Hans Küng on kuollut. Tämä sveitsiläinen roomalaiskatolinen teologi vaikutti monin tavoin Suomessakin.
Eero Huovinen väitteli hänen teologiastaan, kuten myös Risto Cantell. Väitöskirjat olivat ”Teinosen tallin” tuotteita. Ne seurasivat tutkimusprojekteista joita professori Seppo A. Teinonen kehitteli Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen jälkeen. Merkittävä osa suomalaisesta luterilaisesta papistosta, joka on saanut koulutuksensa 1960-1980-luvuilla, on ollut tavalla tai toisella näiden vaikutuspiirissä, joko innostuen tai etäisyyttä ottaen.
Joitakin Küngin teoksia käännettiin myös suomeksi ja hänet esiteltiin ”uutena Lutherina” joskus 1980-luvulla. Hänen ideansa olivat esillä laajasti myös perinteisten uskonnollisten piirien ulkopuolella, kuten käy ilmi esimerkiksi Seppo Heikinheimon muistelmista Mätämunan muistelmat. Küngin Kristityn 20 teesiä ja kiistellyn teoksen Kirkko lyhennelmä käännettiin kielellemme. Ehkä yhteiseksi teemaksi näissä voisi luonnehtia ajatusta, jonka mukaisesti kristitty on kutsuttu seuraamaan Jeesusta, mutta ei kunakin aikana muuttuvaa kirkko-organisaatiota.
Küng oli niitä katolisia teologeja, jotka asettivat kysymysmerkkejä paavin auktoriteetin osalta, suhtautuivat kriittisesti selibaattiin ja roomalaiskatoliseen perhesuunnitteluun. Viimeisinä vuosinaan, sairastuttuaan Parkinsonintautiin, hän puolusti myös eutanasian oikeutusta. Küngin ajatusten lista on oikeastaan protestanttien esityslista.
Tällaiset puheenvuorot ja kannat on tärkeää muistaa, jotta helposti syntyvä liian monoliittinen kuva roomalaiskatolisesta maailmasta vältettäisiin.
Küng toimi Vatikaanin toisessa konsiilissa asiantuntijana yhdessä kollegansa Joseph Ratzingerin kanssa. Jälkimmäisestä tuli myöhemmin ensin modernin inkvisition seuraajan, Uskonopin kongregation johtaja, jona aikana hän toimi Johannes Paavali II:n harmaana eminenssinä ja vihdoin paavi Benedictus XIV.
Johannes Paavali II:n aika merkitsi jonkinlaista konservatiivista käännettä roomalaiskatolisessa kirkossa. Tämä on sikäli kiinnostavaa, että usein käänteen pääideologiksi mainittu Ratzinger kuului alun perin Vatikaanin II:n konsiilin uudistusmielisiin teologeihin.
Küng, joka sai sittemmin Vatikaanin opetuskiellon, jäi modernisoivalle linjalle. Se johti hänet ulos perinnäisen teologian kuvioista ja hänen kiinnostuksenkohteikseen tulivat uskontoteologiset ja maailmanpoliittiset teemat.
Onkin kiinnostavaa, että jos konservatisoituvaa teologiaa moititaan jäykästä dogmatismista, modernisoituva linja muistuttaa pikemminkin poliittista liikettä.
Ja ehkä voi sanoa, että Vatikaanin johdon nykyinen linja tasapainottelee näiden kahden muodon välissä. Se ottaa melko liberaaleja kantoja, mutta pitää käytännössä yllä konservatiivista järjestystä.
Küngin tunnetuin saavutus hänen ”jälkivatikaanisella” kaudellaan oli hänen muotoilemansa maailmanetiikka. Suomennos on osin ongelmallinen, sillä kyse on samasta kannasta kuin etiikka juontuvasta ilmiöstä, joka saksaksi on Weltethos ja englanniksi ethic, ei siis ethics.
Maailmanetiikan sijasta olisikin asiallisempaa puhua maailmaneetoksesta, sellaisena kuin Küng asiaa tarkasteli. Kyseessä ei ole uusi etiikan teoria globaalissa kontekstissa vaan maailmankatsomuksellinen ohjelma.
Hän etsi tälle pohjan kyllä maailmanuskontojen yhteiseksi eettiseksi koodistoksi mielletystä perinnöstä kuten Kultaisesta säännöstä. Mutta on kyseenalaista, miten esimerkiksi kultaista sääntöä sen ylimalkaisuuden ja universaaliperiaateluonteen takia olisi järkevää tulkita erityiseksi eettiseksi säännöksi. Esimerkiksi Immanuel Kant, jonka ajatus sisäisestä moraalilaista on joskus tulkittu Kultaisen Säännön versioksi, torjuu tämän ajatuksen säännön ylimalkaisuuden perusteella.
Lisäksi ethos, vaikka onkin etiikan ja moraalin terminologinen juuri, merkitsee Küngin ajattelussa tietoisuuden muutoksen avulla tapahtunutta holistista uutta asennoitumista maailmassa. Hän toivoi, että ihmiskunnan nykyinen käyttäytyminen, jota voi kuvata eräänlaiseksi kuhnilaiseksi paradigmaksi, muuttuisi kokonaan.
Maailmaneetoksen idea perustuu ajatukseen, että globalisaation ja maailmankaupan yhteyteen tarvitaan myös ihmisten henkisten asennoitumisten globaaleja koodeja. Projektin yhteys varsinaiseen etiikkaan on kuitenkin sattumanvarainen. Kyse ei ole moraalifilosofiasta ja siihen liittyvästä teoretisoinnista vaan varsin toisenlaisesta ohjelmasta.
Myös tällä projektilla oli yhteyksiä Suomeen, erityisesti professori Reijo E. Heinoseen, joka oli läheisessä työyhteydessä Küngin kanssa. Hanke liittyi myös valtionpäämiesten yhteisiin tavoitteisiin. Saksan von Weitzäcker, Jordanian Hussein ja Suomen Ahtisaari muodostivat kolmikon, joka erityisellä tavalla piti yhteyttä Küngin hankkeeseen.
Küngin teologinura on kirkkohistoriallisesti kiinnostava ja se on yksi 1900-luvun jälkipuolen eräitä keskeisiä kehityssuuntia hyvin kuvaava ja niitä osittain selittäväkin. Joku voisi tutkia sitä meilläkin nyt toisenlaisesta näkökulmasta kuin 1980-luvulla.
Küngia on kiinnostavaa verrata Pentti Linkolaan, jota hän muistutti ulkonäöltään. Kaksoisolentovaikutelman lisäksi yhteys on syvällisempi, vaikka nämä ajattelivatkin varsin eri tavoin. Küng ja Linkola olivat huolissaan koko maailman kohtalosta. Küngin ehdotukset ovat toiveikkaampia. Niiden vaatimus nykyisistä elämään orientoitumisen muodoista vapautumiseen ja näiden korvaamiseen kokonaan uusilla tavoilla on kuitenkin yhtä ehdoton.
On sanottu, että jos Küng olisi jäänyt Vatikaanin toisen konsiilin aikana kannattamalleen linjalle, hänestä olisi tullut paavi. Hän oli kuitenkin yhtäältä teologi, joka ensimmäistä kertaa 500 vuoteen kyseenalaisti paavin erehtymättömyyden ja toisaalta persoona, joka esiintyi erehtymättömänä. Tästä syystä hän lähestyi ajattelussaan kaikkia niitä erehtymättömän suvaitsevaisia piirejä, joista ei ole paaviksi ainoastaan siitä syytä, että ne uskovat paavin olevan erehtyvä.
Minäkin epäilin. Kylpyhuoneen peilissä näin joka aamu vanhenevat kasvot. Minulle näytettiin myös valokuva Kari Peitsamosta. Sama henkilö? Kyllä vain. Mutta olinko se minä? Istuin autossani. Puristin rattia. Puut ja puhelinpylväät vilistivät oikealta ja vasemmalta hirmuista vauhtia vastaan ja katosivat sitten. En ollut liikkunut metriäkään. Löysin itseni Hämeenlinnasta.
Apostoli Pietari eräänä vaikeana hetkenä kielsi Jeesuksen kolme kertaa, mutta tajusi heti mitä tuli tehtyä ja ”itki katkerasti” ja sai lopulta tekonsa anteeksi. Joten kuulostaapa aika omituiselta artikkelin kuvaus. Raamattuhan kuvaa uskon omaamista ”pimeydestä valoon” tulemiseksi ja varoittaa ja kehoittaa kaikin tavoin ajatumisesta takaisin siihen ”pimeyden tilaan.” Käyttää siinä myöskin kielikuvaa ”kuolleesta tilasta elävään tilaan tulemiseksi”. Tulee myöskin mieleen Efesolaiskirjeen 6. luvun kehoitukset:
”11 Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu voidaksenne pysyä lujina Panettelijan vehkeilyjä vastaan, 12 sillä meillä ei ole kamppailua verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tämän pimeyden maailmanhallitsijoita vastaan, taivaallisissa olevia pahoja henkivoimia vastaan. 13 Ottakaa tämän vuoksi Jumalan koko sota-asu, jotta voisitte tehdä vastarintaa pahana päivänä ja kaikki perusteellisesti tehtyänne pysyä lujina.
14 Pysykää sen tähden lujina, kupeenne totuuteen vyötettyinä ja yllänne vanhurskauden rintahaarniska 15 ja kenkinä jaloissanne rauhan hyvän uutisen varusteet. 16 Ennen kaikkea ottakaa uskon suuri kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki paholaisen palavat heittoaseet. 17 Ottakaa myös vastaan pelastuksen kypärä ja hengen miekka, toisin sanoen Jumalan sana, 18 samalla kun kaikin rukoilemisen ja nöyrän pyytämisen muodoin jatkatte rukoilemista joka tilaisuudessa hengessä. Ja sitä varten pysykää hereillä täysin kestävinä ja rukoillen kaikkien pyhien puolesta, 19 minunkin puolestani, jotta minulle annettaisiin suuni avatessani kyky puhua tehdäkseni vapaasti puhumalla tunnetuksi sen hyvän uutisen pyhää salaisuutta, 20 jonka puolesta toimin lähettiläänä kahleissa, jotta puhuisin sen yhteydessä rohkeasti, niin kuin minun puhua pitää.”
Vesa Ahlfors, juuri Panettelijan vehkeilyistä seuraa pimeyden tila. Ja vain uskon suuri kilpi voi sammuttaa kaikki paholaisen palavat heittoaseet. Usko on siis Panettelijan vehkeilyjen kyseenalaistamista, niiden epäilemistä. Sillä hän se on saanut meidät tähän väärän näkemisen tilaan.
Kari Peitsamo: ”Vesa Ahlfors, juuri Panettelijan vehkeilyistä seuraa pimeyden tila”
Juuri niin. Taustavoima joka vaikuttaa. 2. Korinttolaiskirjeen 4. luku puhuu samasta:
”4 Sen vuoksi, koska meillä on tämä palvelus sen armon mukaan, jota meille osoitettiin, me emme lannistu, 2 vaan olemme luopuneet hävettävistä luihuuksista emmekä vaella viekkaasti emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan tekemällä totuuden ilmeiseksi me suosittelemme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan nähden. 3 Mutta jos se hyvä uutinen, jota julistamme, onkin verhottu, niin se on verhottu niiden keskuudessa, jotka tuhoutuvat, 4 joiden keskuudessa tämän asiainjärjestelmän jumala on sokaissut ei-uskovien mielet, jotta Kristusta, joka on Jumalan kuva, koskevan loistoisan hyvän uutisen valaistus ei säteilisi läpi. 5 Sillä me emme saarnaa itseämme, vaan Kristusta Jeesusta Herrana, ja itseämme teidän orjinanne Jeesuksen tähden. 6 Sillä Jumala on se, joka sanoi: ”Loistakoon valo pimeydestä”, ja hän on loistanut sydämeemme valaistakseen sen Jumalan loistoisalla tuntemuksella Kristuksen kasvojen välityksellä.”
Mainio artikkeli. Pappi siis aikoo elää vuoden ilman Jumalaa? Tietenkään hän ei siinä onnistu, mutta sitä hän ei tietenkään kerro. Päinvastoin, häntä huvittaa keskustella ateistien kanssa, jotka eivät usko Jumalaan, koska eivät häntä näe. Tuomaskaan ei uskonut, ennen kuin näki. Mutta Jeesus pisti Tuomakselle aika pahan sanoessaan, Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe. Tuomasta ei hän siis tähän autuaiden joukkoon lukenut. Ateisti kärsii uskovan näkökulmasta tietynlaisesta hysteerisestä sokeudesta. Hän ei näe, vaikka kuinka yrittää! Sitten jos ateisti jakaessaan tämän sokeuden kokemuksensa tuon jutussa mainitun papin kanssa yllättäen saakin näkönsä, on papilla varmaan naurussa pitelemistä. Mitä muuta hän voi silloin tehdä kuin onnitella kaveria ja todeta: ”Älä edes poikkea kylään.”
Mielenkiintoista. Eikös tuollainen pappi pitäisi heti valita vuoden ateistiksi..?
Jouni Turtiainen: ”Mielenkiintoista. Eikös tuollainen pappi pitäisi heti valita vuoden ateistiksi..?
Herää kuitenkin kysymys, onko sellaisia pappeja ja teologeja mahdollisesti myöskin Suomen kirkon piirissä päätellen 17.12 näillä nettisivuilla olleesta kirjoituksesta. Siitä alku alla kopioituna. Muistaakseni myöskin joitakin vuosia sitten joku Suomen kirkon piiristä kirjoitti kirjan nimeltään ”Ateistit alttarilla.” Käsitteli kait vähän samoja asioita,
”Dosentti Timo Eskola katsoo tuoreessa pamfletissaan Sudet saarnatuolissa (Perussanoma), että aikamme erityispiirteitä on, että uskosta ja teologiasta vieraantuneet humanistit kirjoittavat Jeesuksesta ja antavat ohjeita kirkolle ja kristityille.”
”- Kristinuskon vastaiset näkemykset eivät esiinny ainoastaan vapaa-ajattelijoiden internet-sivuilla, joilla suomalaisia kehotetaan painamaan lähtönappia. Niihin törmää myös kirkon omissa saleissa, joissa järjestetään agnostikko-iltoja ja korvataan ehtoollinen viini ja laulu -illoilla, Eskola sanoo kirjastaan kertovassa tiedotteessa.”
”- Kiista Raamatusta on astunut uuden askeleen. Kärkevimmät puhujat hylkäävät ajatuksen persoonallisesta Jumalasta.”
Mahtavatko ateistit hyväksyä tätä porukoihinsa, vai ajattelevatko monien kirkkolaitosten tapaan, että kuka hyvänsä voi meihin kuulua, huolimatta mitä pohjimmiltaan saattavat uskoa ja ajatella? Mene ja tiedä.
Vai epäilevätkö ehkä ”valeveljeksi”? Tälläiseenhän Paavalikin viittasi kristillisyyden suhteen Galatalaiskirjeessä: ”Mutta keskuuteemme salavihkaa tuotujen valeveljien vuoksi, jotka hiipivät vakoilemaan vapauttamme, joka meillä on Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, orjuuttaakseen meidät täydelleen .”
Ajattelevatko ateistit mahdollisesti myöskin, että ”ei se riitä, että vain sanoo Herra, Herra,,,,,” Ja miten on ns. ”uskon koetellun laadun suhteen”? Kristillisyydessäkin Raamatun mukaan pitää selvitä ja kestää koettelemuksia, vakuuttaakseen Jumalaa kelvollisuudestaan ja kaiken kukkuraksi siellä sanotaan, että ”se joka loppuun asti kestää, se pelastuu.”
Vakuuttaako vain joku yhden vuoden ”pyrähdys” ateismin ”jumalia”? Tapaus siis herättää lukuisia kysymyksiä. Ehkä Kotimaa24 palsta raportoi jos tilanteesta tulee lisää tietoa, tai ehkä sitten ei. Mene ja tiedä.
Vesa: ”Mahtavatko ateistit hyväksyä tätä porukoihinsa, vai ajattelevatko monien kirkkolaitosten tapaan, että kuka hyvänsä voi meihin kuulua, huolimatta mitä pohjimmiltaan saattavat uskoa ja ajatella? Mene ja tiedä.”
Voi veikkoset, Vesa. Teillä on Jehovan todistajissa paljon mukana ihmisiä, jotka eivät pohjimmiltaan usko oppiinne. Sitä ei vain voi sanoa ääneen koska Jehovan todistajalla on Seuran jäsenyydessä pelissä niin paljon. Karttamissääntönne edistää sitä että osa seurakuntien jäsenistä on väkisinkin mukana pelkästään sosiaalisesta kiristämisestä.
>>Vakuuttaako vain joku yhden vuoden “pyrähdys” ateismin “jumalia”?
Mitä jumalia?
Kari Peitsamo: ”Minäkin epäilin. Kylpyhuoneen peilissä näin joka aamu vanhenevat kasvot.”
Itse en kyllä enään katso pahemmin fyysiseen, kirjaimelliseen peiliin. Miksi turhaan pahoittaa mieltään ”katoavan kauneuden/komeuden” ja ”hyvin treenatun keskivartalon” vuoksi? Tulee vain mieleen ne ”parasta ennen päiväykset”, joita elintarvikepakkauksetkin ovat täynnä Sen sijaan Raamatun mukaan ”peiliin katsominen” hengellisessä, henkisessä mielessä on äärettömän tärkeää. Tähän kehoittaa Jaakobin kirjeen 1. lukukin:
”22 Tulkaa kuitenkin sanan tekijöiksi eikä vain kuulijoiksi, niin että pettäisitte itsenne väärällä järkeilyllä. 23 Sillä jos joku on sanan kuulija eikä tekijä, niin hän on kuin mies, joka katselee luonnollisia kasvojaan peilistä. 24 Sillä hän katsoo itseään ja menee pois ja unohtaa heti, millainen hän on. 25 Mutta joka kiinnittää katseensa vapauteen kuuluvaan täydelliseen lakiin ja pysyy siinä, se tulee olemaan onnellinen tekemisessään, koska hänestä ei ole tullut unohtavaa kuulijaa, vaan työn tekijä.”
Kari Peitsamo: ” Puristin rattia. Puut ja puhelinpylväät vilistivät oikealta ja vasemmalta hirmuista vauhtia vastaan ja katosivat sitten. En ollut liikkunut metriäkään. Löysin itseni Hämeenlinnasta.”
Olet nyt kyllä tainnut nähdä unta. Et kai ole rattiin nukahtanut. Ei siellä moottoritien reunoilla muistaakseni nyt ole nyt mitään puhelinpylväitä, vai olenko minä mahdollisesti ajanut ”puoliunessa”?
Vesa Ahlfors, se oli silloin ennen vanhaan, kun vielä oli puhelinpylväitä, kun tein tuon matkan. Sanoin Hämeenlinnalle: ”Tule tänne!” Ja se tuli. Jäin Hämeenlinnaan. Herran työtä tein Hämeenlinnassa katsomalla peiliin, kuten Jaakobin kirje opettaa. Myös Paavali rohkaisee Herran työhön. Mitä on Herran työ? Se on Jumalan loistoisaa tuntemista Kristuksen kasvojen välityksellä. Sillä peilistä katsoo aina vain Adam. Kristus istuu häntä tasan vastapäätä. Siksi peiliin katsominen on niin tärkeää. Se on Herran työtä. Sillä Jaakobin kirje kehottaa meitä ymmärtämään: Adamin täytyy väistyä. Kristus on miehen pää.
Jopas on mahdottoman radikaali pappi 😉
Washington Postin artikkelin ensimmäinen kommentti kantsii lukea ihan rauhassa ja ajatuksella, ei siinä sen kummempaa ole.
Miten tuo on rehellisesti mahdollista? Luulisi, että edes noviisiksi ei hyväksytä tuollaisella asenteella, että leikitään nyt vuosi. Itsensä pitää saattaa täysisydämisesti peliin ja asennoitua valmiiksi lopulliseen kääntymykseen.
Olli Lehto: ”Luulisi, että edes noviisiksi ei hyväksytä tuollaisella asenteella, että leikitään nyt vuosi. Itsensä pitää saattaa täysisydämisesti peliin ja asennoitua valmiiksi lopulliseen kääntymykseen.”
Näin on. Paljastumisen riski on aina vaanimassa tuollaisessa ”puolisydämmisessä” näyttelemisessä. Aivan kuten erään entisen miehen tapauksessa, joka ensin Jumalan siunausta kovasti toivoteltuaan, lipsautti kohta sen jälkeen kahvipöydässä talon emännälle: ”Jumalattoman hyvää kakkua.”
Riippuu lahkosta. Nuo Lontoon ja New Yorkin ym. ateismikirkon porukat ovat opillisesti vähän ahdasmielisiä. Oikeasti kaikki ovat uskomatta samaan jumalaan, joten epäuskon laadulla ei loppujen lopuksi ole merkitystä 😉
Risto Korhonen: ”Oikeasti kaikki ovat uskomatta samaan jumalaan, joten epäuskon laadulla ei loppujen lopuksi ole merkitystä ;)”
Entäpä antaumuksen syvyydellä uskollisuudella sitä uskoa kohtaan? Niitähän kristinuskon oppikirja pitää tärkeinä asioina. Sanoo jopa, että ”joka loppuun asti kestää se pelastuu.” Mitenkä on ateismissa? Täytyykö olla uskollinen kuolemaansa saakka, vai voiko alkaa horjumaan kuolinpedillä? Ei nyt sinänsä, että asia minulle kuuluisi, mutta kunhan vain kysyn.
Vesa, ei ole olemassa ateismin oppikirjaa. Kaikki käy, ihan mihin tahansa voi olla uskomatta eikä tuomita harhaoppiseksi. Kuolinpedilläänkin saa tehdä ihan mitä vaan, eikä se vähennä vakaumuksen arvoa.
Mutta ole kiltti ja hae blogistin statusta täältä, jotta saisimme vähän enemmän hallintaan tätä keskustelua.
Petri
Kiitos blogistasi. Osaat nostaa esiin oleellisia näkökohtia Küngin ajattelusta ja toiminnasta.
Erittäin mielenkiintoinen kirjoitus, myös vailla teologista koulutusta olevalle lukijalle.