suljetaan seurakuntalaisten suut ja ilosanoman levitys jää harvojen oppineiden harteille. Ei sitten ihme jos sanoma ei mene eteenpäin, kun ilosanoman vientiä voimakkaasti jarrutetaan.
Siellä missä kuljetaan evankeliumi edellä ja oppi kulkee peränpitäjänä, niin kaikki ovat sanoman eteenpäin viejinä tasa-arvoisia. Siellä seurakunnat kasvaa ja uusia tulee koko ajan lisää. Siellä uusista tulee heti ilosanoman kertojia omilla paikoillaan ja omilla tavoillaan.
Pekka ilman rakkautta niin oppi kuin uskokin ovat turhia, siis ei voi käsittää evankeliumia.
Ei Jeesus tullut opettamaan mitään oppia vaan parantamaan ihmisiä, parantamaan paatuneita sydämiä että niihin vuodatettaisiin Jumalan rakkaus Pyhän Hengen kautta.
Onko Pietarin sanat oppia kun hän Pyhässä Hengessä julistaa:
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: ”Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”
38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”(Ap.t.2)
Olemme nyt kattaneet kylliksi. Kun puhuin kahden maansa kuuluisuuden esille nostamasta kysymyksestä koskien kirkkolaitosta mihin hekin kuuluvat ja laitosta, mikä on valtionuskonnonasemassa, niin alettiinkin keskustelemaan helluntalaisuudesta ja yhdestä helluntalaisesta. Helluntalaisyksilön ja nk, helluntalaisuuden kysymys olisi voitu jättää tässä ketjussa vähemmälle huomiolle.
Eli nyt ei enää kommentteja, ei hyviäkään!
Kuitenkin vielä yksi, otsikon teemaan tiukasti liittyen:
Etusivulla Kotimaa-lehden nettiversiossa:
”Papin mielestä kotoutuminen mielletään Suomessa väärin – Espoossa seurakunnat yrittivät löytää turvapaikanhakijoille asuntoja”
Erinomaisen hyvää toimintaa ja ovat kirkkojen, evlut ja RKK, toiminnan ytimessä. Asiaa sotkee ja puoltaa se, että laitoskirkot eivät edes edusta Seurakuntaa, vaan ovat ”oikumene”, tämä maailma, miksi sen Augustinuskin määritteli.
Laupias Samarialainen edustaa Kristusta, Seurakunta-ruumista. Kaikkialla, missä Seurakunta kohtaa tuhoutuvan, surmapaikalle hoippuvan se hoitaa ihmisen niin, että kun Hän palaa, niin ao. on taivaaseenlähtö-kriteerit täyttävä.
Olen seurannut turvapaikanhakijoiden paikallisissa Seurakunnissa käyntiä. Esimerkiksi yksi seurakunta toi vastaanottokeskuksesta kymmeniä sunnuntai-kokouksiin. Jotkut halusivat tulla kastetuiksi, joidenkin kasteelle pyrkiminen oli pelkästään keino tulla enemmän kelvolliseksi migrille. Kun näiden oleskelulupa-kandidaattien asioita käsiteltiin seurakunta antoi monta lausuntoa heidän harrastuksestaan käydä uskovien yhteydessä. Kun sitten anomukset 1-3 vuoden aikana tulivat hylättyä, alettiin hakijoita palauttamaan sinne, mistä he olivat Suomeen tuleet. Suuri osa oli Italiaan rantautuneita afrikkalaisia 18-28 vuotiaita salskeita miehiä.
Kun tieto hylkäyksestä tuli, pyydettiin, että he ilmoittaisivat lennon, jolla heidät Italiaan palautetaan. Kukaan ei sitä ilmoittanut. Milanon alueen helluntaisaarnaajan numero annettiin jo ajoissa heille ja sitten heihin ottivat yhteyttä italialaiset. Ei yleensä onnistunut, mutta kerran pystyin puhumaan heidän kanssaan. Viesti oli selkeä ja lähes sanatarkasti, ei kiinnosta muu kuin asunto ja toimeentulo. Sitten he kulkeutuivat Puglian alueelle, missä on nigerialaisten nuorten miesten koplia.
Olen tavannut pakolaisia, jotka ovat olleet jo Italiaan tullessaan uskossa ja he ovat tehneet paljon työtä kohtalotoveriensa parissa. Olen ollut todella vaikuttunut näistä uskoontulleista pakolaisista, niin Englannissa, Italiassa, Sveitsissä kuin Suomessakin. Heitä ei suhteellisesti ottaen ole paljon, Jeesuksen ennustuksen mukaan, mutta uskoontulo on ainoa todellinen apu rikkaalle ja köyhälle.