Tänään perjantaina 1.8. alkavat Kalajoella Hengen uudistus -liikkeen kesäpäivät. Ne jäävät usein perinteisten herätysliikkeiden kesäjuhlien varjoon, vaikka kokoavatkin hyvänkokoisen joukon osallistujia. Olen perehtynyt ohjelmaan ja löytänyt monet ystäväni ohjelmavastuusta. Siksi toivotankin Kalajoelle kokoontuville karismaatikoille siunausta ja kaikkea hyvää.
Kirkollisesti uutisköyhän kesän aiheisiin kuului amerikkalaisen uuskarismaatikon David Herzogin vierailu ja Olympiastadionilla järjestetyt suurkokoukset, joista ei tullut ihan niin suuria kokouksia kuin järjestäjät toivoivat. Kotimaan lukijoille ei tarvinne kertoa, että mielipiteet ovat jakautuneet voimakkaasti.
Yhdet ovat Herzogin ja hänen kaltaistensa saarnaajien vannoutuneita kannattajia, jotka ovat arvostelusta olleet kovasti kallella kypärin. Toiset ovat analysoineet Herzogin opetusta ja lausuneet aika tylyjä arvioita hänen teologiastaan. On luettu otsa kurtussa hänen kirjojaan tai katseltu huuli pyöreänä tapahtuman televisiointia. Kolmannet ovat pitäneet häntä huijarina ja myös sanoneet häntä huijariksi. Olenpa näillä palstoilla pöljäillyt minäkin ja tappanut lomalaisen tylsiä päiviä osallistumalla yleiseen kakofoniaan.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun sellainen Herzog päästettiin lavalle oikein Olympiastadionilla!
Oikeasti olen vähän mieltäni pahoittanutkin. Miksi tämä suomalainen kristikansa, jota on hemmoteltu hyvillä julistajilla ja opettajilla vuosisatojen ajan, haluaa niin usein ja helposti lumoutua melkoisen pinnallisesta ja minun mielestäni tyystin tyhjästä julistuksesta? Vikaa täytyy ihan oikeasti olla meissä kirkon papeissa, jos uskon sijasta ihmiset haluavat uskomuksia ja uskottelua. Onko meidän tarjontamme niin köyhää, että janoiset luulevat pahvikulissejakin ja kovaa mekkalaa elävän veden lähteiksi?
Välillä tulee vakavasti sanottuna mieleen sellainen kylmäävä ajatus, että Jumala on hylännyt meidät ja jättänyt Suomen siionin erämaan tuulten riepoteltavaksi. Vetää kaikista ovista ja uuni on kylmennyt. Autiossa tuvassa mellastavat riidanhenget ja huijarit. Ihmiset maksavat kalliin hinnan ruoasta, joka ei ruokaa ole.
– – –
Muistuupa mieleeni kesä 1985, jonka toimin erään kristillisen järjestön leirikeskuksen isäntänä. Koko kesän ajan olivat sanan saarnaajat ruokkineet rukiisella leivällä käypäläisiä ja kylänmiehiä, viikonloppujen osallistujia, raamattukurssilaisia, seuravieraita ja muita kuulijoita. Oli syvällistä opetusta, rikasta Raamatun tuntemista, uskonvahvistusta, meheviä juttuja, iloa ja alttiutta, sielunhoidollisia luentoja, läsnäolevaa osallistumista syntisten hätään, totista parannuksen tekemistä ja avaraa evankeliumia.
Vertaisin sitä ruotsinlaivan buffetpöydän ensimmäiseen kattaukseen. Kaikki herkut, vitamiinit ja kalorit. Sillit, kinkut ja katkaravut, graavilohi ja haukitartar, salaatit ja uudet perunat, tilli. Ramlösa-vettä. Saaristolaisleipää, ohrarieskaa, aurajuustoa, lihapullia, lampaankylkeä, porsaanniskaa ja lopuksi suklaamoussea, vaniljavanukasta, iso kuppi mustaa kahvia.
Mutta sitten joku tarjoaakin hattaraa. Ihmiset jättävät buffetin ja juoksevat pää kolmantena jalkana syömään pelkkää vaaleanpunaista markkinahattaraa.
Kesän päätteeksi nimittäin tuli Los Angelesista pari hemmoa, joille joku oli maksanut lentoliput Suomeen. Heillä oli kaksi asiaa: 1. pitää huutaa kovalla äänellä halleluja, että taivaassa kuullaan. 2. Suomeen tulee aivan pian suuri herätys ja Suomi on Jumalan erityinen silmäterä. Toisen pääkohdan jälkeen kerättiin kolehti paluulippuihin. Näitä sitä vatkattiin pari kolme päivää ja monen mielestä tämä oli nyt se kauan odotettu herätys.
Voi hyvänen aika! Koko kesä edellisvuosien tapaan oli kirkastettu Kristusta puhein, lauluin, raamatuntekstein ja keskusteluin. Sitten tulee pari amerikanhippiä huudattamaan seurakuntaa ja keräämään kolehdin.
Tämä muistelma on tietenkin hieman pelkistetty esitys, mutta jokseenkin totuudenmukainen. Jonkinlaisen terveellisen kriisinkin sain noista kokemuksista, mutta rovasti Timo Holma opasti selkeille vesille. Kiitolliset terveiset vaan, jos menevät tätä kautta.
Kun palasin Helsinkiin, luin Lutherin valitut teokset läpi ja päätin, että tässä seison, enkä muuta voi. Voi voi.
Miksi suomalainen kristikansa, jolle on annettu luterilaisella sektorilla Achreniukset, Pukanhaavat, Paavolat, Aerilat, Salomat, Laestadiukset, Raattamaat, Juhonpietit, Hanhi-Pietit, Paksu Feetit, Purnut, Runtit, Typöt, Skinnarit, Malmbergit, Lagukset, Ruotsalaiset, Hedbergit, Kurviset, Westerbackit, Malmivaarat, Malkamäet, Rädyt, Muromat, Lemiset, Lehtiset, Pakkalat, Hannulat, Paasiot, Kaskiset ja Simojoet sekä vapaalla sektorilla Boijet, Hirvoset, Manniset, Luodot, Antturit, Jokiset, Tuomenoksat, Nousiaiset, Aaltoset, Mellerit, Yli-Vainiot ja ties ketkä – huh – aina eksyy hattarakojulle ja ostaa kalliilla rahalla pussillisen ei-mitään?
Itse asiassa tässä nykyisten hattarakojujen äärellä tulee ikävä Niilo Yli-Vainiota, joka möi sentään makkaraperunoita ja punaista maitoa. Ei ihan niin paljon vitamiineja kuin Laestadiukseen lohisopassa, mutta piti se nälän poissa hyvän aikaa. Hattarasta ei saa kuin sormet tahmeiksi.
Puhumattakaan sitten suomalaisten suhteesta Raamattuun. Uusi testamentti käännettiin 1548 ja sitä ennen Raamatun opetusta oli jo pällistelty kirkkojen kattomaalauksissa. Biblia Pauperum. 1642 tuli koko pyhä kirja suomalaisten ymmärrettäväksi ja vuoden 1812 jälkeen sitä alettiin myös painaa ja levittää. Onko koko raamatunlevitys, lukutaito ja sadat tuhannet raamattutunnit olleet turhaa tuuleen kylvämistä, jos uskovat kristityt luulevat mitä tahansa kirppusirkusta raamatulliseksi kristillisyydeksi? Onko niitä raamattutunteja kukaan kuunnellut?
Vaikka suomalainen kristillisyys onkin ollut riitaista ja eksynyt joskus sivupoluille, on se yleensä ollut Kristus-keskeistä. Pikkuasioista on kiistelty, mutta puheet ja laulut ovat todistaneet Ristiinnaulitusta. Paavali olisi voinut kirjoittaa Suomesta sen, mitä hän sanoo Korintista:
En halunnut tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta.
Pitäisikö tämän ajan uskoa kutsua Esau-kristillisyydeksi? Esau oli se Vanhan testamentin jeppe, joka vaihtoi esikoisoikeutensa ja isä Isakin siunauksen lautaselliseen hernekeittoa. Onko jossain sellainen osto- ja myyntiliike, johon kannetaan Roseniukset, Ardntit, Wilcoxit ynnä Wisløffit, Krummacherit, Bugget, Svebiliukset, Kempiläiset sekä Ristin Johannekset ja tullaan ulos tyhjä värityskirja kädessä? Onko Hamelnin pillipiipari löytänyt Helsinkiin?
Miksi kaikille ei riitä tai kelpaa lämminhenkinen, raamatullinen ja nöyrä karismaattisuus, vaan haetaan aina vain kiihkeämpiä kicksejä ihmiskeskeisestä ja irvokkaasta showsta? Mitä poskettomammat lupaukset ja överiäämpi uho, sen enemmän on muka hengellistä.
Tällaisen ajan riennon keskellä karismaattinen liike kokoontuu kesäpäivilleen. Eipä käy kateeksi. Hengen uudistuksen toiminnanjohtaja Marko Huhtala kirjoitti nasevan kolumnin yhdistyksensä sivulla. Siinä hän tekee oivallisen selvityksen, mitä eroa on terveellä ja sairaalla hengellisyydellä. (Linkki lopussa) Huhtalan artikkeli on niin hyvä, että sen soisi tulevan koko karismaattisen liikkeen yhteiseksi julkilausumaksi. Sellaiselle olisi nimittäin nyt tarvetta.
Tai jos. Olisi edes se H. C. Andersenin sadun pikkupoika, joka sanoisi, ettei keisarilla ole uusia vaatteita. Nuo ovat vanhat vaatteet, eikä niitäkään itse asiassa ole olemassakaan. Keisari on kuulkaas pukeutunut hattaraan ja siitäkin on enää tikku tallella. Tuuli vei sen sokeripölyn.
Julkilausumalla karismaatikot tekisivät palveluksen niille lukuisille Sanan ja rukouksen iltojen järjestäjille, todistuspuheenvuorojen pitäjille, esirukoilijoille, ylistyskuorolaisille ja kaikille seurakuntien hiljaisille, jotka haluaisivat käyttää armolahjojaan yhteiseksi rakennukseksi, mutta jotka ovat pää pyörällä entistä hurjempien virtausten vyöryessä areenoille. Niin; vyöryessä areenoille pitäen hirviää mekkalaa itsestään.
Minä minä minä, siunaus siunaus siunaus, rikkaus rikkaus rikkaus.
Kauneus, terveys ja ikuinen nuoruus.
Karismaattinen liike ei voi toimia jäsentämättä opetustaan ja selkeyttämättä rajojaan. Syy ei ole sen itsensä, koska se ei ole syyllistynyt ylilyönteihin. Mutta kun se opettaa myönteisesti, mitä Pyhän Hengen työ on, sen tulee myös uskaltaa lausua ääneen, mitä se ei ole. Kun ollaan tilanteessa, jossa poliisi tutkii yhden tunnetuimman parantajan kirjanpitoa, yksi suuntaus horjuu johtajansa edesottamusten takia ja jossa uudet töttörööt tulvivat polkemaan jalkoihinsa terveen kristillisyyden, tarvitaan ohjausta kestävälle perustalle.
Vaikka sairaiden puolesta rukoillaankin, olisi hyvä joskus lausua ääneen, että Jumala rakastaa myös köyhiä ja kipeitä. Kenenkään ole pakko parantua. Terveyden palvominen ei nouse Raamatusta, vaan maailman arvoasetelmista. Evankeliumi on jotain aivan muuta ja paljon enemmän kuin kauneushoito tai laihdutusvinkki. Jumalan kirkkaus ja kunnia ei himmene, vaikka meillä kaikilla olisi eripituiset jalat ja huonot hampaat.
Ennen julkilausumia pitää katsoa peiliin ja pohtia, ketä ollaan ja mitä halutaan olla.
Kehotusta katsoa peiliin pidetään yleensä kielteisenä tokaisuna. Sellainen sen ei tarvitse olla. Se voi olla myös ystävällinen, mutta tarpeellinen vihje. Jos kehotan karismaattista liikettä katsomaan peiliin, en tee sitä moittiakseni virheistä, vaan muistuttaakseni kristityille aina tarpeellisesta asiasta. Pitää olla tunnistettavat kasvot, nimi ja osoite. Pitää olla yhtä selkeä roolijako kuin Punahilkka-näytelmässä, jossa katsomon pienimmätkin lapset tietävät, kuka se susi on ja kuka taas metsästäjä. Pitää kertoa, mikä on tulessa puhdistettua kultaa ja mikä kissankultaa. Vaikka hattaristit kieltäisivät arvostelemisen ja kätkeytyisivät hurskaisiin höpötyksiin, pitää puhaltaa savuverho pois ja näyttää turvallista tietä.
Lomalta paluu on kohta edessä ja öinen bloggailu saa taas tehdä tilaa rehelliselle työlle.
http://www.hengenuudistus.fi/etusivu/sairas_vai_terve_hengellisyys/?session=98825308
Kiitos kirjoituksesta!
Minulle tuli Teemu Kakkurin tekstistä ihanan vapautunut ja raikas olo. Kuin olisi päässyt puhtaaseen luontoon ja saanut vetää syvälle sisäänsä raitista ilmaa olemuksensa täyteen. Mieleeni tuli myös sanat ”kultainen keskitie”.?!
Ihmettelen samaa mitä Teemukin, miksi ihmeessä pitää tuottaa kaikenlaisia ulkomaisia vieraita milloin mistäkin ”hengestä” lähteneitä, kun meillä on omat Raamatut kaikilla ja hyvää kotimaista opetusta yllin kyllin. Herätyksiäkin historia täynnä, kotitekoisia mutta Raamattuun perustuvia ja terveitä Hengeltään. Kiitos Jumalalle että kaikilla jotka tahtovat ON mahdollisuus Jumalan Sanaan ja terveeseen, raittiiseen uskon elämään, josta ei puutu mitään, ei edes Pyhän Hengen totuuteen, iloon ja rakkauteen ohjaavaa läsnäoloa. Kiitos tästä!
Onkohan sitä hyvää opetusta yllin kyllin?
Ei tämä palstakaan kovin herätysmyönteinen ole. On jopa paimen viran vastaanottaneita, jotka tahtoisivat ajaa kaikki kirkon herätyskristityt ja lähetysjärjestöt
huit helvettiin kirkosta.
Jonkun verran kirkkohistoriaa lueskelleena tiedän, että herätyksiä on kirkossa aina yritetty tukahduttaa. En sano tätä katkeruudesta, vaan ihan opiksi tämän päivän diskurssille
Aivan huikean upea blogi! Asiantuntijuutta, historiallista perspektiiviä, terävää nykykirkollisuuden anlyysiä ketään osoittelematta (paitsi hattaristien tyhjyys paljastaen) ja vielä päälle kirkas valo uskon ytimeen. Tämä pitäisi myös kuulla puhuttuna – ja monessa eri paikassa. Kiitos Teemu!
Teemunhan voisi kutsua johonkin Hengen uudistus kirkossamme-tapahtumaan puhumaan.
Hyvä kirjoitus!
Blogin suhteellisen suuri luettelointiprosentti on mieluista luetteloiden ja Aikakirjojen ystävälle. Huomasin kuitenkin että jotain puuttuu, nimittäin ”ruuttilaisuus”. Liike vaikutti Orimattilassa 1800-luvulla, sen perustaja oli Antti Ruuth.
Liike ei tietääkseni tehnyt näkyvää ulkoista julistustyötä, vaan pyrki vaikuttamaan sisältäpäin seurakunnassa, rukouksen ym keinoin (näkymätöntä Hengen uudistusta?).
Laitapa minulle vähän tietoa ruuttilaisuudesta. Minulla voi olla käyttöä sille.
Kiitos Jumalalle tästä tervehenkisestä blogista! Rukoillaan kansallemme vanhurskauden nälkää ja janoa ja saamme kukin sitä myös itsellemme rukoilla. Sillä Jumalan luoman ihmisen sisäistä aitoa elämänjanoa ei mikään inhimillinen eikä maallinen pysty tyydyttämään, Yksin Jeesus Kristus on Tie, Totuus ja Elämä kullekin etsivälle ja Hän on Elävä Sana. Jeesus on sekä syntisten että uskovien Vapahtaja!
Mutta kuitenkin…
Niin tavattoman hyvä kun Teemun kirjoitus onkin ,niin se ei tee sitä tarpeellista kysymystä siitä ,että kun tausta on niinkuin Teemu sen tuo esiin, niin mikä on kuitenkin jäänyt pois, kun tuo vanha ja vakava julistus ei riitä.
Vanha julistus pitää vanhaa kirkko- ja herätysliikeuskollista pikkuista kansanvähemmistöä hengissä, mutta ei kokoa uusia tulokkaita, varsinkaan nuorisoa, erityisemmän paljon.Vanhojen liikkeiden ja kirkollisuuden uudistuminen on ongelmallista.
On olemassa hiljainen, mutta elinvoimaiaisia tunnustuksettomia ekumeenisia pienseurakuntia ja kotikirkkoja liikehdintä, noiden suurten ja tunnettujen karismaattisten liikkeiden lisäksi. Näitä syntyy ja häviää tarpeen mukaan, vangiten nuoria yksilöitä ja perheitä kotoisissa muodoissa . Tähän ei näytä vanhat liikkeet pystyvän rukiista leivästä huolimatta, mutta monen muotiset ja erilaiset karismaattiset liikkeet pystyvät.
Jotain siis uupuu, joko julistuksen muodossa tai sisällyksessä tai todennäköisimmin liikkeiden ja laitoskirkon rakenteessa.
Teemu nostaa esiin ongelman, mutta se ei riitä että todetaan että kyllä täälläkin ravintoa on. Se, että tulee uusia keittokirjoja ei tietenkään mitätöi vanhojen reseptien kotoista makua.
Uudet sukupolvet , joista tässä on käytännössä kyse , elävät todellakin toisenlaisessa kulttuurissa. Heidän on löydettävä , etsimisen kautta, oma elämänsä . Kun he ovat tarpeeksi varttuneita, niin he tulevat kuuskymppisenä lukemaan vanhoja tekstejä ja ihmettelemään miksi kukaan ei ole niistä mitään kertonut.
Markku, hyvin sanoitettu sinunkin kommenttisi ja osuu ajankohtaisesti oikeaan, mielestäni.
Olen lukenut nyt Teemu Kakkurin tekstin useampaan kertaan ja mieleni ei ole muuttunut, se on hyvä. On varmaan niin ettei sunnuntai aamujen ”messu” ole paras paikka etsivälle tai sille joka haluaa syvempää Raamatun Sanan opetusta, mutta. On paljon hyvää opetuskirjallisuutta jonka etsiminen tosin voi vaatia vähän vaivaa. On Kansanlähetys SRO, Hengen uudistus kirkossamme One Way jne. joilla on erinomaista opetusta, kullekin makunsa mukaan. On lehtiä, kuten Uusi Tie, Ristin Voitto, Sana, Elämään jne.
Ja ennen kaikkea Raamattu. Kaikkea on – vielä! Naapurissa oltiin ilman tietoa 70 vuotta! Kiitetään Jumalaa että meillä On Sana ja mahdollisuus sen lukemiseen ja kuulemiseen. On eläviä seurakuntia ja uskovia sisaria ja veljiä. JA vaikka olisi ypö yksinkin, on radio Dei ja – tv 7. Vähän kun ottaa asioista selvää, näkee vaivaa ja kuuntelee ja katselee valikoiden, niin evästä löytyy.
Uskon että nuorisokin omat tapansa löytää uskoa Raamatun ilmoittamaan Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Jumala näkee sydämeen onko siellä aito halu löytää Elämä ja yltäkylläisyys.
Aamen, Tuulikki. Etsivä löytää.
>>>Vanha julistus pitää vanhaa kirkko- ja herätysliikeuskollista pikkuista kansanvähemmistöä hengissä, mutta ei kokoa uusia tulokkaita, varsinkaan nuorisoa, erityisemmän paljon.Vanhojen liikkeiden ja kirkollisuuden uudistuminen on ongelmallista.>>>>
Mitä tarkoittaa, pitää hengissä?
Eihän usko ole mikään aate! Ei se ole ideologia, jota kaupataan ja myydään!
Julistus koskettaa vain niitä, jotka eivät ilman uskoa tule toimeen.
He sattuvat olemaan noita herätyskristittyjä. Sana on kutsunut heitä Kristuksen luo.
Enemmistölle riittää aate, varsinkin sellainen joka ei tule oman mukavuusalueen sisäpuolelle.
Niin se on aina ollut kirkossamme
Mitä Jorma Ojala riitlee?
Mitä ihmettä olet lukevinasi lauseitten välistä. Aktiivisten kristittyjen ydin oukko on pieni , ehkä 2-5% kansakunnasta. Se jakautuu kolmeen. Ensinmäiseen ryhmään kuuluvat ne, jotka tuntevat olevansa kotona vanhoissa herätyslliikkeissä ja peruskirkollisuudessa ja toiseen kuuluvat ne jotka etsivät hengen ravintoa uudemmasta nykyään suuristakin karismaattisesta hengellisyydestä.
Kolmanteen ryhmään kuuluvat he jotka perustelevat kotikirkkoja ja pieniä ekumeenisiä yhteisöjä. Onko Isän Sydän Liike tuttu, tai muut karismaattisestei värjääntyneet pienliikkeet?
Kyllä kyseessä on hengissäpito. Kuka voi elää ilman omaa yhdyskuntaansa?Uskonto on se keskeinen ”ideologia” kristityille.Ei sitä myydä tai kaupata vaan se on rakennuskivi ihmisten sielunrakenteessa.
En ymmärrä tämän Hirnin aggressiota.
En noista rivienväleistä piittaa, mutta kai minä saan ihan riviltä lukea ja kommentoida siinä missä muutkin ihmiset?
Sen sanoin, mikä jo tiedetään.
Usko on nilden, jotka sitä tarvitsevat – ja he sen tarvitsevat, koska eivät ilman Kristuksen sovintoarmoa tule elämässä toimeen. Heille se on merkinnyt mielenmuutosta ja parannusta.
Sitten on enemmistö, joille riittää uskonnollisuus aatteena ja ideana. Heidän mukavuutensa se tässä
panee tavan takaa kysymään ”onko Jumala todella sanonut niin”. Paljosta he kai luopuvat, mutta
eivät ainakaan Jumalan edessä ylpeydestään.
Siitä tämä kylmä peli kirkon hallinnasta lähtee.
Jos herätyskristityt kirkosta lähtevät. ei sinne mitään enää jää.
Joskus on hyvä joitakin saarnaajia kuunnellessaan kysyä: ”Jumalako on noin sanonut?” Raamatun ja sitä selittävien teosten avulla usein ilmenee, että saarnaaja on laittanut Jumalan suuhun omiaan. Ei usko ole hyväuskoisuutta.