Tuon väitteen kuulen usein eri muodoisaan, kun kerron uudelleen rakastumisen madollisuudesta.Väitetään että ”Rakkaus kun on loppu, nii se on loppu.” ja , ”ettei kukaan oikeasti osaa selittää, sitä mitä rakkaus on. Sen kyllä tietää monet miltä rakastuneesta tuntuu ja mitä rakkauden kohteena oleminen on. Mutta ei sitä mitä rakkaus on.”
Tiedämme sen, että jollei rakkaudesta pidä huolta se kuihtuu. On siis kuitenkin jotain tietoa, siitä mitä se on, kun tiedetään miten siitä huolehditaan.
Moni joutuu kokemaan syvän avioliittokriisin täysin yllättäen. Osaamatta ollenkaan avistaa mitään etukäteen. Silloin on hyvät neuvot kultaakin kalliimpia. Niitä on siinä tilanteessa hyvin vähän tarjolla. Huonoja sitäkin enemmän.Yksi johon ”auttajat” vetoavat on juuri tuo otsikkoni. Ajatukseen sisältyy virheellinen väitet, ettei mitään ole tehtävissä.
Jos motivaatio ei ole täysin hukassa, niin paljon hyvää on tarjolla, kun kadonnutta rakkautta ryhdytään etsimään ja hoitamaan. Se voi yllättää riemullisella tavalla.
Rakkaus kuihtuu ja katoaa hoitamattomana ja kasvaa ja kukoistaa hyvin hoidettuna. Joten siinä on jotain jonka varaan voi rakentaa paljon.Näitä lainalaisuuksia rakkaus näytää tottelevan
Ryhtymättä sen kummemmin mestaroimaan kriisejä, joita kaikille tulee matkan varrella. Löysin yhden rakkauden määritelmän: rakkautta ei voi käskeä, eikä vaatia, mutta se voi valloittaa. Rakkaus vain humahtaa päähän ja koko olemukseen.
Ihastuminen ja rakastuminen ei vielä ole rakastamista. Ihastumisessa ja rakastumisessa on kyse mielikuvasta, joka on syntynyt melko vähäisen tutemisen kautta. Rakastaminen on toisen rakastamista virheineen ja puutteineen. Sellaisena, kuin toinen todellisuudessa on.
Blogissani : Onnellisen ja Kristillisen avioliiton pohja, otin esiin muutamat ehkä tärkeimmät rakastamisen perusasiat. Ne kun on yhteisvoimin laitetaan kuntoon, niin yleensä se rakkaus sieltä jostain paikalle ilmaantuu. Eikä se avioliitto ihan vähästä kariudu.
Peusasioiden kuntoon laittaminen luo tilanteen, jossahyvä olo kasvaa päivä päivältä ja lopulta rakkaus humahtaa päähän ja sydämiin takaisin. Näyttää sitä, että tietoa on sittenkin paljon siitä, mitä rakkaus on ja miten sen saa roihahtamaan uudelleen. Vastaavat myytit syövät monen parin motivaation ja päätyvät turhan tähden eroon. Samat perusasiat on vastassa jatkossakin.
(Tässä teille keskeneräistä ja vaatimatonta pohdintaani viime päivien ajalta.)
On mielestäni hieman rohkeaa ajatella, että pystyisi tietämään paremmin muiden asiat. Aika harvat parisuhteet päättyvät mitenkään heppoisesti. Kyllä siinä yleensä tarkastellaan asioita hyvin kokonaisvaltaisesti ennen lopullista päätöstä. Päinvastoin itse tiedän paljon parisuhteita ja avioliittoja, joita tekohengitettiin pitkään aivan turhaan. Ja joitain tekohengitetään edelleen. Tilanteessa ei ole yhtään hyötyjää mutta kärsijöitä monta.
Se, miksi ”rakkaus loppuu”, ei ole mikään monimutkainen asia. Asia liittyy yksilöiden kehitykseen ja muuttumiseen. Ihminen muuttuu koko elämänsä ajan. Se, pysyykö pariskunta muutosten kyydissä, on kiinni monesta asiasta. Jos pariskunnan osapuolet muuttuvat suuntaan, jossa yhteisiä mielenkiinnon aiheita ja tunteita on yhä vähemmän, tilanne ei muutu pakottamalla yhtään sen paremmaksi. Mutta pahemmaksi voi muuttua. Jos ihminen taistelee omaa identiteettiään ja minuuttaan vastaan vain parisuhteen takia, siinä menetetään paljon tyhjän takia. Parisuhde, jossa osapuolet joutuvat olemaan jotain muuta kuin ovat, on täynnä tyhjyyttä.
Halua olla jonkun kanssa ei voi pakottaa. Ja miksi pitäisikään.
.
Yritin sanoa, että on olemassa tietoa ja kokemusta rakkauden elpymisestä ja uudelleen leimahtamisesta, vaikka lähtötilanne on ollut se, että rakkaus on loppu ja ainoana vaihtoehtona on pari nähnyt eron. Uudelleen rakastuminen on edellyttänyt tiettyjen rakkauden edellytysten oivaltamista, joiden varassa rakkaus elää, tai kuolee.
Kyse ei ole mistään pakottamisesta, eikä kenenkään persoonallisuuden mitätöimisestä.
Aidossa aviossa (mies ja nainen) liittyy yhteen kaksi erilaista ihmistä, kaikkine puolineen. Tämä ei ole suinkaan aina kitkatonta kulkua ja myötämäkeä, mutta niin se on aina mennyt, että molemmat hioo särmiä toisistaan. Silti rakkaus on kaiken yllä, mikäli se saa olla ja sitä ei torjuta tai rikota lopullisesti.
Aidossa aviossa (nainen ja nainen) liittyy yhteen kaksi erilaista ihmistä, kaikkine puolineen. Tämä ei ole suinkaan aina kitkatonta kulkua ja myötämäkeä, mutta niin se on aina mennyt, että molemmat hioo särmiä toisistaan. Silti rakkaus on kaiken yllä, mikäli se saa olla ja sitä ei torjuta tai rikota lopullisesti.
Yksi jo varhain oppimani periaate on seuraava: ”kaikki riidat avioliitossa johtuvat siitä, että toista pyritään laittamaan , johonkin häkkiin, tai siitä, että toinen havaitsee olevansa sellaisessa ja pyrkii pois.” Tätäkö Antero tarkoit tuolla : ” Parisuhde, jossa osapuolet joutuvat olemaan jotain muuta kuin ovat, on täynnä tyhjyyttä.”
Erojen syyt ovat moninaiset enkä niihin tässä nyt halua paneutua. Pyrin ilmaisemaan vain pohdintaani siitä, miten avioliitosta saa entistä paremman, paneutumalla sen perusasetelmiin. Näitä pohdiskellessa pyrin itse myös samaan. Se onkin tärkein tavoiteeni, kun näistä avioliittoasioista kirjoittelen. Aina voi pyrkiä parempaan ja aina löytää uusia prosessoinnin kohteita.
Ei tunteet lopu itsestään. Ne loppuu vain siksi, että niiden ruokkiminen vähenee ja vähenee ja lopulta loppuu. Rakastuneet parit katsovat toisiaan silmiin kun puhuvat toisilleen. Siksi he myös ymmärtävät mitä toinen sanoo. Sekin on myytti ettei miehet ymmättä naisia. Rakastavat miehet ymmärtävät vaimojaan oikein hyvin ja kuunellessaan katsovat silmiin.
Tunteet kasvaa kun ne saa ruokaa asioista, joita toivoo toiselta. Kunhan toinen ne suostuu toteuttamaan. Suostuminen taas ei saa olla kiinni tunteista, joita ei ehkä ole, vaan vain siitä, että tietää toisen toivovan jotain.