Kirkon arvosteleminen ja kirkolle naureskeleminen ovat helppoja juttuja. Niiden harjoittamiseen ei tarvita erityistä älykkyyttä tai lahjakkuutta. Kuitenkin minusta tuntuu, että monet tieteen ja taiteen edustajat haluavat esitellä omaa älykkyyttään ja sivistyneisyyttään irvimällä kirkkoa. Tiedän monta kulttuuripersoonaa, joka haluaa korostaa intelligenssiään tuomalla esille sen, että on eronnut kirkosta tai ei ole siihen koskaan kuulunutkaan.
Todellakin, kirkolle voi makeasti nauraa. Kirkossahan toimii monin tavoin puutteellisia ja ongelmaisia ihmisiä, jotka erehtyvät, loukkaavat, sotkevat oman ja muiden elämän eivätkä tule toistensa kanssa toimeen. Siis surkeita syntisiä. Näin on meidän Suomen ev.lut. kirkossamme, mutta sellainen tuntuma minulla on, että niin on kaikissa muissakin kristillisissä kirkoissa ja seurakunnissa. Ja on aina ollut.
Miksi tällaista kirkkoa pitäisi rakastaa ja miksi siihen kuulua? Ei ainakaan kirkon jäsenten takia. Meissä ei todellakaan ole kehumista. Liian harvoin meistä loistaa valo, joka vetää puoleensa hämärässä kulkevaa harhailijaa tai pimeyteen joutunutta.
Onneksi kirkon piispat, papit, työntekijöiden suuri joukko tai aktiiviseurakuntalaisten lauma eivät olekaan syy kuulua kirkkoon. Ainoa syy kehumiseen ja rakastamiseen on kirkon Herra, Jeesus Kristus!
Jeesuksessa Jumala tuli ihmisenä luomaansa maailmaan, meidän veljeksemme. Hänen rakkautensa paransi ja armahti puutteellisia ja ongelmaisia ihmisiä, jotka erehtyivät, loukkasivat, sotkivat oman ja muiden elämän eivätkä tulleet toistensa kanssa toimeen. Siis surkeita syntisiä. Ja niin kirkon Herra Jeesus Kristus tekee edelleen! Hänet Jumala herätti kuolleista ja Hän voitti kaikki pahuuden vallat. Hän elää, toimii, vaikuttaa, luo uutta ja kutsuu yhteyteensä kaikkia Jumalan luomia.
Tämä puutteellinen, kankea ja naurettava kirkko on siis minulle rakas. Se on suomentanut Raamatun, joka kantaa sanoman tästä ylösnousseesta Parantajasta ja Vapahtajasta. Se on jakanut halki vuosisatojen Hänen lahjansa, kasteen ja ehtoollisen. Sen synnyttämä usko on antanut voimaa elämäntaisteluun lukemattomille sieluille. Se on inspiroinut musiikin ja kuvien tekijöitä, jotka ovat tulkinneet tuntoja ja kokemuksia halki aikojen.
Kirkon suurin herra ei ole arkkipiispa tai paavi, vaan Jeesus. Jos Hän tulee sinulle rakkaaksi, alat rakastaa myös Hänen kirkkoaan ja Hänen seurakuntaansa. Niin se menee.
Helppoa naurua
Hyvä Tuomo Hämäläinen,
En saa palkkaa kirkolta enkä ole koskaan saanut. Olen vapaa kirjailija ja velkainen pienyrittäjä.
En edusta kirkon virallista kantaa, mikä se sitten onkaan. Toki edustan kirkon uskontunnustusta, johon yhdyn kirkon jäsenenä. Se on minulle syvin syy olla kirkon jäsen. Toki on arvokasta, että kirkko toki tekee paljon monenlaista hyvää työtä.
En ole naureskellut yhtään kenellekään. Kirjoituksellani olen tarkoittanut pikemminkin itseskellä; sitä, miten usein heppoisin perustein ja ilkeästi kirkolle naureskellaan. Sellainen ilkeily sattuu minuun samalla tavalla kipeälle, kuin jos vanhalle sairaalle äidilleni naureskeltaisiin.
Hengellinen väkivalta on rikos. On hyvin ikävää kuulla että olet joutunut sen uhriksi eikä asiaa ole käsitelty.
Kirkon opetuksen mukaan armoa ei voi hankkia millään omilla teoillaan tai ominaisuuksillaan. Armo on ansaitsematonta.
Armo tuli maailmaan Jeesuksessa. Jos Hän tulee rakkaaksi, tulee Hänen kirkkonsakin (=joku itselle läheinen kristillinen kirkko tai seurakunta) rakkaaksi. Tämä on minun ja lukemattomien muiden kokemus, jota kukaan ei voi muuksi muuttaa.
Antero Kangasluomalle vielä:
Koska olen aloitteleva blogisti ja varmaan yksinkertainen ihminen, minua alkoivat vasta muutaman päivän päästä ihmetyttää vaatimuksesi esimerkeistä ja perusteluista. Blogi on vapaa ja lyhytmittainen kirjoitus, jossa kirjoitan tosista omista kokemuksistani ja näkemyksistäni. Itse ratkaisen, mitä sen muotoon ja tyyliin kuuluu ja mitä ei.
Mitä otin opikseni kommenteistasi? 1.) Sanansa pitää harkita tarkkaan ja pysyä niiden takana. 2.) Kaikkea ei pidä lähteä kommentoimaan.
Hyvää marraskuun jatkoa molemmille!
” Blogi on vapaa ja lyhytmittainen kirjoitus, jossa kirjoitan tosista omista kokemuksistani ja näkemyksistäni. Itse ratkaisen, mitä sen muotoon ja tyyliin kuuluu ja mitä ei.”
Tottakai valitse itse mitä kirjoitat mutta jos päätät sanoa, että:
”Kuitenkin minusta tuntuu, että monet tieteen ja taiteen edustajat haluavat esitellä omaa älykkyyttään ja sivistyneisyyttään irvimällä kirkkoa.”
Niin sopii kai kysyä, että miksi sinusta näin tuntuu. Ei blogin vapaa kirjoitusmuoto vapauta verkkokirjoittajaa kirjoituksensa ja siinä esitettyjen väitteiden perusteluvastuusta. Vapaus tarkoittaa vapautta mistään erityisistä kirjallisista muotoseikoista. Kyllä blogissakin esitetyt väitteet tulee perustella. Tiedät varmaan, että julkaiset tämän blogin avoimessa verkkomediassa, jossa on kommenttiosio.
Jos siis väität, että jokin ammattiryhmä mielestäsi esittelee älykkyyttään ja irvii kirkolle niin on soveliasta olla valmis perustelemaan tämä väite. Ei uskovistakaan saa esittää tuollaisia yleistyksiä ilman perusteita.
Hyvä Antero Kangasluoma,
Tämä menee jo kielisaivarteluksi, mutta ilmaisu ”monet tieteen ja taiteen edustajat” ei todellakaan tarkoita koko ammattiryhmää.
Yleistystä se on silti. Ja sillekin kuitenkin odottaisin perusteita. Onko siis reilua minun sanoa blogikirjoituksessa, että monet uskovat solvaavat ateisteja, koska Ari ja Tarja näin tekevät? Johtuuko heidän pilkkaamisen tarve tuosta uskonnollisesta taustasta? Vai olisko syytä tylyyteen etsiä muualta kuin vakaumuksesta tai ammatista?
Antero Kangasluomalle: blogi on blogi. Blogissa ei tarvitse perustella mitään, mutta ei se ole myöskään kiellettyä. Blogi on vapaamuotoinen ”verkkopäiväkirja.” Blogien kommentoinnissa tulisi edes pyrkiä noudattamaan kohtuullisia käytössääntöjä, murrosikäinen saman asian jankuttaminen on typerää.
Jonkin verran keskustelua K24:ssa seuranneena mielestäni pätevä nyrkkisääntö niin blogisteille kuin kommentaattoreille on: kaikkea ei pidä kommentoida eikä kaikkia kommentteja tule huomioida.
”Blogissa ei tarvitse perustella mitään, mutta ei se ole myöskään kiellettyä.”
Jos kirjoittaa blogin, jossa haluaa leimata jonkun ammattiryhmän edustajia irvailijoiksi ja oman älyn korostajiksi niin kyllä se kuuluu hyvin tapoihin, että asia perustellaan. Blogikirjoituksen kirjallinen muoto ei sitä vaadi mutta mikään julkinen kirjoitus ei ole irrallaan hyvistä käytös- tai keskustelutavoista.
Minnan blogi oli mitä mainioin ja virkistävä. Blogi on blogi, ei tieteellinen tutkimus. Jos joku näkee Minnan kirjoituksessa huonoja käytös- tai keskustelutapoja, en voi muuta kuin kummastella.
Jos siis kirjoitan, että monet uskovaiset pilkkaavat ateisteja, koska haluavat tuoda esille omaa erinomaisuuttaan, niin se on ihan hyvä tapa käydä keskustelua ja kukaan ei kaipaa mitään perusteluja?
Kyllä minä ainakin ihan normaalissa elämässä perustelen ja tarjoan esimerkkejä, jos alan tehdä kovinkin jyrkkiä yleistyksiä ihmisryhmistä. Ei se mitään tieteen tekemistä ole vaan kohteliasta vuorovaikutusta. Voiko tästä teidän keskusteluihmettelystä tehdä siis sen johtopäätöksen, että uskovien keskusteluissa on normaalia esittää väitteitä ja kukaan ei ole kiinnostunut perusteista, koska totuuden käsite on hyvin erilainen?
”Kirkon arvosteleminen ja kirkolle naureskeleminen ovat helppoja juttuja. Niiden harjoittamiseen ei tarvita erityistä älykkyyttä tai lahjakkuutta.”
Joo. Ei tarvita erikoista älykkyyttä ja lahjakkuutta ymmärtääkseen, että kirkko ja sen jäsenistössä on ilmeisen paljon tasa-arvon vastustajia. Ei tarvitse erikoista älykkyyttä huomatakseen, että kirkko ei hyväksy vallitsevia arvoja
Väitetään, että kirkolla on erikoistunut, ammattimainen papisto. Ei tarvitse erikoista älykkyyttä ja lahjakkuutta huomatakseen, että iso osa tätä papistoa on fundamentalistinen, kovasydämisesti vallitsevaa todellisuutta huomioivaa. Lue vaikka K24n sivulla kirjoittavien pappien blogeja ja kommentteja.
On siis ihan selvää, että kirkko on uskovien yhteisö, joka korostaa yksipuolisesti sitoutumista ja yhdenmukaisuutta. Tämän vuoksi kirkon ja pappien on pakko esittää jäsenilleen suuria vaatimuksia ( kuten esim. naispappeuden torjumista ja tasa-arvon vähättelemistä ) ja mainostaa ihmisille omia suorituksiaan ja aikaansaannoksiaan.
Ei siis mikään ihme, että helppoa naurua kirkon ympärillä esiintyy. Mutta vakavampi juttu on, että kovin moni meistä kirkosta eronneista ei naureskele. Me kirkosta eronneet otamme vakavasti, tosi vakavasti kirkon vähättelyn tasa-arvokysymykseen ja naispappeuden torjumiseen.
Tänääkin kirkosta erosi… satamäärin.