”Perustettiin kaupunkeja ja rakennettiin entistä hienompia taloja… Kehitys johti kuitenkin siihen, että yhteiskunnalliset epäkohdat kärjistyivät. Rikkaudet kertyivät harvojen käsiin…. Yhteiskuntaluokkien välinen luottamus horjui. Myös oikeudenkäytön puolueettomuus kärsi. Raha ja yhteiskunnallinen vaikutusvalta uhkasivat tehdä lopun oikeudenmukaisuudesta ja rehellisyydestä”. Kuvaus sopisi luettavaksi mistä oppikirjasta tai uutislehdestä hyvänsä. Nykyisin huomiota kiinnittää varsinkin se, että pienempiinkin kuten nopeasti kehittyviin narkomaanien ja itsemurhaa suunnittelevien nuorten ongelmiin tarjotaan vain oireisiin kohdistettuja ratkaisuja, edellisille ”huumeiden pistohuoneita” ja jälkimmäisille ”työryhmiä tehtävänään huolehtia hyvinvointialueensa tilannekuvasta, toimijoista ja muista palveluista”. Onpa painoarvoltaan erilaisia ongelmia sanonet.
Syitten ja seurausten verkko – kuten hoitoalan palkkakiistakin – on vaikuttavuudessaan niin laaja, ettei pinnallinen koululukeneisuus feodaalilaitoksesta, renessanssista, valistuksen ajasta tai ensimmäisestä ja toisesta teollisesta vallankumouksesta anna eväitä ongelmien hahmottamiseen saati käsittelyyn. Yrittää kannattaa kuitenkin.
Luonnonlait kuten painovoima– ja massan säilymislaki kertovat luonnon säännönmukaisuudesta. Tieteiden eri haarat tähtitieteestä, kemiasta ja fysiikasta lähtien aina ihmistieteistä nuorimpaan, psykologiaan asti kertovat universumin ja ihmisen harmonisesta ykseydestä. Ihmistieteen osa-alueitten pilkkoessa ensin ihmisen yhä pienempiin osiin se lopuksi joutuu kokoamaan kaiken jälleen yhdeksi, tarkoitustaan vastaavaksi. Hoitaessaan nuorten aistimaa järkkynyttä harmoniaa (maailmankuvaa), psykologia löysi sielun. Harmonian kadottua havaitaan sen heikoimman lenkin – nuorten – murtuvan. Kokonaisuuden kadottanutta nuorta eli hänen oireitaan hoidetaan nuoren ei yhteiskunnan sairautena. Yksille tarjotut huumeitten käyttöhuoneet auttavat yhtä vähän kuin toisille tarjotut työryhmät.
Jos ihmiskunta elää kokonaisuudesta ja sen osa-alueista kuten veden, maan ja ilman puhtaudesta välittämättä, se maksaa siitä kovan hinnan. Kaikki saastuu. Seuraukset ilmenevät tulvina, kuivuutena, kasvi-, eläin- ja ihmiskunnan pahoinvointina, hyönteiskatona ja näin välillisesti ruuantuotannon sekä vesien rehevöityessä kalakantojen vähenemisenä. Tekniikka kaiken tehostajana vähentää ihmistyövoiman tarvetta. Syntyy kasvava tarpeettomilta vaikuttavien eli työttömien, tuottamattomien vanhusten ja niitä palvelevan henkilöstön sekä näköalattomien nuorten lauma.
Löytyykö kysymyksiin vastausta? Samat arjen ongelmat ilmenivät kirjoituksen ensimmäisen kappaleen kuvauksessa 2 772 vuotta sitten. Teksti löytyy vuonna 1973 asetetun raamatunkäännöskomitean julkaisusta Aamoksen kirja. Profeettojen – joitten sanotaan käyttävän Jumalan ääntä – vastaus on yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus ja sekin nimenomaan universaalisena. Yksilö, yhteis- ja ihmiskunta sekä universumi muodostavat ykseyden. Sen hylkäämistä kutsutaan synniksi.
Sen, minkä Aamos julisti oikeudenmukaisuutena ikään kuin adjektiivina, toteutui verbinä myöhemmin hänessä, joka kehotti; ”etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa (oikeudenmukaisuutta / oikeamielisyyttä)” niin myös kaikki tämä (mitä syötte, juotte ja päällenne puettu) teille sen ohessa annetaan”. Eritellessään ihmisen osaa psykologia puolestaan määrittelee, ”että ihmisen täytyy löytää oma tarkoituksensa – ei etäisestä taivaasta, vaan maan päältä.. … tietyn sosiaalisen tai taloudellisen luokan jäsenenä”. Yksilö on siis osa kokonaisuutta. Maailman- ja ihmiskuvan on oltava ristiriidaton.
Tiedostamme maapalloa ja ihmiskuntaa uhkaavat ympäristöongelmat. Niitä ei voi hoitaa ikään kuin sairauksien oireina. Tarvitaan rakenteellisia muutoksia. Ratkaisuiksi nuorille ei kelaa huumeitten pistohuoneet tai työryhmät yhtä vähän kuin hoitoalan henkilökunnalle lakko-oikeuden käytännössä kieltävä potilasturvallisuuslaki. Kysymys on yksinkertaisesti kansalaisten ja yhteiskunnan keskinäisestä oikeudenmukaisuudesta. Jos emme tietoisesti pyri ehjään maailman- ja ihmiskuvaan, silloin heikomman on murruttava. Sata vuotta sitten välit ratkaistiin akselilla riistetyt ja riistäjät, punaiset ja valkoiset, torpparit ja lahtarit. Ratkaisu olisi löytynyt oikeudenmukaisella palkka- ja maanomistuspolitiikalla. Itse asiassa tilanne on tänään sama. Kuka murhaa kenet? Vain käsitteet, nimikkeet ja roolit vaihtuvat. Iskulauseet kuten ; ”vapaus, veljeys, tasa-arvo” ja ”kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!” kuvastivat aikoinaan (Ranskassa 1789 ja Venäjällä 1917) ihmiskunnan tarvetta muutokseen, ristiriidattomaan maailmaan.
Vain Suomen on todettu saavuttaneen edes jotain noista ihanteista olemalla jo viidettä kertaa peräkkäin maailman onnellisin kansa. Elämmekö me sitä? Koska universumi lainalaisuuksineen sekä kivi-, kasvi-, eläin- ja ihmiskuntineen muodostaa ykseyden niin sen ylenkatsominen on rikos (esim. ympäristörikos). Uskonnollisesti sitä kutsutaan synniksi. Synti puolestaan on ainoa seikka, joka riippuu vain meistä eikä vuorisaarnan välittämästä tahdosta, jota me tosin Jumalan tahtona eli oikeudenmukaisuutena anomme päivittäin sanoilla; ”tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä”. Jos emme tee jotakin Aamoksen tapaista saamme odottaa pelkästään Suomessakin toiset sata vuotta?
