Hallitusneuvottelua vai narrinpeliä?

Demokratiassa kansan valitsemat edustajat toteuttavat kansan tahtoa. Vaaleissa 28,1 % äänioikeutetuista ei kelpuuttanut yhtäkään ehdokkaista. Ääniä ”säästyi” 1 275 852. Äänestämättömät edustivat perinteisesti ruumiillista työtä tekeviä, pienituloisia, nuoria, itäsuomalaisia, muuttajia ja ulkosuomalaisia. Innokkaimpia äänestäjiä olivat suurituloiset, korkeakoulutetut ja pääkaupunkiseudulla asuvat.

Vaaleista on kulunut yli kaksi kuukautta. Keskeisimmiksi hallitusneuvotteluiden kiistakysymyksiksi ovat nousseet ilmastotavoitteet ja maahanmuutto. On kuitenkin muistettava, että olemme osa EU:ta – toki vain runsaan prosentin verran suhteutettuna EU:n kokonaisväkilukuun – joka määrittelee niin ilmastotavoitteen aikataulun, jonka se on jo tehnytkin, kuin myös kunkin maan humanitäärisen pakolaiskiintiön. Koska hyväksyimme aikoinaan yhteisvaluuttaeuron, joudumme jatkossa nielemään EU:n nämäkin linjaukset.

Mistä pohjimmiltaan on kysymys? Ajatellaan aikojen alussa metsästäjää, joka kauriin tapettuaan ja nyljettyään söi lihat ja teki vuodasta vaatteen. Minkä eläin menetti sen metsästäjä voitti. Luonnon tasapaino säilyi. Perheytyessään metsästäjästä kasvoi heimo, kansa ja valtio, joka turvallisuutensa johdosta synnytti jossain vaiheessa talo- tai tilakohtaisen ruotujakolaitoksen velvoitteena asettaa sotilas tai ratsumies kruunulle. Kasvavan kaupankäynnin lisääntyessä talous kansainvälistyi ja synnytti vaurastuvan keskiluokan. Aikaisemmalle luonnon tasapainosta eläneelle ja sitä ylläpitäneelle metsästäjälle jäi kuntaa, valtiota, vaurastunutta kansanosaa ja niitä palvelevien instituutioiden, keinotekoisten oikeushenkilöiden palveleminen. Hän sai nimenkin, työvoima. Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut, metsästäjä-keräilijän ja luonnon sekä työvoiman ja yhteisön välinen tasapaino on rikkumaton.

Stefan Zweig kuvaa kirjassaan Magellanes yhtäältä kansallisen ja kansainvälisen kaupan sekä toisaalta paikallisen pääoman ja työvoiman keskinäistä suhdetta 1400-luvun maustekaupassa todeten ”jos viidestä lähteneestä vain yksi pienikin laiva kolmen vuoden kuluttua palasi kotiin hyvästi mausteilla lastattuna, se korvasi runsaalla voitolla tappion”. Tämä edellytti tietysti, että ihmishenki arvioitiin nollan arvoiseksi. Näin ajatellen taloustieteen professori S. Keltonin ajatus siitä, ettei kaupassa ”ole kysymys kilpailusta maiden välillä, vaan niiden sisäisten intressien valtasuhteista” kuulostaa oikealta. Niin kansainvälistä kuin aina maustesaarille asti ulottuva kauppa olikin, sen vaikutukset taloudellisesti olivat jopa äärimmäisyyteen asti epätasa-arvoisia kansallisesti. Zweig ei kerro, mitä hukkuneiden miehistöjen perheille lapsineen tapahtui. Sen sijaan kuvaus kertoo tapahtumaketjuna yhteiskunnan rakenteista silloin kun ihmisarvo oli nolla. Samoin vaaleissa tänään jokainen ääni, annettuna tai ei, tarkoittaa aina ihmistä. Hukkaan heitettynä se kielii ihmisen nihiloimisesta ja hänen arvonsa nollaamisesta.

Kun kohtaat ihmisen, kysyt jossain vaiheessa: mitä teet työksesi? Se tarkoittaa, että ihmisen arvo on työ. Sotien jälkeen miehen palkka riitti suurenkin lapsiperheen elättämiseen ja kasvattamiseen. Äitienpäivänä monilapsisten perheiden äitejä muistettiin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan mitalilla. Kustannusten nousun, palkkojen alhaisuuden ja varallisuuden keskittymisen johdosta äitiys on sittemmin ”ulkoistettu”. Alhaisesta syntyvyydestä huolimatta maamme väestö kasvaa, kiitos maahanmuuttajien.

Hallitusneuvottelujen kipukohdat maahanmuutosta ilmastotavoitteisiin, työvoimapulasta työttömyyteen johtuvat talouden keskittymisestä yhä harvempien käsiin. Voiton maksimoimiseksi on käytetty kansalaisten yhdessä omistamaa maaperää, vesistöjä, metsää ja vieläpä ilmaa saastuttavia aineita ja tekniikkaa. Voitot niistä ovat jääneet harvojen hyödyksi ja haitat veronmaksajien, usein vähävaraisten maksettaviksi. Työstä, yksi YK:n julistamista ihmisoikeuksista (23. artikla. 1. Jokaisella on oikeus työhön), ei hallitusneuvotteluissa puhuta halaistua sanaa.

Näin ajatellen kansallinen olemassaolo siinä missä demokratiakin on sidoksissa talouteen ja työhön. Sama koskee ilmastotavoitteita ja maahanmuuttoa, työvoimapulaa ja työttömyyttä. Syy äänensä käyttämättömyyteen eli ulkopuolisuuden tunteesta yhteiskuntaamme kohtaan löytyy vähäosaisuudesta ja työttömyydestä. Ja kuitenkin he edustavat 20 % koko yhteisön työvoimasta maassa, joka kirjaimellisesti huutaa auttavien käsien perään. Puuttumatta palkantarkistuksiin laajemmin ratkaisu löytyy työstä ja siitä saatavasta kohtuullisesta palkasta. Käytännössä se tarkoittaa vajaan 8-tuntisen työpäivän mukaan n. 2 500 euron minimipalkkaa (15 euroa/h). On harhaa työllistää ketään alipalkkauksella, jos se johtaa hallitsemattomaan ja kuitenkin erikseen maksettavaan tukiviidakkoon. Pyrkimys täystyöllisyyteen ratkaisisi suurelta osin niin tahattoman työttömyyden, työperäisen maahanmuuton kuin ympäristöön liittyvät ongelmatkin. Valtion ja työantajien on yhdessä sovittava palkkauksen vastuuosuuksista. On syytä muistaa, että pelkkään työttömyyden hoitoon käytetään vuosittain julkisia varoja yli 11 miljardia. Mitä ovatkaan muut tulonsiirtoina suoritetut miljardit asumis-, toimeentulo- ym. tukineen? Myös 30 miljoonaa suomalaista palvelevasta virkamieskoneistosta vapautuisi tuhansittain koulutettuja resursseja yksin sen vuoksi, että palveltavia olisi vähemmän.

Terveyden- ja vanhustenhuolto, ympäristö ja sitä korjaavat toimet, kouluavustajat, lukuisat käsityötä edellyttävät työt, palvelualanyritysten loputtomat tehtävät kaipaavat tukien ja tulonsiirtojen sijasta työntekijöitä ja siitä saatavaa kohtuullista korvausta. Vasta siihen, mikä heiltä jää tekemättä, tarvitaan samoin ehdoin palkattavaa työperäistä maahanmuuttoa.

Miksi tämä on niin vaikeata? Kaksi esimerkkiä antakoon vastauksen, joista molemmat vaikuttavat mitä suurimmassa määrin ihmiskuntaan. Maailmalla pikemminkin esseistinä, runoilijana ja filosofina tunnettu Ralph Waldo Emerson tympääntyi pappina seurakuntatyöhön ja valitsi erosaarnansa aiheeksi lauseen ”Kun totuuden henki saapuu, opastaa se teitä kaikessa totuuteen”. Se mistä hänet maailmankuuluna tunnetaan liitetään harvoin uskontoon ja tuskin koskaan Kristukseen. Toinen esimerkki kertoo entisestä KGB:n agentista. Näemme hänet usein uutisissa ristinmerkkiä tekevänä kansanjohtajana tarkoituksenaan ilmeisesti julkisesti ilmaista sitoutumistaan Kristukseen. Hän, uskoonko tullut Vladimir Putin?, tekee julkisesti sen, mikä Emersonissa useimmille on jäänyt kätköön. Uskomatonta mutta totta. Valitset esimerkkihenkilöistä kumman hyvänsä lopputulos on sama, ”Totuus” eli Kristus. Tosiasiassa vertailu on narrinpeliä siinä missä hallitusneuvottelutkin.

Historian tarkoitus ei ole toistaan itseään vaan olla opiksi. Kysymmekin; mikä on maailma Putinin jälkeen? entä Suomi? uudet vaalit ja narrinpelit? Nollataanko kansalaiset?