Ruotsinsuomalaisten keskuudessa töitä tehnyt pappi ja kirjailija Juhani Rekola (1916–1986) oli kevään Kirkkopäivillä kiinnostava tuttavuus pienen seminaarin ja uutuuskirjan välityksellä.
Rekolan Irlantilainen päiväkirja julkaistiin postuumina vasta tänä vuonna, mutta se on kirjoitettu vuonna 1970 ja kertoo Rekolan ja hänen perheensä matkasta tuona vuonna Irlantiin. Teoksen esipuheessa toimittaja Heimo Hatakka avaa kirjan taustoja ja Juhani Rekolan ajattelua siten, että pääsin mukaan, vaikka en Rekolan kirjoituksia ja ajattelua juuri etukäteen tuntenut.
Päiväkirjassa Rekola kuvailee Irlannin maisemia ja elämänmenoa, mutta valaisee kiinnostavasti myös maan historiaa, kulttuuria ja uskontoa. Vieraan maan virikkeiden keskellä hän pohtii myös omia uskonnollisia käsityksiään sekä kristinuskoa ja oman kirkkonsa tilaa. Siinä siis tehdään samanaikaisesti sisäistä ja ulkoista matkaa.
Rekola kirjoittaa paljon menneistä ajoista, mutta varoittaa takertumasta historiaan. Rekola sanoo meidän kantavan mukana historiaa kuin arvokkaina pitämiämme kiviä, jotka kuitenkin haittaavat matkatekoa. Ne joutaisi heittää pois.
Rekolan mielestä kirkkokin on joutunut harhapolulle kiinnittyessään liikaa menneeseen. Vanhassa testamentissa on paljon sotia ja niiden historiaa, mutta kristillinen kirkko syntyi tulevaisuutta varten. Uudessa testamentissa ja evankeliumeissa katsotaan eteenpäin.
Rekola sanoo kirkon käyvän kolmea harhapolkua, joista tuo menneeseen kiinnittyminen on yksi. Toisena harhapolkuna hän pitää sitä, että kirkko on liittänyt kohtalonsa moraaliin. Kirkko haluaa olla kaikkia ja kaikkea valvova poliisi. Miksi ja millä perusteella kirkko edellyttää omaa moraaliaan niiltäkin, jotka eivät usko? Miksi kaikkea sukupuolisuuteen liittyvää pidetään kielteisenä ja suurena uhkana? Rekolan mielestä evankeliumit eivät anna perusteita tällaiselle yleiselle moraalin vartijan tehtävälle. Niiden mukaan kukin vastaa omista tekemisistään.
Kolmas on kieli. Hengellisessä kielenkäytössä on sanontoja ja fraaseja, joiden sisältöä ei tiedetä tai tunneta. Niitä toistetaan ajattelematta, mitä ne oikeasti tarkoittavat. Pahinta on, että niitä ei saa epäillä, eikä ainakaan lausua epäilyä julki.
Hän vaati kielenpuhdistusta kirkkoon. ”Kielen on oltava rehellistä ja asiallista.”
Näin siis 1970-luvulla! Tuo kielen puhdistaminen ja uudistaminen taitavat olla edelleen kesken, itse asiassa ne ovatkin jatkuvia tehtäviä.
Hän sanoi epätoivon, rohkeuden ja radikaalisuuden olevan kirkon tienviittoja eteenpäin. Rekolan ajatuksissa onkin usein tavanomaisesta poikkeava näkökulma: ”Ateismi on uskon esiaste.” ”Kuitenkin Jumala on.” ”Huumori nousee kärsimyksen pohjalta.” ”Ehtoollisella olivat läsnä kaikki, niin Jeesus, Pietari kuin Juudaskin.” ”Arvot ovat poissaolevan Jumalan korvikkeita.”
* Juhani Rekola, Irlantilainen päiväkirja. Kirjapaja 2015. 205 sivua.
”Arvot ovat poissaolevan Jumalan korvikkeita.”
Tieteellinen tutkimus ei tavoita eikä ”näe” arvojen maailmaa eikä niin ollen pysty laittamaan arvoja arvojärjestykseenkään. Jokaisella Ihmisyksilöllä on omat arvonsa ”näkymättömässä” tietoisuudessaan ja arvojen perusta on aina usko johonkin. Arvojen ja arviointien yhtäläisyys on edellytys sille, että ihmiset ymmärtävät toisiaan edellyttäen, että arvot saavat ilmauksen, joka mahdollistaa toisille niiden tulkitsemismahdollisuuden. Ajatus arvoista poissaolevan Jumalan korvikkeina tuntuu hämmästyttävälle, kun on oppinut ajattelemaan, että arvot nimenomaan ovat Jumalan vaikutusta ihmissielussa, jos ihminen on sen ”tien” valinnut.
Markku Jalavalle kiitos kiinnostavasta, hyvästä blogista ja lukuvinkistä. Sattumoisin kävin Kirjapajassa Lauttasaaressa pari viikkoa sitten, mutta en älynnyt hankkia itselleni Rekolan viimeistä, ennen julkaisematonta kirjaa. Pitää hankkia ensi tilassa!
Kolmesta kirkon harhapolusta olen jokseenkin samaa mieltä. Joku kommentti:
1. Historiaan kiinnittyminen. Mikä kumma siinä on, että kirkkolaivaa moni koettaa ohjata peruutuspeilistä. Historiaa on tunnettava, ettei toista entisiä virheitä, mutta kristittyinä olemme tien kansaa ja katsomme eteenpäin. Edellämme kulkee Hän, mestarimme Jeesus.
2. Kirkko moraalinvartijana. Vaikka Jeesus usein joutui ristiriitaan juuri moraalinvartijoiden kanssa, samaistuu moni hänen seuraajansa ei Jeesukseen, vaan Jeesuksen ajan vanhauskoisiin juutalaisiin. Iso rooli tässä on tietenkin myös Paavalilla, jonka parturinohjeita yksinkertaiset sielut lukevat ikäänkuin Jumalan sanana.
3. Hengellinen ja raamatullinen kieli. Rekola: ”Kielen on oltava rehellistä ja asiallista.” Jotenkin hyvin samalla tavalla ajatteli aikalainen Erkki Niinivaara. Jos muistan oikein, hän sanoi: Aikamme kristillisyys on asiallisuutta.
Näiden kahden hengellisen Isän ajatuksen rehellisyydestä ja asiallisuudesta toivoisi toteutuvan myös kotimaa24 palstoilla. Minulle juuri tuo imelä hengellisyyys on joskus niin makeaa, etten insuliinihoitoisena diabeetikkona sitä kestä.
Heikki Palmu :”Historiaa on tunnettava, ettei toista entisiä virheitä, mutta kristittyinä olemme tien kansaa ja katsomme eteenpäin. Edellämme kulkee Hän, mestarimme Jeesus.”
Kiinnostaisi vaan tietää, mikä on puoluepoliittisen eteenpäin kulkemisen suunta ja päälaatu? Asioiden ymmärtäminen vaatii tosiasialliseen historia-aineistoon turvautumista ja jonkinlaista intuitiivistä paneutumista kyseisen aikakauden ihmisten yksilölliseen tapahtumiseen, että osaisi kulkea eteenpäin ja olla toistamatta historiassa tehtyjä virheitä.
TUULA,
siitä, mitä edellä kirjoitat, olen kanssasi jokseenkin samaa mieltä. Aikamme trendi on epäillä ”puoluepolitiikkaa” ja sen tekijöitä, mutta mitä muuta meillä on? Se on monessa kohtaa epäonnistunut, mutta parempaakaan meillä ei ole.
Ajankohtainen konkreettinen kysymys on Kreikka. Pitkin matkaa on ensin tehty virheitä. Otettiin rahaliittoon väärennetyillä tilastoilla. Sitten pelastettiin Euroopan pankit, unohdettiin Kreikka. Ja nyt EU ja euro, jossa useimmissa maissa on hallitsijana porvarihallitus, pakottaa Kreikan vasemmistolaisen hallituksen polvilleen, maahan asti polvilleen.
Mitä Suomen ”puoluepoliitikkoihin” tulee, useimmat heistä ovat kastettuja kristittyjä ja jopa kirkon jäseniä. Asiaa voi tarkastella myös siitä näkökulmasta, mitä kirkko on opettanut heille kristittynä kansalaisena elämisestä?
Heikki Palmu :”Aikamme trendi on epäillä “puoluepolitiikkaa” ja sen tekijöitä, mutta mitä muuta meillä on? Se on monessa kohtaa epäonnistunut, mutta parempaakaan meillä ei ole.”
Kiitos vastauksesta. Kun tulkitsin tuon vanhan filosofisesta teoksesta löytyneen ajatuksen, epäröin vähän, että ymmärtääköhän kukaan mitä yritän sanoa.
Henk.koht. olen sitä mieltä, että ihmiskunnan vallankäyttäjät ovat kulkeneet harhaan jo ainakin 1800-luvulta alkaen toistaen samoja virheitä riippumatta siitä ovatko hallitukset poliittisesti olleet porvarillisia vai vasemmistolaisia.
Teologian näkökulmasta kysymys on mielestäni sen voiman kumartamisesta, joka sanoi Jeesukselle korkealla vuorella: ”Kaiken tämän, koko maailman ja sen loiston minä annan sinun valtaasi, sillä se on annettu minun haltuuni ja minä voin antaa sen kenelle tahdon.”
Nyt Kreikan kansalaiset ovat samassa tilanteessa kuin suomalaiset yrittäjät olivat 90-luvun lamassa. Poliittisten virheiden seuraukset ovat vaan nyt koko Euroopan eikä vain Suomen huoli.
Tuula, ihan oikeasti en nyt ymmärrä. Mikä on vaihtoehto?Mikä 1800-luvulta on tapahtunut on kuningasvallan ja muun yksinvallan vaihtuminen kansanvallaksi, kehitys, jota pidän ehdottoman positiivisena, vaikka sekään ei ole ongelmaton.
Kreikan kansalaiset samassa asemassa kuin suomalaiset yrittäjät 90-luvun lamassa? Kuinka niin? Kreikan kansalaiset ja Suomen yrittäjät? Suomessa oli yleisesti eletty yli varojen, velkarahalla ja sitten yrittäjät ja heidän vanhempansa joutuivat maksjumiehiksi, niin että moni rehellinen yrittäjä menetti kaiken. Sodassa ja lamassa rikkaat = omistajat yleensä hyötyvät, rikastuvat entisestään.
Entä Kreikan tilanne? Hallitus on yrittänyt verottaa raskaammin rikkaita, laivanvarustajia ja muita – mutta Euroopan vahvat ja rikkaat ovat sen estäneet, ainakin yrittäneet estää. En puolusta nykyistä hallitusta, se on toiminut väärin, mutta myös sitä kohtaan toimitaan väärin.
Heikki Palmu,
Venäjällä sosialidemokraatit olivat jakautuneet vuodesta 1897 alkaen toisaalta ”valtiolliseen” ja toisaalta ”taloudelliseen” suuntaan. Myöhemmin bolshevikkeina tunnettujen ”valtiollisen suunnan” edustajien piirissä kypsyi käsitys, että tsaarin hallinnon mielivalta ja järkähtämätön uudistusten vastustaminen voitiin muuttaa vain ”taistelujärjestön” tekemien valtiomiesmurhien avulla. Bolshevikkeja johtanut Lenin katsoi bolshevikkien velvollisuudeksi tähdätä kansalaissodan syttymiseen ja oli mm. syyskuussa 1916 sitä mieltä, että ”Ihmisen, joka hyväksyy luokkataistelun, on hyväksyttävä myös kansalaissota”.
Valtiollinen suunta teki Suomessa valtiollisen suunnan suomalaisten kannattajien johtamana vallankumouksen ja aloitti kansalaissodan eikä sen tavoitteena ollut demokratia tai ihmisoikeudet vaan proletariaatin diktatuuri.
Yksi karjalaisista esivanhemmista oli osallistunut v.1904 ortodoksipappi Gabonin johtamaan työläisten ja muiden aseettomien siviilien verilöylyyn päättyneeseen Pietarin Verisunnuntaiksi sanottuun mielenosoitukseen, eikä siinä vaadittu luokkataistelua eikä diktatuuria, vaan mm. järjestettyjä oikeusoloja yleisen oikeudettomuuden sijaan, yhdenvertaisuutta lain edessä, takeet henkilökohtaisesta vapaudesta ja kokoontumis-, omantunnon- ja lausuntovapaudesta. Samoin esitettiin vaatimus valtion varoilla toimeenpantavasta järjestetystä ja pakollisesta kouluopetuksesta. Mielivaltaisen yksinvaltiuden ja virkavallan sijaan vaadittiin perustuslaillista hallitusmuotoa, johon kuuluisi kansaneduskunta, jolle ministerit ovat vastuunalaisia eli tulkintani mukaan sitä demokratiaa, jonka ”vihaa hyvänä poliittisena työkaluna” pitävät ovat ”arvoineen” halunneet tuhota koko olemassaoloni ajan.
Tuula Hölttä,
se mitä kirjoitat on hyvin mielenkiintoista, mutta Lokakuun vallankumousta edeltäneiden ilmiöiden ja ryhmien siirtäminen tähän päivään on aika vaikea juttu.
Mitä ajattelet Juhani Rekolan ja häntä kommentoivan Markku Jalavan historiakäsityksestä? Ja mitä ajattelet siitä, että kotimaa 24 palstoilla osa koettaa esiintyä Raamattua sanasta sanaan totena pitävänä = historiallisen kehityksen, historiallisten saavutusten poispyyhkimistä. Onhan ihmiskunta kehittynyt ja onhan Raamatun Uusi testamentti täysin toisilla linjoilla kuin Vanha testamentti.
Mitä Suomeen vuonna 1917 tulee, Suomen ev.lut. kirkon päämies oli jyrkästi yleistä äänioikeutta ja erityisesti naisten äänioikeutta vastaan. Ja häntä kutsutaan ”raamatulliseksi”.Mitä Tuula siitä ajattelet?
Heikki Palmu
Enimmäkseen ajattelen, että olen eri mieltä esim. Juhani Rekolan historiakäsityksestä enkä ymmärrä sitäkään, että Raamatun tekstit pitäisi soveltaa nykyaikaan kirjaimellisesti, koska ihmiskunnan tietoisuus on todellakin kehittynyt . Kun yksi karjalainen isoäiti vielä viime vuosisadan alussa loitsi pois metsänpeittoja ja toinen isoäiti sanoi, että kivet pitää kiertää eikä kirota, niin mielestäni meille 60-luvulla nuorina olleille tapahtui ”murros”, jossa juuremme irtosivat kivistä ja metsän peitoista ja kiinnittyivät arvomaailmaan.
Mitä Suomeen vuonna 1917 tulee, niin jos Suomen ev.lut. kirkon päämies oli vielä silloinkin arkkipiispa Gustaf Johansson, niin hän oli mielestäni ”raamatullinen”, koska hän oli ottanut henkilökohtaiseen suojelukseensa vuosisadan vaihteessa aviottomana syntyneen isoisäni, jolloin aviottoman lapsen synnyttäminen oli rangaistava rikos sillä seurauksella, että hänen väitettiin olevan lapsen isä. Hän myös lahjoitti isoisäni koulutusta varten varat, joita kuitenkaan ei käytetty koulutukseen, vaan isoisäni äiti rakensi niillä itselleen ja perheelleen oman mökin.
Vielä, tuoreempi päivitys:
Oulun hiippakunnan piispan väitetään vielä 1970 luvulla kysyneet papiksi vihittäväksi tulevilta: ”Oletteko bolshevikki”?
Minulta ei kysynyt.
Tuula, kiitos vastauksestasi. En muistanut tätä henkilökohtaista liittymääsi G. Johanssoniin, nyt muistelen, että olisit siitä jo ennen kertonut.
Sinun kertomasi perusteella, siis sen perusteella, mitä kerrot hänen isoisällesi tehneen pidän häntä ilman muuta raamatullisena ja Jeesuksen seuraajana. Sen perusteella, mitä olen häntä lukenut ja hiukan häneen piispana ja arkkipiispana tutustunut, sillä perusteella valitettavasti en.