Mitä suomalaiset kristityt häpeävät adventin aikana ja jouluna?
Sukulaisia ja perhettä?
Pitää näyttää ne omituisimmatkin suvun mustat lampaat puolison perheelle jouluna ja tavata anoppia monta päivää peräkkäin. Sitten joku juo itsensä tuolin alle jouluaattona, tilataan ambulanssi, osa suvusta viettää jouluyön päivystyksessä ja loput päivittelee kotona kotikuusen kannon alla. Sukukirjasta vedetään yli pari nimeä paljon ennen Uutta vuotta. Taas.
Sitten hävetään sitä, että pieni paasto epäonnistui taas tänäkin vuonna. Tai sitä ei muistettu pitää. Muistettiin sitten aatonaattona. Ja silti epäonnistui. Jos aatonaatto siis sattui perjantaiksi tai lauantaiksi ja paaston kohteena oli alkoholituotteet. Päätettiin, että ensi vuonna ei paastota enää alkoholista. Joku muu kiva tuote sitten.
Tai sitten paastonkohteena oli punainen liha ja siitä paastottiin, kun naapuritkin tekee niin. Melkein siinä onnistuttiinkin, mutta sitten toisena adventtina rahat oli vähissä ja ostettiin tarjouskinkkua tulevaksi jouluksi kaappiin. Minkä sille oikeesti voi, jos yöllä kun käy syömässä kaapilla, ei vaan ihan kontrolloi kaikkia tekemisiään? Ja siis puoleen hintaan kumminkin… Naapurit käytiin haukkumassa aamulla pettyneinä (Hel***in kasvissyöjät!). Sitten hävetti.
Jossain vaiheessa muistettiin, että paastotessa pitäisi rukoilla tai lukea Raamattuakin. Mutta siis niin no, kyllähän se työkäytössä (pappishenkilöillä) on ollut. Ja jos ei ole pappi, niin kyllä sitä nyt siis ”jonkin verran” luettiin ”jossain vaiheessa”. Ja yksi tietovisa oli kyllä Raamattu-aiheinen pikkujoulupöydässä, mutta siinäkin arvaus meni oikein vasta viidennellä yrittämällä. ”Haittaaks se?”
Häpeän kohteena on myös kirkossa käynti. Käytiin taas melko vähän kirkossa joulun alla. Jos käytiin. Kauneimmissa joululauluissa meni senat sakaisin ja puudutti istua niin kovin kauan kovilla penkeillä. Kaikista joulumessuista oli pakko karsia jotain pois, että ehti joululahja-ostoksetkin tehdä ja leipoa piparkakkuja. Piparkakkuja ei kyllä sitten leivottukaan ja joululahjatkin sai ostettua aika nopeasti, mutta eihän sitä nyt voi aina aikataulutus onnistua. Jouluaattona sitten kyllä istuttiin kirkossa. Lapset huusi Hoosiannaa ja mummosta ei tiennyt, onko se mummo vai mummovainaja ennen kun kuorsauksen volyymi nousi vielä muutamalla desibelillä. Muu suku oli ihan kunnolla ja hengissä.
Pappeja sitten taas hävettää, että adventin aika kuluu seurakunnassa ja herneet jäi ostamatta tänäkin joulunodotusaikana. Samoin jäi ostamatta tarjous-lanttulaatikko ja yhteislahja anopille, rahalahjoitus jäi tekemättä kodittomille ja kukaan tuttavista ei saanut askarreltua joulukorttia. Perinteinen adventti siis tänäkin vuonna. Lapset vietti joulun päiväkodissa.
Lopulta voidaan todeta varmasti: Selvittiin siitäkin adentista.
Joka vuosi se adventin aika tulee ja täyttää kodit häpeällä.
Tsemppiä!
Milla kirjoitaa rakastamisen kärsimyksistä. Kaikki kompastelu näitten pyhien aikana, on hieno yritys näyttää kömpelyydessään sitä, että kuitenkin välittää ja on valmis uhrautumaan yhteisen asian eteen tuntui miltä tuntui.
Hienot tavoiteet , joista sitten langetaan ,on osa sekä kunniaamme että ristiämme. Meillä on kyky ajatella kaikkia yleviä ja hyviä ajatuksia ja niihin samaistumme mielellämme. Risti on vähäinen kykymme elää niitä todeksi.
Onneksi meillä on myöskin kyky niellä häpeämme ja jatkaa ensikertaan jolloin toistamme samaa, mutta hitusen viisaapana entisestä oppineena.