Halpuuttajat

Päivän sana on halpuutus! No sehän sopii, että kaikki halpenee. Se on siinä eikä aiheuta päänvaivaa. Suuren suuri kauppaketju on heittäytynyt laupiaaksi, vai onko? Muistan jutun jostain kehitysmaasta. Teollisuusmaa tarvitsi raakapuuvillaa tarkoituksiinsa. Tehtiin sopimus. Rahaa ei käytetä, vain tavara vaihdetaan tavaraan. Yksi yksikkö yhtä yksikköä vastaan. Puuvillapaalilla sai vaihtaa yhden traktorin. Puuvillaa voitiin viljellä, kun oli koneet, jotka tekivät raskaan työn. Kunnes eräänä päivänä saapui kehitysmaahan teollisuusmaan edustaja ja esittää asiansa tyynen rauhallisesti: Meillä on inflaatio vaikuttanut niin, että me tarvitsemme kaksi paalia traktorista! Puuvillan tuottajille jäi vain yksi kysymys: Mikä on sellainen inflaatio, joka koskee vain meitä ja vaatii meiltä lisää?

Tässä halpuutuksen yhteydessä näimme uutisissa ruisleivän pilkontaa. Jokainen otti siitä osansa ja tuottajalle jäi symbolinen siivu. Olisi ollut mielenkiintoista, jos jokaisen leivänjakajan osuuus olisi kuvatty samanlaisena leipänä ja jaettu niihin osasiin, joiden takia on oikeus siihen siivuun. Kuinka paljon siinä ketjussa on osasia, jotka pysäyttäisivät koko leivän leipomisen, jos vaatimukset eivät toteudu. Vain perustuottaja on pakkorakosessa. Jos hän haluaa saada ruis-siilonsa kaupaksi, niin on hyväksyttävä se hinta, jonka joku sanelee! Olisiko niin, että maassamme on aina oleva torpparit, mutta torpat ovat erilaiset? Tiedämme, ettei ruis kasva sillä seitsemänsentin osuudella. Sitten tulemme toiseen asiaan. Se seitsemän senttiä onkin vain osa kokonaisuutta. Miksi ei mennä suoraan siihen malliin, jossa valtio varustaisi elinkelpoiset maatilat ja maksaisi isännälle johtajan palkkaa bonuksineen.

En ymmärrä miksi äitienpäivänä olen näissä mietteissä, tai ehkä sittenkin. Kun on eilen ollut runsaan Jumalanviljan osallisuudessa, niin ajatukset menevät helposti siihen taivaalliseen ruisleipään. Olemmeko mekin halpuuttaneet jokapäiväisen leipämme vai olemmeko jakamassa sitä tyyliin: Mulle kuuluu tuo ja sulle vähän pienempi. Jos Jumalan sana kieltää uskovalta osallisuuden noituuteen, niin onko kohtuullista sanoa: Mä ainakin teen niin, koska mulla on oikeus ja siitä on minulle apua! Onko käynyt niin, että evankeliumi on halpuutettu ja sitä myyskennellään ja kaupitellaan epämääräisin , eikä siinä vielä kaikki, lausein! Jooga on kristillistä joogaa, kun kristitty joogaa. Tämmönen otsikko oli jossain esillä. Olisiko tällä sapluunalla mahdollisuus laventaa kristittyjen elämänpiiriä? Olisiko se kristillistä ilonpitoa, jos kristitty ryyppää? Vertaus on huono, mutta niin ovat sovelluksetkin tällä alalla. Jossain kirkollisessa lehdykäisessä kyseltiin ihan vakavasti: Mitä synti on? Taitaa olla nykyisin yhtä kaukaista kysyä, mitkä ovat tulukset tai mikä on pärepihti? Moni on saattanut kuulla, mutta ei nyt tule mieleen. Olemmeko halpuuttaneet Jumalan antamat armovälineet, sanan ja sakramentit. Ainakin siinä mielessä, että sanan osuus jumalanpalveluksissa pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä.

Jos palvelus kestää 1,5-2 tuntia ja siinä saarna kestää 10-20 minuuttia. Vankilakoulutuksesa eräs kouluttaja oli sitä mieltä, että 40 minuutin tilaisuudessa olisi sopiva määrä saarnaa noin viisi minuuttia. Vaikka me siivuttelemme evankeliumia tällä tavalla me oletamme, että se lähes läpinäkyvän siivun pitää tuottaa meille koko leivän siunaus. Me voimme vaatia ja voimme luulla saavamme, mutta olisikohan kukaan kysynyt Jumalalta mitä Hän ajattelee meidän hartaudestamme? Hän kuitenkin hallitsee ja vastaa sanastaan! Ja valvoo sen toteutumista. Vanhassa bibliassa on sanat: Hirmuinen on langeta elävän Jumalan käsiin! Tämä taitaa olla kuin hebreaa tavalliselle suomalaiselle. Mitä se on, osaako joku vastata? Olisiko luettava Jesajan ensimmäistä lukua:
Herra nuhtelee kansaansa
2 Kuule, taivas, kuuntele, maa! Herra puhuu:

— Minä kasvatin lapsia, saatoin heidät täyteen
mittaan,
mutta uhmaten he ovat nousseet minua vastaan.
3 Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen, mutta Israel ei tunne, minun kansani ei tajua.