Kaksi jalkaa käyttää kahta lipokasta. Kulkevatko jalat yhdessä vai vievätkö ne eri suuntiin?
Sunnuntai 28.10.2018
23. sunnuntai helluntaista
Antakaa toisillenne anteeksi
Evankeliumi: Matt. 6:14-15
Toimiiko yhteistyö, vai viekö turha riitely ajan ja voimat? Tämä on elämän kysymys niin pienissä kuin suurissakin ympyröissä.
Lasten leikkikentillä yksi rakentaa hiekkalinnan. Sitten tulee toinen ja hajoittaa sen. Kun yhteistyö ei suju, niin linna ei pysy pystyssä. Toinen tulee surulliseksi ja pääsee itku.
kaksi kaverusta kulkee yhdessä. Heillä on hauskaa. Iloitsevat toistensa seurasta. Sitten toinen loukkaa toista. Syntyy sanaharkkaa. Kiivastus pahenee. Tiet menevät erilleen ja molemmat itkevät mielessään.
Kaksi ihmistä ihastuu toisiinsa. He perustavat perheen. Lapsia syntyy. Sitten toinen pettää toista, luottamus katoaa ja pari eroaa. Molemmille tulee paha mieli. Eniten kärsivät lapset.
Yhteiskunnassa rakennetaan yhteisöä. Suurella työllä on saatu maata kuntoon. Sitten joku löy hanskat tiskiin ja syntyy taisteluita, joiden lopputuloksena koko yhteiskunnan kansainvälinen luottamus tuhotaan maan keskinäisen uhoamisen takia.
Ulkomaiset asiakkaat siirtyvät ostamaan tuotteensa toisista maista, koska keskenään riitelevän maan luotto on menetetty moneksi vuodeksi. Pienikin häiriö karkottaa asiakkaat ja kaikki kärsivät yhteiskunnan riitelystä. Se minkä rakentamiseen kului vuosia, tuhoutuu muutamassa viikossa.
Sovinto on elinehto
Nykyisessä yhteiskunnassa yhteistyö on elinehto. Mikäli ei pystytä toimimaan koko maan yhteisen edun puolesta, niin kaikki kärsivät. Esimerkiksi yhden työpaikan menetys jollain paikkakunnalla voi viedä mennessään puolenkymmentä muuta työpaikkaa, koska niiden kannattavuus menee nollarajan väärälle puolelle. Tai päin vastoin: Yhden vakaan työpaikan tulo paikkakunnalle tuo useinkin kylkiäisinään 5-6 uutta työpaikkaa, koska paikkakunnan rahavirrat nousevat niin paljon, että noiden toisten työpaikkojen kannattavuusraja nousee plussan puolelle.
Sovinto on elinehto maan taloudessa. Sovinto on elinehto pienemmissä ympyröissä, maakunnissa, kunnissa, kylissä, naapurustossa, karveripiireissä, suvuissa ja perheissä. Sopu rakentaa, riita repii.
Kirkko on yksi ruumis
Jumala on luonut meidät ihmiset elämään yhdessä. Kukaan ei voi elää täysin toisista riippumatta. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, niin myös kirkon elämässä. Usko ei ole yksityisasia, vaan osallisuutta kristikunnan yhteisestä uskosta. Kristus on kuollut koko maailman puolesta, kaikkien ihmisten puolesta. Kristus on yksi, siksi kirkko on yksi. Koska kirkko on Kristuksen ruumis, niin sen jäsenet kuuluvat yhteen. Siksi myös kaste on yksi ja usko on yksi.
Efesolaiskirje sanoo:
”Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste.” Ef. 4:5.
Anteeksianto on yhteyden säilymistä varten
Mikäli jossain onnettomuudessa joku ruumiin jäsen irtaantuu ruumiin toisista jäsenistä, niin se on nopeasti saatava takaisin paikoilleen tai se tuhoutuu. Mikäli puun oksa tuulessa irtaantuu puun rungosta, niin se kuivuu ja tuhoutuu. Näin myös uskon yhteys yhteisessä kirkossa on elinehto toimivan uskonelämän hoidossa.
Uskon yhteys ei ole vain meidän ajatuksiamme tai vakaumustamme, vaan elävää yhteyttä Kristuksen kanssa. Me olemme oksia Kristus puussa, me olemme jäseniä Kristuksen ruumiissa. Siksi suhteemme Jumalaan ja suhteemme kirkkoon kuuluvat yhteen. Kirkko on äitimme, joka on meidät synnyttänyt ja jonka lapsia me kasteessa Jumalan lapsiksi otetut olemme.
Niinpä ei ole sattumaa, että Jeesus puhuu meille anteeksiannon merkityksestä sekä toinen toistemme välillä että sen merkityksestä siihen, minkälainen on meidän suhteemme meidän Herraamme. Keskinäinen anteeksiantomme ja Jumalan antama anteeksianto kuuluvat yhteen.
Tähän kuuluu kehotus, joka koskee kaikkia: Koska Kristus on antanut meille kaikille sovinnon Golgatan ristillä, niin eläkäämme sovinossa kaikkien kanssa.
Ja toiseksi: Koska Kristus on antanut anteeksi kaikille, niin antakaamme mekin anteeksi meidän kanssaihmisillemme.
Rauha rakentaa, riita repii rakennetun.
Sopu sijaa suo, tappelu tuhman tuhoaa.
Rakkaus on runsain rikkaus, viha viimeisetkin vie.
Hyvyys hellästi huolehtii, kovuus kaiken kadottaa.
Sunnuntain aiheen esittelee ja tekstit näyttää sivusto
http://notes.evl.fi/Evkirja.nsf/keFI?OpenPage&dindex=20181028
Eripura syntyy siinä, että pyritään irrottautumaan juurista äkkinäisesti satuttaen toistemme maailmankuvia. Muutos on liian äkkinäinen, jotta ehdittäisi sopeutumaan. Toiset haluavat nopeasti pystyen irrottautumaan niistä arvoista, jotka ovat pitkään hallinnut. Kristillisyys on hallinnut sunnuntaikauppaa pitkään, nyt arvoista pitäisi kokonaan luopua jota pysyisimme kaupan perässä. Kahta ei voi palvoa yhtä aikaa, mammonaa ja Herraa.
Katja
Kiitos hyvästä puheenvuorostasi, jossa tuot esille merkittävän näkökohdan kotomaamme tilanteesta.
Hyvä kirjoitus. Jospa kaikki Kristityt yhtyisivät yhteiseen tunnustukseen, sillä maailman henki ei katso kirkkokuntaa, vaan se hyökkää pian kaikkea Jumalallista vastaan, riisuen yhteiskunnasta pian kaikki vähänkin Ristiin viittaavat… Vielä saa myydä Kristllistä kirjallisuutta ja opettaa lapsille Taivaallisen Isän huolenpidosta ja Herraan turvaamisesta ruokouksessa… Monet Suomalaiset kestävät vielä Jumalasta puhumisen, mutta Jeesuksesta mainitseminen saa, jo monen ottamaan taka-askeleen. Miten tähän on tultu? Kristityt ovat kohta kuin Jeremia joka taisteli ja kärsi oikeuden puolesta Jumalattomuutta vastaan, josta oli tullut maan tapa…
Kristittyjen yhteys on ennenkaikkea näkymätöntä uskon yhteyttä, mutta myös fyysistä kanssakäymistä, yhdessä kulkemista ja luottamusta Jeesuksen tuomaan Armo työhön maailmamssa. Pietari kirjoittaa meille:
”Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, helläsydämisiä, veljiä kohtaan rakkaita, armahtavaisia, nöyriä.
Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.
Sillä: ”joka tahtoo rakastaa elämää ja nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa vilppiä puhumasta, kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.
Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan.”
Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään?
Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. ”Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö”,
vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla, pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.
Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden. 1.Piet.3:8-17
Ismo
Kiitos puheenvuorostasi !