Kun Luther aikoinaan poisti rippipakon, niin hänen seuraajansa alkoivat elää ikään kuin uskonpuhdistaja olisi poistanut koko ripin. Oltiin väärällä tavalla huolettomia kuin Ellun kanat pellossa. Luther korosti saarnan ja sakramenttien tärkeyttä niin paljon, että näitä asioita hoitamaan tarvittiin erityinen pappisvirka. No, kuka nyt niistä saarnoista ja ehtoollisesta perustaa, kun Ellun kanat eivät tule enää edes käymään kirkkoon, rynnivätpähän ristiä karkuun kuin päättömät kanat konsanaan.
Olemmeko me papit saarnanneet kirkkomme tyhjiksi vai onko kyse siitä, että vapaus käydä messussa rinnastuu totaaliseen vapautukseen messuista? Ajatellaanko ihan aikuisten oikeesti, että tieto varmasta anteeksiantamuksesta tekee synnintunnustuksen tarpeettomaksi? Ehtoollinen on lahja, jonka harva on ottanut käyttöön. Ehkä sitten joskus kuolinvuoteella voisin nauttia palan leipää ja tilkan viiniä papin serveeraamana?
Lutherin todellinen löytö (Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden) on myös aikain saatossa ymmärretty vinksahtaneella tavalla: Jahas, sitten ei muuta kuin kiikkustuoliin kädet ristissä pelastumista odottelemaan! Hyvät teot ovat turhia, kun eivät ne kuitenkaan pelasta eikä niistä saa bonustakaan. Ei tarvitse tehdä mitään parannusta eikä elää Jumalan käskyjen mukaan. Kliffaa, hei! Tai mitä välii…
Natsien keskitysleirillä teloitettu pappi Dietrich Bonhoeffer lanseerasi termin Halpa armo. Se on hänen mukaansa hurskasta itsepetosta, jolla ihminen hankkii todistuksen omasta syyttömyydestään ja jatkaa entiseen malliin.
Halpaa armoa julistaa pappi, jonka saarnasta puuttuu kuulijoille osoitettu kutsu kuuliaisuuteen ja kehotus elämän uudistukseen. On selvää, että suurin osa ihmisistä heittää mieluusti harteiltaan hyvien tekojen taakan ja pitää tämän kevennyksen tuomaa mielihyvän tunnetta Jumalan armona. Ja kuitenkin: Noilla hyvillä teoilla tarkoitetaan Raamatussa mainittuja uskon harjoittamisen muotoja kuten rukousta, lähimmäisenrakkautta ja taistelua omassa itsessä olevaa syntiä vastaan.
Bonhoeffer, virsikirjamme Hyvyyden voima-virren 600 sanoittaja, määrittelee halvan armon näin: ”Halpaa armoa on anteeksiantamuksen saarna ilman katumusta, kaste ilman seurakuntakuria, ehtoollinen ilman synnintunnustusta, synninpäästö ilman henkilökohtaista rippiä. Halpa armo on armoa ilman Kristuksen seuraamista, armoa ilman ristiä, armoa ilman elävää, ihmiseksi tullutta Jeesusta Kristusta”.
Bonhoefferin mukaan on ratkaiseva ero sillä, onko armo lähtökohta eli edellytys vai lopputulos eli päätepiste. Jos armoa pidetään lähtökohtana, julistetaan halpaa armoa, joka tekee kaiken ihmisen ponnistelun tarpeettomaksi, suorastaan vältettäväksi tai peräti vääräoppiseksi. Jos taas armo on lopputulos, niin kilvoitteleva ihminen, havaittuaan jatkuvasti kompastelevansa ja epäonnistuvansa Jumalan palvelemisessa uskossa ja lähimmäisen palvelemisessa rakkaudessa, armahdetaan ja hän saa aloittaa uudelleen alusta ja lähteä jälleen seuraamaan Jeesusta. Joka aamu on armo uus. Kallis armo merkitsee sitä, että Jeesus avaa tien, jota me voimme kulkea.
Muut kristilliset kirkkokunnat ovat pruukanneet pitää meidän luterilaisuuttamme jotenkin laiskana esityksenä. Vaikka hyvillä teoilla ei mitään taivaspisteitä voikaan kerätä, niin toki meidän tulee noudattaa käskyjä, mietiskellä Jumalan sanaa, osallistua ehtoolliselle ja palvella lähimmäisiämme. Ei pakolla vaan iloisin ja vapain sydämin.
* * * * * * * *
Suomen ev.lut. kirkon papisto kokoontuu kuluvan kuun aikana omiin synodaalikokouksiinsa. Ensimmäistä kertaa kaikissa hiippakunnissa käsitellään samaa kirjaa. Anna-Kaisa Inkalan ja Jyri Komulaisen toimittaman synodaalikirjan nimi näin Reformaation 500-vuotisjuhlavuoden 2017 alla on Armon Horisontit. Huomisen luterilaisuus. (Kirjapaja 2016). Mene, tiedä, oliko Ruttopuiston rovastilta halpa temppu pihistää bloggauksen aihe kyseisestä kirjasta (Jari Jolkkosen ja Patrik Hagmanin tekstien inspiroimana) ennen kuin papit ehtivät lyödä viisaat päänsä yhteen. Klonk!
Kuva: Ruttopuiston reform… rovasti tahtoo myös istuttaa omenapuun
Armon on tarkoitus katkaista synnin kierre, ettei enää tarvitsisi tehdä syntiä. Miksi synti olisi muka jotenkin houkuttelevaa? Rukoilemmehan vapautusta pahaan johdattavasta kiusauksesta.
Armon käsittämisen yhteydessä on tärkeää puhua myös Kristityn vapaudesta, joka on käsittääkseni juuri se mikä monesti hiertää, kun yrittää keskustella ihmisen kanssa, joka kyllä uskoo Jumalaan, mutta samalla vaeltaa kuitenkin edelleen ansio ajattelun varassa, vaikka sen puheissaan kieltääkin. Armo hänelle ”selviö”, mutta todellisuudessa omatuntonsa on edelleen sidottu lakiin ja hän odottaa palkintoa tekojensa mukaan. Sydämmen kyllyydestä suu puhuu ja Henki todistaa ja tutkii kaiken ja erottaa luut ja ytimet. Jumalan Rakkaus ei salli ihmisen olla toimeton, vaikka ihminen elää Armosta ilman lakia. Kristus on lain loppu.
On eri asia olla puheissa vapaa, kuin teoissa., tässä pätee sama asia, mistä Johannes kirjoittaa: ”Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” (1.Joh.3:18)
Ja ennenkaikkea Paavalin kehoitusta pitää tutkia tarkasti:
”Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.” Gal.5:13 ja toisaalla jatkaa: ”Katsokaa kuitenkin, ettei tämä vapautenne koidu heikoille loukkaukseksi” 1.Kor.8:9 Ja vielä: ”Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen” Gal.5:1
”Kun Raamatussa puhutaan vapaudesta, se sisältää usein selkeitä rajoja ja ehtoja. Apostoli Paavali kirjoitti korintilaisille: Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi. (1. Kor. 9:19.) Hän käytti ehdotonta vapauttaan palvellakseen muita.
Roomalaisille hän kirjoitti: Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu — Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne. (Room. 13. 7,8) Kristitty on vapaa kaikesta, mikä estää häntä rakastamasta lähimmäistä ja toimimasta hänen hyväkseen.” (Lainaus Hannu Vapaavuoren saarna, ”Kristityn vapaudesta”)
Kirjeessä Galatalaisille Paavali jatkaa:
”Sillä jos minä uudestaan rakennan sen, minkä olen hajottanut maahan, osoitan minä olevani lain rikkoja.Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.
En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.” Gal 2:18-21
On siis oltava erittäin varovaisella ja aralla tunnolla kun kun Kristittyä ollaan sitomassa uudelleen lain vaatimuksiin, koska silloin Jumalan Armo tehdään turhaksi ja Kristityn vapaus on tipotiessään.
Onkin taisteltava lujasti Evankeliumin puolesta, varsinkin nyt, kun Suomalaisten maailmaan on selkeästi ilmaantunut vahva henki, joka kieltää Kristuksen Jumaluuden ja pyrkii hämmentämään ja eksyttämään monet pois lujalta perustukselta, joka on Kristuksen kautta lahjoitettu vanhurskaus. Lihan teot ovat ilmeisiä, mutta emme vaella enää lihassa, lihan mukaan elääksemme, vaan Kristuksessa, jossa meille on luettu vanhurskaus Jumalan Pojan Uskon mukaan vaeltaaksemme.
Luther sanoi aikoinaan, että lain ja evankeliumin erottaminen on luonnolliselle ihmiselle mahdotonta, mutta Kristitylle välttämätöntä.
(Ulkomuistista)