Tähän aikaan vuodesta huomaan tarkkailevani kevään merkkejä ympärilläni. Katselen teiden vierustoilla, varjoisissa kohdissa sulavia lumipenkkoja ja kuuntelen ojan pohjalla solisevaa vesipuroa. Pysähdyn katselemaan taivaalla lentävää joutsenparia ja pihapiiriin palannutta fasaania, joka keskittyy kuopimaan harmaanruskeaa maata kaikessa rauhassa. Tässä karussa harmaudessa, ajassa ennen luonnon heräämistä, on samalla mielestäni jotain tavattoman kaunista. Aivan kuin aika pysähtyisi ohikiitäväksi hetkeksi luonnon vetäessä henkeä, ennen kuin silmut puhkeavat puihin ja hiirenkorvat koivuihin.
Kevääseen heräävän luonnon tavoin meille ihmisille tekisi hyvää pieni hengähdyshetki kevään koittaessa. Silti kevään kynnyksellä monien mieliin hiipivät listat tekemättömistä töistä, pesua odottavista ikkunoista ja perusteellisesta suursiivouksesta. Mutta entä jos tänä keväänä katsoisimme armollisemmin kevätauringon paljastamia likaisia ikkunoita ja järjestelyä odottavia kaappeja? Kaatuisiko maailma siihen, jos kiireen tai arjen myllerrysten keskellä jotkut asiat jäisivät toiseen kertaan? Luonto ympärillämme herää ja kevät koittaa meistä riippumatta, vaikka emme itse tekisikään mitään ihmeellistä.
Mitä jos tänä keväänä keskittyisimme suursiivouksen ja muiden tohinoiden sijaan etsimään mielenrauhaa hengähtämällä hetkisen? Ottaisimme mallia ympäröivästä luonnosta pysähtymällä tähän hetkeen ja hengittämällä syvään. Istuisimme ikkunan ääreen katselemaan rauhassa luonnon virkoamista tai lähtisimme luonnonhelmaan kuuntelemaan kevään heräämistä. Keväisen maan tuoksussa, muuttolintujen laulussa ja mullasta pilkistävissä leskenlehdissä voi rauhan lisäksi löytää kasvun mahdollisuuden myös omasta sisimmästään.
”Jumala. Sinun virtasi on vettä täynnä. Sinä kasvatat sadon ihmisille, pidät maasta huolen. Sinä kastelet vaot, tasoitat kynnetyn pellon, pehmität sen sateilla ja siunaat maan kasvun.” Ps. 65:10–11
Tämä kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran Reimari-lehdessä, Hengessä mukana -palstalla, keväällä 2017.
Kaunis kirjoitus!
Kiitos, Päivi!
emiliapappi: ”Mitä jos tänä keväänä keskittyisimme suursiivouksen ja muiden tohinoiden sijaan etsimään mielenrauhaa hengähtämällä hetkisen?”
Ihminen on sosiaalinen olento, joka voi välillä jymäyttää itseään toisellakin tavalla.
Entäpä jos kaksi suursiivoukseen tympiintynyttä henkilöä lyö viisaat päänsä yhteen ja pestä hurauttaa ensin yhden huushollin ikkunat, hörppää taukokahvit, siirtyy sitten toiseen huusholliin, pesaisee ikkunat ja juo hyväntuuliset päätöskahvit? Homma sujuu yhdessä poristen mukavasti ja maailma paranee samalla kuin ikkunat kirkastuvat.
Kunnia idean antajalle: Mark Twainin nuortenkirjojen sankari Tom Sawyer tienasi aikanaan hyvät rahat ja kasan nappeja jymäyttämällä rangaistuksekseen saamansa aidan maalaamisen olevan niin hauskaa hommaa, että kavereiden kannattaa siitä jopa maksaa päästäkseen sutaisemaan muutaman pensselinvedon.
Mainio tuo idea hynttyyt yhteen lyöminen silloin, kun siivous ei kummallekaan maistu. Yhdessä tehdessä ja jutellessa aika tuntuu usein kuluvan nopeammin. Lisäksi taukokahvit motivoi kummasti ainakin itseäni ison urakan keskellä.