Hän itkee useasti

Kokeilen minne tämä menee. Nähdäkseni tämä ”sekasotku” on ollut ominaista erityisesti/lähinnä näille lestadiolaisblogeille. Veikkaan, että joku/jotkut tekevät tätä tietoisesti.

Tiettyjen blogien ”sotkeminen” vaikuttaa siis suunniteltulta. Lähetän tämän klo 22.47

Terttu. On se kuitenkin päivänselvää, että jos siirrät naimisiinmenoa kymmenen vuotta, sinun ei tarvitse keskustella niin kiivaasti ehkäisystä. Ja saat elää onnellisen,, lapsien vastuusta vapaan nuoruuden. Se olisi ihan mahdollinen vaihtoehto väsymykselle ja itkuille. Jos oikeesti rakastaa, voi odottaa muutaman vuoden.

Terttu, oletko ihan tosissasi, että nuo 18-vuotiaat, jotka solmivat avioliiton saavat ITSE MÄÄRÄTÄ ELÄMÄSTÄÄN? Näistä keskusteluista olen saanut sen käsityksen, että heidän päätöksiään ja edesottamuksiaan määrätään yhteisön tasolla. Hyvä on, jos itse saavat kenenkään painostamatta tehdä ratkaisunsa esim. ehkäisystä.

Kannan ottaminen ei ole vielä mitään painostamista tai määräämistä.

Herätysliike voi ottaa kantaa ja sillä on oikeus ottaa kantaa. Aina jää lopulta itse kunkin omaan harkintaan, tahtooko noudattaa näitä opetuksia elämässään vai ei. Harkintaprosessi voi olla pitkä ja kivulias, kuten maailmankatsomuksellinen pohdinta usein on. Se on tietysti surullista, mutta ei kuitenkaan peruste kieltää uskonnollisilta yhteisöiltä seksuaalieettisiin kysymyksiin kannan ottaminen.

Jos uskonnollisilta yhteisöiltä yritetään kieltää kannanotot väittäen niitä ”painostukseksi” sanan-, omantunnon- ja uskonnonvapautta rajoitetaan mielivaltaisesti. Jokaisella on Suomessa lakisääteinen oikeus käyttää ehkäisyä halutessaan. Tässä menee kuitenkin raja: Kukaan ei voi väittää yhteiskunnalliseksi oikeudekseen sitä, että vanhoillislestadiolaiset hyväksyvät hänen ehkäisyn käyttönsä. Näin on asia.

”Kukaan ei voi väittää yhteiskunnalliseksi oikeudekseen sitä, että vanhoillislestadiolaiset hyväksyvät hänen ehkäisyn käyttönsä.” Eikö edes vanhoillislestadiolainen? Eikö hänellä ole yhteisössään samoja oikeuksia kuin Suomen kansalaisena? Pitääkö hänen valita ehkäisyn ja vanhoillislestadiolaisuuden välillä? Onko ehkäisy asia, josta vallitsee vanhoillislestadiolaisten kesken täysi yksimielisyys? Mitä muita tällaisia asioita on? Onko tällainen yhtenäisyys todellista käytännön tasolla vai rikotaanko sitä suurin joukoin salaa? Näitä kysymyksiä nousee mieleen tällaisia keskusteluja seuratessa.

Suomen kansalaisella ei ole velvollisuutta hyväksyä kaikkea, mitä laki hyväksyy.

Laki antaa kansalaiselle oikeuden tehdä tiettyjä asioita, esimerkiksi käyttää ehkäisyä, se on totta. Se ei kuitenkaan velvoita eikä voi velvoittaa kansalaisia hyväksymään ehkäisyn käyttöä. Sellainen olisi törkeä loukkaus sanan- ja mielipiteenvapautta vastaan. Kukaan ei näin ollen voi väittää yhteiskunnalliseksi oikeudeen sitä, että joku toinen hyväksyy hänen ehkäisyn käyttönsä.

Myös vanhoillislestadiolaisella on tietysti lain turvaama oikeus vapaasti valita, käyttääkö ehkäisyä vai ei. Mikäli hän päätyy käyttämään ehkäisyä, hän ei voi kuitenkaan velvoittaa muita vanhoillislestadiolaisia hyväksymään tätä päätöstään. Näillä muilla on lain ja ihmisoikeussopimusten turvaama oikeus omiin hengellisiin ja moraalisiin vakaumuksiin, esimerkiksi sellaiseen, että ehkäisyn käyttö on väärin.

Kukaan ei voi myöskään väittää yhteiskunnalliseksi oikeudekseen sitä, että muut pitävätä häntä vanhoillislestadiolaisena. Jokaisella on tietysti oikeus pitää itseään minä tahtoo, vaikkapa vanhoillislestadiolaisena. Ketään toista hän ei voi siihen kuitenkaan velvoittaa.

”Mikäli hän päätyy käyttämään ehkäisyä, hän ei voi kuitenkaan velvoittaa muita vanhoillislestadiolaisia hyväksymään tätä päätöstään.” Vielä en saanut selvää vastausta kysymykseeni. Onko ehkäisyn vastustaminen niin kiinteästi vanhoillislestadiolaisuuteen kuuluva asia, että ehkäisyn hyväksyvä ei voi olla ’oikeasti’ vanhoillislestadiolainen? Tähän liittyen mietin, miten paljon julkisesti ehkäisyä vastustavat kuitenkin sitä itse jossakin määrin käyttävät.

”Onko ehkäisyn vastustaminen niin kiinteästi vanhoillislestadiolaisuuteen kuuluva asia, että ehkäisyn hyväksyvä ei voi olla ‘oikeasti’ vanhoillislestadiolainen?”

Tuosta asiasta on varmaan tällä hetkellä erilaisia näkemyksiä ja painotuksia. Itse kannatan useimmissa asioissa enemmän sielunhoidollista herkkyyttä, lempeyttä ja kärsivällisyyttä kuin jyrkän yksioikoista linjaa. Niin myös tässä.

Periaatteellisella tasolla myös sen tulee kuitenkin olla selvää, että kukaan ei voi väittää yhteiskunnalliseksi oikeudekseen sitä, että muut hyväksyvät hänen ratkaisunsa.

Pidän itseäni opettajana. Epäilevälle voin näyttää CV:ni. Ehkä hän ei vieläkään pidä minua opettajana (siis ”todellisena” opettajana). Ehkä tämä hiukan harmittaisi minua, mutta onko minulla sittenkään ”yhteiskunnallista oikeutta” vaatia, että hän pitäisi minua opettajana. Hiukan omituisena voin epäilijää pitää, tähän minulla lienee ”yhteiskunnallinen oikeus”.

Pidän itseäni luterilaisena kristittynä. Todisteeksi esitän ev. lut. seurakunnastani saadun virkatodistuksen. Sille, joka ei minua kristittynä pidä, tämä tuskin riittää. ”Yhteiskunnallista oikeuttani” en lähde nytkään vaatimaan.

Tuskin Joonakaan lähtisi ”oikeuksiaan” vaatimaan, jos joku hänen vanhoillislestadiolaisuuttaan epäilisi. Vai lähtisitkö, Joona?

En oikein ymmärrä, mistä tässä keskustelulinjassa on kysymys. Ehkä joku voisi selventää…

Hiukan omituinen keskusteluhan tämä on. Mitä merkitystä tuolla ’hyväksymisellä’ oikeastaan voi olla, ellei siihen liity pelko sellaisen yhteisön hylkäämisestä tai häpäisemisestä, jonka kokee itselleen läheiseksi.

Tämähän liittyy aivan tämän ”ehkäisykielto”-keskustelun ytimeen.

Julkisuudessa on väitetty, että meillä vanhoillislestadiolaisuudessa on ”ehkäisykielto”, joka loukkaa ihmisoikeuksia. Käsite ”ihmisoikeusloukkaus” tarkoittaa ymmärtääkseni kansalaisen lain turvaamien perusoikeuksien loukkaamista. Siksi viranomaisten tulisi puuttua sellaiseen.

Tällainen väite on harhaanjohtava ja käsitteitä sekoittava. ”Ehkäisykielto” on käytännössä sitä, että on olemassa joukko yksilöitä, esimerkiksi minä, jotka eivät hyväksy ehkäisyn käyttöä. Jos se määritellään ihmisoikeusloukkaukseksi, tarkoittaa se käytännössä väitettä, että jollakulla on lain turvaama oikeus siihen, että muiden muassa minä hyväksyn hänen ehkäisyn käyttönsä.

Näin asia ei ole eikä voi olla. Kansalaisella on Suomessa oikeus hyväksyä ehkäisyn käyttö, käyttää sitä ja kertoa tämä asiallisesti ääneen. Kansalaisella on Suomessa myös oikeus olla hyväksymättä ehkäisyn käyttö, olla käyttämättä sitä ja kertoa tämä asiallisesti ääneen.

Edes se, että jostakusta voi tuntua hyvin pahalta se, että muut eivät pidä hänen ratkaisuaan oikeana, ei poista näiden muiden oikeutta olla sitä mieltä kuin ovat. Siihen täytyy vain tyytyä, että hengellisten ja moraalisten kysymysten kanssa painiminen on usein hyvin raskasta, puolin ja toisin.

Mielipiteet ja kannanotot eivät sinänsä voi olla mitään ihmisoikeusloukkauksia. Hengellisellä ja teologisella tasolla olen toki sitä mieltä, että asiat tulisi hoitaa rakkaudella, lämmöllä ja lempeydellä eikä jyrkästi ja yksioikoisesti. Mutta se onkin asia erikseen. Edes jyrkästi ja yksioikoisesti ilmaistua mielipidettä ei voi mielestäni pitää minään ihmisoikeusloukkauksena, johon viranomaisten tulisi puuttua. Jos sellaiseen mennään, päädytään pian hyvin jyrkkään ja yksioikoiseen liberaalifundamentalistiseen yhteiskuntaan.

Minusta on eri asia sanoa: ”En hyväksy ehkäisyä,” kuin sanoa: ”En hyväksy sitä, että käytät ehkäisyä.” Edellinen on yksilön mielipide, jälkimmäinen on puuttumista toisen ihmisen oikeuksiin.

Minä en näe kummassakaan olennaista sisällöllistä eroa. Kummassakaan ei ole mielestäni periaatteellisella tasolla välttämättä kyse toisen oikeuksien loukkaamisesta. Kansalaisella on oikeus pitää halutessaan vääränä tapaa, jolla toinen kansalainen käyttää oikeuksiaan.

Toki arkielämässä kannattaa minustakin olla varovainen siinä, mitä toiselle sanoo. Kuulustelemaan ei koskaan pidä toista ehkäisyn käytöstä ryhtyä ja silloinkin, jos toinen kysyy mielipidettä, kannattaa olla varovainen ohjeiden antamisessa. Sairauksia ja vaikeita elämäntilanteita voi olla niin monenlaisia. Mieluummin kannattaa ohjata vaikka jonkun terveydenhoitoalan asiantuntijan puheille.

Todellakin lienee niin kuten Joona sanoi, mielipiteet ovat mielipiteitä ja niihin on jokaisella oikeus. Ainakin Suomessa tämä kuuluu sananvapauden piiriin. Ellei sitten jonkun henkilön kunniaa loukata tai halvenneta julkisesti ja perusteettomasti. Mutta tämä vapaus ei ulotu tekoihin saakka. Siksi kysynkin Joonalta, ystävällisesti tietenkin, mitä tarkoitat kun sanot: ”Hengellisellä ja teologisella tasolla olen toki sitä mieltä, että asiat tulisi hoitaa rakkaudella, lämmöllä ja lempeydellä eikä jyrkästi ja yksioikoisestii.”

Hoitaminenhan on jo tekemistä. Mitä tämä asian hoitaminen rakkaudella, lämmöllä ja lempeydellä tässä kontekstissa tarkoitaa? Onko tästä ”hoitamisesta” jotain konkreettisia seuraamuksia asianosaiselle?

P.S. Keskusteluketjun lopussa näyttäisi edelleenkin muutama kysymykseni odottavan Joonan vastausta. Oletko Joona huomannut?

Kyllähän noissa Martin esimerkkilauseissa on selvä ”vivahde-ero”, joka henkilösuhteiden tasolla saattaa olla jopa ratkaiseva. Olen kuitenkin Joonan kanssa samaa mieltä siitä, ettei mikään yksityisen henkilön lausuma mielipide (tökerö tai ei) voi olla ihmisoikeusloukkaus.

Muuttuuko tilanne, jos mielipiteen lausuu ”virallisena” kantanaan jokin yhteisö (esim. SRK)? Tätä pohdittiin laajasti parin vuoden takaisessa keskustelussa:

http://arkisto.kotimaa.fi/uutiset/kotimaa/9132-a-studiossa-vaiteltiin-ehkaisykiellosta

Oma kontribuutioni sijoittuu pitkän ketjun loppupuolelle. Kehittelin kysymyksen ratkaisemiseksi jopa omaa matemaattista mallia ;-). Voi olla hauskaa luettavaa, mutta tuskin samaa keskustelua enää täällä kannattaa avata.

———

Oma kommenttini ei oikeastaan koskenut lainkaan ehkäisyä, vaan liittyi Joonan kommenttiin:

”Kukaan ei voi myöskään väittää yhteiskunnalliseksi oikeudekseen sitä, että muut pitävät häntä vanhoillislestadiolaisena. Jokaisella on tietysti oikeus pitää itseään minä tahtoo, vaikkapa vanhoillislestadiolaisena. Ketään toista hän ei voi siihen kuitenkaan velvoittaa.”

Martti Pentti tämän ymmärsikin todetessaan: ”Mitä merkitystä tuolla ‘hyväksymisellä’ oikeastaan voi olla, ellei siihen liity pelko sellaisen yhteisön hylkäämisestä tai häpäisemisestä, jonka kokee itselleen läheiseksi.”

Kuvittelepa itsesi hoitokokousten aikaan. Sinua syytetään jostakin, mihin et ole mielestäsi syyllistynyt (esim. vikovasta hengestä tms. joka myöhemmin on todettu aiheettomaksi syytteeksi). Et tee parannusta, vaan sinut heitetään saatanan haltuun. ”Muut” eivät siis enää pidä sinua vanhoillislestadiolaisena, vaikka itse pidätkin. Toteaisitko rauhallisesti: ”Ei minulla ole yhteiskunnallista oikeutta vaatia, että kukaan pitää minua vanhoillislestadiolaisena. En voi siihen teitä velvoittaa.” Näinkö Joona tässä tilanteessa vastaisi?

Vielä lainaus Joonalta:

”Kukaan ei näin ollen voi väittää yhteiskunnalliseksi oikeudekseen [vaatia] sitä, että joku toinen hyväksyy hänen ehkäisyn käyttönsä. – – – Myös vanhoillislestadiolaisella on tietysti lain turvaama oikeus vapaasti valita, käyttääkö ehkäisyä vai ei. Mikäli hän päätyy käyttämään ehkäisyä, hän ei voi kuitenkaan velvoittaa muita vanhoillislestadiolaisia hyväksymään tätä päätöstään. Näillä muilla on lain ja ihmisoikeussopimusten turvaama oikeus omiin hengellisiin ja moraalisiin vakaumuksiin, esimerkiksi sellaiseen, että ehkäisyn käyttö on väärin.”

Kai tämä periaate toimii kumpaankin suuntaan. ”Ehkäisemättömät” eivät voi velvoittaa ”ehkäisijöitä” hyväksymään päätöstään. Tähän asti siis reilu peli.

Mutta tähän se symmetria sitten päättyykin. ”Ehkäisemättömät” tuskin jäävät suremaan mainitun yhteiskunnallisen oikeutensa menettämistä. Heillehän jää oikeus julistaa, että ”ehkäisijät” syyllistyvät (jopa kadottavaan) syntiin. Vai toimiiko tämäkin kääntäen? Tuskin!

Lopputulos tästä keskusteluosiosta taitaa olla (hiukan Joonan lausetta täydentäen):

Myös vanhoillislestadiolaisella on tietysti lain turvaama oikeus vapaasti valita, käyttääkö ehkäisyä vai ei. Mutta jos hän käyttää, niin ei enää ole vanhoillislestadiolainen.

Minusta tässä on hiukan ”jännitteisyyttä”, eikä edes kovin hedelmällistä sellaista 🙂