Tarkoitan termillä kristinusko tässä yhteydessä uskon opillista ja ajatuksellista sisältöä. Todellisuudessa kristinusko on tietysti oppia laajempi ilmiö, johon sisältyvät muun muassa uskon erilaiset ilmenemismuodot. Mutta onko kristinuskoa oppi- ja ajatuskokonaisuutena mahdollista kuvata ja varsinkaan rajata täsmällisesti? Onko tässä mielessä puheena oleva kristinusko sellaisenaan olemassa vai onko olemassa vain sen tulkintoja? Voidaanko erilaisten opillisten ja ajatuksellisten käsitysten kristinuskon mukaisuus määritellä teologisesti? – Käytän jatkossa teologian käsitettä tieteellisen teologian merkityksessä.
Teologian tieteellisyyden ongelma
Ollakseen tiedettä myös teologiassa tulee esittää väitteitä, jotka ovat julkisia eli kenen tahansa riittävällä ymmärryksellä ja tiedoilla varustetun henkilön todennettavissa tai kumottavissa havainnoilla ja ymmärryksellä. Esimerkiksi lause ”Jumala on luonut taivaan ja maan” ei ole tieteellinen väite. Sen sijaan tieteellisesti on tutkittavissa, onko Raamatussa sanottu, että Jumala on luonut taivaan ja maan. Kyseisen katsomuksen sisältyminen Raamattuun on kenen tahansa havaittavissa ja ymmärrettävissä. Teologian tehtävänä on – kaikkein yleisimmin ilmaisten – tutkia, mitä kristinusko on. Tietenkään kaikki teologian tutkimusaiheet ja väitteet eivät suoraan kohdistu suureen kysymykseen kristinuskon mukaisuudesta, vaan selvittelevät monia yksittäisiä teemoja teologian alalta.
Tieteellisen työn luonteeseen kuuluu uusien hypoteesien luominen ja koetteleminen sekä uusien teorioiden rakentaminen. Myös teologiassa voidaan kehittää teorioita ja näkökulmia varsinkin kristinuskon tulkintaan. Tällaisen tulkinnan arvioiminen vaatii tietysti laajaa ja syvällistä perehtyneisyyttä kyseiseen aihepiiriin. Erilaiset kristinuskon tulkintaa koskevat pohdinnat ja teoriat voivat lähteä liikkeelle myös muiden tieteiden, esimerkiksi filosofian ja ihmistieteiden kysymyksenasetteluista ja teorioista. Filosofia eri muodoissaan on ollut teologian ainainen kylkiäinen.
Kristinuskon sisältöä selviteltäessä syntyy myös sellaista vakavaa ajatustyötä, joka ei ole tieteellisen tutkimuksen ehtojen mukaista. Esimerkiksi kysymys ”Miten minä löytäisin armollisen Jumalan?” tai vastaavat henkilökohtaisen uskonvakaumuksen suuret ja pienet kysymykset eivät ole tieteellisiä kysymyksiä, koska ne eivät ole julkisesti eli kenen tahansa todennettavissa.
Uskomme mukaan kristinusko on syntynyt ja se toimii Jumalan ilmoituksen tulkintaprosessina eli muun muassa dogmeina ja uskontunnustuksina sekä ihmisten opillisina käsityksinä. Tässä vaiheessa voidaan viitata kysymykseen, onko kristinuskon tulkinnan hengellinen oikeellisuus välttämättä syvimmältään yksilöiden ja ryhmien uskon asia, jolloin sen oikeellisuus jää tieteen ulkopuolelle. Tämä ei kuitenkaan merkitse, etteivätkö uskon havaittavasti ilmaistavat ajatussisällöt olisi myös tieteellisesti analysoitavissa. Teologia ei ole uskoa vaan uskon tutkimista ja sen sisällön hahmottamista. Kristinuskoa tulkitsevat käsitykset muuttuvat historiallisten tilanteiden myötä sekä maailmankuvan ja filosofisen ajattelun kehittymisen takia ja muistakin syistä. Näin ollen käsitys siitä, mitä kristinusko on, kehittyy prosessina.
Onko kuitenkin mahdollista tieteellisen pätevästi tietää, onko jokin käsitys kristinuskon mukainen vai siitä poikkeava? Tässä yhteydessä on olennaista viitata siihen, miten moniulotteinen on kristinuskon sisällön ymmärtäminen. Otan esille kaksi keskeistä asiakokonaisuutta, Raamatun ja dogmimuodostuksen.
Miten Raamattu on olemassa?
Jokainen Raamatun tulkinta tuo mukanaan kysymyksen, voidaanko tietää, onko juuri tämä tulkinta oikea eli kristinuskon mukainen. Onko Raamatun tulkinnan oikeellisuuden tietäminen mahdollista ja mitä tällä oikeellisuudella tarkoitetaan?
Mitkä tekstit ymmärretään kanonisiksi eli Raamattuun sisältyviksi? Kirkkokunnat ovat eri mieltä tästä kysymyksestä. Monia toisistaan eroavia kirjakokoelmia voidaan nimittää Raamatuksi. Tiedämme myös, että Uutena testamenttina tuntemamme tekstikokoelma on syntynyt varhaiskirkon päätöksenä muutamia vuosisatoja kestäneiden selvittelyiden ja valikoinnin tuloksena. Yhtään alkuperäistä Raamatun tekstiä ei ole säilynyt, on vain kopioita. Lisäksi eri tekstien käsikirjoituksissa on lukuisia (tai lähes lukemattomia) toisistaan poikkeavia eroavaisuuksia.
UT:ssa itsessään on laaja valikoima erilaisia Vanhan testamentin tiettyjen kohtien tulkintoja. Näissä tulkinnoissa on – siis jo UT:ssa – selvästi nähtävissä tulkintojen ohjautuminen kulloisenkin ongelman tai tilanteen mukaan. Tämä sama piirre on tyypillinen Raamatun tulkinnalle nykyisinkin.
Tulkinta elää ja kehittyy ajan mukana. Raamatun tekstit eivät tieteelliseltä kannalta ole teksteinä Jumalan sanaa, vaan ihmisten kertomuksia Jumalan kokemisesta eli tiettyjä tulkintoja. Uskomme mukaan Jumalan ilmoitus voidaan ymmärtää jumalallisen sanoman ilmestymisenä ihmisen tajunnan tasolla.
Keskeiset dogmit ja niiden teologinen tarkistaminen
Kristillisen kirkon keskeisiä dogmeja ei ole valmiiksi määriteltyinä UT:ssa, vaan niiden muotoileminen vaati n. 300 vuoden aikana laajat selvittelyt, ankarat kiistat, jopa harhaoppisina pidettyjen maastakarkoitukset. Keskeiset dogmit koskevat Jumalan kolminaisuutta ja Kristuksen jumalallista ja inhimillistä luontoa. Dogmien vahvistamisella määriteltiin tuon ajan käsitteistöä käyttäen (muita käsitteitä ei ollut), mitä kristinusko on ja mitä se ei ole. Tällainen dogmien eli kristinuskon opillisen perustan määritteleminen ja rajaaminen oli omana aikanaan välttämätöntä. Tämän toteaminen ei voi merkitä sitä, että dogmien sisältö olisi ollut kiistaton silloin, eikä se ole ollut sitä myöhemminkään.
Viime vuosisadan suuri suomalainen dogmaatikko Osmo Tiililä korostaa teoksessaan Johdatus teologiaan (1968, s. 55–56): ”Ns. dogmit l. täsmälliset opinkappaleet eivät siis ole, kuten usein harhauttavasti otaksutaan, teologisen tutkimuksen itsestään selvä lähtökohta, vaan alituisesti yhä uutta teologista tarkistusta vaativia kirkollisen opin tiivistelmiä.” [kurs. O.T.]
Tiililän sitaatin johdatuksella päädytään syvälliseen ongelmaan: mitkä ovat varhaiskirkon dogmien oikeellisuuden perimmäiset kriteerit? Ovatko sellaiset löydettävissä? Millä tavalla ja missä määrin klassiset dogmit perustuvat Raamatun teksteihin? Voidaanko selvittää teologisesti eli tieteellis-älyllisesti kysymys, edustavatko dogmit oikeaa käsitystä kristillisen uskon perusteista? Vai ovatko ne olemukseltaan uskonlauseita sillä tavalla, että varhaiskirkon valtavan työskentelyn oikeellisuutta eli kristinuskon mukaisuutta koskeva jättiläismäinen kysymys jää syvimmältään uskonvakaumuksen asiaksi?
Dogmien kriittisen tarkastelun yhtenä erityiskysymyksenä on sen selvittäminen, mikä on antiikin filosofian ja käsitteistön vaikutus dogmien muodostamiseen. Miten otetaan huomioon opin myöhemmän kehityksen rinnalla tapahtuneet, esimerkiksi reformaation aikaiset, yhteiskunnalliset ilmiöt ja murrokset?
Klassisten dogmien lisäksi on aikojen varrella esitetty kristinuskon keskeisistä asioista teologisia teorioita, joita ei ole hyväksytty virallisiksi dogmeiksi, mutta joita kehitellään jatkuvasti. Tällaisia ovat ennen kaikkea erilaiset yritykset sovituksen käsittämiseksi. Mitä sovitus lopultakin tarkoittaa kristinuskon mukaan? Voidaanko teologisesti eli tieteellisesti arvioida erilaisia teorioita Golgatan tapahtuman tulkinnasta?
”Metateologinen” kysymys
Palaan alussa esittämääni kysymykseen kristinuskon olemassaolosta. Joka tapauksessa kristinuskon opillisen sisällön ilmaiseminen ja siitä päättäminen on tapahtunut ja tapahtuu kirkon eli tiettyjen ihmisten toimesta ja päätöksinä. Onko olemassa tulkinnoista riippumaton kristinuskoksi nimitettävä todellisuus, johon erilaisia tulkintoja voidaan verrata ja jonka autenttinen sisältö on näiden tulkintojen oikeellisuuden eli kristinuskon mukaisuuden mitta? Tämä tulkintojen oikeellisuuden ”mittaaminen” voitaisiin ehkä kuvitella toimitettavaksi tieteellisesti eli todennettavina väitteinä ja tieteellisesti perusteltavina teorioina. Voiko joku tavoittaa tämän ”autenttisen kristinuskon”?
Vai onko olemassa vain erilaisia kristinuskon sisällön tulkintoja? Ei siis olisi olemassa kristinusko-nimistä todellisuutta tulkinnoista riippumatta, niiden takana tai yläpuolella. Kristinuskon opillinen kokonaisuus olisi siis olemassa vain tulkinnoissaan, ei jossakin niiden ulkopuolisessa avaruudessa. Jos näin olisi, onko mielekkäästi ajateltavissa näiden tulkintojen oikeellisuuden eli kristinuskon mukaisuuden kiistatonta kriteeriä? Vai onko tyydyttävä vain vertaamaan tulkintojen A, B, C…jne paikkansapitävyyttä ja paremmuutta keskenään? Tieteellisesti tutkittavissa olisivat erilaiset tulkintatraditiot sekä niiden sisältö ja teologiset perusteet, muttei olisi olemassa tulkintojen oikeellisuuden tieteellisesti todennettavaa mittaria.
Selvää on, että tätä ”metateologista” kysymystä pohdittaessa joudutaan kysymään Raamatun tulkinnan oikeellisuuden kriteeriä. Pelkkä hokema ”raamatullisuudesta” ei riitä. Usko Raamatun ilmoitusluonteeseen ei millään tavoin poista sen tulkitsemisen välttämättömyyttä. Mutta entä Tunnustuskirjojen mukaiset luterilaisen Raamattu-periaatteen taustaperustelut eli opilta ja opetukselta vaadittavat ”profeetallisuus ja apostolisuus” (Yksimielisyyden ohje, Tiivistelmä, Johdantoluku, kohta 1)? Mitä ne tarkoittavat ja millä ne mitataan? Kuka niistä päättää?
Joka tapauksessa joudutaan toteamaan, että kristikunnan eri instansseissa on päätetty, että tämä tai tuo kristinuskon tulkinta on mahdollisesti eniten oikea. Ehkä oikeita tulkintoja voi olla useampia. Kolminaisuusoppi ja Kristuksen kaksiluonto-oppi on päätetty tietyissä konsiileissa, jopa äänestämällä, samoin esimerkiksi luterilaisten tunnustuskirjojen kokoelma. Erilaisin päätöksin ja valmisteluin ovat syntyneet myös muut opilliset kannanotot eli kristinuskon tulkinnat. Ovatko ne oikeita?
Kristinuskon objektiivinen ”kiintopiste”
Mutta onko mahdollista olettaa kristinuskon objektiivinen, ihmisistä ja tulkinnoista riippumaton eli ”yli-ihmisellinen” kiintopiste, vaikka tunnustamme tosiasiaksi kristinuskon erilaisten tulkintojen olemassaolon? Voisiko kristinuskon objektiivinen kiintopiste olla Raamattu tekstikokoelmana? Edellä on viitattu Raamatun rakenteelliseen ja sisällölliseen moniselitteisyyteen. Raamattu ilmaisee, miten ihmiset ovat kokeneet Jumalan puhuttelun. Raamattu voidaan toki uskoa samalla sekä jumalallisena että inhimillisenä.
Voisiko kiintopisteenä olla kristillinen kirkko? Tiedämme liiankin hyvin, miten hajanainen kristikunnan organisaatio on kaikessa inhimillisyydessään. Myöskään kirkko ei mielekkäästi voi olla kristinuskon objektiivisena kiintopisteenä, vaikka se onkin olennainen osa kristinuskon ilmenemistä. Joka tapauksessa myös kirkko voidaan uskoa samalla sekä jumalallisena että inhimillisenä todellisuutena.
Lopuksi käytän tieto-käsitettä siten, että tieto ja usko samaistuvat. [1] Tämä samaistaminen voi tietysti mennä tieteellisen teologian ulkopuolelle. Jumalasta ei voida esittää mitään ihmisen väitettä totuusvaatimuksin, todennettavaa hypoteesia, kattavaa teoriaa tai adekvaattia oppia tietona Jumalasta. Tällainen adekvaatti tieto Jumalasta on vain Kristus. Khalkedonin dogmin mukaan Kristus on uskomme korkein paradoksi, samalla tosi Jumala ja tosi ihminen. Tällä perusteella on mahdollista sanoa, että itse Kristus uskon kohteena on kristinuskon objektiivinen kiintopiste kaikkien tulkintojen yläpuolella ja niistä riippumattomana. Hänen ihmisyydessään saamme kosketuksen hänen jumalallisuuteensa. Tämä ei merkitse, etteikö Kristusta ja hänen merkitystään voisi ja pitäisi tulkita. Kukaan meistä ei tunne häntä täydellisesti, joten tulkinnan välttämättömyydestä emme pääse.
[1] Tiedon ja uskon suhteen lähempi tarkastelu ei tässä yhteydessä ole mahdollista. Yksi tapa lähestyä tätä vuosituhantista ongelmaa on todeta, että perinteiset totuusteoriat jättävät tiedon varmuuden ainakin osittain avoimeksi. Lopulta päädytään toteamaan, että varminta tiedon kokemista todeksi on evidenssin elämys, jota voidaan nimittää myös uskoksi sanan laajassa merkityksessä. Lähestyvätkö tieto ja usko toisiaan?
Hannu Juntunen
TT, OTT, FM, dos., prof.
Niin, olemme tulkintojen kehällä ja kehällä ei ole alku- ja loppupistettä. Tulkintoja selitetään tulkinnoilla, jotka perustuvat edellisiin tulkintoihin jne. Ilmestysuskonnoissa ketju palautuu ensimmäiseen ilmestykseen ja sen tulkintaan. Eli lmestyikö ihmiselle Jumala (miten sana Jumala tuolloin ymärrettiin l. tulkittiin) vai joku tai jotain mikä tai mitä tulkittiin Jumalaksi tai jumalalliseksi. (Vrt ns. Gargo-kultti nykyään)
HJ: ”onko Raamatussa sanottu, että Jumala on luonut taivaan ja maan.” Ja tähän vastattaessa on myös tulkitava mitä sana jumalat eli elohjim on tarkoittanut ja mitä verbi bara on tarkoittanut. Koska ne eivät välttämättä ole sisältäneen tai sisällä yleisen käsitykseen nousseita sisältöjä’.
Lainaus Teiltä,”Tiedämme myös, että Uutena testamenttina tuntemamme tekstikokoelma on syntynyt varhaiskirkon päätöksenä muutamia vuosisatoja kestäneiden selvittelyiden ja valikoinnin tuloksena. Yhtään alkuperäistä Raamatun tekstiä ei ole säilynyt, on vain kopioita. Lisäksi eri tekstien käsikirjoituksissa on lukuisia (tai lähes lukemattomia) toisistaan poikkeavia eroavaisuuksia.
UT:ssa itsessään on laaja valikoima erilaisia Vanhan testamentin tiettyjen kohtien tulkintoja. Näissä tulkinnoissa on – siis jo UT:ssa – selvästi nähtävissä tulkintojen ohjautuminen kulloisenkin ongelman tai tilanteen mukaan. Tämä sama piirre on tyypillinen Raamatun tulkinnalle nykyisinkin.”
Muistan joskus lukeneeni vanhimman UT.istä löytyvän evankeliumin osan kopion olleen merkitty 43.e vai oliko 44.ä. Sitten saa huomata lausejäsennyksen haasteet puuttuvissa välimerkeissä.
Lisäksi 300·luvun haasteet maallisen hallitsijan asiassa saavat kysymään oliko yhteisiä intressejä opissa kun kirkko alkoi vaurastumaan nopeasti minkä ei ilman edellistä konsensusta voisi olettaa olleen mahdollista.
Yksi haasteista on adoptionaalinen dokmi. Itse olen ymmärtänyt siitä vuoden kuluessa luovutun Jeesuksen seuraajien Kristuksessa tulleen Rooman Valtakunnan uskonnoksi.
Hyvä tapa ja asia lähestyä kohdettanne olisi entusiasmi käsitteen laajempi ymmärtäminen Ihmisen henkisessä mahdollisuudessa kurottaa, tai kuten ehtoollisvuorolaulussammekin sanotaan, ylentää sydämensä Jumalan puoleen. Tästä sitten päästäisiin paremmin huomaamaan ja ymmärtämään Enheos ymmärtämystä, mikä ei tarvitse kirkon uskontotiedetta kuin hermeneuttista Raamatun katsomisen opiskelua siitä ymmärtämisestä puhumattakaan vaan sydämen tahtoa katsoa Jeesuksen kolmeen keskeiseen opetukseen.
Voisitteko tästä ajatuksesta kommentoida jotakin.
Menneepä kreikan sanat huonosti, siis Entheos, minkä asian mahdollinen lukija jo huomasikin.
Kysymyksenne sitten tarkoittaa ei absoluuttista Jumaluutta huomaavaa todistusta ja sen mahdollisuutta niin pappien kuin kirkonkaan puolesta ja puolelta apriori, vaan uskoa todistukseen Kristuksesta historiassamme pienen parituhatvuotisen hetken ymmärryksellä ja tämän hengellistä asiaa eteenpäin pyrkivän liikkeen todistusta hyvästä asiasta aposteriosi.
Raamatussa on myös Vanha testamentti, jonka kaikki tulkinnaliset vaikeudet ja vaihtoehot aina paradigmoistaan lähtien eivät millään muotoa selity jo sinänsä tulkituista Ut:n Jeesuksista käsin.
On aiemmin esitetty, että Raamattua ei voi lukea ilman tulkitaa. Tästä perusajatuksesta seuraa suoraan se, että kristinuskokin on pelkästään tulkinnan tulkintaa ja lukemattomia sellaisia. Näin käsitettynä voidaan väittää, ettei mitään todellista kristillistä uskoa ole olemassa.
Mikäli haluamme pitää kiinni siitä, että on olemassa oikea kristillinen opetus, niin meidän on luovuttava halustamme tulkita Raamattua mielivaltaisesti. Muutoin rämmimme pohjattomassa suossa, josta ei löydy mitään kiinekohtaa, jonka varaan voi oikeaa opetusta rakentaa.
Joko vapaudellamme tulkita Raamatun tekstejä on tietyt rajat, tai sitten kristinuskolta putoaa täysin pohja pois. Vaihtoehtoja on vain nämä kaksi. Joko Raamatulla on Jumalallinen alkuperä, tai sitten kirkon olemassaololle ei ole mitään todellista oikeutusta.
Käsitän kristillisen uskon seisovan , tai kaatuvan ensimmäisen Korittolaiskirjeen 15 luvun alun jakeiden perustalla. Siinä on jotain sellaista, josta suohon uppoava teologi löytää kovan ja tukevan pohjan, joka varaan voi opppinsa rakentaa. Tuon kestävän kristillisen uskon pohjalle rakentuu kaikki. Ilman sitä mikään ei lopulta ole mitään. Päädymme pohdinnoissamme umpikujaan ja niihin kehäpäätelmiin.
Konsiilit ja kirkolliskokoukset ovat kautta aikojen kiistelleet periaatteessa, tästä samasta asiasta. Kirkon oppi on aina ollut tulilinjalla ja sitä on uhannut monet erilaiset opin virtaukset. Piispat ovat niissä väiyelleet ja äänestäneet ja tuloksena on ollut se, että sanoma ristiinaulitusta Kristuksesta on säilynyt muuttumattomana, eivätkä opin tuulet ole kyenneet turhentamaan sanoman ydintä.
Evankeliumi, eli se ilosanoma, että uskon katta saamme uskoa syntimme sovitetuiksi ja omistaa siten se sama pyhyys ja puhtaus, mikä Jeesuksella on. Evankeliumi toimii vain tietyin edellytyksin ja yksi niistä, on se, että pidäämme Raamattua Jumalan sanana. Siitä seuraa se, että Raamattu osoittaa meidät Jumalalle kelpaamattomiksi, mikäli jäämme omien yritystemme varaan. Eli tarvitsemme sovittajaa ja sovituksen voimme saada ja omistaa vain uskon kautta.
Evankeliumi ei voi toimia lupaamallaan tavalla, jollemme tunnusta olevamme kelvottomia ja pyri saamaan Jumalan hyväksyntää Raamatun sanan ilmoittamalla tavalla. Mikäli ydinsanoman jätämme huomioimatta, niin kristinuskosta ei jää jäljelle muuta, kuin tulkintojen tulkintoja ja niiden tulkintoja. Emmekä kykene käsittämään Raamatun sanasta tai krsistillisestä opistakaan yhtään mitään. Jollemme pääse ytimeen, niin väkisin jäämme kehäpäätelmien varaan. jotka eivät johda lopulta mihinkään. jos olemme rahellisiä.
”Joko vapaudellamme tulkita Raamatun tekstejä on tietyt rajat, tai sitten kristinuskolta putoaa täysin pohja pois.”
Tämä vaara, jos se nyt mikään aito vaara on, on olemassa,sillä koska tahansa voidaan tehdä esim.joku teksti- tai arkeologinen löytö tai kieletieteellinen havainto, joka iskee paradigman tasolla johonkin kristilliseen perusdogmiin ja voi romuttaa koko dogman. Itse asiassa Qumranin tekstilöydöt ja ns. ELS-koodi ovat jo pohjan miinoittaneet mutta toistaiseksi Qumranin räjähdyksen sytyslanka on onnistuttu leikkaamaan lähes poikki. Mutta jäljelle jääneet säikeetkin värähtelevät varsin vaarallisesti kuten tekee esim. 4Q246 ja ELS Genesis 6:2-4 skip 13 / mim oikealle sanasta shem.
Pysyesssämme uskon ytimessä, meidän ei tarvitse pelätä mitään vaarallisia sanoja. Sillä eihän Jumalan valtakunta ole sanoissa vaan voimassa. Ytimessä ollessamme kakki vieraat sanat ovat merkityksettömiä. Ydin merkitsee täyttä turvaa, – rauhaa, – iloa, – lepoa ja kaiken hyvyyden keskipiseenä olemista. Mihin siinä enää sanoja tarvitaan?
JUntunen. ”Lopulta päädytään toteamaan, että varminta tiedon kokemista todeksi on evidenssin elämys, jota voidaan nimittää myös uskoksi sanan laajassa merkityksessä”.
Jumalan iankaikkinen valtakunta on koko ajan kaikkien uskovien koettavissa, se on sisäisesti meissä kuten Jeesus sanoi, ja e on ”vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä” Paavalin mukaan. Silloin kun sydämessämme on ”elävän veden lähde” joka oikeasti ”pulppuaa” ei kysymys uskon evidenssistä ole mikään ongelma. Ei Jumalan valtakunta löydy millään sanoilla kikkailemalla tai teologisella briljeerauksella tms.
P.Pesonen on asian ytimessä. Hedelmistä puu tunnetaan. Kristinusko tuottaa Kristillisiä hedelmiä. Tulkinnat ovat monesti tuottaneet myös tuhoa, valtapeliä ja uskonnollisuutta ynm. vastaavaa inhimillistä puoskarointia. Ne eivät ole autenttisesta Kristinuskosta lähtöisin vaan vääristä tulkinnoista.
Autenttinen Kristillisyys on siis löydettävissä, niissä ihmisissä, joissa Jumala on Sanan kautta saanut tehdä työtään, eli vaikuttaa Rakkautta ja Armollisuutta Kristuksessa. Tieteellisesti tätä ei voida tutkia, mutta tieteen pitäisi osata tehdä oikeita johtopäätöksiä tuloksista, jotka ovat kiistattomia.
Voiko joku tavoittaa tämän ”autenttisen kristinuskon”? Kysyy blogi (kiitos muuten hyvästä kirjoituksesta, joka herätti ajatuksia, lisää tällaista syvällistä pohdiskelua.)
Vastaus, autenttiseen kristinuskon tavoittamiseen, on siis edelleen se sama vanha, joka on toiminut läpi vuosituhansien ja siihen riittää Raamatun sanoman uskominen Jumalan Sanaksi, Jeesuksen Evankeliumin sisäistäminen ja siinä eläminen.
Jeesus itse sanoi: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.
Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.”
Tulkinnat ovat lopulta sivuseikka, sillä totuus ei häviä, se vain on ja pysyy ajasta aikaan ja kuten P.Pesonen totesi Paavalin sanoin: ”Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.”, joka tarkoittaa sitä, kuinka Kristuksen sovituksen kautta Jumalaan luottava ihminen muuttuu armolliseksi ja laupiaaksi.
Onko mitään väliä, miten on tulkittu, jos edellämainittu tapahtuu ihmiselle, paitsi siltä osin, että väärät tulkinnat johtavat ihan toisenlaiseen tulokseen ja ihmiset joutuvat usein syvälle ahdistukseen, eivät siitä ulos. Oikea oppi Vapauttaa ihmisen.
Hyvää pohdintaa. Varsinkin toteamus jonka mukaan ”autenttinen kristinusko on löydettävissä niissä ihmisissä joissa Jumala on sanan kautta tehnyt työtään, eli vaikuttaa Rakkauttaan ja Armoaan Kristuksessa”. Toisin sanoen ,Kristuksen syntyminen ,inkarnoituminen, ihmisen sydämmessä on elävän kristinuskon edellytys. Ilman Kristuskokemusta ei ole muuta kuin älyllinen oppirakennelma , dogmit. Juntunenkin on tällä linjalla mutta ei syvenny tähän.
Teologit painostavat ilmoituksen rationaalista ”tieteellistä”, tutkimusta. Ei siinä ole mitään vikaa ,mutta jollei tuota kokemisen subjektiivista puolta oteta huomioon, niin kristinuskoksi jää nuo dogmaattiset spekulaatiot ja niitä kannattava kirkkolaitos.
Todella hyvä kirjoitus blogistilta näille sivuille. Tieto ja usko ovat tosiaan lähestyneet toisiaan viime vuosisatojen aikana vaikka kirkon oppiin sitoutuneet eivät sitä ymmärräkään. Oman ajatteluun kykenevä ominaisuus on avainasemassa Korkeimpaan uskon ymmärtämisessä. Esim. minä saan tukea ajatuksilleni , lähimmäisen rakkauden merkityksestä elämässämme. esim. toisen ihmisen Jeesuksen käsityksistä. Raamattu, Luther, ja muut kommentoijat ovat aivan oma luku sinänsä.
Tieteen tutkimustulokset ovat aina erittäin suuren arvostuksen ansaitsevia. Kiitos kerran vielä Hannu Juntuselle tulosta tänne Kotimaa24 sivustolle.
Mitä on tulkinta, siis kun isä sanoo lapselle että ”älä mene heikoille jäille”, niin mitä on tulkinta?
Eikö kun lapsi alkaa miettiä onko jää heikkoa vai ei, siis tuossa on kaiketi tulkinnan varaa?
Entäpä kun isä sanookin ”älä mene jäälle”? Nyt ei kaiketi olekkaan enää tulkinnan varaa, vai onko?
Kun ajatellaan evankeliumia niin kun Jeesus julisti ”tehkää parannus”, niin onko tuossa tulkinnan varaa, voiko tuota jotenkin yrittää kiertää eli olla tekemättä parannusta?
’Tehkää parannus’ on alkukielellä ’μετανοειτε’. Uudemmassa raamatunkäännöksessä se on suomennettu sanalla ’kääntykää’. Kreikan sanakirja antaa seuraavia merkityksiä: ”jäljestäpäin ajatella toisin, muuttaa mielensä l. ajatuksensa, joutua l. tulla katumukseen, katua; mieleltänsä muuttua l. parantua; kääntää mielensä l. kääntyä pahuudesta; kääntyä Jumalan puoleen”. Sana kuvaa pikemminkin mielen kuin tekojen muutosta. Toki ihmisen teot lähtevät hänen mielestään ja ajattelustaan.
Kirkon opin ytimessä pysyttelemisessä on sekin ilo, että löytää veljiä ja siskoja myös muiden kristillisten kirkkokuntien joukosta. Sillä kaikissa niissä ydin on täysin sama. Siksi voimme iloita yhteisestä uskosta. On sitten kyse Kopteista, Ordodokseista, Helluntailaisista, Katollilaisista, Angilkaaneista, tai ties mistä. Siitä huolimatta, että monet opilliset näköalat ovat aivan erilaisia. Ytimessä nuo erilaisuudet menettävät täysin merkityksensä.